Missä kaikki on hyvin

Asioita viikonlopulta:

• Ilkan nykyinen päätoimittaja yritti kesätoimittajaksi viisi kertaa, päätoimittajuus tärppäsi ensimmäisellä
• Nuoren toimittajan puolitoistaliuskainen artikkeli sai Aamulehdessä "väkivaltaisen ruumiinavauksen". Toimittajan mennessä korjaamaan kirjoittamaansa hänelle sanottiin, että se menee lehteen sellaisenaan, "että opit häpiämään"
• Soittolistat valtaavat radion, koska kuuntelukerrat ovat nykyistä lyhyempiä ja ihmiset haluavat silti kuulla hittibiisinsä (oh why!!!)
• Facebook on teini-ikäisille förbi, koska heidän äitinsä ja jopa osan mummot ovat mukana
• Vatikaani haluaa Paavista maailman seuratuimman twiittaajan vuoteen x mennessä
• Kun Pohjanmaalla kirjoitetaan uskonnosta, osa lukijoista haluaisi nähdä raamatun jakeetkin
• Suosikki on YleX:n kuuntelijoille yhtä läheinen kuin korusähke
• Helsingin pörssin osakekaupasta puolet on automatisoitua robottikauppaa

• Der Spiegelin juttuja tarkastaa 70 tohtoriksi koulutettua, jotka löytävät yhdestä numerosta jopa 1156 virhettä
• Mitä enemmän juttu lyhenee, sitä todennäköisemmät kysymykset jäävät jäljelle
• Porakoneen keskimääräinen käyttöikä on kuusi minuuttia. Porakone on yhtä totta kuin Enkeli-Elisa, kumpikaan ei pidemmän päälle lennä
• 1990-luvulla Journalistiliitossa ei ollut eläkeläisjäseniä, sillä toimittajat kuolivat saappaat jalassa tehtyään työtä 24/7. Nykyään toimittajat eivät välttämättä ole aina kiinni työssään ja eläkeläisjäseniäkin riittää
• Tärkeimmät kysymykset (politiikan)toimittajalle: mitä helvettiä tapahtuu, miten asiassa mennään eteenpäin ja miten asia on hoidettu Ruotsissa
• Where the press is free and every man able to read all is safe (Thomas Jefferson)

Omia huomioita:

• Jos kiinalainen kulttuuri länsimaistuu (länsimaistuuko se, vai kiinalaistuvatko länsimaat? mitä globalisaatiolle tapahtuu?), viekö Kiina tulevaisuudessa olympialajien lisäksi myös joukkuepelejä?
• Saako toimittaja ottaa juttuihinsa satunnaisten ihmisten Facebook-kommentteja esimerkiksi tapahtumasivuilta?
• Luumu-omena-kaurapaistos, aijaijaijaijai
• Missä vaiheessa median pitäisi lopettaa poliitikkojen töppäyksistä kertominen?
• Baarit ovat iltapäivällä parhaimmillaan, oli juoma sitten kylmää tai kuumaa

Trigonometrian turvin

Rantaläpsyt sadesäällä meinasivat viedä uskoni ihmisyyteen. Tämä Sin Cos Tanin biisi on erinomainen kuunneltavaksi moisen merkkitapauksen jälkeen: kaikesta huolimatta yritän aina uskoa ihmisiin.

Kirjoitin pitkän selostuksen kaatumisestani suojatiellä ja siitä, miten ihmiset kävelivät ohi, mutta totesin, että tämä biisi on paljon kiinnostavampi.

Ehkä pääsen yli ikävistä puhelinsoitoista, väännellyistä tuulilasinpyyhkimistä ja peloissaan karanneen koiran ohi kävelevistä ihmisistä Sin Cos Tanilla ja särkylääkkeellä.

Parempi olisi.

Eläviä säveliä

Arvoitus on meille poika tuo -blogin Jyri vinkkasi Ten songs that saved your life -sivustosta.

Listaa ei saisi selitellä, mutta koska tämä on oma blogini, haluan kertoa kolme seikkaa.

