Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvoitus on meille poika tuo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvoitus on meille poika tuo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Eläviä säveliä



Arvoitus on meille poika tuo -blogin Jyri vinkkasi Ten songs that saved your life -sivustosta.

Listaa ei saisi selitellä, mutta koska tämä on oma blogini, haluan kertoa kolme seikkaa.

Ensinnäkin: kuvitus ei liity mihinkään. Kuva on viime kesän juhannusaatolta, päivää ennen äitini hautajaisia. Muokkaus on tehty kyynelsilmin vanhalla näytöllä, mutta kuva on ainoita, joihin minulle on omat oikeudet. Huomaan usein kuvaavani ihan liikaa työajalla.

Toisekseen: en halunnut miettiä omaa listaani turhan pitkään. Koska tein tämän nopeasti, listalla ei ole KoRnia eikä Apulantaa, joiden olisi kyllä pitänyt päästä mukaan.

Kolmanneksi: ehkä juuri siksi nämä kertovat ennemminkin jostain tietystä aikakaudesta. Jostain sellaisesta, kun tarvitsin musiikkia. Paljon enemmän kuin nyt, ainakin. Kuuntelen musiikkia vähemmän kuin koskaan, tunnun tarvitsevan hiljaisuutta.


01. Elliott Smith – King's Crossing
02. Hard-Fi – Watch Me Fall Apart
03. Leonard Cohen – Everybody Knows
04. Les Cowboys Fringants – Les Étoiles Filantes
05. Maj Karman kauniit kuvat – Metallisydän
06. Metric – The Twist
07. Neutral Milk Hotel – In the Aeroplane Over the Sea
08. Nirvana – Lithium
09. Porcupine Tree – Anesthetize
10. Portishead – Nylon Smile
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...