maanantai 28. tammikuuta 2013

Sankaritarinoita elossa

Ensinnäkin: anteeksi animaatioähky! Se juhlistaa sitä, että vuosi 2012 oli osaltani ennätyksellinen elokuvien suhteen. Katsoin 200 leffaa, mikä on enemmän kuin koskaan. Muistan vuosiluvun myös siitä, että hankin Nonnan suosituksesta itselleni tunnukset iCheckMoviesiin. Sen myötä haastoin itseni katsomaan yhä enemmän klassikkoelokuvia.

Sadannen elokuvan katsoin vasta syyskuussa. Toiset sata näin siis vain kolmessa ja puolessa kuukaudessa! Useimmat elokuvat katsoin televisiosta, josta tuli yllättävän paljon kaikkea hyvää. Elokuvateatterissa näin seitsemän pätkää ja vuokraamoon päädyin harvoin. Siksi olen nähnyt vuonna 2012 julkaistuista elokuvista vain yhdeksän.

Enemmän uutuuselokuvista kiinnostuneita ohjaan ehdottomasti vilkaisemaan listan asioista. Heli on katsonut leijonanosan kiinnostavista uutuuksista. Povasinkin, että hänen listaltaan löytyy monta uutta lempielokuvaani. Minulta on näkemättä mm. Moonrise Kingdom, The Artist, Kovasikajuttu, Pappi lukkari talonpoika vakooja, Take This Waltz sekä Luihin ja ytimiin.

Vaikka fanityttöily on minusta kaukana, kaikki edellisen vuoden lempparini ovat osia elokuvasarjoista tai ainakin jostain laajemmasta elokuvamaailmasta. Vuoden 2011 lempielokuvat Melancholiaa lukuunottamatta olivat itsenäisiä osia! Tämä parhaiden uutuuselokuvien lista olkoot top-4. Viidennettä elokuvaa en nosta listalle, koska mikään noista jäljelle jääneistä ei herättänyt isompaa hypetystä, vaikka hyviä pätkiä kaikki olivatkin.


4. The Hobbit: An Unexpected Journey

Odotettu, kovin odotettu Hobitti oli vuoden viimeinen yllättäjä. Jaksoin pysyä pitkän elokuvan hereillä, vaikka kävin teatterissa unettoman yön jälkeen. Visuaalisuutta on pidetty elokuvan vahvimpana alueena, mutta minusta parasta oli palata vanhoihin tuttuihin maisemiin. Tuntui turvalliselta. Gandalf on yhä suosikkini.




3. The Avengers

En odottanut tältä elokuvalta oikein mitään, mutta vau, sehän upposi! Olisi pitänyt uskoa, että viisivuotias supersankarifani on supersankarifani myös parin vuosikymmenen päästä. Innostuin katsomaan Avengersin takia muitakin supersankarileffoja, jotka eivät kuitenkaan vetäneet tälle vertoja. Robert Downey Jr. (Iron Man) oli ihmeellinen. Tykkäsin myös Chris Evansista (Captain America) ja Mark Ruffalosta (Hulk)! Ja Scarlett Johansson (Black Widow) ja Jeremy Renner (Hawkeye)... No joo, lopetan jo.



 2. The Dark Knight Rises

Teatteriin ehtiessäni IMDB:n pistearvo taisi olla päälle ysin. Paljon osasin odottaa myös edellisten osien perusteella. Vaan kyllä: täyttä laatua sekä viihde- että draama-arvoltaan! Vaikka se ehkä hassulta kuulostaakin, minusta tuntui, että sain elokuvaan paljon uusia ulottuvuuksia Jussin Arkham City -pelin kautta.



1. Skyfall

Hymyilin koko elokuvan alusta loppuun, vaikka lapsuuden sankarini ollessa kyseessä leffalla oli hävittävää erityisen paljon. Konseptia loistavasti päivittäneeltä ohjaaja Sam Mendesiltä nappisuoritus. Daniel Craig ja Judi Dench ovat lempinäyttelijöitäni, vaikka Craig näyttää häiritsevän paljon Vladimir Putinilta. Ehdoton kymppi. Odotukset tulevia Bondeja kohtaan kasvavat!


Muut vuonna 2012 ensi-iltansa saaneista katsotuista ovat Ted (odotin liikaa), Prometheus (ihan ok, ei mulle), Chronicle (kiva ja vähän yllättävä, lösähti loppua kohti), 21 Jump Street (hassu!) ja Safe House (ookoo).

6 kommenttia:

  1. Onpas kiinnostava tuo leffasivusto, en ollut aikaisemmin kuullutkaan siitä ja heti oli rekisteröidyttävä. Mä katselen nykyään rikollisen vähän leffoja lähinnä siksi etten koskaan keksi mitään katsomisen arvoista, joten tosta sivustosta on varmasti paljon hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo olla avuksi; uskon, että iCheckistä on tuohon vaivaan rutkasti hyötyä! Olen saanut sivustolle jo niin monta uutta käyttäjää, että pitää alkaa laskea toisen käden sormilla. :)

      (Kesti muuten hetken tajuta, kuka olet, en oo aiemmin törmännyt blogeihisi - taidanpa kahlata molemmat läpi! Mahtavaa, että kommentoit.)

      Poista
  2. Olipa hyvä kun muistutit tuosta leffasivustosta! Tein sinne tunnuksen jonain kuumana kesäyönä viime vuonna ja sitten se on päässyt jotenkin unohtumaan. Se olisi vaan niin paljon kivempi niillä kaikilla maksullisilla (?) ominaisuuksilla. Ne perustiliin kuuluvat ominaisuudet on vähän mälsät ja haluaisin päästä tekemään siellä enemmän kaikkea!

    Mäkin odotin Tediä innolla ja sitten se oli niin typerä etten jaksanut katsoa sitä kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, maksulliset tunnukset kelpaisivat minullekin!

      Tedin traileri kyllä lupasi paaaaljon enemmän. Odotin pitäväni siitä yhtä paljon kuin Crazy, Stupid, Lovesta, jolle ilmeisesti ei sittenkään ole omassa sarjassaan kilpailijoita...

      Poista
  3. Oletpas ollut ahkera leffojen katselija! Itse koitin myös ryhdistäytyä vähän leffojen katselussa (yleensä katson ehkä 20 leffaa vuodessa, eli tosi vähän) mutta eipä viime vuonnakaan luku kauheasti tuosta noussut. Odotan innolla sitä aikaa kun ei ole koulua (=läksyjä) ja voisi ihan hyvällä omalla tunnolla heittäytyä aina iltaisin muutamaksi tunniksi leffojen maailmaan :)

    Ps. Tykkään jotenki tosi paljon tästä sun blogista. Rennolla otteella vähän sitä sun tätä. Kuitenki postauksista näkyy, että niihin on panostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulu ja työt, nuo vapaa-ajan pahimmat esteet. Minä pidin itselleni ryhtiliikettä sekä elokuvien että kirjojen suhteen. Itse haaveilen siitä, että saisin itseni katsomaan tv-sarjoja: olen niiden suhteen to-del-la huono.

      Ja voi että, tulipa kehuista hyvä mieli! :) Kiitos hurjasti!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...