maanantai 17. lokakuuta 2011

Parasta Suomesta


Laskelmoiva, ylitunteellinen ja alleviivattu. Näillä sanoilla on kuvailtu minun suomalaista lempielokuvaani Äideistä parhainta. En allekirjoita.

Näin elokuvan ensimmäisen kerran Kino Kuvakukossa, kun se viisi vuotta sitten esitettiin Hyvät Kuvat -leffakerhossa. Haaveilin sateenvarjosta lähes koko näytännön ajan. Takanani istuva keski-ikäinen mies vollotti kovaäänisesti vielä pitkään lopputekstien jälkeenkin. Hän ei ollut ainoa. Tunteellinen kyllä, ylitunteellinen - ei. Lienee oikeutettua sanoa, että 70 000 evakkolasta ansaitsevat muutaman kyyneleen.



Lässyelokuvat harvemmin vetoavat minuun, mutta Klaus Härö onnistui Äideistä parhaimmassa. Hän sai käteni puristumaan nyrkkiin. Ajattelemaan. Saman ovat tehneet myös uudemmat Den nya människan (Uusi ihminen) ja Postia pappi Jaakobille.

Ansiokkaan arvostelun on kirjoittanut Juha Rosenqvist. Äideistä parhain on juuri se elokuva, jonka näyttäisin ensimmäisenä muualta tulleelle - sitä haettiin tällä kertaa Movie Mondayssa!

3 kommenttia:

  1. hurraa klaus härölle! :) noista sun mainitsemista olen pitänyt eniten uudesta ihmisestä. myös näkymätön elina on hyvä.

    VastaaPoista
  2. jostain syystä näkymätön elina on edelleen minulla näkemättä - se pitäisi ehdottomasti tsekata!

    VastaaPoista
  3. Häjyt on näkemisen arvoinen. Katso ihmeessä kun saat sen käsiisi!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...