Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Kahden kuosin päivä
Tässä päivässä on parasta kaksi kuosia:
Ensimmäinen on pisimmästä mekosta, joka minulla on koskaan ollut. Sen väritys ja kuviot muistuttavat isoäitini tyynyä.
Toinen on näkymä tästä, jossa juuri istun. Tuolla puiden takana siintää pelto, joka vielä jaksaa vihertää muuta vaaleampana.
Lepät ovat jo tummuneet, haapa on jostain syystä lähes kellastunut.
Pidän keskikesänvihreästä kaikkialla muualla paitsi luonnossa, huomasin eilen.
Luonnossa rehevä vihreä tarkoittaa lähestyvää syksyä.
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Tehtävänä talvi
Talvi ei ole lapsuuden jälkeen ollut lempivuodenaikani, mutta tunnustan kyllä, että monet siihen liittyvät asiat ovat lempiasioitani. Esimerkiksi joulu - tänäkin vuonna se oli todella vaikea, mutta ainakaan kukaan ei kuollut.
Vaikka muuta olen joskus väittänyt, rakastan joulukoristeita: punaista, vihreää ja kaikkea oljesta valmistettua. Olen oppinut sietämään useimpia jouluruokia. Anopin rosollia santsasin kahdesti. (Vaaleanpunainen mönjä on edelleen myrkkyä.)
Syys-lokakuussa tein listan asioista, joista talvella olen
erityisesti pitänyt. Nyt, kun talvi alkaa olla ohi, täytyy tuumata, mitä lopulta sain aikaiseksi.
Talvella...
1. kävin luistelemassa (kahdesti.)
2. kävin hiihtämässä (kahdesti.)
3. keitin linssikeittoa (muutamankin kerran).
4. söin joulusuklaata.
5. leivoin pipareita (ja söin överipaljon taikinaa mm. iltapalaksi jogurtin seassa).
Mutta sen sijaan talvella en...
6. käynyt pulkkailemassa.
7. tehnyt blinejä (tosin söin niitä Fondiksessa).
8. tehnyt lumilyhtyä.
9. syönyt älyttömästi joulutorttuja (sillä sairastuin vatsaflunssaan syötyäni yhden marraskuussa, enkä vieläkään pysty ajattelemaan niitä ilman kuvotusta).
10. leiponut laskiaispullia (olen säästellyt vehnästä ärtyvää vatsaani).
11. juonut minttukaakaota (mutta muuta kaakaota kyllä).
12. paistanut joulukinkkua (tuoksu olisi ollut ihana, mutta syöjiä ei riittävästi).
13. tehnyt lumienkeliä.
14. leiponut runebergintorttuja.
15. tehnyt lumiukkoa.
16. aina pukeutunut niin lämpimästi, ettei tullut kylmä (mutta ainakin minulla oli superlämmin takki ja superlämpimät kengät!).
17. ottanut kuvaa huurtuneista silmäripsistä.
18. käynyt kävelemässä jäällä maaliskuun auringossa (en ollut koskaan liikkeellä hankiaisten aikaan).
Väittäisin pettymykseksi. Positiivista on se, että seuraavana talvena petrattavaa on peräti 13 kohdan verran. Seuraavana talvena voisin myös hiihtää enemmän kuin kolme kilometriä. Ja pelata jääkiekkoa.
Ehkä hyvän talven sijaan tärkeintä on se, että se on ohi.
Sanotte te mitä tahansa, minä vieritän osan
En osaa kävellä täällä samalla tavalla kuin kävelen muualla, hitaasti ja ihmetellen. Yksi syy on ytimiin asti viheltävä tuuli, toinen ympärillä urheilevat kanssaihmiset. Kun kerran uskaltaudun reitille, päädyn harppomaan muiden lailla eteenpäin. Se lietsoo niveltulehdusta ja saa minut tuleviksi viikoiksi sisälle värjöttelemään jalkakipuineni.
Ehkä se on myös se, ettei ole mäkiä ja metsiä, joiden taakse piiloutua.
Se, että heti kaupungin ulkopuolella näyttää maailmanlopulta.