Ensinnäkin: kuvitus ei liity mihinkään. Kuva on viime kesän juhannusaatolta, päivää ennen äitini hautajaisia. Muokkaus on tehty kyynelsilmin vanhalla näytöllä, mutta kuva on ainoita, joihin minulle on omat oikeudet. Huomaan usein kuvaavani ihan liikaa työajalla.

Toisekseen: en halunnut miettiä omaa listaani turhan pitkään. Koska tein tämän nopeasti, listalla ei ole KoRnia eikä Apulantaa, joiden olisi kyllä pitänyt päästä mukaan.

Kolmanneksi: ehkä juuri siksi nämä kertovat ennemminkin jostain tietystä aikakaudesta. Jostain sellaisesta, kun tarvitsin musiikkia. Paljon enemmän kuin nyt, ainakin. Kuuntelen musiikkia vähemmän kuin koskaan, tunnun tarvitsevan hiljaisuutta.

01. Elliott Smith – King's Crossing
02. Hard-Fi – Watch Me Fall Apart
03. Leonard Cohen – Everybody Knows
04. Les Cowboys Fringants – Les Étoiles Filantes
05. Maj Karman kauniit kuvat – Metallisydän
06. Metric – The Twist
07. Neutral Milk Hotel – In the Aeroplane Over the Sea
08. Nirvana – Lithium
09. Porcupine Tree – Anesthetize
10. Portishead – Nylon Smile

Paska mäihä: Montreal myynnissä

MYYTY! JEE! 

 
Myynnissä kaksi lippua of Montrealin Tavastian-keikalle 16.4., ota yhteyttä sähköpostitse salsalminen(ät)gmail.com. Itse maksoin lipuista kaikkine kuluineen yhteensä 59 euroa, alennus neuvoteltavissa. Tavastian tapahtumainfoon, illalla esiintyvät myös Burning Hearts, Yip Deceiver ja DJ Knight Rocker.

Tätä keikkaa odotin enemmän kuin vaikka kesän Flow-artisteja. En vaan voi olla kahdessa paikassa samanaikaisesti. Päivä on ensimmäinen uudessa työpaikassani.

Ärsyttää niin paljon, että voisin oksentaa. Toisaalta: onneksi en vielä varannut risteilyjä tai hotellia sitä edeltävälle viikonlopulle.

The Past is a Grotesque Animal on lempibiisini kaikista, ikinä. Suosittelen kuunneltavaksi pimeässä huoneessa volat kaakossa.

Hillitöntä uutta

Tasan kaksi kuukautta riemuitsin Leonard Cohenin Show Me the Place -biisin kuuntelumahdollisuudesta, Nytin kautta on perjantaihin asti kuunneltavissa koko Old Ideas -levy. Tänne siis, jos vanhat ideat kiinnostavat.

Hesarin Pirkko Kotirinta tapasi Cohenin Lontoossa.
”Itse tiedän saman tien, että Amen, Darkness ja Different Sides nousevat kaikkien aikojen Cohen-suosikkieni joukkoon”, kirjoittaa Kotirinta, olen alustavasti samaa mieltä. Ja Cohenin ääni on komeampi kuin koskaan.
Nettiversio tässä, itse luen haastattelun kokonaan Savossa, kun ajan sinne illalla Vaasasta.

En osaa analysoida tätä mitenkään. Ihan kuin äiti olisi taas vähän aikaa täällä, mikä on enemmän kuin miltään musiikilta voi pyytää. Eilen pyyhin hillitysti kyyneleitä silmäkulmistani, kun ajattelin, mitä hän olisi ajatellut eilisillan vaaleista. Hillitty ei kuulu käytökseeni nyt. On niin paljon asioita, joihin olisin vielä tarvinnut äitiä.

Hieno karavaani

Yksi hienoimmista asioista, joita lempiartistit voivat tehdä, on yhteistyö. Maanantaina auto meinasi lähteä sivuliirtoon, kun oivalsin, että GG Caravanin On se hienoo -biisillä on mukana Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama. Ja Zarkus Poussa ja Marzi Nyman. Brandoniin pitää tutustua vähän paremmin. Päräyttävää. Hienoo.

