Matkalle television kanssa

Muutin asumaan television kanssa samaan asuntoon virallisesti yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Se on muuttanut radikaalisti tapojani katsoa elokuvia. Kuten olen jo kertonut, olen aina pitänyt niistä, mutta minulla ei ole oikein ollut mahdollisuutta niiden katsomiseen. Muutaman vuoden aikana olen aika onnistuneesti katsonut niitä kaikkien kadotettujen vuosien edestä.

(Yllä oleva kuva on muuten syksyiseltä aamuyöltä, kun valomerkin jälkeen herkut löytyivät snägärin sijaan omasta jääkaapista. Kahden aamuöisen pään mielestä oli huikean hauskaa, että ohjelmassa tehtiin samaa ruokaa. Nyt vitsi ei enää kolahda ihan samalla tavalla, mutta hei, kuvituskuva!)

Toki lapsuudenkodissanikin oli televisio, muttei meillä ollut kovin paljoa elokuvia videolla (Agentti 007:n lisäksi!). Dvd-soittimen ostin vanhempieni luokse vasta seitsemän vuotta sitten. Korkeakulttuurisena hipsterinä väitin pitkään, etten itse televisiota tarvitse. Niinpä esimerkiksi lukiossa katsoin elokuvia surkealta läppärinnäytöltä (ja kävin ainakin kerran viikossa elokuvateatterissa).

Television ja nauhoittavan digiboksin kanssa samassa taloudessa asuminen on kuitenkin avannut minulle aivan uusia katseluväyliä. Ensinnäkin minulla on käytössäni sohva ja televisioruutu, jossa on minulle tuumia enemmän kuin tarpeeksi (miehelle ei ollenkaan tarpeeksi). Aiemmin rakensin pikkuyksiöni lattialle peittopesiä ja könötin mielipuolisissa asennoissa. Ilahtuneena täytyy myös todeta, että olen ollut todella yllättynyt siitä, miten paljon kaikkea hyvää televisiosta tulee! Ennalta-arvattavan Teeman lisäksi eniten katson - hämmentävää, mutta totta - Avan ja TV5:n elokuvia.

Sarjoja en koskaan jaksaisi seurata suoraan niiden lähetysaikaan, en halua olla television orja. Myöskään elokuvia en koskaan katsoisi suoraan töllöstä. Inhoan mainoksia ja rakastan sitä, että voin kelata niiden yli. Muita rituaaleja television katsominen kuitenkin teettää. Meille ei tule lehtiä, joiden välissä arkea helpottava TV-maailma tulisi. Vahdata täytyy paperiversion sijasta sivuja tv.hs.fi ja telkku.com.


 
Rutiineihin kuuluu nykyään myös ajastusten laittaminen. Ylemmällä listalla on elokuvat, jotka minun täytyy tänään laittaa tallentumaan. Tänään pitäisi vielä tyhjentää todoist-listani kaikesta ikävästä pakollisesta: täytyy pakata, tyhjentää jääkaappi pilaantuvasta ruoasta, ostaa matkaevääksi pähkinöitä... Onneksi huomenna helpottaa jo!

Muita tulevien päivien kiinnostavia tv-elokuvia:

lauantai: Sidottu (The Jacket), Toy Story 3, Kimpassa (Ensemble c'est tout)

sunnuntai: Vertigo, Terminaali (The Terminal)

maanantai (ja keskiviikko): Saksikäsi Edward

tiistai: Uhma (Defiance)

keskiviikko: Precious

torstai: Shaun, kuolleitten kunkku

Sankaritarinoita elossa

Ensinnäkin: anteeksi animaatioähky! Se juhlistaa sitä, että vuosi 2012 oli osaltani ennätyksellinen elokuvien suhteen. Katsoin 200 leffaa, mikä on enemmän kuin koskaan. Muistan vuosiluvun myös siitä, että hankin Nonnan suosituksesta itselleni tunnukset iCheckMoviesiin. Sen myötä haastoin itseni katsomaan yhä enemmän klassikkoelokuvia.

Sadannen elokuvan katsoin vasta syyskuussa. Toiset sata näin siis vain kolmessa ja puolessa kuukaudessa! Useimmat elokuvat katsoin televisiosta, josta tuli yllättävän paljon kaikkea hyvää. Elokuvateatterissa näin seitsemän pätkää ja vuokraamoon päädyin harvoin. Siksi olen nähnyt vuonna 2012 julkaistuista elokuvista vain yhdeksän.

Enemmän uutuuselokuvista kiinnostuneita ohjaan ehdottomasti vilkaisemaan listan asioista. Heli on katsonut leijonanosan kiinnostavista uutuuksista. Povasinkin, että hänen listaltaan löytyy monta uutta lempielokuvaani. Minulta on näkemättä mm. Moonrise Kingdom, The Artist, Kovasikajuttu, Pappi lukkari talonpoika vakooja, Take This Waltz sekä Luihin ja ytimiin.

Vaikka fanityttöily on minusta kaukana, kaikki edellisen vuoden lempparini ovat osia elokuvasarjoista tai ainakin jostain laajemmasta elokuvamaailmasta. Vuoden 2011 lempielokuvat Melancholiaa lukuunottamatta olivat itsenäisiä osia! Tämä parhaiden uutuuselokuvien lista olkoot top-4. Viidennettä elokuvaa en nosta listalle, koska mikään noista jäljelle jääneistä ei herättänyt isompaa hypetystä, vaikka hyviä pätkiä kaikki olivatkin.

4. The Hobbit: An Unexpected Journey

Odotettu, kovin odotettu Hobitti oli vuoden viimeinen yllättäjä. Jaksoin pysyä pitkän elokuvan hereillä, vaikka kävin teatterissa unettoman yön jälkeen. Visuaalisuutta on pidetty elokuvan vahvimpana alueena, mutta minusta parasta oli palata vanhoihin tuttuihin maisemiin. Tuntui turvalliselta. Gandalf on yhä suosikkini.