Tunnisteet:
Herkut,
isä,
joulu,
kissat,
kuvasarjat,
lotta,
omakuvat,
omat kuvat,
Ruoka,
Vaasa,
vaatteet
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Materiaa madjaarien mailta
Apua, miten väsynyt käsiala! Osaan kirjoittaa myös selvästi ja sievästi, mutta se ei koske aamuöisiä postikortteja, kun kahden jättimatkalaukun ja kahden käsimatkatavaran järjestelmällinen pakkaaminen on yhä kesken. Anteeksi vastaanottajalle!
Dark Shadow'n pyynnöstä ostoksia Budapestista ja myös jotain Bratislavasta. Kauppoja ja ostoskeskuksia osui reittien varrelle ilman shoppailupäämäärääkin. Yleensä olemme liikkeellä niin reiluilla aikatauluilla, että pysähdyksille on varaa. Lisäksi ostoskeskuksissa on parhaat ilmaiset vessat!
Tämä näyttää kamalan paljolta, mutta olisittepa nähneet todellisuuden (se oli myös aika paha). Ei vaan, korvakorut, magneetit ja suklaapatukat eivät laukuista kummoista tilaa vie. Nuo kirjat sen sijaan...
1) & 3) Pöllöjä ja korviksia
Kuvassa matkan koruostokset (pöllökorvikset eivät ole menneet muodista, lisäksi yksi rintaneula ja nahkanauhassa killuva ihana helmi) sekä matkasuoja hammasharjalle. Kuten täti tietää, tämä on sangen vaatimaton korusaaliikseni. Käytän koruja paljon, enkä voi kuvitella, että niitä olisi liikaa. Vuosien varrella minusta on kuitenkin tullut aika nirso. Tiedän heti korun nähdessäni, tuleeko se käyttöön.
2a) Hassunnimisiä suklaapatukoita
Tämä villitys alkoi jollain reissulla isäni kanssa: silloin tosin etsimme vain yhden suklaapatukan mieheen. Pelin henkeen kuuluu ostaa kaupan oudoimmat suklaat, tutut namit pitää jättää hyllyyn. Usein tässä pelissä mukaan tulee muutama supersuosikki, muutama ookoo ja pari liian outoa syötäväksi -versiota. Tällä kertaa kaikki olivat oikein hyviä!
Unkarilaiset ovat otannan perusteella mieltyneet vohvelisuklaisiin ja rommiaromiin - ei paha. Kasan lemppareita olivat silti ihana Fidorkan pyöreä kookossuklaa ja sopivasti kahvinen Kapuciner-patukka. Házi-suklaita sai kokeilla PeCsan torilla ennen ostopäätöstä, nom.
2b) Paras herkkuostos
oli silti tämä: kuivattuja hapankirsikoita dipattuna valkosuklaaseen ja jogurttiin, pyöriteltynä kirsikkajauhoissa. Uskomattoman ihania! Saisipa näitä jostain lisää...
Hapankirsikka on unkariksi meggy, tavallinen kirsikka cseresznye. Vaikka tseresnie maistuu sananakin suussa mukavalta, on meggy paljon söpömpi! Namujen vieressä pullollinen meggyillä maustettua pálinkaa.
4) Vieraita säilykkeitä
edustaa slovakialainen supermarkettölkillinen maustettuja villisieniä. En voinut vastustaa Sissin puolison viiksiä. En ole vielä päättänyt, mitä näillä tehdään, bliniaikakin on jo oikeastaan ohi. Kauppahallista tankkasimme mukaan myös mm. paprikaa eri muodoissaan.
5) Päivittäiskosmetiikkaa
Ihokarvanpoistotököttiä, kreikkalaista deodoranttia, huulirasva, sheivaussuihkusaippuaa (kaakao ja kookos tuo hajumuiston after sun -voiteesta, jota käytin vuosia sitten Kanadassa), finnipuikko, säästöpakkaus hammastahnaa, käsivoide ja silmänympärysvoide. Lisäksi hamstrasin pikkurahalla parin vuoden varaston huulirasvoja luonnonkosmetiikan puolelta.
Meikkejä tai kynsilakkoja en katsellut, mutta ennen meitä Budapestin kiertänyt yes dear -blogin Piukku tyhjensi pöydät ilmeisesti minunkin edestäni. ;) Ja ei, en tiedä, mitä ajattelin aamuyöllä objektiivia valitessani.