Komia biisi, jolla on hieno sanoma. Redramaa suomeksi ja Palefacea ruottiks! Ja vanhana mustalaismusiikin ja sirkusfolkin ystävänä pidän jo vain siksi molempia peukkuja pystyssä! Tätä lissää!

Vielä kaksi kysymystä:

1) Onko video kuvattu marraskuussa - Lindgrenin movember-ehostuksesta päätellen?
2) Mikseivät useammat lempiartistit tee enempää yhteistyötä? (Lou Reed + Metallica -kimppaa ei lasketa.)

Tilastoja nuottiviivastolla

Rakastan listoja. Ja myös tilastoja, vaikka humanisti olenkin. Tilastojen täytyy toki käsitellä kiinnostavia asioita: nämä käsittelevät musiikkia.

Työssäni olen huomannut, miten erikoisetkin asiat saattavat joskus vaikuttaa lopputulokseen ratkaisevasti.

Näissä last.fm:n vuositilastoissa ei ole mitään kovin yllättävää. Mitä enemmän artisti on esillä mediassa, sitä enemmän häntä kuunnellaan.

Hauskoja ne toki ovat, ja kuvailevia. Suosittelen tutustumaan: last.fm:n Best of 2011.

Jos kaikki last.fm:n scrobblaama musiikki kuunneltaisiin putkeen, kuluisi yli 71 000 vuotta.
Itse olen kuunnellut elokuusta 2006 alkaen yli 110 000 last.fm:ään scrobblautunutta biisiä.

Mahdollista mainetta

Ajattelin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin musiikista. Jussi kuitenkin löi minulle loistavia linkkejä toisensa perään.



Trent Reznor -fanityttönä innostuin: The Girl with the Dragon Tattoo -soundtrackilta on tullut ilmainen kuuden kappaleen ennakkomaistiainen. Reznor ja Atticus Ross tekivät myös viime vuoden kovimmat leffamusat the Social Networkiin.

Lataa kuusi biisiä täältä! Minä tykkäsin Social Network -soundtrackista, mutta kuuden biisin perusteella tämä kuulostaa vielä paremmalta. Piakkoin julkaistavalla äänitteellä on peräti kolme tuntia materiaalia.

Myös uusi leffa kiinnostaa minua, toki. Meille hankittiin Larssonit julkaisujärjestyksessä alkuperäiskielellään, äiti kaiketi antoi ne joskus jollekin tuttavalleen lainaksi ja ne jäivät sille tielleen. Itse ajattelin vuosien ajan, että olisin lukenut ne ruotsiksi, mutta lopulta menetin uskoni ja luin viime syksynä koko yli 2000-sivuisen trilogian suomeksi yhden viikon aikana.

Ruotsinkielisiä leffoja en ole vieläkään katsonut, vaikka ne meillä blu-rayna ovatkin. Nimittäin ainakin kohta, sillä viimeinen osa lähtee Discshopista mukaan huomiseen jatkuvine ilmaisine rahteineen. Luvassa maraton!



Juuri valitettuani siitä, miten huonosti seuraan nykymusiikkia, Jussi linkkasi minulle BBC:n Sound of 2012 -sivustosta. Aikaisempina vuosina olen saanut siitä valtavasti inspiraatiota, eikä tämä kerta näytä pettävän!

Dry The River kolahti lujaa jo keväällä, ja ainakin Twilight Colan June oli päässyt bändin katsastamaan sen oltua Yann Tiersenin lämppärinä Tavastialla. Lisäksi etenkin Bon Iver's favourite Brit Lianne La Havas, Sweden's stylish electro-pop Niki & The Dove ja Lancashire lullabies Ren Harvieu laitan tarkkailulistalleni.

Muista myös kotimainen Tulevaisuuden tusina. Pussissa elänyt on se, joka ei vuoden 2011 bändeistä kuullut mitään.