3. The Avengers

En odottanut tältä elokuvalta oikein mitään, mutta vau, sehän upposi! Olisi pitänyt uskoa, että viisivuotias supersankarifani on supersankarifani myös parin vuosikymmenen päästä. Innostuin katsomaan Avengersin takia muitakin supersankarileffoja, jotka eivät kuitenkaan vetäneet tälle vertoja. Robert Downey Jr. (Iron Man) oli ihmeellinen. Tykkäsin myös Chris Evansista (Captain America) ja Mark Ruffalosta (Hulk)! Ja Scarlett Johansson (Black Widow) ja Jeremy Renner (Hawkeye)... No joo, lopetan jo.

 2. The Dark Knight Rises

Teatteriin ehtiessäni IMDB:n pistearvo taisi olla päälle ysin. Paljon osasin odottaa myös edellisten osien perusteella. Vaan kyllä: täyttä laatua sekä viihde- että draama-arvoltaan! Vaikka se ehkä hassulta kuulostaakin, minusta tuntui, että sain elokuvaan paljon uusia ulottuvuuksia Jussin Arkham City -pelin kautta.

1. Skyfall

Hymyilin koko elokuvan alusta loppuun, vaikka lapsuuden sankarini ollessa kyseessä leffalla oli hävittävää erityisen paljon. Konseptia loistavasti päivittäneeltä ohjaaja Sam Mendesiltä nappisuoritus. Daniel Craig ja Judi Dench ovat lempinäyttelijöitäni, vaikka Craig näyttää häiritsevän paljon Vladimir Putinilta. Ehdoton kymppi. Odotukset tulevia Bondeja kohtaan kasvavat!

Muut vuonna 2012 ensi-iltansa saaneista katsotuista ovat Ted (odotin liikaa), Prometheus (ihan ok, ei mulle), Chronicle (kiva ja vähän yllättävä, lösähti loppua kohti), 21 Jump Street (hassu!) ja Safe House (ookoo).

Äpärälapsi ilman muistia

Leffamaanantain haaste #65 on mainioin tähän asti - minkä elokuvan haluaisit muistaa, muttet muista?

Itselläni on tyhjä kolo katsottujen leffojen listassa 9.8.2009. Listaan olen lopulta kirjoittanut Käsinukeilla leikkivä poliisi kidnappaa luokseen narkkarihuoran, kun en muutakaan ole keksinyt. Todellakin: elokuvassa sheriffi veti alakouluikäisille rikostenehkäisyvalistusta käsinukkejen avulla ja oli yhteisössään todella pidetty jäsen. Havumetsän keskellä sijaitsevan talonsa kellariin suljettuna hänellä oli kuitenkin nainen, muistaakseni jonkinasteinen huumeidenkäyttäjä ja prostituoitu. Tarina tapahtui Yhdysvalloissa, ja aika vaaleaverisellä sheriffillä oli päässään oikein komia stetson. Liekö filmattu ysärillä tai vuosituhannen alussa.

Toinen elokuva, jonka nimen olen kokonaan unohtanut, on suomalainen. Se esitettiin luokalleni yläasteen äidinkielentunnilla. Pätkässä köyhä nainen Pohjanmaan kristinuskoisilla lakeuksilla synnytti salassa äpärälapsen. Mieleeni ovat jääneet etenkin hurjat lumiset pellot ja todella ahdistava tunnelma.

Auttakaa, pyydän!

Älä kauhistu: kivaa katsottavaa

Ida: missä julkaistaan semmonen Sallan suosittelemat elokuvat Idalle -lista? :o
Salla: hooooo! anna joku teema!
Ida: kivat, ei kauhistuttavat :D

Muistin lauantaina ystäväni Idan syyskuisen pyynnön katsoessani Paper Man -elokuvaa, jonka nappasin mukaani Kuopion Anttilasta. Oli piristävää käydä TopTenissä vaihteeksi ilman älypuhelimen suomaa mahdollisuutta tarkastaa elokuva-arvosteluja ennen ostopäätöstä. Arvioiden perusteella en Paper Mania olisi hankkinut, mutta se osoittautui virkistäväksi ja mukavaksi katselukokemukseksi.

Kiva, ei kauhistuttava! Parilla eurolla tsibale nappasin mukaani leffoja, joista Paper Manin lisäksi myös muut saattavat osua kategoriaan. Hyllyä komistavat nyt The Kids Are All Right, Henry Poole is Here ja tupla-dvd, jolla on Roy Anderssonin Sånger från andra våningen ja En kärlekshistoria.

Muistan perehdyttäneeni Idan melko hyvin leffakokoelmaani reilut kolmisen vuotta sitten. Tuolloin lempielokuviani olivat esimerkiksi Hot Fuzz, The Pianist ja The Hours. Makuni on tuskin paljoa muuttunut, mutta olen toki nähnyt noin 400 leffaa lisää.

Kivat, ei kauhistuttavat Idalle (ja muille!)
Lista pyörii nitkahtaneiden henkilöhahmojen, nitkahtaneen huumorintajun, kivan sävymaailman, lupaavien nuorien näyttelijöiden ja loistavien soundtrackien ympärillä. Aika paljon Sundance-henkeä, sanoisin.

01. (500) Days of Summer oli söpöydestään huolimatta minulle pettymys, mutta Zooey. <3
02. 50/50 komedia syövästä kuulostaa roisilta, mutta osuu nappiin.
03. An Education poikkeaa ja puolustaa paikkaansa. Huippudialogia ja -visuaalisuutta perinteisellä tyylillä.
04. Before Sunrise on kivampi ja älykkäämpi kuin Before Sunset, magee kuvaus.
05. Bridesmaids löi minut ällikällä, voiko romcom olla näin hyvä?! Anna mahdollisuus, et pety.
06. Crazy. Stupid. Love. löi minut ällikällä (romcom?!) ja nousi yhdeksi lempielokuvistani.
07. Du levande pysäyttävä, hauska, ihana. Parhaita ikinä.
08. Garden State ja mieletön soundtrack!!! Nauratti ja vähän itketti.
09. Juno koska, öö, kuuluu listalle. Söötti ja kiva.
10. Kiss Kiss Bang Bang murhamysteeri ja etenkin komedia, koska Simon Pegg (joo Ida, Hot Fuzz).
11. Lars and the Real Girl vetäisi maton alta. Yllättävä, hauska ja jotenkin sydämellinen.
12. Mary and Max listan pakollinen animaatio, lempielokuvien listalla, erityismuistutus Idalle!
13. Midnight in Paris listan pakollinen Allen. En vieläkään meinaa uskoa, että Owen Wilson oli kiva.
14. Nick and Norah's Infinite Playlist lisäsin parempien teemojen (musa, söpöily) takia Away We Go'n tilalle.
15. Paper Man ihanan nitkahtaneita hahmoja, hieno soundtrack, ihana Emma Stone.
16. Reign Over Me nitkahtelua, ystävyyttä, sopivasti surua ja draamaa.
17. Roger Dodger nauratti superpaljon, mieletön dialogi ja henkilöhahmot.
18. Running with Scissors nitks nitks. Ittensä tuntee kovin terveeksi tämän nähtyään.
19. Scott Pilgrim vs. the World Videopelejä, söpöyttä, intertekstuaalisuutta, hassuttelua, niksahtelua, Kanada!
20. The Squid and the Whale vaikka ärsyttää pitää näin paljon Jesse Eisenbergistä: hauska ja ihana.


