Näytetään tekstit, joissa on tunniste linkkejä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linkkejä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. elokuuta 2013

Omat kengät, toisen elämä


Lähipäivinä tapahtunutta:
  • Aloin kantaa mukanani entisen asuinkumppanin nimellä varustettua sormusta.
  • Entinen asuinkumppani siksi, että jätin Vaasan taakseni.
  • Jätän Vaasan taakseni, koska vaihdan yliopistoa ja tiedekuntaa ja ylipäätään kaikkia opiskeluasioita.
  • Vaihdan yliopistoa ja tiedekuntaa, koska fuskasin paniikkihäiriötäni ja pääsin keväällä pääsykokeisiin!
  • Ja pääsin muuten myös kaikkiin hakukohteisiini (snadi yllätys!), joista valitsin yhteiskuntatieteellisen!
  • Muutan ylihuomenna kaupunkiin, jota vielä pari vuotta sitten sanoin inhoavani! Jyväskylä! Auts!
  • Olen silti aika innoissani, sillä tuntuu kovasti uudelta alulta. Kuluneet vuodet ovat olleet aika raskaita.
  • Kuulin tänään olevani sukua Urho Kaleva Kekkoselle, metropoliitta Ambrosiukselle ja Yleisradion Atte Jääskeläiselle (tuleeko minusta siis isona seurakunnan tiedotusjohtaja, sukuni innoittamana? Taiteilijaksi minusta ei ole, vaikka suvussa on lahjakkaiden tätien lisäksi myös tiettyjä Halosia ja Miina Äkkijyrkkä).
  • Saattaa myös olla, että minulla on setä, josta isäni ei ole tiennyt mitään. Sukutapaamiset ovat sitten jänniä.
  • Mies, jota olen vähänniinku pitänyt isoisänäni, poistui tänään ajasta ikuisuuteen (biologiset ja adoptioukit kuolivat jo ennen syntymääni). Kirjoitan tämän loppuun, ja sytytän sitten kynttilän.
  • Ostin sängyn ja kirjahyllyn. Ansiokkaasti olen hankkiutunut eroon kaikista sinkkukämppätarpeista, eli olen vähän hukassa materian kanssa. Kihlajaislahjaksi sain sentään paistinpannun.
  • Harkitsen älypuhelinta.
  • Voitin piirakkahaasteen. Luokkayhteiskunnan tarkkailuluokan leirikoulu avusti suosiollisesti ja taisin luvata kiitokseksi piirakkaa.



Toisen kengissä kävelemisestä ja ihmisten tuomitsemisesta kertova mietelause käväisi mielessäni, kun ensin löysin kuvan mokkanahkaisista juhlakengistäni ja sitten nyt jo puhkiutuvista consseistani. Koska muistinkortinlukija sijaitsee arvatenkin muuttolaatikon alimmaisena, kaivelin kuvituskuvat äitini vanhalta työkoneelta, jota käytän täällä isälässä.

Olen ajatellut elämää - etenkin muiden ihmisten elämää - paljon. Lempiasiani internetissä on jo pitkään ollut Humans of New York, joka onnistuu liki päivittäin liikuttamaan minua tippasilmäksi asti. HONYn Brandon kuvaa ihmisiä ja kerää heiltä ajatuksia ja tarinoita.

Jokainen tarvitsee ihmisen, joka kysyy mitä kuuluu. Mitä useammin, sen parempi. Mitä kuuluu tarvitsee jälkeensä vielä yhden tai muutaman tarkentavan kysymyksen. Työssäni olen huomannut useimpien raottavan mielellään ovia elämäänsä ja ajatusmaailmaansa. HONYn kuvaama pikkutyttö on innoissaan ensimmäisestä kynsilakastaan ja nuori tuntee ylpeyttä valmistumisensa takia iloitsevista sukulaisista.
Toisaalta ilman HONYa en olisi arvannut, että kahvilassa istuva tyylikäs hipster suree yhä itsemurhan tehnyttä isäänsä, eikä vastaantulija voi olla ajattelematta ystäväänsä, joka puukotettiin hänen silmiensä eteen.