Radikaaleilla juurillani

Muutama vuosi takaperin hankin musiikkia gigoittain - olisin voinut soittaa musiikkia monen kuukauden ajan kuulematta samaa biisiä. Niinpä minä varmaan teinkin, sillä useimmat lempiyhtyeistäni löysin juuri tuon aikakauden takia.

Ben Cooperin eli Radical Facen Ghost-albumi oli pitkään messenger-kuvakkeenani. Olin hommannut Ghostin heti sen ilmestyttyä, ja kansikuva oli päätynyt kuvatiedostoihini. Monen kuukauden jälkeen rupesin ihmettelemään kuvan merkitystä. Vasta silloin kuuntelin albumin läpi.

Maaliskuussa 2007 julkaistu levy kohosi saman vuoden syksyllä yhdeksi yhdeksi lempilevyistäni. Se on tavattoman ehjä albumikokonaisuus, jolla hienot kappaleet seuraavat toisiaan. En osaa päättää lempikappalettani. Welcome Home? The Strangest Things? Asleep on a Train?


Uuden musiikin löytöretket jäivät huomatessani, että niissä kymmenissä gigoissa oli valtavasti hyvää kuunneltavaa. Liikaa valinnanvaraa. Spotifyssakin on helppo tarrata vain vanhoihin tuttuihin. Seuraan uusien levyjen julkaisua lähinnä NME:n, Pitchforkin ja musiikkiblogien kautta - aika satunnaisesti.

Ilmeisesti etsin uutta kuunneltavaa harmittavan satunnaisesti, sillä osa helmistä meinaa väkisinkin lipsua käsistäni. Onneksi eivät kaikki. Blogeista Silent All These Years ja Alice & June tuttu Ravenwaves oli huomannut Radical Facen julkaisseen upouuden The Family Tree: The Roots -albumin ja ilmaisen ilmaisen The Bastards - Volume One EP:n.

Itku meinasi tulla! Aivan kuin olisin jälleen tullut kotiin pitkän reissun jälkeen. Musiikki saa minut järkkymään tätänykyä huomattavan helposti, Leonard Cohen -pillitys on vielä hyvässä muistissa. Muutaman kuuntelun jälkeen lempibiisikseni on noussut Ghost Towns, mutta myös esimerkiksi Bishop's Song vaikuttaa hyvin lupaavalta.

Vanhoja ideoita

Oli niin valtavan hienoa katsoa [Leonard Cohen: I'm Your Man -dokumenttia] juuri äidin kanssa. Äitini on ollut Leonard Cohen -fani 60-luvulta lähtien. Meillä oli silti molemmilla sama olotila, kun jätimme elokuvasalin, olimme viimeisiä, jotka salista lähtivät.
Jäimme katsomaan lopputekstit, kuuntelemaan Cohenin upean oman version biisistä I'm Your Man ja äiti tuli vielä luokseni kuuntelemaan Rufus Wainwrightin omia biisejä.

Näin kirjoitin blogissani vuonna 2006.

Lokakuussa 2008 kävimme äidin kanssa katsomassa herraa Hartwallilla, itkimme yhteen ääneen. Jotenkin minusta tuntui jo tuolloin, että jään lopulta kuuntelemaan Coheniamme yksin. Joskus tulevaisuudessa, pitkän ajan päästä.

Jo nyt olen aivan yksin ja vollotan upouutta Show Me the Place -biisiä kuunnellessa.

Jouduin keväällä poistamaan meidän sunnuntaiaamu-playlistiltamme mm. Famous Blue Raincoatin, kun koko päiväni meni itkuksi sitä kuunnellessa.

Show Me The Place by leonardcohen

Laitoin linkin biisiin entiselle työnantajalleni, "olipahan mehevää murinaa" oli hänen kiteytyksensä. Ei hullumpi kuvaus.

Olisipa äiti kuuntelemassa uutta biisiä, hän pitäisi tästä. Ei, voin vannoa, että hän rakastaisi tätä. Voisimmepa itkeä yhdessä.

Mustavalkokuva on pressikuvia Cohenin sivuilta, Old Ideas -levy julkaistaan ensi vuoden puolella.