Jolleivät nämä olleet tarpeeksi, leffaguruni Nonna (esiintynyt täällä aikaisemmin miettiessäni parhaita ohjaajia) blogista Klaffi & filmikela valmisteli haamulistan elokuvista, jotka kävisivät samalle listalle. Neidon leffamaun tuntien suosittelen myös näitä varauksetta kelle vain. Itsekin lisäsin välittömästi watchlistilleni ne, jotka eivät jo siellä olleet.

21. Everything is Illuminated
22. Down with Love
23. Ghost World
24. Ruby Sparks
25. Watching the Detectives
26. Wonder Boys
27. Young Adult

Pitäisiköhän seuraavan listan olla "Kivat, kauhistuttavat"? Olisipa kiva kuulla mielipiteitä, mahdollisia lisäyksiä ja myös löytämiänne yhdistäviä tekijöitä kokoamalleni listalle!

Koira tositapahtumissa

Kah, pitkästä aikaa olen skarppina Movie Mondayn kanssa! Aiheena haasteessa numero 64 on Ihmisen paras ystävä.

Koiraleffoista parhain on helppo valita. Bolt on yksi lempileffoistani. Juonikuvaus Imdb:n mukaan ja Jussin suomentamana: "Fiktiivisen scifi-toimintasarjan koiratähti, joka uskoo voimiensa olevan todellisia, lähtee toiselle puolelle maata ulottuvalle matkalle pelastaakseen vastanäyttelijänsä vaaralta, joka tuntuu ihan yhtä todelliselta". Kun olen yksin, harvemmin nauran elokuville, mutta Boltin kanssa se oli pakollista. Jo aikaisemmin suosittelin leffaa kaikille, jotka ovat pitäneet juuri vaikka Upista, Finding Nemosta tai Toy Storysta. Suosittelen edelleen.

Koiranäyttelijöiden näyttelemistä elokuvista on pakko nostaa esiin Greyfriars Bobby, jonka näin pari iltaa sitten. Elokuva niin sanotusti perustuu tositapahtumiin, isäntänsä haudalla uskollisesti jököttäneeseen terrieriin, vaikka tutkijoiden mielestä alkuperäinen Bobby olisikin ollut kauppamiesten mainostemppu. Niin, ja näki elokuvan Lottakin, kuten alemmasta kuvasta voisi päätellä.

Alkuperäinen Bobby oli skyenterrieri, mutta leffassa sitä näytteli valkoinen länsiylämaanterrieri. The Telegraphin jutun mukaan ohjaaja halusi, että valkea turkki erottuisi hämärässä ja silmät näkyisivät otsatukan alta. Skyenterrieriklubilaiset ärähtivät ja sanoivat, että westien uskollisuus ei olisi todellisuudessa kantanut elokuvan mittaa. Aika makoisaa! Näytteleminen taisi rekun mielestä olla aika kivaa, sillä häntä heilui myös surullisemmissa kohtauksissa. Juoni oli melkoista kuraa ja näyttelijät eivät mitään kingejä, mutta hei, Edinburgh ja westiet, minä en valita.

Blogiin päädytään hämmästyttävän usein hakusanoilla "koira-animaatio", "animoitu koira" tai "koira animaatio". Tässä teille vielä!

Näyttäisin Bondia lapsellesi

Tää onkin mainio juttu. Mä voin ryypätä koska hyvänsä ja sitten vaan näyttelen selvää. Eipäs oo tullut ennen mieleen. Mikä ihme siinä on, että aina kun mä oon kännissä, niin tekee hirveästi mieli laulaa. Rakkaat huuleni. Älkää laulako, älkää laulako!



Kaksivuotiaan Sallan mielestä Speden metkut ja Uuno Turhapuro olivat hulvattominta i-ki-nä - niin hulvatonta, että välillä Uuno-nauhat jouduttiin piilottamaan, koska muuten ne kuluivat puhki liian äkkiä. Osansa lie silläkin, ettei äiti fanittanut johtajaa yhtään niin paljon kuin minä.

Äidin ollessa työmatkalla me katsoimme isän kanssa kahden maissa aamuyöllä Muumeja. Mörkö ja Taikurin paluu olivat niin pelottavia, etten uskaltanut seurata tapahtumia kuin pää peiton alla. Kolme vuotta vanhempaa serkkupoikaani taas pelotti Mörön sijaan Rölli. Minulla on elävä mielikuva serkustani piilottelemassa sohvan takana Allu Tuppuraisen takia.

Kun Mörkö ja Rölli olivat liian hirmuisia, katsoimme tänään erityisen pinnalla olevia James Bondeja. Pinnalla siksi, että tänään on kulunut 50 vuotta ensimmäisen Bond-leffan ensi-illasta!

Agenttipläjäykset olivat pienelle tytölle juuri sopivan vauhdikkaita. Mitä enemmän basaarit helisivät ja lunta vyöryi takaa-ajojen lomassa, sitä hysteerisemmin pikku-Salla kikatteli. Myös naisseikkailut olivat hurjan hassuja. Lempikohtaukseni onkin pääministerin ja Max-papukaijan puhelinkeskustelu elokuvassa For Your Eyes Only:

Prime Minister: "Don't thank me, Mr. Bond, your courage and resourcefulness are a credit to the nation. Dennis and I look forward to meeting you. Meanwhile if there is anything I can do for you..." Max the Parrot: "Give us a kiss! Give us a kiss!"

