Mustista kynnyksistä

Tiiantain Tiia päivitti kirjoittamisesta asioita, joita minäkin olen miettinyt. Erityisesti kohta nuoremman minän tekstien lukemisesta pohditutti; "Ajatus niissä tuntuu kuitenkin kulkevan huomattavasti nykyistä kirkkaammin, vaikken muistaakseni vielä tuolloin käyttänyt tuntikausia sen miettimiseen, onko teksti vain omassa päässäni koherentti kokonaisuus vai avautuisiko se ehkä jollekulle muullekin."

Minulla on blogin luonnoksissa viimeiseltä puolelta vuodelta 30 luonnosta eikä yhtään julkaisua. Se johtuu paljolti siitä, että eksyin taas viime vuonna vääränlaiseen seuraan. En enää uskonut tuntevani itseäni. Epäilin tapahtuneiden takia itsetuntoani varsinkin muutaman raskaan kuukauden ajan.

Sitten tapahtui asioita, joiden ansiosta sain otettua vähän lunkimmin. Kuitenkin taustalla on yhä koko ajan epäilys - mitä minusta on tullut? Pitääkö mikään minussa enää paikkaansa? En meinaa enää pysyä itseni perässä. Muutun niin nopeasti, jo kuluneen vuoden aikana erotuttavasti. Aikaisemmasta viisastuneena en uskalla sanoa, ovatko muutokset olleet positiivisia tai negatiivisia. Aika sen kertoo, sanoo Salla niin syvällä rintaäänellä kuin 25-vuotias punapää vaan saa aikaiseksi.

Syntymäpäivälahjaan asentamani Instagramin myötä olen alentanut edes kuvien julkaisukynnystä roimasti. Olen joutunut ottamaan valokuviin aivan uudenlaisen asenteen. Samsungin kamera ei loista kuvanlaadullaan ja filttereillä loppukin ajatus hyvistä valokuvista kaikkoaa. Kovin vapauttavaa. Tervetuloa seuraamaan, olen @taiottu.

Kilven erikoisesta kokemuksesta

Sekalaiset kuvat, niillähän kaikki tauot on hyvä päättää? Tässä vapunjälkeisiä tuntoja.

Järjestelmäkamera ei ole kulkenut mukana missään. Pokkari ottaa kiinni perinteisesti lähinnä typerimmät huomiot. Nyt asia ehkä kohenee, sillä Jussi-pukki (jep, tämä kuulosti väärältä) juhannuspukki toi lännestä mukanaan minulle Penin. No, oikeastaan se on ehkä isän, mutta saatamme kaikki arvata, kenen ystäviksi isän uusimmat lelut ovat hetkisen päästä siirtyneet... Kevyt kaveri on järisyttävän ihana, mutta voi sitä objektiivien määrää, mille minulla nyt olisi tarvetta!

 

Tässä olin minä tänään. Hiukset värjäsin viimeksi ennen Unkaria, köh, maaliskuussa. Etuhiukset saksin, hm, kohta. Naamanikin tunsin erityisen rumaksi, kieltämättä etenkin sen jälkeen, kun siihen erityisesti kiinnitettiin huomiota.

Kuopiossa kokeilemani huppari olisi lähtenyt mukaan, jos siinä olisi ollut edessä vetoketju. Himoitsemani Adidaksen hupparin tyrmäsin liveolosuhteissa väriltään liian kirkkaaksi. Onneksi en tilannut sitä netistä.

Adduun törmäsin spontaanilla retkelläni Irlannin saarelle. Kävin molempien valtioiden puolella, kun ystäväni Meerimaria Karma uhkasi muuttaa pois the Stab Citystä.


Tältä näytti Pohjois-Irlannissa Carrick-a-Reden luona. Itse en köysisillalle asti päässyt tulehtuneiden nivelteni kanssa, mutta vau silti.

Bussimatkalla ihastellessani karitsalaumoja ja Game of Thrones -sarjan kuvauspaikkoja elämäni alkoi yhtäkkiä tuntua verrattaen merkitykselliseltä ja tapahtumarikkaalta. Opin, että eräs pohjoisirlantilainen kaupunki ylpeilee sillä, että Winston Churchill (1874–1965) vietti siellä lomiaan. Toisessa kaupungissa kansallissankarin asemassa olevalle Paddy-pululle on pystytetty muistomerkki (, jolle joskus järjestän pyhiinvaelluksen).