Show me the place, help me roll away the stone
Show me the place, I can’t move this thing alone.

Mumford & Sons & ROSTAM

Musiikillisesti mahtavaa torstaipäivää!

Ensin ihastuin Stop Shake Honey Go -blogin Antin mainitsemaan Rostam Batmanglijin biisiin Don't Let it Get to You. Multi-instrumentalisti Batmanglij tuottaa ja musisoi Vampire Weekendissä, yhtyeen soundi kuultaakin läpi juuri sopivasti.

Bändin Flow-esiintyminen pari vuotta takaperin oli mahtava, kuten Hesarikin muistaa. Mää tykkään Rostamista ja tästä uudesta biisistä ihan kamalasti, tässä Soundcloudin kautta.

Don't Let it Get to You by ROSTAM

Rostamia fiilistellessäni luin myös Pelkkää valoa -blogin Annan vinkkauksen uudesta Mumford & Sonsista. Ghosts that We Knew riipii sydäntä jo nyt. Tuttavuutemme varmasti syvenee jokaisen uuden kuuntelukerran myötä, en malta odottaa.



Olen saanut hyvää palautetta sivupalkissa olevassa kuukausittain vaihtuvasta biisilistasta. Päivitän listaa jokaisen kuun alussa, eli marraskuun biisit ovat taas aivan uusia lemppareita - ja etenkin vanhoja suosikkeja. Olen ollut aivan superhuono etsimään uutta kuunneltavaa. Ensimmäisen kerran vuosiin hiljaisuus on käynyt korviin musiikkia paremmin.

Taisin myös ottaa pätkätyön vastaan. Pari viikkoa jouluna. Se, onko mielenkiintoisempaa olla kiireapulaisena postissa vai lomittajana uutistoimituksessa, on makuasia. Itse kallistun ehkä uutisten puolelle.

NME:n mausteet

Juhlistaakseen 15-vuotiasta taivaltaan NME.COM on listannut mielestään 150 parasta kappaletta kuluneiden vuosien ajalta.

Valinta on epäilemättä ollut hyvin vaikea, mutta onneksi NME:n tyypit ovat mestareita listojen laatimisessa. Valitut kappaleet määrittelevät tehokkaasti aikakautta brittiläisestä näkövinkkelistä katsottuna.

Ilman Radioheadia, Bluria ja Morrisseytä tätä listaa ei olisi. Useimmat biiseistä ovat kuulujen britti-"indie"rokkibändien tekosia: mukana ovat esimerkiksi Arctic Monkeys, Foals, Kings of Leon, Klaxons, The Libertines ja The xx. Entinen lempparibändini Blink-182 (vuosi 1999! wooo!) maustaa keitosta.

Spotify-playlist on helpoin tapa saada soittoon useimmat biiseistä. Kakkospaikkaa pitelevän kanadalaisen Arcade Firen upean Rebellion (Lies) -kappaleen voit kuunnella vaikka alta.

Tämä biisi vaatii minua tekemään listan parhaista kanadalaisbändeistä. Vaatii.

Hyviä yllätyksiä

Yllätykset pelottavat minua. Usein ne ovat vähän väkinäisiä ja harvoin osuvat yllätettävän mieleen. Kanssa-asujani kuitenkin tuntee minut parhaiten: hän vei minut upealle lauantaibrunssille hotelli Astoriin. Kaikkea kuviteltavissa oleva hyvää! Ja myös vähän päälle.
Suolaiset olivat huippuihania, mutta makeat jäivät paremmin mieleen. Millä aamiaisella muka olette syöneet itse paistettavia mustikkavoffeleita kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla, kuppikakkuja tai suklaamoussea?
Jokaisessa pöydässä istui ruotsinkielisiä bloggareita. Minua hämmensi. Kamera pysyi visusti laukussa.

Tulin tietoiseksi tomaattimarmeladin olemassaolosta vasta, kun kanssa-asuja toi sitä Astorissa pöytään camembertin, sinihomejuuston ja suolakeksien kanssa. Nom! Kävimme jo kyselemässä sen perään Vaasan kauppahallissa, mutta näyttää siltä, että herkun perään pitäisi ajella Granholm'sin tehtaanmyymälään Maksamaalle asti. Sekin on tietysti yksi mahdollisuuksista.

