Rantaläpsyt sadesäällä meinasivat viedä uskoni ihmisyyteen. Tämä Sin Cos Tanin biisi on erinomainen kuunneltavaksi moisen merkkitapauksen jälkeen: kaikesta huolimatta yritän aina uskoa ihmisiin.
Kirjoitin pitkän selostuksen kaatumisestani suojatiellä ja siitä, miten ihmiset kävelivät ohi, mutta totesin, että tämä biisi on paljon kiinnostavampi.
Ehkä pääsen yli ikävistä puhelinsoitoista, väännellyistä tuulilasinpyyhkimistä ja peloissaan karanneen koiran ohi kävelevistä ihmisistä Sin Cos Tanilla ja särkylääkkeellä.
Parempi olisi.