Maakunnassa on myös paikkakunta, joka muistelee kymmenen vuoden kaarellisen hampurilaisyhtiön äkillistä pakoa vain parin palvelusvuoden jälkeen. Oliko kyseessä rahanpesuyritys vaiko sittenkin hullunlehmäntauti?


Hotelli oli halpa ja hyvä, enkä ole koskaan nukkunut niin hyvässä sängyssä. Uskomatonta, Travelodge! Miten hyvä sänky! Tosin viereisessä huoneessa paperinohuiden seinien takana joku kuorsasi (hyvässä sängyssään!) eräänä iltana järisyttävällä volyymilla, usch. Mutta miten hyvä sänky! Marian mielestä se oli ihan ok.

Huoneen kokolattiamatot oli kuin tehty eväsretkille. Hotellin vieressä oli kiva libanonilainen. Tykkäsin myös uusista valassukistani. Ja join kirsikkakokista ja Magnersia ja Bulmersia ja Bulmersia ja Magnersia, osaisivat nyt päättää sen nimen kanssa. Ja söin viinietikkasipsejä ja huhhuh Tescossa oli parasta! Sori nyt vaan: maailmantuskani kalpenee sen rinnalla, mitä tunnen joitain monikansallisten yritysten tuotteita kohtaan.

Tästä kuvasta herää lisäksi tärkeä kysymys: vannoin tekeväni hummusta, baba ghanoushia ja guacamolea keväällä ainakin kerran viikossa. Guacamolea olen muussannut aina välillä, mutta mitenkäs nuo muut? Tekemättä jättäminen on suuri synti.

Toukokuussa minulla oli isälle tuliaisia Pohjanmaalta, Irlannista, Iso-Britanniasta, Slovakiasta, Unkarista ja Tsekistä. Mielestäni emme näe ihan niin harvoin, mutta jotenkin tuliaisasiat olivat kasaantuneet. Tuliaisiksi laskin myös tsekkiläiset kolikot. Vaikka spontaanin saarireissun vedin kevyin kantamuksin, isälle piti toki tuoda kentältä Jamesonilla maustettuja fudgeja (this fudge contains alcohol? dig deeper!), jotka ammoisen Dublinin-reissun jälkeen hävisivät alta aikayksikön.

Irlannista palatessani mukanani oli myös laukku ruumassa. Nyttemmin jossain Iberian niemimaalla hortoileva ystäväni kun antoi muuttokuorman hankalimmat osat - kuten matkalaukun ja läppärin - minun kannettavakseni.

Laukun sain Dublinissa ruumaan ilmaiseksi, kun masentuneen näköisellä halpalentoyhtiön työntekijällä oli aamuneljältä "niin hyvä päivä". Hänen aksenttinsa oli peräisin ilmeisesti Lounais-Irlannista, minulla nimittäin oli suunnattomia hankaluuksia ymmärtää rouvan selontekoja. Käsimatkatavarani herätti sekä Dublinin että Helsingin turvatarkastuksissa hämmentyneitä otsanrypistyksiä. Ukulele Dublinista Vaasaan: been there, done that.

Reissun ehdoton kohokohta oli ehdottomasti Giant's Causeway. Märkävarpaisen jätin jätökset on yksi hienoimmista ikinä näkemistäni asioista. En löpise tämän kuvan alle enempää, pitäkää tätä hiljaisena hetkenä luonnon edessä. 

Kuukauden ajan reissasin Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon väliä. Keski-Suomi oli aika huippu, siitä joskus useammassa sivulauseessa. Kävin myös viemässä markettoja äidin haudalle. Fonttia en ihan allekirjoita, mutta isältä niin hyvä yritys, että eiköhän se tuohon jää. Haudan ajattelin rajata luonnonkivillä.

Samana päivänä itkin lukiessani sanomalehteä: Älä ajattele, että elämä on lyhyt. Ajattele: miten erikoinen kokemus. (Eeva Kilpi)

Olen ollut aika tulessa nyt jokusen päivän tajuttuani, että melkein isäni talon takapihalla sijaitsevalle pellolle on tullut hevosia. Kaksi rapsutyyppiä, aika parasta! Jussikin kävi tuleilemassa parin päivän ajan, (parin päivän päästä vihdoin trimmattavaksi pääsevän) Lotan mielestä asia oli pelkästään aika jännä. Sijainnin lisäksi omistaja on oikein mukava!