Parasta Bond-näyttelijää en osaa nimetä. Aikoinani olen pitänyt myös Timothy Daltonista. Myönnän, että Daniel Craigiin suhtauduin aluksi epäilevästi. Etenkin kohtauksessa, jossa Craig kömpii merestä paidattomana, mies muistutti hämmentävällä tavalla Vladimir Putinia. Nyttemmin Craig on vakuuttanut minut ehdasta bondiudestaan. Loistonäyttelijä!

Poliisi-tv oli lempisarjani jo ennen kouluikää, mitä ala-asteella opettajat joukolla kauhistelivat. Kauhuelokuvat olivat oikeastaan ainoa genre, joka minulta ehdottomasti kiellettiin. Lapsena en koskaan sisäistänyt esimerkiksi Bond-leffojen väkivaltaa tai seksuaalissävytteisyyttä. Kuitenkin erotin jo toden sadusta. Jollen olisi erottanut, vanhempani olisivat varmasti puuttuneet asiaan.

Kyllä isä ja äiti varmasti rajoja pohtivat, paljonkin. Opin lukemaan aika pienenä - ehkä liiankin pienenä, sillä äiti joutui antamaan minulle ensimmäistä kertaa seksuaalivalistusta luettuani kolmivuotiaana myöhäisleffan repliikkejä. Leffassa, jonka nimeä en valitettavasti onnistunut jäljittämään, mies kehuskeli piiritystilanteessa, että hänellä oli mukanaan "ase, josta tytötkin tykkäävät".

Varmasti juuri oman vapaan kulttuurillisen kasvatuksen takia olen kirjojen ja leffojen kieltämistä vastaan. En usko, että varhaiset Bond-katselut tekivät minulle hallaa. Jos aikuistenkirjat taasen olisi kielletty alakouluikäisiltä, ei minulla olisi kolmannen luokan jälkeen ollut enää mitään lukemista. Toisaalta lasten ei tietenkään pitäisi saada katsoa ihan mitä tahansa, mutta minusta vastuu on etupäässä vanhemmilla. Esimerkiksi ruotsalaista Tintti-selkkausta olen pitänyt totaalisen naurettavana. Missä on luottamus aikuisiin, jotka selittävät ja selventävät asioita lapsille? Onneksi Kemin kirjaston 70-luvun "housuton Aku Ankka" -kohu on pelkkä urbaani legenda.

Uuno ei enää ihan uppoa, Tuppurainen on edelleen suosikkinäyttelijöitäni (Mielensäpahoittaja Vaasan kaupunginteatterissa oli ihan mieletön!), mutta Bond on yhä ykkönen. Tulevaa Skyfallia ja tunnaria fiilistellessäni sisäinen lapseni hihkui myös siksi, että Nelonen aikoo näyttää 14. lokakuuta alkaen kaikki vanhat Bondit!



Ai niin. Paras repliikki viimeisimmistä leffoista? Ehdottomasti "Do I look like I give a damn?" kysyttäessä ravistelua tai sekoittelua.

Heiluva huippu

Minä: woody allen, coen brothers ja lars von trier tulee ensin mieleen, mitä sulle?
Nonna: hmm. darren aronofsky, michel gondry & kai se burtonin tim pitää sanoa. :--D
Minä: christopher nolan ja martin scorsese ehkä kans. ja klaus härö. huhhuh, kolme. aronofskyn pitäis kyllä mahtua listalle kans
Nonna: myös gus van sant on aika ihku ja vaikkakin anton corbijn tietenkin on enemmän kunnostautunut valokuvaajana, niin ei kyllä ohjaajanakaan ole mitään vikaa ja jostain david lynchistä nyt sitten puhumattakaan :--D
Minä: DAVID LYNCH, oijoi. david fincherkin melkein kyllä ansaittis
Nonna: kun tätä asiaa miettii tarkemmin, niin se kolme on aika mahdottomuus :--D
Minä: joooo.. kubrick
Nonna: kubrick on kanssa yks niitä jotka unohtaa noilta listoilta koska ne on niin itsestäänselvyyksiä
Minä: täsmälleen, hirveetä. almodóvar!!

Ylempi keskustelu oli tietenkin maanantai-iltaista pohdiskelua Movie Mondayn haasteen #37 kolmea parasta ohjaajaa varten.
Päiviä kestäneen ajatusprosessin jälkeen kärki kristallisoitui tämänhetkiseen huippuunsa:

1. David Lynch

lempparini: Inland Empire, kolmetuntinen eepos, jonka kävin katsomassa elokuvateatteri Kuvakukossa neljä kertaa koskaan kyllästymättä hetkeksikään

2. Lars von Trier

lempparini: Melancholia, jota jo aiemmin olen kehunut lempielokuvanani

3. Darren Aronofsky

lempparini: The Fountain, jonka kuvakielessä oli jotain unohtumatonta

Leffamässyä

Trust, Derailed, Beyond Borders. Näitä leffoja yhdistää se, että ne olisivat jääneet minulta katsomatta - tai ainakin vähäisemmälle huomiolle - jos näyttelijäkaartissa ei olisi ollut Clive Owenia.


Minulle on ihan sama, millaista roolia Owen leffassa lopulta pyöritteleekään. Enhämmää nyt niitä leffoja kato, vaan tota miestä.

Herran rooleista muille suosittelen katsottavaksi (sillä silmällä tai ilman) Closeria, Children of Meniä ja Sin Cityä - unohtamatta Shoot 'Em Upia, joka on dvd-hyllymme hauskimpia elokuvia ikinä.

Toinen näyttelijä, jonka leffoja seuraan silmä kovana, on Nicole Kidman. Kidman ei ole minun tyyppiäni ulkonäöllisesti, mutta jostain syystä hänen elokuviensa huumori on tahattomanakin kovalaatuista (Olen nauranut itseni henkihieveriin Furin, Bewitchedin ja Birthday Girlin kaltaisille elokuville). Siksipä innostuin Hemingway & Gellhorn -nimisestä tv-elokuvasta, jossa loistavat sekä Owen että Kidman. Nähtävä!