Oletko koskaan miettinyt, kenen kanssa tänään istut ruuhkabussissa? Kiinnostaako se? Arvaas mitä: sinun ei edes tarvitse käyttää mielikuvitustasi. Kunhan vaan istut vieraan seuraan ja kysyt, mitä hänelle tänään kuuluu.
Vaihto-oppilasjärjestön alkuperäisideana on luoda maailmanrauha ihmisten välistä ymmärrystä lisäämällä kulttuurien kohtaamisen kautta. Usein myös lähempänä on ihmisiä, joiden kohtaaminen tekisi maailmasta paremman.

Jakolaskua tai pituushyppyä. Toivon, että jokainen on joskus verrannut itseään muihin ja harmitellut sitä, miten jokin asia tuntuu itselle niin kovin vaikealta.
Koululiikunta puolustaa paikkaansa opetussuunnitelmassa ihan jo siksi, että sillä saa monille kirjaviisaille ihmisille epäonnistumisen tunteita. Möhlätyn pesäpallolyönnin taustalla on tärkeä ajatus. Asiat, jotka tuntuvat jostain muusta kovin pieneltä ja helpolta, voivat merkata jollekin toiselle jotain paljon suurempaa.

"What was the saddest moment of your life?"
"Probably when my grandmother died."
"What was your favorite thing about her?"
"Honestly, she was back in Bangladesh, and I really don't remember much about her. But it was the only time I've seen my dad cry."

- Humans of New York

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Erikoista saippuaa

Täti käski kirjoittaa yhteisöllisyydestä. Olen kuitenkin voipunut edellisestä vakavia yhteiskunnallisia aiheita käsitelleestä tekstistäni. Taidan vain kertoa, että syy pitkittyneeseen oleiluuni Kuopiossa on vihdoin ilmestynyt: Savon Sanomien erikoisnumero on tupsahdellut tänään miljoonan ihmisen luettavaksi pääkaupunkiseudulla ja Savossa. Näköislehti on luettavissa verkossa.

Samalla voin suositella Herbinan biohajoavaa kasvosaippuaa. Montaa kasvojenpuhdistusainetta olen kokeillut, ja yleensä haluan kaikki tököttini nestemäisinä. Epäilyksistäni huolimatta tämä saippuamallinen on niistä paras.

Ihoni on todella pintakuiva, talvisin pinta kuoriutuu pois viiden sentin kokoisina laattoina. Samalla se on rasvoittuva ja finniytyvä. Lisäksi minulla on varsinainen stressinaama. Jos elämäni on stressaavaa, kasvoni paukahtavat punaisten sävyjen värikartaksi.

Aloitin muutaman euron maksaneen saippuan käytön jo elokuussa, ja yhä vain sitä on jäljellä tuollainen mötikkä. Jos erikoislehden aiheuttamaa ällönaamaa ei oteta lukuun, tänä talvena ihoni on pysynyt naurettavan hyvänä, vaikken ole edes jaksanut rasvata sitä muutamaa kertaa useammin.

Kasvosaippua pesee nitisevän puhtaaksi, muttei silti kuivata. Iho tuntuu pehmeältä ja luonnolliselta. Kun aikaisempina talvina olen joutunut ajattelemaan kasvojen ihoa päivittäin, nyt olen unohtanut sen olemassaolon kokonaan. Se on kaltaiselleni laiskimukselle paras mahdollinen olotila.

Miinuspisteet näennäisestä luonnollisuudesta. Mikään varsinainen hyvistuotehan tämä ei ole, luomua on vain ruusut. Enemmän INCI:ä on ruotinut Pakolliset-blogin Mohn.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kamera äänestä


Tältä näyttää Canonin IXUS 510 HS, joka arvotaan Vuoden Lehtikuvaajat 2011 -kilpailussa äänestäneiden kesken. Äänestysaikaa on 4.3.2012 kello 24 asti.

Itse heilutan toki lippua Tomi Gladille, jonka sivuja kannattaa ehdottomasti vilkaista. Tomin kanssa olen mm. metsästänyt karhuja, tervehtinyt nappulaa ja käynyt hengittämässä savua Kaavin Telkkämäessä. Juuri Kaavin kaskenpolttokuva, joka julkaistiin Savon Sanomien Sunnuntaisuomalaisessa, on yksi hänen kilpailukuvistaan.

