torstai 7. maaliskuuta 2013

Viisi koiraa lautasella

 Päivän sana on haastavan Katastrofin keskellä -blogin mukaan viisi. Kuvitukseksi loihdin lempiruokavastauksesta inspiroituneen kuvasarjan Lotasta ihmisruoan kanssa. Ensimmäisessä kuvassa Lotta vahtii paprikan perkaamista.

Seuraava kuva on Sanomalehtimiesten mökiltä Panikkeesta (arkipäivän akateemikot päättivät taivuttaa sanan näin, hyvä tuli). Pitkän illan jälkeinen sunnuntaiaamupala oli joidenkin osalta sangen lihapitoinen, itse pitäydyin lähinnä lohkoperunoissa. Kolmoskuva on tuttu näky iltapalalta: Lotta rakastaa vesimeloninkuoria yhtä paljon kuin minä hedelmälihaa itseään.

Neljäs kuva on taasen lempiruokalistallekin päätynyttä järisyttävän hyvää sienirisottoa, jonka julistin syöntihetkellä lempiruoakseni. Oikeaoppisen löysää se ei todellakaan ole, mutta maussa voitti useimmat ravintolatarjokkaat. Koen olevani pätevä sanomaan näin, sillä tilaan risottoa lähes aina, kun se listalta löytyy. Laseissa on tämänhetkistä lempiviiniä, elämän mahlaa. Katso Savia Viva Familia Xarel-losta lisää Viinilehden sivuilta. Valloittavan kevyt, helppo ja pirteä.

Viimeisen kuvan laadun takia sydämeni itkee hivenen verta. En meinannut löytää viidennettä kuvaa rajallisista kätköistäni. Menkööt nyt, harvemmin terriereitä puolukkametsällä näkee. Suurelle metsästäjälle piti tosin poimia puolukat valmiiksi, sillä se ei ymmärtänyt, miten varvuista pidellään kiinni.


1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
Kiitos, Kata!

2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
Olen perustellut haastamattomuuteni, enkä vieläkään anna periksi...

3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin
...mutta tykkäisin kyllä, että monet tämän tästä nappaisivat, sillä kovin kiva on tällaisia täytellä ja lukea.

4. Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin ovat

...vapaalla
1. Koirankakkapussit
2. Naamavoide
3. Kirja
4. Viltti
5. Jogurtti

...koulussa/työssä:
1. Tietokone
2. Puhelin
3. Avaimet
4. Vesipullo
5. Kalenteri


5. Viisi kirjaa, joita suosittelet muille (tsekkaa toki tämä postaus, tässä lähinnä viime vuoden huippuja):
1. John Steinbeck: Vihan hedelmät
2. Jeffrey Eugenides: Middlesex
3. Annie Proulx: Laivauutisia
4. Lionel Shriver: Poikani Kevin
5. Michael Cunningham: Tunnit

6. Viisi materialistista joulunaistenpäivälahjatoivetta:
1. Laajakulmaobjektiivi
2. Escada Cherry in the Air -hajuvesi
3. Bosske Sky Planter -kukkaruukku
3. Hyvälaatuinen matkalaukku
4. Shu Uemuran ripsentaivutin
(Älä pelkää kulta, mulle kävis ihan hyvin vaikka pussillinen pätkiksiä.)

7. Viisi (uutta) paikkaa, joissa haluaisit käydä (otetaan Euroopan ulkopuolelta, Eurooppa täällä):
1. Dhaka, Bangladesh
2. Kigali, Ruanda
3. Sydney, Australia
4. San Francisco, Yhdysvallat
5. Tokio, Japani



8. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Rakastunut
2. Perfektionisti
3. Utelias
4. Huolestuva
5. Epämuodollinen

9. Viisi lempiruokaasi
1. Sienirisotto (okei, moni muukin risotto käy.)
2. Kaalilaatikko
3. Sushi
4. Nachos supreme
5. Kasviswokki

10. Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
1. We're all kind of weird and twisted and drowning — Haruki Murakami
2. The higher we soar the smaller we appear to those who cannot fly — Friedrich Nietzsche
3. I like beautiful melodies telling me terrible things — Tom Waits
4. Forgive them even if they are not sorry — Julian Casablancas
5. For after all, the best thing one can do when it is raining is let it rain — Henry Wadsworth Longfellow  
 

4 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Eivät helpota tippaakaan westie-kuumetta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Neiti on kyllä mahtavin pakkaus ikinä, jopa vähän yliosallistuva. Tänään ollaan mm. katsottu leffaa ja ihmetelty kaukolaukaisimen toimintaa...

      Poista
  2. Meinasin kuolla naurusta toisiksviimeisen kuvan kohdalla! Elaimet on maailman sulostuttajia! Seurasin just huvittuneena, kun Sebastien yritti selvittaa, kuinka seinalle ripustetun suuren peilin taakse paasisi. Se on vakuuttunut, etta sielta alkaa uusi maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotan mielestä kaikki televisiossa näkyvät asiat jatkavat elämäänsä television takana... On muuten muutaman kerran ollut taulutelkkarin hengenlähtö lähellä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...