Metsän kuningattaresta

Olipa kerran Maku-lehden kuningatarkukko ja leivontainspiraatio. Pakastimesta ei löytynyt mustikoita tai vadelmia, mutta laihialaista puolukkaa riitti yhä. Vaikka pikkukoira yritti parhaansa mukaan tehdä niistä selvää jo metsässä. Suosittelen kuuntelemaan allaolevan videopätkän nuuskutukset, aika hervottomia.

Kokeilevassa keittiössä syntyi tammikuussa kuningatarkukon sijaan kookoksinen ruis-puolukkapiirakka. Välitön hitti: ruispohja oli ihana, ruokosokeri antoi mukavan paahteisen sävyn ja kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa.

Jauhotan usein mieluummin kookoshiutaleilla kuin korppujauholla, sillä kookos maistuu paremmalta ja on suutuntumaltaankin kivempi. (Lisäksi meillä on vain tavallisia korppujauhoja, joiden vehnää vatsani ei enää oikein kestä. Nuo korppujauhot on kuitenkin periaatteitteni mukaisesti käytettävä loppuun, ennen kuin uusia voi ostaa, eli...) Kookoshiutaleita meinasi jäädä jauhotuksesta vain pussinpohjallinen, eli ronskisti heitin ne taikinaan mukaan. Onneksi niin, tästä tuli mahtavaa.

Kookoksinen ruis-puolukkapiirakka

Taikina:

• 200 g voita tai margariinia
• 1 dl ruokosokeria
• 4 dl ruisjauhoja
• 3 rkl leseitä
• 3 rkl kookoshiutaleita
• 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

• 5-6 dl pakastepuolukoita
• 3/4 dl sokeria
• 2 rkl perunajauhoja

Lisäksi:

• Voiteluun rasvaa ja kookoshiutaleita

1. Sulata rasva. Sekoita joukkoon ruokosokeri, ruisjauho, leseet ja kookoshiutaleet.
2. Voitele piirakkavuoka ja jauhota reilusti kookoshiutaleita. Painele 3/4 taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille.
3. Sekoita jäisten puolukoiden joukkoon kulhossa sokeri ja perunajauhot. Levittele taikinalle.
4. Tee lopusta taikinasta pieniä levyjä ja peittele marjat niillä.
5. Paista 200 asteessa n. 40 min.
6. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Innostuin rukiin ja puolukoiden yhdistelmästä niin, että sujautin niitä muffinsseihinkin mustaviinimarjojen ja mantelijauhon kavereiksi. Mies tokaisi yllättyneenä, ettei maistu yhtään terveelliseltä. Se on yksi ylimmistä kehuista, joita hän suustaan päästelee.

Täytyy tunnustaa, että minä en kasvanut pullantuoksuisessa kodissa. Jos kodissa hetken aikaa pulla tuoksuikin, pian soi palovaroitin. Äitini teki loistavaa ruokaa, mutta kaikella rakkaudella on sanottava, että hän oli leipojana aika toivoton. Sämpylät ja marjapiirakka onnistuivat, muu ei oikein. Sen lisäksi, että hän ei koskaan muistanut katsoa kelloa ja unohti leipomukset uuniin, häneltä puuttui  se tietynlainen tatsi.

Sen sijaan minä olin eilen aika ylpeä itsestäni, sillä pyöräytin leipomuksen ihan iltapuhteekseni vain. Äitini lapsena moinen on aika ennenkuulumatonta. Mitään kovin monimutkaista en vieläkään uskalla leipoa, mutta pullataikinan sopivan sitkon olen alkanut tuntea. Joskus olen saanut onnistumaan myös juustokakun, jossa oli yli 20 vaihetta.

Parista desilitrasta puolukoita, jotka pääsivät lipsahtamaan terroristilta ohi suun, syntyi Ruokailmiön Puolukkakuivakakku. Sekin ystävystyi meillä kookoksen kanssa ja muokkautui myös muuten, kun mantelijauhot loppuivat kesken ja kardemumma halusi välttämättä mukaan. Mittasin vahingossa enemmän jogurttia kuin Ruokailmiö, muttei tuntunut haittaavan. Lopputulos on kuohkea, aika makea ja kivan mantelinen. Seuraavalla kerralla kokeilen mukaan valkosuklaata tai pekaanipähkinöitä.

