keskiviikko 2. marraskuuta 2011

чай purkissa ja lattialla


Iskä kokkaa -blogi haastoi tiedonetsintäkisaan, joka oli kuin minua varten luotu. Tuotti uskomatonta mielihyvää olla oman elämänsä Sherlock Holmes. Helpoimmalla olisi ehkä päässyt systemaattisella blogin läpiluennalla, mutta aikaa vasten taistellessani mielenkiintoisinta oli syöttää tiedonmurusia hakukoneelle.

Pidin paljon iskän lähettämästä palkinnosta: teepurkista itärajan tuolta puolen. Kiitos! Purkin kyljessä lukeva чай eli tšai tarkoittaa tavallista mustaa teetä. Aikaisemmin olin oikea teemonsteri, nyttemmin meillä juodaan pelkkää iltateetä. Mustan teen sijaan hyllyllä on pääosin hedelmähaudukkeita, rooibosta ja vihreää.


Lotta joutui hyllytetyksi, kun meinasi ruveta maistelemaan teelaatikoita. Kovin paljoa terrieroristineiti ei teepurkin vieressä poseerauksesta pitänyt, mikäli ilmettä on uskominen.

Venäjällä teetä juodaan useimmiten hillon kanssa - hyvää se on niinkin. Itse olen opetellut pois sokerista ja hunajasta, kanssaeläjä lorauttaa mukaan maitoa ja vähän hunajaa. Kuten kahvinkin kanssa, tottumukseni ovat kuin Scandinavian Music Groupin kappaleessa Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.

Kahvia juon vain töissä, ja työnteko kuuluukin vahvasti yhteen palaneen kielen kanssa. Aikaisemmin join kahvini mustana, mutta tänä kesänä mukaan lurahti kermaa ja sokeria. Tuota vaihetta ei kestänyt paria viikkoa kauempaa. Ällöttävältähän se rupesi maistumaan: rasvaton maito on tällä hetkellä ainoa oikea valinta.


Yllä чай edustaa vieressään yksi tämänhetkisistä lemppareistani: Ekosoppi jakoi näytteitä Clipperin Wild Berrystä. Marjateelaatuja kyllä riittää, mutta tämän maku on uskomattoman moniulotteinen ja onnistunut. Lisäksi yllätyin siitä, miten yhdestä pussista riittää hyvin ainakin kolmeen voimakasmakuiseen mukilliseen!

Clipper-hehkutus on mennyt jo vähän naurettavuuden puolelle, mutta kauniita ja laadukkaita tuotteet kyllä ovat.


Tässä vielä lemppareita irtopusseissa. Toisena oikealla oleva Riikasta aikoinaan ostettu Pickwickin Fruit Amour Wild Cherry & Yoghurt on lempiteeni kautta aikojen. Myöskään Pickwickin Rosehip Variationissa ei ollut yhtään heikkoa osumaa!

11 kommenttia:

  1. Sehän on tosiaan yleinen totuus, että tee joudaan Venäjällä hillon kera. Pariin otteeseen olen maassa asunut ja havointoni mukaan arkitee juodaan kyllä ihan sokerin kanssa, jos sitä vain on saatavilla.

    Eräs vanha mies Petroskoista opetti minulle parikymmentä vuotta sitten, millaista on hyvä tee: Teen täytyy olla kuin rakastettu nainen - vahva ja makea.

    Itse tykkään Ahmad Tea:n vihreästä jasmiinista. Myös muut Ahmad Tea:n kuten myös Greenfieldin irtoteet ovat hyviä.

    VastaaPoista
  2. pakko kommentoida nopeesti ihan vaan sulosta koiraa ! ^^

    hi. ja keittää teevettä. taitaa olla kamomillaa vuorossa näin illalla :)

    xx indie by heart

    VastaaPoista
  3. Clipperit ovat niin ihania ja herkkuja!

    VastaaPoista
  4. Iskä, meillä näyttää olevan Ahmadilta vielä avaamattomina mustaa omena- ja mansikkateetä. Ostin ne aivan luvattoman suloisten purkkien takia. Vihreä jasmiini kuulostaa hyvältä!
    Aikoinaan meillä oli todella paljon venäläisiä vieraita, ja heitä varten täytyi olla aina vadelmahillopurkki kaapissa :)

    indie by heart, Lotta on kyllä aivan ylimaallisen ihana! Tällä hetkellä se istuu sylissä, jonne se päättäväisesti kiipesi. Mitä meidän kamomillateehemme tulee - se on loppu. Viimeisin satsi kamomillaa oli ostettu Riikasta, siinä luki "kummelitee" :D

    Nooruska, aivan totta! Mikä on lempimakusi?

    VastaaPoista
  5. Ihana koiruli sinulla!!

    Ja komea teepurkki :)

    Minäkin olen teenjuoja, tosin tykkäisin kahvistakin, mutta jostain syystä vatsani ei kestä sitä edes runsaan maidon kera :/

    Siis noista Clippereiden tee-valikoimista..Mistä hankit niitä? Kun täällä olen marketeissa löytänyt vain ihan perujuttuja ja pelkkä appelsiini taitaa olla "eksoottisin". Luin joskus jostain, että olisi sellainenkin, missä appelsiinin rinnalla on joku muu maku...(inkivääri?kardemumma?tms..)

    VastaaPoista
  6. Susa, meidän Lottamme on maailman ihanin karvaturri! Terrieriksi hyvinkin ujo ja pehmeäluonteinen, muttei se vähennä sen arvoa meidän silmissämme lainkaan. :)

    Eko- ja luomukaupoissa Clipper-valikoimat ovat yleensä hyviä, Vaasassa vannon Ekosopin nimeen. Keski-Suomesta päin kun olet, esimerkiksi Jyväskylän Ekolossa on hyvät valikoimat! Täytyypä tarkistaa, löytyykö meiltä Vaasasta appelsiini-kookosta ja sitruuna-inkivääriä. Mmm..

    VastaaPoista
  7. Ei kun appelsiini-kookos, oi!!Rakastan molempia makuja ja juuri sitä haluaisin löytää. En olekaan käynyt toviin Ekolossa, joten suuntaanpa pian sinne, kiitos vinkistä ;)

    Suloinen Lotta ;)

    VastaaPoista
  8. Pakko oli käydä heti Ekolossa ;) Siellähän sitä oli Appesiini-kookosta, täytyy tänään maistella!

    VastaaPoista
  9. Ihan loistavaa, että pystyin olemaan avuksi! Kerro heti, millaista se oli :D

    VastaaPoista
  10. Ihan kelpo teetä! Mutta enemmän tykkäsin Punnitse ja säästä-liikkestä ostamastani Twiningsin kirsikkakaneli-pussiteestä, sellainen "rauhoittava tee". Mutta vähänkö ihanaa, miten monia erilaisia teelajitelmia täältä Suomestakin tosiaan jo saa!

    VastaaPoista
  11. Oooooh, kirsikka-kaneli kuulostaa jumalaiselta! Ja kyllä, upeaa, että valinnanvaraa on :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...