7) Kirjoja
Minun ja puoliskoni kirjaostokset Treehugger Dan's Bookstoresta (kuten käytettyjen kirjojen pinosta voi päätellä, suosittelen lämpimästi):
The Book of Revelation - Rupert Thomson
Eleven - Mark Watson
In Xanadu - William Dalrymple
The World According to Clarkson - Jeremy Clarkson
People Who Eat Darkness - Richard Lloyd Parry
The Road to McCarthy - Pete McCarthy
The Boy Who Fell Out of the Sky - Ken Dornstein
Lisäksi tax free -hajuvedet See by Chloé (raikas, puhdas, pehmeä ja vähän vaniljainen: Sephoran mielestä graceful, feminine & spontaneous) ja joulunaikainen salamaihastukseni Escadan Cherry in the Air (vaahtokarkkimainen kirsikka, todella makea, muttei ihan äklö: Sephoran mielestä fun, pleasurable, social). Poikkeavat toisistaan kuin kuu ja aurinko, mutta niin minäkin välillä.
6) T-paitoja
Kissateeppari on yhteinen, Heroes United -paita on minua supersankarimaisemman Jussin (saatanpa silti lainata joskus), sugar skull ja vähän naismaisemmin leikattu sininen kuuluvat minulle. James Bond oli jo pesukorin alimmaisena. Lisäksi hankin raidallisen seilorimekon ja pari tummaa paitaa. Tummat paidat näyttävät kuvassa tummilta paidoilta.
6b) Muuta vaatekauppakamaa
Kah, ja Pull&Bearilta löysin tämän! Yleensä minä en löydä Jussin lempiputiikki P&B:stä mitään. Sen sijaan olisin joskus voinut tyhjentää Nextin Jussin seisoskellessa vieressä. Tällä kertaa meni aivan toisinpäin. Taisinpa ottaa pari juoksuaskelta veskan nähdessäni, se on i-ha-na.
8) Terriereitä
Molemmat PeCsasta, jossa ruikutin vanhojen kameroiden perään osaamatta valita niistä mukaan ainuttakaan. Koirista pienempi, metallinen ja painava, on tuliainen eräälle toiselle terrierinomistajalle. Piippua polttava terrieri jää meille vartioimaan jotain. Jää nähtäväksi, tarkoitanko oliiviöljypulloa, kolikoita tai korvakoruja. Megatarpeellinen, mutta varsin viehättävä.
9) "Ei muuta"
on melkoisen laaja käsite. Lisätään kategorioita: söpöt postikortit ja magneetit. Voi miten rakastankaan Károly Reichin kädenjälkeä! Magneetteja olen vuosien mittaan kerännyt jo parin jääkaapinovellisen verran. Säilytän niitä laatikossa ja vaihtelen välillä fiiliksen mukaan.
10) Hedelmähaudukkeet ja teet
Ilman tätä ostosryhmää en pääse pois edes naapurimaista. Pickwickin ruusunmarjavalikoimaa olen kehunut jo aiemmin. Tällä kertaa ruusunmarjoja oli myös Loydin maukkaassa omenateessä. Jännittävää lime-passiohedelmä-jogurttisekoitusta ei ole vielä avattu.
11) Väriset
Ylemmistä ryhmistä ylijääneitä tavaroita yhdisti väri. Söpöä aurinkolasikoteloa olen etsinyt jo kauan, rintaneula esiintyi jo korukuvassa. Keittiöömme roikkumaan päätyneen linnunpöntön funktiota en ole vieläkään ole saanut perusteltua toiselle asujallemme (kolmas asuja nuuskaisi suuaukkoa ja totesi, että esine on kelvollinen). "Sinne voi laittaa jotain salaista?"