Sunnuntaina tomaattimarmeladia tuli ikävä, sillä ostoskoriimme hyppäsi pala Riitan Herkun camembertia kilpailukykyisellä hinnalla. Naapuripitäjän juuston maku oli niin kilpailukykyinen, että saatanpa käydä santsaamassa sitä jääkaappiimme toiseksikin herkutteluillaksi. Cardinal-camembert, boysenmarjahillo, paprikasuolakeksit ja punaviini: match made in heaven.

Kun ruoka mainitaan, villakasamme on heti hereillä. Neidon vedettyä vainua lempiherkuistaan (juustot, jogurtit, viilit, leikkeleet), voi keittiöpuuhaaja nähdä koko temppukavalkadin. Pääsiäisen yrttimarinoidulle lammaspaistille terrieroristi näytti molempia tassuja, pysyi hievahtamatta seisomassa takatassuillaan, teki piruetteja ja hyppeli ilmaan niin korkealle kuin pystyi. Hieno tyttö. Tässä heilutetaan tassua makkaranpalalle.



Yllä vielä syksyn värejä. Olen avautunut suhteestani sinapinkeltaiseen jo pariin kertaan, mutta myös violetihtavat sekä viinin- ja burgundinpunaiset sävyt ovat jääneet kokeilematta. Yönsinistäkään ei ole näkynyt luonani aikoihin. Tykkään kaikista uusista ystävistäni.

Alla oleva on vanha tuttu, joka julkaisi viime viikolla valloittavan uuden levyn. Leima ei ole mikään yllätys: Highly recommended!

Videopelimusaa

Mitä tehdä, kun poikaystävä on ällöromanttinen? - Nauttia, se on minun suositukseni.

Ihana J linkitti Lana Del Reyn videon, jonka biisi jäi soimaan päähän jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Pienillä huulilla siunattu Salla ei videota enää katso kompleksien takia (kertokaa mulle, että noin turpeita muiskuttimia ei saa ilman silikonia!), mutta kappale kyllä tarvitsee useammankin kuuntelun.

Jos kuulostaa tutulta, YleX:n Venla Kokkonen tämän on näköjään jo ehtinyt Uuden musiikin iltavuorossa nostaa tarkasteluun.

"She leaves the impression of someone both shrewd and vulnerable, which combined with the quality of her songs, is not only an intriguing concoction, but feels like the embodiment of genuine star quality." - Rosie Swash, the Guardian.

Tälle olisin voinut tehdä omankin postauksen, mutta menköön nyt tähän samaan. BBC:n Radio 1's Live Lounge on Brittein saarten suurimpia lahjoja maailman musiikkimaailmalle.

Osasyy siihen, että pidän Live Loungeista niin paljon on toki se, että rakastan akustista musiikkia. Esimerkiksi tämän kappaleen kohdalla on parasta se, että Friendly Fires on tehnyt inhoamastani Lady Gagan biisistä kerrassaan kuunneltavan. Give it a shot, kuten Desperate Housewivesissa olen tämän viikonlopun aikana kuullut sata kertaa.

Vielä kerta kiellon päälle. The XX ja Florence Welch! Nam!

Autollisuus ja tikku-ukot

Asioita tänään:

- Autoton päivä. Ajoin työmatkoja yli 60 km. Äsken tutkin Matkahuollon sivuja, sillä muistin liikkuvan viikon ja autottoman päivän vasta kuullessani siitä radiosta. Yhä useammat linja-autot näyttävät pysähtyvän lähimmällä bussipysäkillämme, ja aikataulut arkipäivisin normaaleihin työaikoihin vaikuttavat inhimillisiltä. Matka-aika on maksimissaan vain vartin pidempi kuin omalla autolla.
Muttana on se, että matkalipun meno-paluu sopivalla vuorolla olisi KAKSIKYMMENTÄ EUROA, halvimmillaan 13,8 €. Seutulippua en saa, sillä olen toisen kunnan jäsen.
Autottomat maailmanpelastuspäivät eivät budjetillani tule kysymykseenkään.
Anteeksi.