Silmäkarkkia kansalle kerää Movie Monday #34.

Maanantaimuuvit ja -muuvsit

Bolt, Up vai Toy Story?
Vai...
Coraline ja Finding Nemo
olis kans korkeella
ja How to Train Your Dragon
(meinasin kirjottaa
"drain")
Aladdin ja Lion King
ja Legend of the Guardians (:The Owls of
Ga'Hoole)
walle (Wall-E)!!!
ja Ice Age!!!!!!1
Pekka Töpöhäntä?

Jep, aika Movie Mondayn. Haaste #32 käsittelee animaatioita. Genre on yksi suosikkejani, ja parasta kaikista on hankala valita. Aivan niin jäykäksi tämä kerta ei vetänyt kuin #30, jossa etsittiin ei-englanninkielisiä elokuvia - meinasin tulla kahjoksi, kun yritin rajata ehdokkaita kymmeneenkin.

Animaatioihin vastaan lopulta kaksi: Up ja Bolt. Molemmat ovat varsinaisia hyvänmielenleffoja.

Upin kävin katsomassa yksin Tennispalatsin iltapäivänäytöksessä. Meitä täysi-ikäisiä yksinäisiä animaationkatsojia oli katsomossa kymmenittäin. Up oli ensimmäinen 3D-leffa, jonka koskaan olen nähnyt - ja sellaisena aivan loistava.

Boltin taas vuokrasin niin, etten ollut koskaan aikaisemmin nähnyt arvioita tai kuullut siitä mitään. Odotukseni olivat alhaalla - mutta kyseessä on vallan loistava elokuva! Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka ovat pitäneet juuri vaikka Upista, Finding Nemosta tai Toy Storysta.

Animaatiokoirat, jotain superhienoa niissä on.

Haaste perhoselta

Jyväskylä ei ole lempikaupunkini, mutta siellä vietetty aika on useimmiten hyvin laadukasta. Kolme yötä naapurikaupungissa olivat tällä kertaa naurua, jännitystä ja hyvää ruokaa. Ihmisiä, joita on ollut kova ikävä.

Perjantaina ylitin itseni ja tein omassa mittakaavassani erittäin suuren asian. Jos se onnistuu, vaikutus tulevaisuuteen on valtaisa. Jos se ei onnistu - no, ainakin olen yrittänyt! Vielä vuosi, pari sitten olisin pitänyt mitä vaan epäonnistumista epäonnistumisena. Nyt se tarkoittaa vain toisenlaista mutkaa. Ehkä tämä tarkoittaa aikuistumista: päämäärä ei tunnu lainkaan niin tärkeältä kuin matka. Päämääriä tulee lisää.

Ennen lähtöäni Jyväskylään Perhonen lensi -blogi kyseli lempijuttujani. Rakastan haasteita, listoja ja täytettäviä asioita, siispä kiitos!

1. Lempiruoka

Juuri nyt tekee mieli sanoa sushi, sillä viikonloppuna rullailimme makeja ensimmäistä kertaa. Lauantain iltapala on esillä ylläolevassa kuvassa, kateellinen voi olla! Jos rullan sisällä on avokadoa tai tuorejuustoa, muut ainekset voivat olla mitä vaan. Kurkku, pippurimakrilli ja porkkana olivat erinomaisia valintoja.

Mieleen tulee myös erilaisia sienistä valmistettuja ruokia, kuten vaikka sopivalla pieteetillä tehty sienirisotto tai -lasagne. Perunamuusi on ihanaa. Ja entäs erilaiset keitot, vaikkapa isän lohisoppa ja äidin borsch-keitto!

Helpointa olisi ehkä luetella lempiaineksiani: munakoiso, fenkoli, buffalomozzarella, chili, tomaatti, sitruuna, savujuusto, suppilovahverot, kesäkurpitsa, turkkilainen jogurtti, kookosmaito... Lihasta olen opetellut pitämään ja rasvaiset kalat ovat hyviä, mutta niitä en vieläkään osaa ajatella lempiruokinani.

2. Lempimakeinen

Karkkilakossa tätä on hölmöä ajatella! Suklaa melkein kaikissa muodoissaan. Pätkikset ja Da Capot (nimenomaan ne patukat, eivät laatikoissa). Irttarihyllyssä esim. hedelmä-salmiakkimustekalat, ässämixit ja appelsiinitryffelit. Tuoreet Pandan minttu- ja Deli-lakut. Kaikki, missä on samanaikaisesti (pehmeää) pähkinävoita ja suklaata. Kaikki, missä on sokeria, rasvaa ja vehnäjauhoja. Mmmmm...

3. Lempiluettava

Kirja on onnistunut, jos se imee sisäänsä. Tapoja on monia: minut on ihastuttanut niin tyyli, juoni, aihe kuin päähenkilötkin. Pidän paljon Sirpa Kähkösen kirjoista, ja hänen rinnallaan täytyy mainita Kurt Vonnegut, jota ehkä pidän lempikirjailijanani. John Irving ei välttämättä lukeudu aivan lemppareihini, mutta arvostan hänen tapaansa kirjoittaa maailmoja, joista lukija ei pääse irti.

On ihanaa löytää kirjoja, joiden jokaisesta sanasta nauttii: esimerkiksi Murakamin teokset ovat tällaisia. Toisaalta pidän kirjoista, jotka ovat keveitä, helppoja ja mielenkiintoisia, kuten vaikka Hanna Tuurin Irlantilainen aamiainen tai Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo. Jollain tapaa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarja on hieman guilty pleasure, Rei on ihku. Höh, emmä tiiä, luen aika paljon.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä

En mää vaan ossaa, en uskalla edes yrittää. Sukuni on täynnä käsityöihmisiä, mutta oma kässännumeroni pudotti keskiarvoa läpi peruskoulun. Ompelukoneeseen en uskaltaisi koskea, vaikka maksettaisiin. Tänä jouluna useissa blogeissa on tehty ihastuttavia neulottuja joulupalloja. Voi, kun minäkin osaisin.