Tunnisteet:
Bratislava,
Budapest,
hajuvedet,
Herkut,
Károly Reich,
Kirjat,
kirpputorit,
kirsikat,
korut,
kosmetiikka,
laukut,
materia,
matkustus,
pöllöt,
Ruoka,
Taide,
tee,
vaatteet
perjantai 1. helmikuuta 2013
Huppu kuristuu vaatimuksiin
Vaatimuslista täydelliselle vihreälle hupparille:
- Sävy, joka tällä näytöllä kovasti muistuttaa blogin yläotsikon alla olevaa palkkia
- Vetoketju
- Taskut edessä
- Riittävä pituus
- Ei kovin suurta tuotemerkkiä
- Lämmin, muttei tukala
- Pehmeä sisältä
- Laadukas olemus
Parhaalta on näyttänyt klassikkohuppari Adidas Originalsin Flock Logo Hoodie (vai onko se sittenkin Hooded Flock Track Top? Verkkokaupat käyttävät sujuvasti ristiin kahta nimeä!) Näkyvät merkit ovat kuitenkin häirinneet minua tähän mennessä niin paljon, etten ole uskaltanut tilata sitä. Luonnossa olen tavannut Addua vain ilman vetskaria. Parhaalta malli näyttää mustin raidoin, mutta ilmeisesti hupparia on valmistettu tällaisena vain lapsille. Buu!
Kun se oikea osuu kohdalle, sijoitan siihen mielelläni moninkertaisen hinnan kuin nykyisiini yhteensä. Se on tosin helposti sanottu, sillä nykyiset kumppanini olen löytänyt esimerkiksi kierrätyskeskuksen ilmaiskorista ja itäisen Berliinin halvasta matkamuistokojusta. Berliinissä huppari täytyi hankkia, sillä päiväretki yllätti minut kylmyydelläni. Toinenkin neljästä hupparista on ostettu pakolliseksi kylmänkarkottajaksi, muutama vuosi sitten Ilosaarirock-viikonloppuna. Päätimme, että se majailisi Jussin vaatekaapissa, mutta minä sitä olen enemmän käyttänyt.
(Huomasin, ettei vanhin ripustetuista huppareista ei ole ollut minulla vielä kahdeksaakaan vuotta. Kummallista, sillä pidinhän minä vihreästä ja huppareista ennen sitäkin, enkä muista käyttäneeni yhtäkään hupparia varsinaisesti aivan loppuun! Minulla täytyy siis olla ainakin kaksi aivan käyttökelpoista vihreää hupparia jemmassa isän luona. Kumpikaan niistä ei ole se oikea. Auts...)
maanantai 29. lokakuuta 2012
Nolosti liikenteessä
Hämmästelin blogini moninkertaistuneita kävijämääriä. Liikenne blogiin on ihmetyksekseni tullut hevostalli.netin ja vauva.netin foorumeilta. Joku oli ilmeisesti halunnut jakaa linkkiä blogiini mainosmielessä. Tai jossain muussa mielessä, kuten kävi ilmi.
Viestiketjuja oli hämmentävän monia, blogi pääsi niin "hyvät blogit"- kuin "huonot blogit" -listoille. Joissain minua on jopa kuvailtu. "Vaasalainen reilu pari kymppinen toimittaja" on toki pääpiirteittäin totta. Erityisesti pidän siitä, että minua sanotaan reiluksi. Parikymppinen taas kuulostaa ihanan epätäsmälliseltä. Siltä, ettei tässä mikään kiire töihin tai opiskeluihin olisikaan! Haihati-haihati.
Eräässä keskustelussa ihmeteltiin sitä, miksei blogissa ole kuvia itsestäni. Onpas! Ja nyt on lisää: muokattuna hillitysti, hallitusti ja huonosti. Alla on myös blogin ensimmäinen ja oletettavasti viimeinen peilin kautta otettu kuva kaikkien foorumikuikuilijoiden mieliksi. Muotiblogitapaan paljastettakoon, että parka on Lindexiltä, kengät Vagabondin ja hiusväri purkista. Muusta minulla ei ole aavistustakaan.
Suurin kävijämäärä on nimittäin tullut vauvafoorumilta "Nolo blogi" -ketjusta. Harmikseni en tiedä, miten siellä oli nolouttani käsitelty, sillä ylläpitäjät ovat jo poistaneet sen. Jos joku foorumilainen vielä eksyy tänne ja sattumalta muistaa ketjun - mistä siinä oikein oli kyse? Nolouteni olen kyllä tunnustanut useampaan otteeseen.
Mutta niin. En tiedä, pitäisikö toivoa vai olla toivomatta sitä, että blogini päätyy minua eniten kiinnostavalle foorumille. Sehän on murha.info.