Kookoksinen ja mantelinen puolukkakuivakakku

Kosteat aineet:

• 3 munaa
• 2½ dl sokeria
• 100 g voita tai margariinia
• 2 dl turkkilaista jogurttia
• 1 dl makeuttamatonta puolukkasurvosta

Kuivat aineet:

• 2 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
• 0,5 dl mantelijauhoa
• 0,5 dl mantelilastuja vähän rikottuna
• 0,5 dl kookoshiutaleita
• 1½ tl leivinjauhetta
• 2 tl kanelia
• 2 tl vaniljasokeria
• 2 tl kardemummaa
• 2 dl pakastepuolukoita

Voiteluun rasvaa ja kookoshiutaleita

1. Sulata rasva.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisää vaahtoon vuorotellen sekaan sulaa voita ja jogurttia. Sekoita joukkoon myös puolukkasurvos.
4. Sekoita kuivat aineet ja pakastepuolukat keskenään.
5. Sekoita kuivat aineet varovasti kosteiden joukkoon.
6. Kaada taikina voideltuun ja kookoshiutaleilla jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 min.

Näyttäisin Bondia lapsellesi

Tää onkin mainio juttu. Mä voin ryypätä koska hyvänsä ja sitten vaan näyttelen selvää. Eipäs oo tullut ennen mieleen. Mikä ihme siinä on, että aina kun mä oon kännissä, niin tekee hirveästi mieli laulaa. Rakkaat huuleni. Älkää laulako, älkää laulako!



Kaksivuotiaan Sallan mielestä Speden metkut ja Uuno Turhapuro olivat hulvattominta i-ki-nä - niin hulvatonta, että välillä Uuno-nauhat jouduttiin piilottamaan, koska muuten ne kuluivat puhki liian äkkiä. Osansa lie silläkin, ettei äiti fanittanut johtajaa yhtään niin paljon kuin minä.

Äidin ollessa työmatkalla me katsoimme isän kanssa kahden maissa aamuyöllä Muumeja. Mörkö ja Taikurin paluu olivat niin pelottavia, etten uskaltanut seurata tapahtumia kuin pää peiton alla. Kolme vuotta vanhempaa serkkupoikaani taas pelotti Mörön sijaan Rölli. Minulla on elävä mielikuva serkustani piilottelemassa sohvan takana Allu Tuppuraisen takia.

Kun Mörkö ja Rölli olivat liian hirmuisia, katsoimme tänään erityisen pinnalla olevia James Bondeja. Pinnalla siksi, että tänään on kulunut 50 vuotta ensimmäisen Bond-leffan ensi-illasta!

Agenttipläjäykset olivat pienelle tytölle juuri sopivan vauhdikkaita. Mitä enemmän basaarit helisivät ja lunta vyöryi takaa-ajojen lomassa, sitä hysteerisemmin pikku-Salla kikatteli. Myös naisseikkailut olivat hurjan hassuja. Lempikohtaukseni onkin pääministerin ja Max-papukaijan puhelinkeskustelu elokuvassa For Your Eyes Only:

Prime Minister: "Don't thank me, Mr. Bond, your courage and resourcefulness are a credit to the nation. Dennis and I look forward to meeting you. Meanwhile if there is anything I can do for you..." Max the Parrot: "Give us a kiss! Give us a kiss!"

Parasta Bond-näyttelijää en osaa nimetä. Aikoinani olen pitänyt myös Timothy Daltonista. Myönnän, että Daniel Craigiin suhtauduin aluksi epäilevästi. Etenkin kohtauksessa, jossa Craig kömpii merestä paidattomana, mies muistutti hämmentävällä tavalla Vladimir Putinia. Nyttemmin Craig on vakuuttanut minut ehdasta bondiudestaan. Loistonäyttelijä!

Poliisi-tv oli lempisarjani jo ennen kouluikää, mitä ala-asteella opettajat joukolla kauhistelivat. Kauhuelokuvat olivat oikeastaan ainoa genre, joka minulta ehdottomasti kiellettiin. Lapsena en koskaan sisäistänyt esimerkiksi Bond-leffojen väkivaltaa tai seksuaalissävytteisyyttä. Kuitenkin erotin jo toden sadusta. Jollen olisi erottanut, vanhempani olisivat varmasti puuttuneet asiaan.