Vaikka äänestys ei kiinnostaisikaan, suosittelen katsomaan osallistujien kuvat! Finalisteja ovat Tomin lisäksi Heli Blåfield, Touko Hujanen, Meeri Koutaniemi ja Timo Marttila.

Itseäni Vuoden Lehtikuvaajat -kilpailu on viehättänyt jo vuosien ajan, olen käynyt katsomassa kilpailukuvia myös livenä aina kun olen voinut. Muistan käyneeni kiertämässä kuvien luona ainakin Helsingissä, Kuopiossa ja Tampereella. Vaasassa niitä ei kai esitetä tänäkään vuonna, harmi. Edellisen vuoden voittajat täällä.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Teeksä mun kaa










Yksi sana: cheezy.
Things we'd do together ei ole vielä aivan yhtä kattava kuin Just Little Things.
Alku kuitenkin lupaa hyvää.
Yksin on vaikea nukkua.


torstai 13. lokakuuta 2011

Pienet merkitsevät







Ja #∞: Löytää yksi lempisivustoistaan pitkän ajan jälkeen. Just Little Things !

Kiitos muistutuksesta, Pelkkää valoa!

torstai 22. syyskuuta 2011

Autollisuus ja tikku-ukot

Asioita tänään:

- Autoton päivä. Ajoin työmatkoja yli 60 km. Äsken tutkin Matkahuollon sivuja, sillä muistin liikkuvan viikon ja autottoman päivän vasta kuullessani siitä radiosta. Yhä useammat linja-autot näyttävät pysähtyvän lähimmällä bussipysäkillämme, ja aikataulut arkipäivisin normaaleihin työaikoihin vaikuttavat inhimillisiltä. Matka-aika on maksimissaan vain vartin pidempi kuin omalla autolla.
Muttana on se, että matkalipun meno-paluu sopivalla vuorolla olisi KAKSIKYMMENTÄ EUROA, halvimmillaan 13,8 €. Seutulippua en saa, sillä olen toisen kunnan jäsen.
Autottomat maailmanpelastuspäivät eivät budjetillani tule kysymykseenkään.
Anteeksi.

- Sosiaalinen ääliöys. Olen social disaster. Itseänikin nolottaa istua samassa pöydässä kanssani. Välillä, aika usein, tekisi mieli pyytää ihmisiltä anteeksi ja valitella sitä, etteivät he tunteneet minua joskus aikaisemmin. Sanoa, että hei, minäkin olin hauska.

- Elokuvat. Vilimit taitaa jäädä minulta väliin, vaikka kaupungissa olenkin. No kun en uskalla pyytää ketään leffaan. Yllämainitusta syystä.

- Miehet. Aamulla heräsin kolmen karvaisen kollin alta. Karri on kuuma, kuten kuvasta näkyy.

- Elävä musiikki. Kiitos lounaalla käydyn keskustelun mietin suhdettani live-musiikkiin. Kun aikaisemmin kävin katsomassa kaikki mahdolliset keikat, nyt jään mieluummin kirjan kanssa sohvalle.
Aikaisemmin hypin eturivissä ja taputin mukana. Viimeisimmillä keikoilla olen mielelläni tarkkaillut tilannetta istualtani. Osittain siihen on toki syynä kipeä jalkani, mutta en enää pitkiin aikoihin ole päässyt kunnolla mukaan Hyvän Keikan fiilikseen ja suoranaiseen euforiaan.

- Nostalgiamusiikki. Kuitenkin pitkästä aikaa musiikki oikeasti vaikutti. YleX:n kuuntelijoiden omatekemät listat yllättävät välillä. Karjuin autossa häpeilemättömän täysiä teiniajan lempiveisuni, Apulannan Reunallat-kappaleen, mukana. Nolotti ja hymyilytti samanaikaisesti: mistä ne kylmät väreet tulivat?

- Onnellisuus. Haastattelu Ruut Veenhovenin kanssa, etenkin siitä lehdessä oleva versio, mietityttää minua yhä. Tällä kertaa hyvällä tavalla. Veenhoven on yksi kaikkein mielenkiintoisimmista henkilöistä, joiden kanssa koskaan olen keskustellut.
Paljon olen miettinyt myös Marita Tiihosen kirjoitusta kehitysvammaisuudesta. Teksti menee aihettaan syvemmälle, suosittelen lukemaan.