- Sosiaalinen ääliöys. Olen social disaster. Itseänikin nolottaa istua samassa pöydässä kanssani. Välillä, aika usein, tekisi mieli pyytää ihmisiltä anteeksi ja valitella sitä, etteivät he tunteneet minua joskus aikaisemmin. Sanoa, että hei, minäkin olin hauska.

- Elokuvat. Vilimit taitaa jäädä minulta väliin, vaikka kaupungissa olenkin. No kun en uskalla pyytää ketään leffaan. Yllämainitusta syystä.

- Miehet. Aamulla heräsin kolmen karvaisen kollin alta. Karri on kuuma, kuten kuvasta näkyy.

- Elävä musiikki. Kiitos lounaalla käydyn keskustelun mietin suhdettani live-musiikkiin. Kun aikaisemmin kävin katsomassa kaikki mahdolliset keikat, nyt jään mieluummin kirjan kanssa sohvalle.
Aikaisemmin hypin eturivissä ja taputin mukana. Viimeisimmillä keikoilla olen mielelläni tarkkaillut tilannetta istualtani. Osittain siihen on toki syynä kipeä jalkani, mutta en enää pitkiin aikoihin ole päässyt kunnolla mukaan Hyvän Keikan fiilikseen ja suoranaiseen euforiaan.

- Nostalgiamusiikki. Kuitenkin pitkästä aikaa musiikki oikeasti vaikutti. YleX:n kuuntelijoiden omatekemät listat yllättävät välillä. Karjuin autossa häpeilemättömän täysiä teiniajan lempiveisuni, Apulannan Reunallat-kappaleen, mukana. Nolotti ja hymyilytti samanaikaisesti: mistä ne kylmät väreet tulivat?

- Onnellisuus. Haastattelu Ruut Veenhovenin kanssa, etenkin siitä lehdessä oleva versio, mietityttää minua yhä. Tällä kertaa hyvällä tavalla. Veenhoven on yksi kaikkein mielenkiintoisimmista henkilöistä, joiden kanssa koskaan olen keskustellut.
Paljon olen miettinyt myös Marita Tiihosen kirjoitusta kehitysvammaisuudesta. Teksti menee aihettaan syvemmälle, suosittelen lukemaan.

- Typerä nostalgia. Minulle tuli ikävä vanhaa Facebookia Samuel W. Lessinin blogitekstin takia. Oi, kun profiili olisi edelleenkin noin simppeli!

- Ylirasitus. Aivoni käyvät aivan ylikierroksilla. Ajattelen liikaa, en saa nukuttua ajatuksiltani, en saa keskityttyä mihinkään kunnolla. Kuusi työpäivää, ja yritän saada aivoni ainakin hetkeksi aivan nollatilaan.

- Yllätys. Illan ihanuus: Draw a stick man.

Lämpökauden akvarelli

Bon Iverin Holocene-singlen kansi on yksi maailman kauneimmista. Ennen kuin painatte videosta play, varoitus: kappaleesta ei selviä yhdellä kuuntelukerralla. Tulin töistä puolisentoista tuntia sitten, ja istun tässä edelleen. Onneksi olen iltavuorossa huomennakin.

Plainclothes girl

Omakuva mustavalkoisessa maanantaissa.
Päässäni soi yksi lempibiiseistäni, Plainclothes man.
Ihana Elliott.

Vettä ja vihreää

Traileri musiikkivideolle? Nyt sekin on koettu: kiitos, OK Go and the Muppets. Ettei tämä nyt ihan muppeteiksi menisi, haluan jakaa teille myös toisen tänään julkaistun videon. Florence + the Machinen biisi soi ja se soi Vaasassa syksymusana.

ps. tämähän se vielä unohtui:

Punkkarisetä ja urbaanit sushit

Katusoittaja sai kaikki kolikkoni. Kulahtanut punkkari soitti Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla akustista kitaraa. Yli 40-vuotias mies keskittyi soittoonsa ja lauluunsa ennen näkemättömällä intensiteetillä. Hän hymyili minulle leveästi huomatessaan eurojen ja senttien kilisevän kitaralaukkuunsa ja palasi samantien taiturointinsa ääreen.

