tiistai 15. marraskuuta 2011

Klamydiaa norsuista


Lotta pelkää naapurikorttelissa asuvaa Vesku Jokista. Kuvitteellinen iPhoneni ei siis tule koskaan pukeutumaan Klamydia-kuoriin. Eihän koiraa nyt saa säikytellä!

Vaasa on siunannut musiikkiskeneä Klamydialla ja Sturm und Drangilla. Kuopiolaisbändit ovat paljon enemmän jees. Jostain syystä radiossa soi kuitenkin vain Reckless Love.

Kuopion lähikunnassa istun ja ihmettelen sitä, miten iPuhelimet pääsevät pukeutumaan kuun lopussa myös Pariisin kevääseen. Tykkään!

Itse olen ostanut viimeksi puhelimeen kuoret hamalla 90-luvulla. Ne olivat hienot kimaltelevat vaaleanvihreät. Tämänhetkinen kalikka on isäni vanha työpuhelin, joka hänen mielestään osoitti toimimattomuuden merkkejä jo kolme vuotta sitten. Lähiaikoina olen hieman jo saattanut haaveilla näppärästä älypuhelimesta.

No, lähitulevaisuudessa uutta puhelinta tuskin tulee hankittua, mutta kuorisuunnitelmat on hyvä olla olemassa. Ainakin nämä RedBubblen ja aCaffraon kuoret saattaisivat hieman parantaa käyttäjäkokemusta:



IAMX-, Metric-, ja Emily Haines -kuoria ei juuri löytynyt. Kas siinäpä paikka designerille.

Pantonen kuorista antaisin rakkautta etenkin vihreälle ja tuolle coolimmalle harmaalle.



Aivan ylihienoja kuoria löysin myös Society6:sta!


Klamydia inspiroi minut lentäviin norsuihin ja siivekkäisiin. Jossain korkealla ollaan nyt, tuumaan ma. Tällä hetkellä pitäisi nimittäin keskittyä ennemmin hautakividesigniin: revin hermoni kivipuodissa, jossa kaiverruksiin annettiin käytännössä kaksi mahdollista fonttia. Toinen muistutti minua tuomiopäivästä ja toinen yksinkertaisesti huonosta suunnittelusta. Kiitos Windows.

pics: Levykauppa Äx, Backstage Rock Shop, aCafrao, RedBubble

7 kommenttia:

  1. V: Mun mielestä rasiassa olevat Da Capot ovat paaaaaljon parempia! sen takia mä vissiin ostanki aina rasiallisen niitä, eihän se patukka riitä mihinkään :D toki, enhän mä syö sitä rasiaa yksin päivässä. mulla on ahkera äiti joka ramppaa mun huoneessa ku se tietää että mulla on suklaata piilos! eli siitä vaan, nyt ku jouluki lähestyy ei tarvii pelätä että ahmis liikaa suklaata! :D

    VastaaPoista
  2. Toi pöllö!! Tahtoo! Paitsi, että ottaa aika kivasti päähän, että hienoja kuoria on vain aifoonille, eikä samsungille ollenkaan.. Ei edes yhtä kivaa (rumia ja tylsiä löytyy ehkä kolme). Ottaa niin tajuttomasti päähän, että olen miettinyt itse alkaa designaa samsungille sopivia, hienoja ja hauskoja kuoria.

    VastaaPoista
  3. voeettä mulla ei oo iphonea mutta noi norsut ! x)
    AH.

    Heij ei muuta kuin paketti-kaveria etsimään ^^ hmm en tiedä mitä tarkoitit palvelulla? mutta ollos hyvä! :)

    xx indie by heart

    VastaaPoista
  4. Heidi, avomies ei ole kovinkaan perso suklaalle, eli koko paketti jäisi minun kontolleni. PAHA ASIA. :D

    Mary, jotain tuollaisia kalvoja (?) löysin googlella. Löytyisiköhän niitä lisää vielä? Aika nihkeältä valikoima kyllä näyttää ainakin iPhoneihin verrattuna, nyyh!

    indie by heart, juuri kun painoin "submit", tajusin, että kyseessähän ei ole palvelu, vaan ihan jonkun yksityisen pyörittämä rengas. En hakkaa päätäni seinään, vaan poden vaan yleisen typeryyteni aiheuttamia tunnontuskia! Mutta joo, pakettikaveria metsästämään. :)

    VastaaPoista
  5. Oih ensin tein kärrynpyörän, mutta sitten petyin koska galaxy s kakkoselle oli melkein vaan yksivärisiä. mutta nekin tosin kivempia kun ne mitä olen katsellut. että katselen kai tuolta jonkun ;) joten tattista avusta. Ps. sulla on näköjään paremmat google skillsit kun mulla :D

    VastaaPoista
  6. En tiedä puhelimista mitään, mutta NÄMÄ kai käy sun puhelimeen? On nimittäin ihan pirun siisti pöllökuori!!!

    Meikän google skillzit on ihan MAD, oon mediaa nääs!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...