- Typerä nostalgia. Minulle tuli ikävä vanhaa Facebookia Samuel W. Lessinin blogitekstin takia. Oi, kun profiili olisi edelleenkin noin simppeli!

- Ylirasitus. Aivoni käyvät aivan ylikierroksilla. Ajattelen liikaa, en saa nukuttua ajatuksiltani, en saa keskityttyä mihinkään kunnolla. Kuusi työpäivää, ja yritän saada aivoni ainakin hetkeksi aivan nollatilaan.

- Yllätys. Illan ihanuus: Draw a stick man.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Sammakkoja kurkussa

Aftonbladet vakuutti minut siitä, että tänään ei ole hyvä päivä tutkia ruotsalaisia verkkolehtiä. Eläinrääkkäystä, lapsisurmia, kuvamateriaalia pahoinpitelyn uhrista.

Ruotsin sijaan olen hymissyt tyytyväisenä lukiessani ranskalaisia idiomeja. Joitain noista en ole aikaisemmin ymmärtänyt kuullessani. Nasaalit ja voyelles ouvertes soivat mukavasti päässä. Minulla on valtaisa ikävä kanadanranskaa.

Muistaakseni muinainen ranskanopettaja teki gradunsa vertaillen idiomeja suomen ja ranskan välillä. Kolmannen kielen sekoittaminen mukaan on vielä hauskempaa. Avoir un chat dans la gorge, to have a frog in one's throat, ja mikä se olikaan suomeksi? Veikö kissa kielesi? Ja missähän vaiheessa Kanaalia kissa vaihtui sammakoksi? Sammakoiden takia jäin selaamaan the Daily Mailin kuvia riiviömäisistä pikkupojista. Mukana myös se sama saku, ei aivan kurkussa.

Wikipedia tietää myös kertoa erityyppisten nenien nimityksiä ranskaksi. Nez en trompette, en pied de marmitte, en lorgnette. Miten mistään noin typerästä voi saada aikaan mitään si charmant. Kompleksieni johdosta en tiedä, millainen oma nenäni on. Sitä on sanottu niin suoraksi kuin hyppyriksi, isoksi kuin pieneksi.

Ruotsista ja Ranskasta voidaan hyvin lopettaa Skotlantiin - with a Kiwi twist. Voisilmäpeliä-Eeva kertoi skonsseista ihanasti.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Limo ja lina

Tänään tulin töihin kuusi ja puoli tuntia liian aikaisin. Väsytti, otti päähän ja oli kipeä olo. En antanut sen haitata.

Söin voipullan ja join kahvin kermalla sekä sokerilla Hakkaraisen leipäpuodissa. Voi ihanuutta!

Ostin laukun, jota en väsynyt tuijottamaan Annukan blogissa.

Ostin myös hajuveden, joka oli liian haunting unohdettavaksi. Ensin inhosin sitä: liian itämainen, liian maskuliininen, liian kaikkea. Pullokaan ei ole erityisen kaunis. Se on aivan erilainen kuin mihin olen tottunut, mutta rakastan sitä silti.

Huomasin, että pukeuduin samaan tapaan kuin Elina. Lainasin kauluspaidan isältä, se on kivempi päällä. ja ihanan sininen.

Palasin lounaalta ravintola Introsta klo 22. Siihen, että Intro on yksi lempirafloistani, on syynsä.

14 työpäivää ja it's Ostrobothnia, baby.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Peurasta oravaksi

Kymmenen sekuntia heräämisen jälkeen sydämeni hakkasi jo. Pakovietti nosti päätään, tunsin itseni säikähtäneeksi peuraksi. Vapaapäivänäkin pelkäsin jo tehtyjä ja tulevia virheitä ja epäonnistumisiani. Kymmenen sekuntia valveillaoloa, ja purin jo huultani itkunsekaisissa ajatuksissa.