5. Lempielokuva

Melancholia. No joo. Kerron vaikka muutamalla genrellä. Animaatiot: Up, Bolt, Toy Storyt. Toimintakomediat: Good Cop Bad Cop, Shoot 'Em Up, Hot Fuzz. Väkivaltaisemmat: Irréversible, Naboer. No nyt en enää jaksa keksiä genrejä: The Book of Revelation, The Hours, The Prestige, Äideistä parhain, Du Levande, C.R.A.Z.Y., Science of Sleep, Inland Empire.

Vuosi elokuvissa

Katsoin vuonna 2011 säälittävän vähän elokuvia. Osasyy siihen on se, että katsoin sarjoja ja luin enemmän kuin ikinä. Silti 81 elokuvaa on anteeksiantamattoman vähän, ja tänä vuonna lupaan tsempata.

Uutuusleffoja näkemistäni oli kuitenkin peräti yhdeksän. Movie Monday kysyy niiden järjestystä.

TOP-5-LEFFAT 2011:

5. Black Swan
Suomessa Black Swanin ensi-ilta tuli aivan törkeästi muuta maailmaa jäljessä, ja niinpä tämä onkin oikeastaan vuodelta 2010. Visuaalisuus ja tunnelmat olivat aivan omaa luokkaansa. Jos olisin nähnyt tämän pienempänä tyttönä, olisin varmaankin ruvennut tanssimaan balettia. Nyt se jää haaveeksi.



4. Drive
Drive ansaitsisi paikan paljon korkeammalla, sillä nappiin osui kaikki. Erityisesti pidin valojen käytöstä ja musiikista. Komeinta elokuvassa oli silloin, kun oli pimeää. Katuvalojen loiste, oijoi.




3. Crazy. Stupid. Love.
Vuoden yllättäjä: romanttinen komedia, jonka jokaisesta sekunnista nautin. Hauska ja viihdyttävä, muttei missään vaiheessa tylsä. Olen vieläkin niin häkeltynyt tämän arvosta romcomina, että pisteet nousevat kenties suhteettoman paljon. No, Gosling mikä Gosling.




2. The Adventures of Tintin
Vuoden ehdottomasti odotetuin elokuva ei pettänyt. Tykkäsin kaikesta, ja odotan innolla jatko-osaa. Milou on lemppari-lemppari-lemppari! Ikinä!




1. Melancholia
Kysyttäessä mainitsen tämän lempielokuvanani. Loistavat näyttelijät, hyvin visuaalinen, hienot äänet, kauniit värit. Elokuvan sanoma kosketti minua silti eniten, se oli suorastaan pakahduttava. Melancholia ymmärsi jotain ihmisyydestä. Se ymmärsi ja laittoi minut ymmärtämään jotain itsestäni - mikä on paljon enemmän, kun hyvältä elokuvalta voi vaatia.

xxx

Kuudetta sijaa pitävät True Grit, Paul, Rango ja Rio, jotka kaikki ovat omalla tavallaan erinomaisia elokuvia. Pitäisin mennyttä vuotta kerrassaan erinomaisena leffavuotena - ja monta hyvää jo ilmestynyttä on vielä näkemättä!

Impulsiivinen elokuvavahinko

Huppista. Filmtownin kaupassa on houkutteleva 10 leffaa 20 eurolla -kampanja. Meinasin tilata, sitten arkailin, sitten päätin kuitenkin haluta. Maksoin nopeasti, etten enää voisi jahkailla. Juuri äsken huomasin, että meidän taloudessamme noita kortteja on sitten kaksi. Hups!

Toisaalta ärsyttää, toisaalta hymyilyttää. Kanssa-asuja on laihialainen, mutta raaskii vuokrata jopa ensi-iltoja blu-ray-muodossa: ehkä minäkin nyt! Ensi viikon vuokrauutuutena on esimerkiksi The Tree of Life, joka jäi katsomatta teatterissa työkiireiden takia.

Allenia AVA:lla

Nola: Did anyone ever tell you you play a very aggressive game?
Chris: Did anyone ever tell you you have very sensual lips?
Nola: Extremely aggressive.

Vuonna 2005 valmistunut Match Point valloitti minut. Siihen asti ohjaaja Woody Allen oli ollut minulle ällöttävän sovinistin synonyymi. Mielipidevaikuttajanani oli äitini, joka piti paljon Annie Hallista, mutta inhosi Allenia sielunsa pohjasta. Häntä kuvotti ajatus siitä, miten Allen avioitui entisen vaimonsa adoptiotyttären Soon Yi Allenin kanssa.

Äiti kertoi mielipiteensä joskus, kun olin ala-asteella - ennen kuin ymmärsin, etteivät ihmiset ole mustavalkoisia. Parisuhteessaan inhottava ihminen voi olla loistava seuramies. Parisuhteessaan inhottava ihminen voi olla myös loistava ohjaaja. Ihminen voi olla hyvä ja paha, eivätkä hyvyys ja pahuus ole kovin tarkkoja määritteitä.

Match Pointin jälkeen minut ovat yksi kerrallaan ottaneet omakseen Scoop, Cassandra's Dream, Vicky Cristina Barcelona, Whatever Works ja You Will Meet a Tall Dark Stranger. Allenin huumorintajussa on jotain lyömätöntä: pidin myös hänen kirjastaan Pelkkää anarkiaa.

Aloin katsoa elokuvia vasta tuolloin vuonna 2005, jolloin Kanadassa asuessani ymmärsin videovuokraamoiden hienouden. Katsoin aivan käsittämättömän määrän elokuvia kevään 2006 aikana. Myöhäisherännäisyyteeni elokuvien suhteen on monta syytä. Minulla ei ole koskaan ollut omaa televisiota, minulla oli hevonen, joka söi heinää ja aikaa, tietokone oli äidin firman käytössä ja elokuvien latailu oli visusti kielletty.

Siispä animaatioita lukuunottamatta kaikki näkemäni elokuvat olen katsonut muutaman viime vuoden aikana. Elokuvia valmistuu vuosittain uskomattoman suuri määrä, ja uutuudet on helpoin löytää. Klassikkoihin olen perehtynyt hyvin huonosti. Uskomatonta, mutta totta - vaikka luen Allenin lempiohjaajiini vuoden 2005 julkaistujen leffojen perusteella, en ole nähnyt aikaisemmasta tuotannosta mitään.