Kyllä isä ja äiti varmasti rajoja pohtivat, paljonkin. Opin lukemaan aika pienenä - ehkä liiankin pienenä, sillä äiti joutui antamaan minulle ensimmäistä kertaa seksuaalivalistusta luettuani kolmivuotiaana myöhäisleffan repliikkejä. Leffassa, jonka nimeä en valitettavasti onnistunut jäljittämään, mies kehuskeli piiritystilanteessa, että hänellä oli mukanaan "ase, josta tytötkin tykkäävät".

Varmasti juuri oman vapaan kulttuurillisen kasvatuksen takia olen kirjojen ja leffojen kieltämistä vastaan. En usko, että varhaiset Bond-katselut tekivät minulle hallaa. Jos aikuistenkirjat taasen olisi kielletty alakouluikäisiltä, ei minulla olisi kolmannen luokan jälkeen ollut enää mitään lukemista. Toisaalta lasten ei tietenkään pitäisi saada katsoa ihan mitä tahansa, mutta minusta vastuu on etupäässä vanhemmilla. Esimerkiksi ruotsalaista Tintti-selkkausta olen pitänyt totaalisen naurettavana. Missä on luottamus aikuisiin, jotka selittävät ja selventävät asioita lapsille? Onneksi Kemin kirjaston 70-luvun "housuton Aku Ankka" -kohu on pelkkä urbaani legenda.

Uuno ei enää ihan uppoa, Tuppurainen on edelleen suosikkinäyttelijöitäni (Mielensäpahoittaja Vaasan kaupunginteatterissa oli ihan mieletön!), mutta Bond on yhä ykkönen. Tulevaa Skyfallia ja tunnaria fiilistellessäni sisäinen lapseni hihkui myös siksi, että Nelonen aikoo näyttää 14. lokakuuta alkaen kaikki vanhat Bondit!



Ai niin. Paras repliikki viimeisimmistä leffoista? Ehdottomasti "Do I look like I give a damn?" kysyttäessä ravistelua tai sekoittelua.

Trigonometrian turvin

Rantaläpsyt sadesäällä meinasivat viedä uskoni ihmisyyteen. Tämä Sin Cos Tanin biisi on erinomainen kuunneltavaksi moisen merkkitapauksen jälkeen: kaikesta huolimatta yritän aina uskoa ihmisiin.

Kirjoitin pitkän selostuksen kaatumisestani suojatiellä ja siitä, miten ihmiset kävelivät ohi, mutta totesin, että tämä biisi on paljon kiinnostavampi.

Ehkä pääsen yli ikävistä puhelinsoitoista, väännellyistä tuulilasinpyyhkimistä ja peloissaan karanneen koiran ohi kävelevistä ihmisistä Sin Cos Tanilla ja särkylääkkeellä.

Parempi olisi.

Hieno karavaani

Yksi hienoimmista asioista, joita lempiartistit voivat tehdä, on yhteistyö. Maanantaina auto meinasi lähteä sivuliirtoon, kun oivalsin, että GG Caravanin On se hienoo -biisillä on mukana Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama. Ja Zarkus Poussa ja Marzi Nyman. Brandoniin pitää tutustua vähän paremmin. Päräyttävää. Hienoo.

Komia biisi, jolla on hieno sanoma. Redramaa suomeksi ja Palefacea ruottiks! Ja vanhana mustalaismusiikin ja sirkusfolkin ystävänä pidän jo vain siksi molempia peukkuja pystyssä! Tätä lissää!

Vielä kaksi kysymystä:

1) Onko video kuvattu marraskuussa - Lindgrenin movember-ehostuksesta päätellen?
2) Mikseivät useammat lempiartistit tee enempää yhteistyötä? (Lou Reed + Metallica -kimppaa ei lasketa.)

Ihan oma hirviö

Kaipaako joku jotain? Jollakulla jotain hukassa? Kenelle voisin laittaa tämän hyvän mielen eteenpäin? Näin kyseli Issues-blogin Inke joulukuussa, kun joku oli vinkannut hänelle hienoista kengistä ilman omistajaa.

Ensin meinasin vastata surkuhuudolla: löytäkää minulle Tuomo Ahon suomentama Thomas Hobbesin Leviathan! Olen halunnut loppuunmyydyn kirjan itselleni jo vuosikaudet. No, huutelusta puheenollen, Huuto.netissähän minun Leviathanini oli.