Aamu, Pulla ja Lotta. Toistosta huolimatta: "Yhyy, pelkään kaikkea, mutta nuo asiat tuossa tuoksuvat hassulta."

Tykkään tästä kuvasta aika paljon, vaikka Aamulta näyttää kasvavan leuasta Pullan jalka.

Loppukevennyksen sijaan sanottakoon, että Spärrästä lähtiessäni kassit olivat aika raskaina. Taisinpa tehdä parhaat kirjalöytöni ikinä. Ostin myös pari päivää ennen kontteilua kolme pokkaria Suomalaisen aleista.

Tosin olen pitänyt aika hyvää tahtia lukuhommien kanssa etenkin toukokuussa, jolloin innostuin lukemaan kaikki saarireissuiltani löytämäni true crime -kirjat. Tajusin lempigenreni olemassaolon vasta kevättalvella. Mahtavinta kyllä, saaren kirjakaupoissa on true crime -osastot erikseen! Mutta luin kirjat läpi tai en, asuinkumppanin mielestä on "ihan ok", jos hetken ajan kierrän kirjakaupat kauempaa.

Rasvattu pumpuli

Blogista on kuoriutunut varsinainen terrierikertomus, mutta kun naurattaa vieläkin viimeöinen sattumus. Puolukoita, avokadonsiemeniä, meloninkuoria ja inkiväärihuulirasvaa yhdistää valkean koiran loputon herkkuhimo.

Säilytän yöpöydällä huulirasvaa, että muistaisin edes joskus käyttää sitä. Tämän talven ajan siinä on ollut The Body Shopin ihana inkiväärirasva, kausituote, jota metsästin viime vuonna koirien ja koirien kanssa. Riittoisaa mönjää on rasiassa ollut peräti 15 millilitraa, eli yhden talven käytöllä se on kulunut hädintuskin ollenkaan.

Tiukan metallirasian avaamiseen olen tarvinnut kahta kättä. Jos sormissa on ollut valmiiksi kosteusvoidetta, ei avaaminen ole onnistunut ollenkaan.

Kaksi tassua ja yksi hammaskalusto näköjään pystyy samaan kuin minun kaksi kättäni. Yritin demonstroida meillä asuvalle miehelle, kuinka hankala rasia on avata, mutta se onkin yllättävän löysä nyt. Ilmeisesti strategisiin paikkoihin asetellut pienet hampaat ovat saaneet rasian sopivasti kuprulleen.

Lotan rasvannälkäisyys on toki tullut ilmi jo aikaisemmin. Se on esimerkiksi herättänyt meillä asuvan miehen yöllä useamman kerran, mies kun unissaan välillä roikottaa kättään sängyn laidan yli. Koiran mielestä kaikki, mikä roikkuu koiranpunkan yläpuolella, on koiran. Bepanthenit ja muut maistuvat, mutta erityisen kiinnostavia ovat ihottumien takia levitetyt kortisonivoiteet. Lips lips läps läps lotkis latkis!

Note to self: siirrä kaikki vahvempia ainesosia sisältävät ihonhoitotuotteet lukkojen taakse. Mielellään räjähdysvarmoihin kassakaappeihin. Kun terrieri kerran äkkää jotain, se tekee sen mielellään toistekin.

Metsän kuningattaresta

Olipa kerran Maku-lehden kuningatarkukko ja leivontainspiraatio. Pakastimesta ei löytynyt mustikoita tai vadelmia, mutta laihialaista puolukkaa riitti yhä. Vaikka pikkukoira yritti parhaansa mukaan tehdä niistä selvää jo metsässä. Suosittelen kuuntelemaan allaolevan videopätkän nuuskutukset, aika hervottomia.

Kokeilevassa keittiössä syntyi tammikuussa kuningatarkukon sijaan kookoksinen ruis-puolukkapiirakka. Välitön hitti: ruispohja oli ihana, ruokosokeri antoi mukavan paahteisen sävyn ja kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa.