Jos miestä olisi katsellut kuulematta musiikkia, ei olisi arvannut nahkatakkisen miehen versioivan folk rock -bändi Mumford & Sonsia. Tiettävästi hänen repertuaariinsa kuuluu myös Radiohead. Kontrasti elämänkuluttaneen miehen ja musiikkikriitikkojen ylistämien yhtyeiden välillä on kova. Se on myös kiinnostava ja harvinainenkin.

Teini-iän ylittäneitä punkkareita on vähän. Ne, jotka eivät hylkää rankkaa hardcore-elämäntapaansa ja seesty lähiöiden perhe-elämään, siirtyvät usein avarammille anarkioille ennen aikojaan.

Viikonloppuna nautin muustakin musiikista. Festarirundin sijaan kävin kesällä vain yhdessä tapahtumassa. Eniten kiinnosti Helsingin Suvilahden Flow-festivaali, jonka musiikillinen anti jää usein keskusteluissa toisarvoiselle sijalle. Media tarttuu ärhäkästi akateemisten kaupunkilaisihmisten nirppanokkaisuuteen, tyylikkääseen pukeutumiseen, samppanjabaareihin ja gourmet-ruokiin.

Kieltämättä sovimme kuvaan akateemisen ja urbaanin seurueeni kanssa – ainakin osittain. Söimme ranskalaisten perunoiden lisäksi sushia ja vegaanisia burritoja. Yövyimme hotellissa, ja sunnuntaina otimme yöbussin sijaan taksin Espooseen. Kuitenkin olimme Flow’ssa kuunnellaksemme laadukasta musiikkia.

Festivaalia latisti pahasti ruotsalaisartisti Lykke Lin keikan peruuntuminen. Sairaustapaus harmittaa yhä, vaikka esiintyjäkaarti koostui erinomaisen hienoista nimistä. Ehkä juuri kovien odotusten takia paras musiikillinen yllättäjä löytyi Itä-Helsingistä. Viikonlopun pelastivat maailmanmurjoma punkkari ja pinkki irokeesi, joka huojui komeasti taitavan kitaroinnin tahdissa.

Julkaistu Uutis-Jousessa 18.8.2011



Itsehän en ylihintaista alkoholia kiskonut yhtään tölkkiä. Pahikset kuuluvat seurueeseeni.

Yhtenä iltana

Tänään padot aukesivat. Syynä ovat YleX:n soittolistat.

Lakkaisivat edes soittamasta Haloo Helsinki! -yhtyeen biisiä Maailman toisella puolen. Menetän automatkojen jälkeen muutaman minuutin elämästäni nyyhkytysten rauhoitteluun ja punaisten silmieni räpyttelyyn. Taidan olla myös melkoinen vaara liikenteelle.

Yleensä saan pidäteltyä itkua lauseeseen "äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen". Sitten itsehillintä pettää täysin.



Menomatkalla kuului Haloo Helsinki!, paluumatkalla Sara. Tällä kertaa sanat "yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois / yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois" aiheuttivat hillittömän märinäkohtauksen.

Heikki Harmaa en ole tainnut livenä nähdä, mutta kun seuraavalla kerralla näen Joa Korhosen Vaasan Royalissa, käyn läppäämässä häntä poskelle. Lujaa. Jos Hectorin tapaisin, ottaisin varmaan nimikirjoituksen äitiä varten. Ja itkisin.



Siedätyshoidosta huolimatta molemmat kappaleet iskevät ilmat palleasta radiosta kuuluessaan. Sillä pahemmalla tavalla. Voisin kuvitella, että katu-uskottavammat kappaleet aiheuttaisivat itkua, mutta tämä on jotenkin noloa.

Äiti, minulla on ikävä.