Olen lukenut kirjan alkuperäisenä, englanninkielisenä versiona verkosta ammoisia sosiaali- ja kulttuuriantropologian opintojani varten. Siksi pakkomielteeni onkin ollut vähän naurettava, barokkienglannin kääntämisen mielekkyyttä on vuosikymmen sitten miettinyt Kustaa Multamäki.
Lukemani pätkät käännetystä versiosta ovat kuitenkin olleet jollain tapaa erityisen viehättäviä. Vaikka opintoni keskeytyivät, ei tieteenala ole koskaan lakannut kiinnostamasta minua. Ei ainakaan siihen liittyvä kirjallisuus.

Kirja maksoi muutaman kympin normaalia divarihintaa vähemmän, mutten ole koskaan maksanut käytetystä kirjasta näin paljoa. En ole myöskään koskaan silitellyt (sic.) minkään kirjan kansia tällä tavalla. Olen vain hirvittävän tyytyväinen, että minulla on melkein 600 sivua Leviathania.

Teemabiisiksi sopii tietenkin vain Midlaken Head Home. Halutessaan voi toki kuunnella Mastodonia, mutta ikävään Midlake on osuvampi vaihtoehto. Vielä kaksi yötä, ja surkubiiseily on ohi pariksi päiväksi!

Palaan Pariisiin

Kylmät väreet ensimmäisellä kuuntelukerralla lupaavat meille pitkää ikää.

Mahdollista mainetta

Ajattelin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin musiikista. Jussi kuitenkin löi minulle loistavia linkkejä toisensa perään.



Trent Reznor -fanityttönä innostuin: The Girl with the Dragon Tattoo -soundtrackilta on tullut ilmainen kuuden kappaleen ennakkomaistiainen. Reznor ja Atticus Ross tekivät myös viime vuoden kovimmat leffamusat the Social Networkiin.

Lataa kuusi biisiä täältä! Minä tykkäsin Social Network -soundtrackista, mutta kuuden biisin perusteella tämä kuulostaa vielä paremmalta. Piakkoin julkaistavalla äänitteellä on peräti kolme tuntia materiaalia.

Myös uusi leffa kiinnostaa minua, toki. Meille hankittiin Larssonit julkaisujärjestyksessä alkuperäiskielellään, äiti kaiketi antoi ne joskus jollekin tuttavalleen lainaksi ja ne jäivät sille tielleen. Itse ajattelin vuosien ajan, että olisin lukenut ne ruotsiksi, mutta lopulta menetin uskoni ja luin viime syksynä koko yli 2000-sivuisen trilogian suomeksi yhden viikon aikana.

Ruotsinkielisiä leffoja en ole vieläkään katsonut, vaikka ne meillä blu-rayna ovatkin. Nimittäin ainakin kohta, sillä viimeinen osa lähtee Discshopista mukaan huomiseen jatkuvine ilmaisine rahteineen. Luvassa maraton!



Juuri valitettuani siitä, miten huonosti seuraan nykymusiikkia, Jussi linkkasi minulle BBC:n Sound of 2012 -sivustosta. Aikaisempina vuosina olen saanut siitä valtavasti inspiraatiota, eikä tämä kerta näytä pettävän!

Dry The River kolahti lujaa jo keväällä, ja ainakin Twilight Colan June oli päässyt bändin katsastamaan sen oltua Yann Tiersenin lämppärinä Tavastialla. Lisäksi etenkin Bon Iver's favourite Brit Lianne La Havas, Sweden's stylish electro-pop Niki & The Dove ja Lancashire lullabies Ren Harvieu laitan tarkkailulistalleni.

Muista myös kotimainen Tulevaisuuden tusina. Pussissa elänyt on se, joka ei vuoden 2011 bändeistä kuullut mitään.

Radikaaleilla juurillani

Muutama vuosi takaperin hankin musiikkia gigoittain - olisin voinut soittaa musiikkia monen kuukauden ajan kuulematta samaa biisiä. Niinpä minä varmaan teinkin, sillä useimmat lempiyhtyeistäni löysin juuri tuon aikakauden takia.

Ben Cooperin eli Radical Facen Ghost-albumi oli pitkään messenger-kuvakkeenani. Olin hommannut Ghostin heti sen ilmestyttyä, ja kansikuva oli päätynyt kuvatiedostoihini. Monen kuukauden jälkeen rupesin ihmettelemään kuvan merkitystä. Vasta silloin kuuntelin albumin läpi.