Jauhotan usein mieluummin kookoshiutaleilla kuin korppujauholla, sillä kookos maistuu paremmalta ja on suutuntumaltaankin kivempi. (Lisäksi meillä on vain tavallisia korppujauhoja, joiden vehnää vatsani ei enää oikein kestä. Nuo korppujauhot on kuitenkin periaatteitteni mukaisesti käytettävä loppuun, ennen kuin uusia voi ostaa, eli...) Kookoshiutaleita meinasi jäädä jauhotuksesta vain pussinpohjallinen, eli ronskisti heitin ne taikinaan mukaan. Onneksi niin, tästä tuli mahtavaa.

Kookoksinen ruis-puolukkapiirakka

Taikina:

• 200 g voita tai margariinia
• 1 dl ruokosokeria
• 4 dl ruisjauhoja
• 3 rkl leseitä
• 3 rkl kookoshiutaleita
• 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

• 5-6 dl pakastepuolukoita
• 3/4 dl sokeria
• 2 rkl perunajauhoja

Lisäksi:

• Voiteluun rasvaa ja kookoshiutaleita

1. Sulata rasva. Sekoita joukkoon ruokosokeri, ruisjauho, leseet ja kookoshiutaleet.
2. Voitele piirakkavuoka ja jauhota reilusti kookoshiutaleita. Painele 3/4 taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille.
3. Sekoita jäisten puolukoiden joukkoon kulhossa sokeri ja perunajauhot. Levittele taikinalle.
4. Tee lopusta taikinasta pieniä levyjä ja peittele marjat niillä.
5. Paista 200 asteessa n. 40 min.
6. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Innostuin rukiin ja puolukoiden yhdistelmästä niin, että sujautin niitä muffinsseihinkin mustaviinimarjojen ja mantelijauhon kavereiksi. Mies tokaisi yllättyneenä, ettei maistu yhtään terveelliseltä. Se on yksi ylimmistä kehuista, joita hän suustaan päästelee.

Täytyy tunnustaa, että minä en kasvanut pullantuoksuisessa kodissa. Jos kodissa hetken aikaa pulla tuoksuikin, pian soi palovaroitin. Äitini teki loistavaa ruokaa, mutta kaikella rakkaudella on sanottava, että hän oli leipojana aika toivoton. Sämpylät ja marjapiirakka onnistuivat, muu ei oikein. Sen lisäksi, että hän ei koskaan muistanut katsoa kelloa ja unohti leipomukset uuniin, häneltä puuttui  se tietynlainen tatsi.

Sen sijaan minä olin eilen aika ylpeä itsestäni, sillä pyöräytin leipomuksen ihan iltapuhteekseni vain. Äitini lapsena moinen on aika ennenkuulumatonta. Mitään kovin monimutkaista en vieläkään uskalla leipoa, mutta pullataikinan sopivan sitkon olen alkanut tuntea. Joskus olen saanut onnistumaan myös juustokakun, jossa oli yli 20 vaihetta.

Parista desilitrasta puolukoita, jotka pääsivät lipsahtamaan terroristilta ohi suun, syntyi Ruokailmiön Puolukkakuivakakku. Sekin ystävystyi meillä kookoksen kanssa ja muokkautui myös muuten, kun mantelijauhot loppuivat kesken ja kardemumma halusi välttämättä mukaan. Mittasin vahingossa enemmän jogurttia kuin Ruokailmiö, muttei tuntunut haittaavan. Lopputulos on kuohkea, aika makea ja kivan mantelinen. Seuraavalla kerralla kokeilen mukaan valkosuklaata tai pekaanipähkinöitä.

Kookoksinen ja mantelinen puolukkakuivakakku

Kosteat aineet:

• 3 munaa
• 2½ dl sokeria
• 100 g voita tai margariinia
• 2 dl turkkilaista jogurttia
• 1 dl makeuttamatonta puolukkasurvosta

Kuivat aineet:

• 2 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
• 0,5 dl mantelijauhoa
• 0,5 dl mantelilastuja vähän rikottuna
• 0,5 dl kookoshiutaleita
• 1½ tl leivinjauhetta
• 2 tl kanelia
• 2 tl vaniljasokeria
• 2 tl kardemummaa
• 2 dl pakastepuolukoita

Voiteluun rasvaa ja kookoshiutaleita

1. Sulata rasva.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisää vaahtoon vuorotellen sekaan sulaa voita ja jogurttia. Sekoita joukkoon myös puolukkasurvos.
4. Sekoita kuivat aineet ja pakastepuolukat keskenään.
5. Sekoita kuivat aineet varovasti kosteiden joukkoon.
6. Kaada taikina voideltuun ja kookoshiutaleilla jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 min.

