Valokuvaajana suurin ilmeinen puutteeni on se, että hahmotan maailman vaakasuorana. Uskon, että syynä on liiallinen istuminen kuvaruudun edessä. Muutamaan kuukauteen en ole miettinyt valokuvieni julkaisualustana kuin tietokoneen näytöltä luettavaa blogia. Tänä aikana vaakasuora tapani on selvästi korostunut.
Printtilehteen kuvatessani tiedostan pystykuvien tarpeen
paremmin ja myös etsin pystyjä kuvakulmia aktiivisesti. Lehdet kun
näyttävät pelkkien vaakakuvien kanssa tympeältä. Sen sijaan en pidä blogeista, joissa pystykuvia on paljon. Ehkä vaakasuora näyttö ja pystyt kuvat lähettävät ristiriitaisia signaaleja yksinkertaisille aivoilleni? Lisäksi täytyy sanoa, että vaikka pidän näyttävästi esillä olevista kuvista, inhoan sivupohjia,
joita täytyy scrollailla kuvien koon takia.
Pystykuvina pidän blogissa vain sellaiset kuvat, jotka ehdottomasti pystyä asentoaan tarvitsevat. Harvoin niitä silti julkaisen. Kuvituksena on kuvia, joista pidän, mutta jotka olisin raakannut tulevista Prahan kuvapostauksista pois asentonsa takia. Nämä tuskin toimisivat vaaka-asennossa rajauksesta huolimatta (voitte uskoa, että yritin kyllä).
Mistä minun ongelmani sitten alunperin juontaa juurensa? Ainakin se on ollut käsillä jo vuosien ajan ja olen joutunut opettelemalla opettelemaan pystykuvien ottamista. Pidän siitä, että asioiden ympärille jää helposti
enemmän ilmaa ja avaruutta. Pystykuvissa rajaus on usein tiukempi. Minä
pidän siitä, että kuva kertoo muutakin kuin sen, mitä kuvassa on.
Journalisti-lehden Kuvaviesti-sarja näyttää loistavan esimerkin siitä, mitä vaivalloisesti yritän selittää. Kannattaa katsoa linkin takaa
Heidi Piiroisen Helsingin Sanomissakin julkaistut hienot kuvat
Marian Calinista. Vaakakuvaan mahtuu Piiroisenkin kuvissa
enemmän draamaa.
Kuvien suuntien merkityksestä olen keskustellut useiden valokuvaajien, kuvatoimitusten esimiesten ja päätoimittajien
kanssa. Erään entisen esimieheni mielestä tiukat kuvat toimivat lehdissä paremmin. Kuitenkin myös hän myönsi, että ottamani vaakakuvat yleensä
toimivat paremmin. Niinpä: pystykuvani harvoin
toimivat.
Viikon päästä pyrähdän reissuun hieman samalle suunnalle, josta nämä kuvat ovat peräisin. Ehkäpä minun onkin pidettävä kamera tutisevassa tassussani koko viikon ajan ja harjoiteltava pystysuunta uudestaan. Siispä toivokaa tekin kärsivällisyyttä matkatoveriltani!