Maaliskuussa 2007 julkaistu levy kohosi saman vuoden syksyllä yhdeksi yhdeksi lempilevyistäni. Se on tavattoman ehjä albumikokonaisuus, jolla hienot kappaleet seuraavat toisiaan. En osaa päättää lempikappalettani. Welcome Home? The Strangest Things? Asleep on a Train?


Uuden musiikin löytöretket jäivät huomatessani, että niissä kymmenissä gigoissa oli valtavasti hyvää kuunneltavaa. Liikaa valinnanvaraa. Spotifyssakin on helppo tarrata vain vanhoihin tuttuihin. Seuraan uusien levyjen julkaisua lähinnä NME:n, Pitchforkin ja musiikkiblogien kautta - aika satunnaisesti.

Ilmeisesti etsin uutta kuunneltavaa harmittavan satunnaisesti, sillä osa helmistä meinaa väkisinkin lipsua käsistäni. Onneksi eivät kaikki. Blogeista Silent All These Years ja Alice & June tuttu Ravenwaves oli huomannut Radical Facen julkaisseen upouuden The Family Tree: The Roots -albumin ja ilmaisen ilmaisen The Bastards - Volume One EP:n.

Itku meinasi tulla! Aivan kuin olisin jälleen tullut kotiin pitkän reissun jälkeen. Musiikki saa minut järkkymään tätänykyä huomattavan helposti, Leonard Cohen -pillitys on vielä hyvässä muistissa. Muutaman kuuntelun jälkeen lempibiisikseni on noussut Ghost Towns, mutta myös esimerkiksi Bishop's Song vaikuttaa hyvin lupaavalta.

NME:n mausteet

Juhlistaakseen 15-vuotiasta taivaltaan NME.COM on listannut mielestään 150 parasta kappaletta kuluneiden vuosien ajalta.

Valinta on epäilemättä ollut hyvin vaikea, mutta onneksi NME:n tyypit ovat mestareita listojen laatimisessa. Valitut kappaleet määrittelevät tehokkaasti aikakautta brittiläisestä näkövinkkelistä katsottuna.

Ilman Radioheadia, Bluria ja Morrisseytä tätä listaa ei olisi. Useimmat biiseistä ovat kuulujen britti-"indie"rokkibändien tekosia: mukana ovat esimerkiksi Arctic Monkeys, Foals, Kings of Leon, Klaxons, The Libertines ja The xx. Entinen lempparibändini Blink-182 (vuosi 1999! wooo!) maustaa keitosta.

Spotify-playlist on helpoin tapa saada soittoon useimmat biiseistä. Kakkospaikkaa pitelevän kanadalaisen Arcade Firen upean Rebellion (Lies) -kappaleen voit kuunnella vaikka alta.

Tämä biisi vaatii minua tekemään listan parhaista kanadalaisbändeistä. Vaatii.

Lotan leffailta

Tein ittestäni vähän hölmön, mutta Lotta on aika huippu. Enjoyez!

Hyviä yllätyksiä

Yllätykset pelottavat minua. Usein ne ovat vähän väkinäisiä ja harvoin osuvat yllätettävän mieleen. Kanssa-asujani kuitenkin tuntee minut parhaiten: hän vei minut upealle lauantaibrunssille hotelli Astoriin. Kaikkea kuviteltavissa oleva hyvää! Ja myös vähän päälle.
Suolaiset olivat huippuihania, mutta makeat jäivät paremmin mieleen. Millä aamiaisella muka olette syöneet itse paistettavia mustikkavoffeleita kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla, kuppikakkuja tai suklaamoussea?
Jokaisessa pöydässä istui ruotsinkielisiä bloggareita. Minua hämmensi. Kamera pysyi visusti laukussa.

Tulin tietoiseksi tomaattimarmeladin olemassaolosta vasta, kun kanssa-asuja toi sitä Astorissa pöytään camembertin, sinihomejuuston ja suolakeksien kanssa. Nom! Kävimme jo kyselemässä sen perään Vaasan kauppahallissa, mutta näyttää siltä, että herkun perään pitäisi ajella Granholm'sin tehtaanmyymälään Maksamaalle asti. Sekin on tietysti yksi mahdollisuuksista.