Viisi koiraa lautasella

 Päivän sana on haastavan Katastrofin keskellä -blogin mukaan viisi. Kuvitukseksi loihdin lempiruokavastauksesta inspiroituneen kuvasarjan Lotasta ihmisruoan kanssa. Ensimmäisessä kuvassa Lotta vahtii paprikan perkaamista.

Seuraava kuva on Sanomalehtimiesten mökiltä Panikkeesta (arkipäivän akateemikot päättivät taivuttaa sanan näin, hyvä tuli). Pitkän illan jälkeinen sunnuntaiaamupala oli joidenkin osalta sangen lihapitoinen, itse pitäydyin lähinnä lohkoperunoissa. Kolmoskuva on tuttu näky iltapalalta: Lotta rakastaa vesimeloninkuoria yhtä paljon kuin minä hedelmälihaa itseään.

Neljäs kuva on taasen lempiruokalistallekin päätynyttä järisyttävän hyvää sienirisottoa, jonka julistin syöntihetkellä lempiruoakseni. Oikeaoppisen löysää se ei todellakaan ole, mutta maussa voitti useimmat ravintolatarjokkaat. Koen olevani pätevä sanomaan näin, sillä tilaan risottoa lähes aina, kun se listalta löytyy. Laseissa on tämänhetkistä lempiviiniä, elämän mahlaa. Katso Savia Viva Familia Xarel-losta lisää Viinilehden sivuilta. Valloittavan kevyt, helppo ja pirteä.

Viimeisen kuvan laadun takia sydämeni itkee hivenen verta. En meinannut löytää viidennettä kuvaa rajallisista kätköistäni. Menkööt nyt, harvemmin terriereitä puolukkametsällä näkee. Suurelle metsästäjälle piti tosin poimia puolukat valmiiksi, sillä se ei ymmärtänyt, miten varvuista pidellään kiinni.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
Kiitos, Kata!

2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
Olen perustellut haastamattomuuteni, enkä vieläkään anna periksi...

3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin
...mutta tykkäisin kyllä, että monet tämän tästä nappaisivat, sillä kovin kiva on tällaisia täytellä ja lukea.

4. Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin ovat

...vapaalla
1. Koirankakkapussit
2. Naamavoide
3. Kirja
4. Viltti
5. Jogurtti

...koulussa/työssä:
1. Tietokone
2. Puhelin
3. Avaimet
4. Vesipullo
5. Kalenteri

5. Viisi kirjaa, joita suosittelet muille (tsekkaa toki tämä postaus, tässä lähinnä viime vuoden huippuja):

1. John Steinbeck: Vihan hedelmät
2. Jeffrey Eugenides: Middlesex
3. Annie Proulx: Laivauutisia
4. Lionel Shriver: Poikani Kevin
5. Michael Cunningham: Tunnit

6. Viisi materialistista joulunaistenpäivälahjatoivetta:
1. Laajakulmaobjektiivi
2. Escada Cherry in the Air -hajuvesi
3. Bosske Sky Planter -kukkaruukku
3. Hyvälaatuinen matkalaukku
4. Shu Uemuran ripsentaivutin
(Älä pelkää kulta, mulle kävis ihan hyvin vaikka pussillinen pätkiksiä.)

7. Viisi (uutta) paikkaa, joissa haluaisit käydä (otetaan Euroopan ulkopuolelta, Eurooppa täällä):
1. Dhaka, Bangladesh
2. Kigali, Ruanda
3. Sydney, Australia
4. San Francisco, Yhdysvallat
5. Tokio, Japani

8. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Rakastunut
2. Perfektionisti
3. Utelias
4. Huolestuva
5. Epämuodollinen

9. Viisi lempiruokaasi
1. Sienirisotto (okei, moni muukin risotto käy.)
2. Kaalilaatikko
3. Sushi
4. Nachos supreme
5. Kasviswokki

10. Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
1. We're all kind of weird and twisted and drowning — Haruki Murakami
2. The higher we soar the smaller we appear to those who cannot fly — Friedrich Nietzsche
3. I like beautiful melodies telling me terrible things — Tom Waits
4. Forgive them even if they are not sorry — Julian Casablancas
5. For after all, the best thing one can do when it is raining is let it rain — Henry Wadsworth Longfellow  
 

Nolosti liikenteessä

Hämmästelin blogini moninkertaistuneita kävijämääriä. Liikenne blogiin on ihmetyksekseni tullut hevostalli.netin ja vauva.netin foorumeilta. Joku oli ilmeisesti halunnut jakaa linkkiä blogiini mainosmielessä. Tai jossain muussa mielessä, kuten kävi ilmi.