Hihkuin riemusta, kun näin mainoksen ilmaisella AVA-kanavalla syksyn mittaan esitettävistä paloista Allen-tuotantoa. Tällä kertaa liikutaan 90-luvun puolivälistä 2000-luvulle. Liikun Allenin kanssa ilmeisesti lopusta alkuun.



AVA:n elokuvat klo 21 torstaisin:

20.10. Luotisade Broadwaylla (Bullets over Broadway, 1994)
27.10. Rakkauden jumalatar (Mighty Aphrodite, 1995)
3.11. Kaikki sanovat I Love You (Everyone Says I Love You, 1996)
10.11. Harry pala palalta (Deconstructing Harry, 1997)
17.11. Celebrity – kuuluisuus (Celebrity, 1998)
24.11. Sweet and Lowdown – duurissa ja mollissa (Sweet and Lowdown, 1999)
1.12. Keksejä ja konnia (Small Time Crooks, 2000)
8.12. Jadeskorpionin kirous (The Curse of the Jade Scorpion, 2001)
15.12. Näkemiin Hollywood (Hollywood Ending, 2002)


Toistoa vielä:
Tänään 20.10. AVA-kanavalla klo 21 Luotisade Broadwaylla!

Parasta Suomesta

Laskelmoiva, ylitunteellinen ja alleviivattu. Näillä sanoilla on kuvailtu minun suomalaista lempielokuvaani Äideistä parhainta. En allekirjoita.

Näin elokuvan ensimmäisen kerran Kino Kuvakukossa, kun se viisi vuotta sitten esitettiin Hyvät Kuvat -leffakerhossa. Haaveilin sateenvarjosta lähes koko näytännön ajan. Takanani istuva keski-ikäinen mies vollotti kovaäänisesti vielä pitkään lopputekstien jälkeenkin. Hän ei ollut ainoa. Tunteellinen kyllä, ylitunteellinen - ei. Lienee oikeutettua sanoa, että 70 000 evakkolasta ansaitsevat muutaman kyyneleen.



Lässyelokuvat harvemmin vetoavat minuun, mutta Klaus Härö onnistui Äideistä parhaimmassa. Hän sai käteni puristumaan nyrkkiin. Ajattelemaan. Saman ovat tehneet myös uudemmat Den nya människan (Uusi ihminen) ja Postia pappi Jaakobille.

Ansiokkaan arvostelun on kirjoittanut Juha Rosenqvist. Äideistä parhain on juuri se elokuva, jonka näyttäisin ensimmäisenä muualta tulleelle - sitä haettiin tällä kertaa Movie Mondayssa!

Lotan leffailta

Tein ittestäni vähän hölmön, mutta Lotta on aika huippu. Enjoyez!

Leffavinkki Vaasaan

Hei vaasalaiset! Hakusanojen ja tilastojen perusteella ette ole täällä harvinaisuuksia, joten vinkki: Elokuvateatteri Gloria mainostaa yksi kahden hinnalla -tarjousta tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona facebook-sivuillaan.

Tarjous on voimassa, kun sanoo kassalla "facebook" ennen lipunostoa. Normaali lippu maksaa 9,9 €. Tarjoukseen kuuluvat nämä leffat:

Le Havre klo 17:00
Hölmö Hullu Rakkaus / Crazy Stupid Love klo 18:45
Pussikaljaelokuva klo 20:30
Cowboys & Aliens klo 21:00


Kaksi viimeistä eivät kiinnosta lainkaan, mutta kaksi ensimmäistä ovat juuri niitä, jotka on pitänytkin nähdä. Molemmat on kehuttu mutkille. Melekosta draamaa tuloo olemaan seuraavat pari päivää, mutta onni on samankaltaisen leffamaun omistava poikaystävä!

Bon Cop, Bad Cop

Martin Ward: His heart is in Québec.
David Bouchard: Ya l'Ontario dans l'cul aussi!
Martin Ward: What ?
David Bouchard: But his ass belongs to you.

FST:llä sunnuntaina 7.8. klo 21.

Bon Cop, Bad Cop on yksi hauskimmista näkemistäni leffoista ikinä. Se tuli teattereihin (Québecissä) 2006. Leffa oli siellä ilmiö jo ennen julkaisuaan.

Elokuva on raiskattu aivan kamalalla suomennoksella, mutta idea on mahtava. Jos yhtään (kanadan)ranskaa hallitsee, jo suomennosvirheille saa nauraa! Toisaalta kaikki, jotka olen pakottanut leffan katsomaan, ovat siitä tykänneet. Tai ovat vain sanoneet niin minun mielikseni.

Olen muuten nähnyt sen alussa näytettävän ruumiin! Tai siis vahanuken. Olikohan toi vahanukke nyt juonipaljastus, hups. Ei se oikeasti kuollut :( Leffan katsottuaan kannattaa katsoa hilpeä trivia.

Hyvää ja hauskaa leffailtaa!

David Bouchard: [surprised] You speak French?
Martin Ward: No, not really. I had a small gadget installed in my brain and I see subtitles under people when they speak.

Verta ja kermavaahtoa

(Movie Monday #19 -haasteessa luettavissa muiden vastauksia aiheesta!)

Minulla kävi odottamaton flaksi. Kun olin 14-vuotias, siis. Poika lähti kanssani treffeille! Siis ihan oikeille treffeille. Ihan oikea poika.

Kyseinen uros pyysi minua elokuviin katsomaan lempileffaansa, Ringiä. Vaikka pätkä oli kielletty alle 15-vuotiaiden silmiltä, pääsin sisään ilman kyselyitä. Ai että, miten pieni tyttö oli ylpeä itsestään! Poika oli jokusen vuoden minua vanhempi, eivätkä hänen kämmenensä olleet jännityksestä märät ainakaan sisäänpääsyä pelätessään.

Leffateatterin penkillä minun jännitykseni raukesi. Elokuva oli absurdiudessaan hillittömän hauska, ja välillä kätkätin penkkirivistössäni kaksinkerroin. Kerran taisin kirkaistakin, niin kuin kauhuleffassa kuuluukin. Kirkaisu kohdassa, jossa joku aukaisee tavallisen oven, ei tosin tainnut olla elokuvantekijöiden tarkoitus.