Sunnuntaina tomaattimarmeladia tuli ikävä, sillä ostoskoriimme hyppäsi pala Riitan Herkun camembertia kilpailukykyisellä hinnalla. Naapuripitäjän juuston maku oli niin kilpailukykyinen, että saatanpa käydä santsaamassa sitä jääkaappiimme toiseksikin herkutteluillaksi. Cardinal-camembert, boysenmarjahillo, paprikasuolakeksit ja punaviini: match made in heaven.

Kun ruoka mainitaan, villakasamme on heti hereillä. Neidon vedettyä vainua lempiherkuistaan (juustot, jogurtit, viilit, leikkeleet), voi keittiöpuuhaaja nähdä koko temppukavalkadin. Pääsiäisen yrttimarinoidulle lammaspaistille terrieroristi näytti molempia tassuja, pysyi hievahtamatta seisomassa takatassuillaan, teki piruetteja ja hyppeli ilmaan niin korkealle kuin pystyi. Hieno tyttö. Tässä heilutetaan tassua makkaranpalalle.



Yllä vielä syksyn värejä. Olen avautunut suhteestani sinapinkeltaiseen jo pariin kertaan, mutta myös violetihtavat sekä viinin- ja burgundinpunaiset sävyt ovat jääneet kokeilematta. Yönsinistäkään ei ole näkynyt luonani aikoihin. Tykkään kaikista uusista ystävistäni.

Alla oleva on vanha tuttu, joka julkaisi viime viikolla valloittavan uuden levyn. Leima ei ole mikään yllätys: Highly recommended!

Videopelimusaa

Mitä tehdä, kun poikaystävä on ällöromanttinen? - Nauttia, se on minun suositukseni.

Ihana J linkitti Lana Del Reyn videon, jonka biisi jäi soimaan päähän jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Pienillä huulilla siunattu Salla ei videota enää katso kompleksien takia (kertokaa mulle, että noin turpeita muiskuttimia ei saa ilman silikonia!), mutta kappale kyllä tarvitsee useammankin kuuntelun.

Jos kuulostaa tutulta, YleX:n Venla Kokkonen tämän on näköjään jo ehtinyt Uuden musiikin iltavuorossa nostaa tarkasteluun.

"She leaves the impression of someone both shrewd and vulnerable, which combined with the quality of her songs, is not only an intriguing concoction, but feels like the embodiment of genuine star quality." - Rosie Swash, the Guardian.

Tälle olisin voinut tehdä omankin postauksen, mutta menköön nyt tähän samaan. BBC:n Radio 1's Live Lounge on Brittein saarten suurimpia lahjoja maailman musiikkimaailmalle.

Osasyy siihen, että pidän Live Loungeista niin paljon on toki se, että rakastan akustista musiikkia. Esimerkiksi tämän kappaleen kohdalla on parasta se, että Friendly Fires on tehnyt inhoamastani Lady Gagan biisistä kerrassaan kuunneltavan. Give it a shot, kuten Desperate Housewivesissa olen tämän viikonlopun aikana kuullut sata kertaa.

Vielä kerta kiellon päälle. The XX ja Florence Welch! Nam!

O My Bag!

Rakastuin taas, älkää kertoko Jussille. Hänen mielestään meillä, köh, minulla, nimittäin on jo tarpeeksi laukkuja. Mutta ei tällaista!

"Basic, elegant and a little old school" ovat parhaat mahdolliset lähtökohdat. Yhdistettynä vanhannäköiseen nahkaan - oih. O My Bagin veskat ovat ihania!

Myös "large enough to hold just about anything" on laukkujen suhteen erinomainen mainoslause.

Yhtiö kehuu antavansa intialaisille työntekijöilleen inhimilliset työolot ja väittää, ettei nahan parkitsemisessa ole käytetty haitallisia kemikaaleja.

Taidan vähän fanittaa hollantilaista Paulien Wesselinkia.

Ja video on söpö.

Pic: O My Bag

Lämpökauden akvarelli

Bon Iverin Holocene-singlen kansi on yksi maailman kauneimmista. Ennen kuin painatte videosta play, varoitus: kappaleesta ei selviä yhdellä kuuntelukerralla. Tulin töistä puolisentoista tuntia sitten, ja istun tässä edelleen. Onneksi olen iltavuorossa huomennakin.