Viestiketjuja oli hämmentävän monia, blogi pääsi niin "hyvät blogit"- kuin "huonot blogit" -listoille. Joissain minua on jopa kuvailtu. "Vaasalainen reilu pari kymppinen toimittaja" on toki pääpiirteittäin totta. Erityisesti pidän siitä, että minua sanotaan reiluksi. Parikymppinen taas kuulostaa ihanan epätäsmälliseltä. Siltä, ettei tässä mikään kiire töihin tai opiskeluihin olisikaan! Haihati-haihati.

Eräässä keskustelussa ihmeteltiin sitä, miksei blogissa ole kuvia itsestäni. Onpas! Ja nyt on lisää: muokattuna hillitysti, hallitusti ja huonosti. Alla on myös blogin ensimmäinen ja oletettavasti viimeinen peilin kautta otettu kuva kaikkien foorumikuikuilijoiden mieliksi. Muotiblogitapaan paljastettakoon, että parka on Lindexiltä, kengät Vagabondin ja hiusväri purkista. Muusta minulla ei ole aavistustakaan.

Suurin kävijämäärä on nimittäin tullut vauvafoorumilta "Nolo blogi" -ketjusta. Harmikseni en tiedä, miten siellä oli nolouttani käsitelty, sillä ylläpitäjät ovat jo poistaneet sen. Jos joku foorumilainen vielä eksyy tänne ja sattumalta muistaa ketjun - mistä siinä oikein oli kyse? Nolouteni olen kyllä tunnustanut useampaan otteeseen.

Mutta niin. En tiedä, pitäisikö toivoa vai olla toivomatta sitä, että blogini päätyy minua eniten kiinnostavalle foorumille. Sehän on murha.info.

Koira tositapahtumissa

Kah, pitkästä aikaa olen skarppina Movie Mondayn kanssa! Aiheena haasteessa numero 64 on Ihmisen paras ystävä.

Koiraleffoista parhain on helppo valita. Bolt on yksi lempileffoistani. Juonikuvaus Imdb:n mukaan ja Jussin suomentamana: "Fiktiivisen scifi-toimintasarjan koiratähti, joka uskoo voimiensa olevan todellisia, lähtee toiselle puolelle maata ulottuvalle matkalle pelastaakseen vastanäyttelijänsä vaaralta, joka tuntuu ihan yhtä todelliselta". Kun olen yksin, harvemmin nauran elokuville, mutta Boltin kanssa se oli pakollista. Jo aikaisemmin suosittelin leffaa kaikille, jotka ovat pitäneet juuri vaikka Upista, Finding Nemosta tai Toy Storysta. Suosittelen edelleen.

Koiranäyttelijöiden näyttelemistä elokuvista on pakko nostaa esiin Greyfriars Bobby, jonka näin pari iltaa sitten. Elokuva niin sanotusti perustuu tositapahtumiin, isäntänsä haudalla uskollisesti jököttäneeseen terrieriin, vaikka tutkijoiden mielestä alkuperäinen Bobby olisikin ollut kauppamiesten mainostemppu. Niin, ja näki elokuvan Lottakin, kuten alemmasta kuvasta voisi päätellä.

Alkuperäinen Bobby oli skyenterrieri, mutta leffassa sitä näytteli valkoinen länsiylämaanterrieri. The Telegraphin jutun mukaan ohjaaja halusi, että valkea turkki erottuisi hämärässä ja silmät näkyisivät otsatukan alta. Skyenterrieriklubilaiset ärähtivät ja sanoivat, että westien uskollisuus ei olisi todellisuudessa kantanut elokuvan mittaa. Aika makoisaa! Näytteleminen taisi rekun mielestä olla aika kivaa, sillä häntä heilui myös surullisemmissa kohtauksissa. Juoni oli melkoista kuraa ja näyttelijät eivät mitään kingejä, mutta hei, Edinburgh ja westiet, minä en valita.