Ajattelin kirjoittaa stressistä jo jokin aika sitten. Tapahtui kuitenkin ihme: stressi on blogistanian tämänhetkinen it-aihe. Siitä ovat kirjoittaneet Pupulandia/Treenikassialma, Kaikki mitä rakastin, Treenikassi, Project Laura, Little Miss ja Pantterin puremia. Kamalasti minulla ei ole aiheeseen lisättävää, mutta lukisin toki mielelläni muidenkin kommentteja.

Olen suunnitellut, että tänä syksynä laittaisin elämäni uusiksi. Rupeaisin elämään niin kuin haluan.

Ensinnäkin aloittaisin jonkin hyvän harrastuksen, toisekseen hankkisin vihdoin ystäviä kotikaupungistani. Söisin terveellisesti, ja jättäisin pois ruokavaliostani pois kaiken eläinperäisen, joka on siihen päässyt vuodenvaihteen jälkeen. Eritoten: laihduttaisin pois kilot, jotka vaikuttavat suuresti itseluottamukseeni - ja epäilemättä ennenpitkää myös terveyteeni. Opiskelisin, mahdollisesti myös etsisin oheen töitä.

Rupesin ajatuksissani tekemään listaa asioista, jotka haluaisin muuttaa. Joita haluaisin. Olen ihminen, joka ei saa ilman listoja aikaiseksi mitään. Usein asioiden saaminen paperille auttaa, konkretisoi ne, mutta tällä kertaa pelkkä listan ajatteleminen itketti. Pelkkä listalla olevien asioiden ajatteleminen itkettää. Pelkkä sopivien harrastusten googlettelu saa silmät kostumaan.

Ensikuulemalta tämä kuulostaa kummalta. Totta se kuitenkin on: mukavat ja hyväätekevät asiat ovat muuttuneet painostaviksi.

Rakastan työtäni (sekä sitä, joka loppui viime viikolla, että sitä, joka alkoi torstaina), mutta tämän kuukauden jälkeen aion antaa itselleni aikaa levätä. En tiedä, miten se onnistuu, sillä saan stressiä jo siitä, etten ottaisi stressiä.

Tänä syksynä yritän antaa itselleni anteeksi.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Intoilua

Minä olen Innostuja. Asioita, joille lähipäivinä olen syttynyt:
  1. Iittalan upea, upea, upea Kulku-sarja, joka on myynnissä lokakuun alusta loppuvuoteen asti. Kastehelmi-sarja on mielestäni suomalaisen muotoilun helmistä helmin, ja myös Kulku on ihana. Hamstrannen meille noita isompia lautasia.
  2. Tämä kuva, koska pöllö.
  3. Hassusti nimetyt URL-osoitteet. En tiedä, uskallanko enää avata Tommin linkkejä keskellä työpäivää, sillä purskahtelen nauruun holtittomasti.
  4. Alkoholin korvaaminen kissoilla. Koska se on terveellistä. Ja koska olen pohtinut "101 tapaa käyttää kissaa" -listan aloittamista.
  5. Lasten makuuhuoneet. Koska minä löysin tämän ensin ite ite ite ite! Loistava kuvasarja, joka jää mietityttämään pitkäksi aikaa.
  6. Vaihto-oppilaat, joista monet ovat nyt saapuneet uusiin koteihinsa. Niin minäkin 19.8., tosin kuusi vuotta sitten. Harmittaa, etten työasioiden vuoksi ilmeisesti pääse vetämään yhtään tuloleiriä. AFS rules!
  7. Kansantarinat. Ja ihmiset, jotka elävät unelmaansa.
  8. Syksyiset kaaliruoat - ja ideat, joilla voisin huijata poikaystäväni niiden syöjäksi.
  9. Perussuomalaisten nimen uudelleenkääntäminen Facebookissa. Nationalsozialistische Grund-Finnische Arbeiterpartei nauratti eniten.
  10. Villi kortti: Gina Tricot'n poncho as seen in Nelliinan Vaatehuone. Niin paljon kuin olen kyseistä ketjua vältellyt.


Lisäksi vielä jotain, jota haluaisin Lotta-westiemme oppivan. Kuinka mielelläni pelaisin lenttistä itsekin! Vuosia sitten murtunut sormeni vaan ei aiheesta pahemmin innostu.



KOMENTO TAKAISIN! Nyt innostuin taas.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...