Plainclothes girl

Omakuva mustavalkoisessa maanantaissa.
Päässäni soi yksi lempibiiseistäni, Plainclothes man.
Ihana Elliott.

Intoilua

Minä olen Innostuja. Asioita, joille lähipäivinä olen syttynyt:

1. Iittalan upea, upea, upea Kulku-sarja, joka on myynnissä lokakuun alusta loppuvuoteen asti. Kastehelmi-sarja on mielestäni suomalaisen muotoilun helmistä helmin, ja myös Kulku on ihana. Hamstrannen meille noita isompia lautasia.
2. Tämä kuva, koska pöllö.
   
3. Hassusti nimetyt URL-osoitteet. En tiedä, uskallanko enää avata Tommin linkkejä keskellä työpäivää, sillä purskahtelen nauruun holtittomasti.
4. Alkoholin korvaaminen kissoilla. Koska se on terveellistä. Ja koska olen pohtinut "101 tapaa käyttää kissaa" -listan aloittamista.
5. Lasten makuuhuoneet. Koska minä löysin tämän ensin ite ite ite ite! Loistava kuvasarja, joka jää mietityttämään pitkäksi aikaa.
6. Vaihto-oppilaat, joista monet ovat nyt saapuneet uusiin koteihinsa. Niin minäkin 19.8., tosin kuusi vuotta sitten. Harmittaa, etten työasioiden vuoksi ilmeisesti pääse vetämään yhtään tuloleiriä. AFS rules!
7. Kansantarinat. Ja ihmiset, jotka elävät unelmaansa.
8. Syksyiset kaaliruoat - ja ideat, joilla voisin huijata poikaystäväni niiden syöjäksi.
9. Perussuomalaisten nimen uudelleenkääntäminen Facebookissa. Nationalsozialistische Grund-Finnische Arbeiterpartei nauratti eniten.
   
10. Villi kortti: Gina Tricot'n poncho as seen in Nelliinan Vaatehuone. Niin paljon kuin olen kyseistä ketjua vältellyt.
    

Lisäksi vielä jotain, jota haluaisin Lotta-westiemme oppivan. Kuinka mielelläni pelaisin lenttistä itsekin! Vuosia sitten murtunut sormeni vaan ei aiheesta pahemmin innostu.

KOMENTO TAKAISIN! Nyt innostuin taas.

Vettä ja vihreää

Traileri musiikkivideolle? Nyt sekin on koettu: kiitos, OK Go and the Muppets. Ettei tämä nyt ihan muppeteiksi menisi, haluan jakaa teille myös toisen tänään julkaistun videon. Florence + the Machinen biisi soi ja se soi Vaasassa syksymusana.

ps. tämähän se vielä unohtui:

Yhtenä iltana

Tänään padot aukesivat. Syynä ovat YleX:n soittolistat.

Lakkaisivat edes soittamasta Haloo Helsinki! -yhtyeen biisiä Maailman toisella puolen. Menetän automatkojen jälkeen muutaman minuutin elämästäni nyyhkytysten rauhoitteluun ja punaisten silmieni räpyttelyyn. Taidan olla myös melkoinen vaara liikenteelle.

Yleensä saan pidäteltyä itkua lauseeseen "äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen". Sitten itsehillintä pettää täysin.



Menomatkalla kuului Haloo Helsinki!, paluumatkalla Sara. Tällä kertaa sanat "yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois / yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois" aiheuttivat hillittömän märinäkohtauksen.

Heikki Harmaa en ole tainnut livenä nähdä, mutta kun seuraavalla kerralla näen Joa Korhosen Vaasan Royalissa, käyn läppäämässä häntä poskelle. Lujaa. Jos Hectorin tapaisin, ottaisin varmaan nimikirjoituksen äitiä varten. Ja itkisin.



Siedätyshoidosta huolimatta molemmat kappaleet iskevät ilmat palleasta radiosta kuuluessaan. Sillä pahemmalla tavalla. Voisin kuvitella, että katu-uskottavammat kappaleet aiheuttaisivat itkua, mutta tämä on jotenkin noloa.

Äiti, minulla on ikävä.

Nobody Canna Cross It

Olen todella laiska käyttämään youtubea. Tämä biisi ja siihen kuuluva video ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Check it out!

Kyseessä on siis "Nobody Canna Cross It" Twanging (Refix Video) - Dj Powa