Blogiin päädytään hämmästyttävän usein hakusanoilla "koira-animaatio", "animoitu koira" tai "koira animaatio". Tässä teille vielä!

Lunta koirassa

Ville:
"Nojaa, siin on valkoinen koira hihnassa lumella"
"Noi menee vähän samaan kategoriaan ku kuvat vauvoista. *ttaa ihmiset ku tunkee jonku 40000 kuvaa niiden muksusta nettiin ja luulee et kaikkien mielestä se on maailman söpöin ja ihanin olento"

Pyydän anteeksi itseni, koirani ja uuden objektiivini puolesta. Kaikilla oli kivaa ulkoilutettaessa Pyhäjärvellä.

Muuta sisältöä odotettavissa reilun viikon päästä, kun nykyinen työprojektini päättyy ja hengitän taas normaalisti. Näinä päivinä hädintuskin olen nukkunut miettiessäni tekemättömiä töitä.

Westie, west highland terrier, animations, westieanimaatiot, animaatiot, part 3.

Koti terroristeille

Pöllöjen lisäksi meille on alimmaisen kuvan syystä tupsahdellut myös terrierikamaa. Kuvat on otettu ennen joulua: se selittänee osan rekvisiitasta.

Tuoreimmasta päästä on Aarikan ihana heijastin. Kun lähdin Savoon, heijastin jäi rannikolle ja varmasti hyvin valaisee tuossa Paapii-blogin facebook-sivuilta voittamani avaimenperän vieressä. Myös Kanelikauppa-joulukortit ovat voitto, blogiarvonnasta.

Minulla on kamala ikävä Vaasaan. Siellä on Jussi ja tonnikalan perään itkevä pikkuterroristi, joka arvatenkin näyttää tuiskun jälkeen taas tältä:

Nalle valkopippurikastikkeessa

Pienen koiran turkki on imenyt litroittain kyyneleitä. Takana on elämäni raskain vuosi, jonka kuukaudet ovat kulkeneet ohi sankassa sumussa. Pieni koira on ollut luonani pidempään kuin olen ollut ilman äitiä.

"Mille me ennen Lottaa nauroimme", kysyin jo viime keväänä. Vauvantuoksuinen pikku-Lotta tuli meille hetkelleen tasan vuosi sitten. Silloin se vielä mahtui Jussin lippalakkiin, karvainen ihme nukkui hänen sylissään koko parin tunnin kotimatkan ajan. Siihen Lotta simahti maltettuaan ihmetellä uutta tilannetta pihatien päähän asti.


Vuoden mittaan mutkaton pentu on kasvanut oikein hienoksi nuoreksi neidiksi. Adjektiiveja on helppo keksiä. Lotta on iloinen ja vilkas, leikkisä ja riehakas. Hellyydenkipeä, lempeä ja kiltti - terrieriksi ehkä liiankin lauhkea.

Meille osui maailman kiltein westie, kaikista valkoisista länsiylämaanterriereistä kaikkein lelukoiramaisin. Itsenäinen Lotta toki on, muttei itsepäinen. Ainakaan kamalan itsepäinen. Entisenä snautserinomistajana odotin, että uusi terrierimme olisi samanlainen jääräpää. Älkää tulkitko väärin - enhän minä olisi terrieriä halunnut, jos en olisi pitänyt Ella-rouvamme asettamista haasteista! En silti pettynyt, vaikkei Lotan itsenäisyys muistuta vanhan rouvamme radikaalia pässinpäisyyttä.

"Turkkia ja turkinpippuria", kuvaa rotua Westiekasvattajat. Yleensä etenkin uroksilla on iso ego. Kokemukseni mukaan se on ainakin tuplaten suurempi kuin keskimääräisellä koiranomistajalla. Lotan trimmaaja kauhistelee sitä, miten kasvattajat antavat westieitä amatöörien käsiin. Hänen mielestään ne kuuluvat pelkästään kokeneille kouluttajille.

Olen hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä. Aivan kenen tahansa ei westietä kannata hankkia, eikä se ole ensimmäiseksi koiraksi kaikkein suositeltavin vaihtoehto. Jos itse on hiemankin epävarma, koira nousee takuulla omistajansa niskan päälle, eikä se ole mukavaa kummallekaan. Mahdottomia westiet eivät tietenkään ole. Sinnikkyydellä pääsee eläinten kanssa pitkälle - ja sillä, että kysyy apua osaavammilta. Kannattaa myös lukea aiheesta kaiken, minkä saa käsiinsä.