Elokuva loppui, ja olin valmis lähtemään kahville. Deittiseurani kuitenkin lähti kalppimaan kotiinsa. Poika ei enää koskaan pyytänyt minua minnekään.

Pari vuotta sitten tapasimme hänen kanssaan sattumalta anniskeluravintolassa. Jo mieheksi varttunut kauhuleffafani tarjosi minulle tuopin, ja muistelimme menneitä. Olin jo lähes unohtanut tapauksen Ring, ennen kuin poika tunnusti loukkaantuneensa minulle verisesti lempielokuvansa pilkkaamisesta.

"Sinähän nauroit", hänen otsansa painui ryppyyn. Kyllä, niin tein - ja nauran vastaisuudessakin elokuville, joiden erikoistehosteet ovat typeriä, säikyttely ennalta-arvattavaa ja väkivalta ylikorostettua.

Saimme erimielisyydet sovittua. Sen verran taisin lasketella omiani, että lupasin antaa Ringille uuden mahdollisuuden. Muistot kyseisestä elokuvasta ovat hälventyneet armeliaasti, eikä niiden kirkastaminen kiinnosta. Myös kaikenmaailman grudget ja gothikat olen jättänyt videovuokraamon hyllylle.

Kaikkea kauhua en toki ole skipannut. Esimerkiksi ranskalainen Frontière(s) oli siideripullon kanssa katsottuna loistokamaa. Natseja! Sisäsiitosta! Brutaalia väkivaltaa! Kannibalismia! Vaikka avomiehelleni en tätä suoraan myöntänytkään, myös natsizombeista tai zombinatseista kertovassa Død snø -kauhukomediassa oli jotain riemastuttavaa. Ein! Zwei! Die!

Suhteeni kauhuelokuviin on ilmeisesti verraten omituinen. Siksipä kasaan mielelläni listan elokuvista, jotka ovat nostaneet minun niskakarvani pystyyn.

Sallan lempparikauhu, top-5:

5. Irréversible on yksi harvoista elokuvista, joille olen antanut arvosteluissani täyden kympin. Gaspar Noén mestariteos on oikeastaan draama, mutta yksikään kauhuelokuva ei ole vaikuttaneet minuun samalla tavalla. Elokuvan, jonka teemat käsittelevät raiskausta ja murhaa, täytyykin olla kamala. Muunlainen aiheiden käsittely on oikeastaan huijausta. Loppukohtaus - kaiken alku - on ihana. Katharsiksen sijaan se korostaa elokuvan teemojen kauheutta.










4. Norjalainen Naboer taas on jotain trillerin ja kauhuelokuvan väliltä. Olkoon se sitten kumpaa vaan, mutta kuvakerronta jäi tykyttämään alitajuntaan. Painajaisunimainen Naboer vaikutti minuun syvästi myös sen takia, että katsominen muistutti eräänlaista unta. Komea ja juonikas elokuva jäi Suomessa harmittavan vähälle huomiolle joidenkin kriitikoiden syyttäessä sitä plagioinnista. Pål Sletaune on polanskinsa katsonut, mutta minä en näe sitä pahana asiana.










3. Funny Gamesin yhdysvaltalaisversion näin samoihin aikoihin Frontièresin kanssa. Siinä missä Frontièresin väkivalta oli naurettavaa brutaaliudessaan, Funny Games U.S. ei naurattanut sitten yhtään. Ahdistavimpia näkemiäni elokuvia, mutta toisaalta leffan musta huumori ja viittaukset Kellopeli Appelsiiniin lämmittivät tunnelmaa. Myös Michael Haneken ohjaamaan saksankieliseen versioon en tätä voi verrata, sillä sitä en ole nähnyt.












2. Ranskalaisen Pascal Laugierin Martyrs pääsee listalle alkunsa takia. Kuvakerronnaltaan Martyrs on häijyllä tavalla kaunis. Loppua kohti juoni lässähtää ja elokuva saa tuttuja naurettavia piirteitä. Kidutuskeinot ovat toinen toistaan mielikuvituksekkaimpia. Elokuvafestareilla pyörtyiltiin, mutta ehkä kyse oli nestehukasta? Jokin Oikea Kauhuelokuva minun piti listalle ottaa, olkoon se sitten tämä.










1. Oikeasta kauhuelokuvasta puhuttaessa minun kyllä täytyy vielä peruutella vähän. Stanley Kubrickin The Shining on Kauhua isolla k-kirjaimella. Olen nähnyt Hohdon lähemmäs kymmenen kertaa, mikä taitaa riittää minulle pitkäksi aikaa. Hohto nimittäin on oikeasti pelottava, karmaiseva ja hirvittävä elokuva. Ja ehdottomasti Jack Nicholsonin paras roolisuoritus, vaikka Yksi lensi yli käenpesää rakastankin.

Tinttihuuma

Film noir! Seikkailua! Animaatiota! Tuleva Tintti-leffa kuulostaa siltä, että se on tehty meikälikalle.

Suomessa ensi-iltansa 4.11. saava Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus on Steven Spielbergin ensimmäinen animaatiofilmi. Spielberg nappasi elokuvan Claude Berrin ja Roman Polanskin nenien edestä. (Olipa kamalaa lukea Berrin menehtyneen, en tiennytkään!)

Spielbergin kaikista tuotoksista en todellakaan voi väittää pitäväni. Useita olen inhonnut. Hitit eivät korjaa useiden hutien paikkaa. Toisaalta on vähän liikuttavaa, että Hergén eli Georges Rémin ja Spielbergin on kerrottu fanittaneen toisiaan.

En oikein tiedä, mitä Tinttiä esittävästä Jamie Bellistä odottaa, mutta ainakin ihanana kapteeni Haddockina huseeraava Andy Serkis tuntuu sisäistäneen Tintin maailmasta jotain samaa kuin minäkin. Serkis on nimittäin verrannut sarjakuvia Monty Pythoniin. Kui siistii.

Ja hei. Simon Pegg, Nick Frost, Edgar Wright! Tätä leffaa tekee niin osaavia heppuja, että ensi-iltaan on pakko päästä.

Yksi kysymys jää: miksi englanninkielisten pölvästien on täytynyt tehdä Milousta Snowy?

kuva: letintinmovie