Tunnisteet:
ajatuksenvirta,
blogistania,
Hevostalli.net,
koirat,
Lindex,
lotta,
Murha.info,
omakuvat,
vaatteet,
Vagabond,
Vauva.net
lauantai 29. lokakuuta 2011
Lissu goes H&M

Ruotsista selvitty, lähes. Luin juuri Malmö Streetstylesta, että H&M lanseeraa joulukuussa Stieg Larssonin kirjoista tutusta Lisbeth Salanderista inspiraationsa saaneen malliston. Inspiraatiota on tuonut tällä kertaa ohjaaja David Fincherin näkemys The Girl with the Dragon Tattoosta, jossa Lisbethiä näyttelevän Rooney Maran puvut on suunnitellut Trish Summerville.
Tätä ennen en ole innostunut yhdestäkään näistä H&M:n inspiraatiomallistoista. Kaikkein kamalin oli se Versace-munaus, hyhhyh. Munauksen sijaan tässä vaikuttaa olevan munaa. Ja rokkia.
Katsoa saa, vaan ei koskea. Nykyiselle vartalolleni kaikenlainen panostaminen pukeutumiseen on maahan valutettua maitoa.
--
Päivitys 31.10. : kanssaeläjä oli huomannut nimissä typerän virheen, jonka korjasin. Kiitos!
Tunnisteet:
David Fincher,
HM,
Malmö Streetstyle,
materia,
vaatteet
tiistai 20. syyskuuta 2011
Tyylitönnä
Osin pelkkien haaveiden tasolla, toki.
Tervetuloa meille, Jeffrey Campbellin saappaat.
Ja Mulberryn Alexa.
Että kiitos vaan, Joanna, innostuin pitkästä aikaa päivittämään Fashiolistaani.
Parhaat inspiraatiot tulevat kahden aikaan yöllä.
Parhaat inspiraatiot tulevat kahden aikaan yöllä.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
the Daily Outfit
On this day in 2009: Salla totesi, että elämän hyvä työ on tehty: päätoimittaja tykkää Porcupine Treesta.
On this day in 2010: Salla sai jäädä sänkyyn, kun Jussi lähti töihin. Loma!
On this day in 2011: Salla katsoi taittopäivän jälkeen viimeisen jakson Täydellisten Naisten ykköskautta.
Ja hämmästyneenä totesi, että piti siitä. The Desperate Housewives on vääntänyt aivoni nollalle normaalista työrutiinista, raskaiden taittopäivien jälkeen. Etenkin hömppäsarja tuli tarpeeseen viimeperjantaisen 16-tuntisen taittopäivä+iltatapahtuma -rundin jälkeen. Lauantaina. Perjantaiyönä olin väsyneenä valmis enää itkupotkukiukkuraivareihin.
Niin, vielä Täydellisistä Naisista. En koskaan olisi uskonut pitäväni siitä. Sarjasta pitää niin paljon henkilöitä, joista minä en pidä, etten uskonut siitä kykeneväni pitämään. Sillä minähän en pidä mistään, mistä henkilöt, joista en pidä, pitävät. Vaikea elämä. Ja vaikea sarkasmi.
Naisellisuuksista sikseen. Minulle väitettiin, että nykyblogistaniassa ajankohtaisista kivoista asioista kannattaa kertoa vain, jos näyttää välillä päivän asunsa. Tämä joku ei vaan hiffannut sitä tosiasiaa, että lihoin muutamassa kuukaudessa 30 kiloa mm. surun ja liikuntakiellon takia. (Nykytilanteesta en tiedä, sillä 30 kg:n kohdalla lakkasin käymästä vaa'alla.) Kompleksit ja asujen mitäänsanomattomuus yhdessä tarkoittavat sitä, että ehkä joskus vuoden päästä. Tai kahden.
Siispä saatte kuvan jostain ihan muusta:
Karri-kisu ja converset, olkaa hyvät. Kuvalla on kaksi pointtia:
On this day in 2010: Salla sai jäädä sänkyyn, kun Jussi lähti töihin. Loma!
On this day in 2011: Salla katsoi taittopäivän jälkeen viimeisen jakson Täydellisten Naisten ykköskautta.
Ja hämmästyneenä totesi, että piti siitä. The Desperate Housewives on vääntänyt aivoni nollalle normaalista työrutiinista, raskaiden taittopäivien jälkeen. Etenkin hömppäsarja tuli tarpeeseen viimeperjantaisen 16-tuntisen taittopäivä+iltatapahtuma -rundin jälkeen. Lauantaina. Perjantaiyönä olin väsyneenä valmis enää itkupotkukiukkuraivareihin.