Trimmaajallamme on hyvin muistissa aika, jolloin westieiden joukossa oli paljon luonnevikaisia, jopa vaarallisia yksilöitä. Tarkan jalostuksen avulla luonnetta on saatu ohjattua parempaan suuntaan. Luonnehäiriöiden sijaan jokainen koiranomistaja vaikuttaa tuntevan jonkun, jolla on ollut oikein sairas westie. Sellainen, jonka kaikki karvat ovat pudonneet pois, korvat ovat märkineet rakkojaan ja sisällä ei ole pysynyt mikään.

Westieiden kanssa kannattaakin erityisesti huomata kaksi asiaa: ruokavalio ja trimmaus. Vehnää koira ei saa syödä vahingossakaan, ja trimmaus nyppimällä 4-6 kertaa vuodessa pitää turkin kunnossa ja ihon kunnossa siltäkin osin. Ennen koiran hankkimista kannattaa varmistaa, että paikkakunnalla on osaava trimmaaja. Ilman sitoutumista säännölliseen trimmaukseen ei westietä kannata hankkia.

Yllättävänä asiana saattaa tulla myös westieiden tarve liikkumiseen. Virkeys ja sporttisuus oli yksi kriteereistä meidän koiranhankinnallemme. Pentua ei tietenkään tarvitse heti viedä maratoneille, mutta hämmästelen sitä, miten hyvin ja mielellään Lotta pysyy pyöränkin vauhdissa mukana. Jos et pysty tarjoamaan koiralle kuin kävelyä korttelin ympäri, älä ota westietä.

Siitä, kun ensimmäisen kerran näin Lotan, on nyt tekstin julkaistessani tasan vuosi. Olin kamalan jännittynyt ja peloissani siitä, osaammeko me kouluttaa koiran oikein. Jos se ei oppisi sisäsiistiksi, hajottaisi koko kämpän palasiksi ja rupeaisi hurjaksi räksyttäjäksi? Kaikki pelot osoittautuivat aiheettomiksi. Lotasta on tosiaan kasvanut Maailman Paras Koira. Ihaillen olen seurannut myös Jussin kasvamista koiraihmiseksi - mieheltä löytyy nykyään jopa ääni koirankasvatusta varten!

Bubble Toes halusi tietää, millainen rotu on westie - kiitos innoituksesta entryyn. Vastailen ilomielin kysymyksiin, joita Sinulle jäi! Suosittelen myös tutustumaan Dimvikens-kasvattajan kuvaukseen rodusta, se nauratti moneen kertaan osuvuudellaan.

Animoitu tonttukateus

Jussi syö gourmet'a ja leikkii tonttua ilmaisen viinan bileissä (lue: firman pikkujoulut, drinkkilippuja rajoitettu määrä). Tai no, nyt hän lienee jo mennyt baariin fiinisti puku päällä.

Itse olen tietokoneella peittoon kääriytyneenä, juon Pepsi Maxia, syön mansikkajäätelöä, katselen Täydellisiä Naisia ja mietin, että pienen koiran olisi jo pitänyt saada ruokaa. En millään viitsisi herättää sitä. Pieni koira nukkuu soffalla sikeää pienen koiran unta.

Eilen latasin vihdoin koneelle Photoscapen pitkästä aikaa. Meinasin jättää iltateen väliin innostuksissani. Mutta annettakoon minulle anteeksi gif-tulva, vaikka sen teinkin muokkaamattomista ja pääosin vanhalla pokkarilla otetuista kuvista. En ihmettelisi, vaikka tunnontuskissani joskus muokkaisin näistä parempia.
















Aika monessa kuvassa näkyy se, miten meillä koira saa olla koira. Toisin sanoen olemme höveleitä kasvattajia, joiden pitäisi malttaa kieltää hauvan rymyäminen kaikkein likaisimmissa kohdissa. Lisäksi note to myself: olemme höveleitä kasvattajia, joiden ehdottomasti pitäisi huolehtia trimmauksista paremmin.

Tässä vielä kissa teille, jotka eivät pidä koirista (Lotasta tosin ei voi olla pitämättä, siitä pitävät jopa ihmiset, jotka pelkäävät muita koiria). Haamu kuittaa.