torstai 5. tammikuuta 2012

Ihan oma hirviö

Kaipaako joku jotain? Jollakulla jotain hukassa? Kenelle voisin laittaa tämän hyvän mielen eteenpäin? Näin kyseli Issues-blogin Inke joulukuussa, kun joku oli vinkannut hänelle hienoista kengistä ilman omistajaa.

Ensin meinasin vastata surkuhuudolla: löytäkää minulle Tuomo Ahon suomentama Thomas Hobbesin Leviathan! Olen halunnut loppuunmyydyn kirjan itselleni jo vuosikaudet. No, huutelusta puheenollen, Huuto.netissähän minun Leviathanini oli.

Olen lukenut kirjan alkuperäisenä, englanninkielisenä versiona verkosta ammoisia sosiaali- ja kulttuuriantropologian opintojani varten. Siksi pakkomielteeni onkin ollut vähän naurettava, barokkienglannin kääntämisen mielekkyyttä on vuosikymmen sitten miettinyt Kustaa Multamäki.
Lukemani pätkät käännetystä versiosta ovat kuitenkin olleet jollain tapaa erityisen viehättäviä. Vaikka opintoni keskeytyivät, ei tieteenala ole koskaan lakannut kiinnostamasta minua. Ei ainakaan siihen liittyvä kirjallisuus.

Kirja maksoi muutaman kympin normaalia divarihintaa vähemmän, mutten ole koskaan maksanut käytetystä kirjasta näin paljoa. En ole myöskään koskaan silitellyt (sic.) minkään kirjan kansia tällä tavalla. Olen vain hirvittävän tyytyväinen, että minulla on melkein 600 sivua Leviathania.

Teemabiisiksi sopii tietenkin vain Midlaken Head Home. Halutessaan voi toki kuunnella Mastodonia, mutta ikävään Midlake on osuvampi vaihtoehto. Vielä kaksi yötä, ja surkubiiseily on ohi pariksi päiväksi!

2 kommenttia:

  1. Linnea, hehee, kiitos! Tuo on kyllä i-ha-na. Jos sohva, jolla nukun, olisi yhtään leveämpi, ottaisin Leviathanin unikaveriksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...