Niin, vielä Täydellisistä Naisista. En koskaan olisi uskonut pitäväni siitä. Sarjasta pitää niin paljon henkilöitä, joista minä en pidä, etten uskonut siitä kykeneväni pitämään. Sillä minähän en pidä mistään, mistä henkilöt, joista en pidä, pitävät. Vaikea elämä. Ja vaikea sarkasmi.
Naisellisuuksista sikseen. Minulle väitettiin, että nykyblogistaniassa ajankohtaisista kivoista asioista kannattaa kertoa vain, jos näyttää välillä päivän asunsa. Tämä joku ei vaan hiffannut sitä tosiasiaa, että lihoin muutamassa kuukaudessa 30 kiloa mm. surun ja liikuntakiellon takia. (Nykytilanteesta en tiedä, sillä 30 kg:n kohdalla lakkasin käymästä vaa'alla.) Kompleksit ja asujen mitäänsanomattomuus yhdessä tarkoittavat sitä, että ehkä joskus vuoden päästä. Tai kahden.
Siispä saatte kuvan jostain ihan muusta:
Karri-kisu ja converset, olkaa hyvät. Kuvalla on kaksi pointtia:
- Kissan hämääminen pyörittämällä kameraa sen pään yläpuolella on kivaa.
- Tuota pätevämpään asukuvaan blogini ei ole valmis. Teistä puhumattakaan.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Come As You Are
Kurt Cobain on naurattanut minua haudan takaa tänään jo toistamiseen. Ensin luin eilisestä Hesarista siitä, miten Kurt Cobain ei saanut omaa siltaansa Washingtonin Aberdeeniin. Silta olisi kuulemma nostanut kunniaan hänen huumeidenkäyttöään ja itsemurhaansa.
Varmistamattomien tietolähteiden mukaan kyseessä on silta, jonka alla Cobain
vietti aikaansa 15-vuotiaana. Tässä pätkä Monk-lehteen litteroidusta haastattelusta vuodelta 1992. Alunperin silta oli nimetty erään kaupungin perustajan mukaan. Ensimmäisenä aiheesta uutisoi ilmeisesti Rolling Stones.
Alicia Sparks kertoo Celebrity Psychings -blogissa, että Aberdeenissä on jo valmiiksi puisto, jossa on patsas Cobainin muistolle.
Niin, se päivän toinen naurettava Cobain-kasku. Uhkaavassa leijonankeltasyndroomassani erehdyin tarkastamaan H&M:n uutuuksia, vaikka olen vannonut, etten sieltä osta enää kuin alustoppeja ja oravakaulakoruja. Leijonankeltaisen mekon lisäksi löysin sieltä kuvaan liittämääni vaatteen.
Mites toi H&M:n harrastama itsemurhan ja huumeidenkäytön glorifiointi?
kuva: H&M
Varmistamattomien tietolähteiden mukaan kyseessä on silta, jonka alla Cobain
vietti aikaansa 15-vuotiaana. Tässä pätkä Monk-lehteen litteroidusta haastattelusta vuodelta 1992. Alunperin silta oli nimetty erään kaupungin perustajan mukaan. Ensimmäisenä aiheesta uutisoi ilmeisesti Rolling Stones.Alicia Sparks kertoo Celebrity Psychings -blogissa, että Aberdeenissä on jo valmiiksi puisto, jossa on patsas Cobainin muistolle.
Niin, se päivän toinen naurettava Cobain-kasku. Uhkaavassa leijonankeltasyndroomassani erehdyin tarkastamaan H&M:n uutuuksia, vaikka olen vannonut, etten sieltä osta enää kuin alustoppeja ja oravakaulakoruja. Leijonankeltaisen mekon lisäksi löysin sieltä kuvaan liittämääni vaatteen.
Mites toi H&M:n harrastama itsemurhan ja huumeidenkäytön glorifiointi?
kuva: H&M
Tunnisteet:
Alicia Sparks,
Helsingin Sanomat,
HM,
Kurt Cobain,
Monk,
muoti,
Only in America,
Rolling Stones,
vaatteet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

