Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ohukainen uusi alku

Pimeä vuodenaika on vaatinut veronsa tästä tytöstä ja minun myötäni myös kompastelevasta blogista. Muistettakoon kuitenkin entisen työkaverini Vesan facebook-päivitys: "ens kuun jälkeen talitintti laulaa, maaliskuussa". Uudesta vuodesta toivon edellistä helpompaa.

Vivi-Annin keittiössä oli vuodentakaisen loppiaislauantain keittokirjalöytö Jyväskylän iki-ihanasta Antikvariaatti Lukuhetkestä. Mietin pitkään ennen kuin rohkaistuin viemään sen kassalle, meillä kun ruokaopuksia riittää. Ostosta ei kuitenkaan ole tarvinnut katua.

Vivi-Ann Sjögren oli äitini merkittävin ruoanlaittoesikuva: nopeaa ja mutkatonta, suuria makuja rakkaudella. Useat Sjögrenin reseptit kuuluivat lapsuuteeni kuin ruskea kastike toisille. (Itse maistoin ruskeaa kastiketta ensimmäistä kertaa vasta ala-asteella, mikä selittää epäluuloni kaikkiin sooseihin.) Ruotsinkielinen Andalusiens grova salt kului keittiötouhuissa aivan puhki. Sjögrenin innostamana äitini myös lähti kanssani kuukaudeksi Espanjaan.

Toissayönä unessani pyöräilimme äitini kanssa Pariisissa etsien gruusialaista ravintolaa. Viime yönä sain hyviä neuvoja naimisiinmenoa varten (unessa menin avioon Virossa sijaitsevassa Korkeasaaressa ja ilmeisesti olin yksinäinen morsian, Jussi kun oli yksi vieraista). Tänään polttelen kynttilää, sillä päivälleen kahteen vuoteen en ole voinut soittaa ja kysyä sitä hyvää ohjetta niihin tomaattileipiin joita tehtiin joskus. Vivi-Annin nekin.
 

Viime yönä selailin Sjögrenin tiiliskiveä ennen nukkumaanmenoa. Päätin löytää käyttökohteen kookosriisin valmistuksesta jääneelle kookoskermanlopulle. Heti ensimmäinen silmäänosunut resepti oli ihana:

Kookos-banaaniletut Vivi-Annin tapaan
  • 1 kananmuna
  • ripaus suolaa
  • ½ rkl sokeria
  • 1 1/4 dl jauhoja
  • 1 rkl kookoskermaa
  • 2 isoa banaania soseena
  • voita paistamiseen
  • (kookoshiutaleita, kanelia, limetti- tai sitruunamehua)
  1. Vatkaa muna, suola ja sokeri.
  2. Soseuta banaanit.
  3. Hämmennä munaseoksen joukkoon loput ainekset ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi.
  4. Paista pikkulettuja miedolla lämmöllä. 
Huomaa:
  • Resepti on puolitettu. Tämä on mainio annos kahdelle aamiaisnälkäiselle.
  • Lisäsimme joihinkin lettuihin myös kookoshiutaleita, kanelia ja sitruunamehua, toimivat kaikki.
  • Sokeria tämä ei välttämättä olisi kaivannut.
  • Gluteeniton jauhoseos toimi mainiosti.
  • Vivi-Ann tarjosi ohukaisensa limetin- tai sitruunanlohkojen ja banaaninviipaleiden kanssa.
  • Meillä sivuherkkuna toimivat laihialaiset pakastemansikat. Lautanen on iki-ihana Rörstrand by Filippa K:n Burkina.



keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Käytettyä hyvää


Inhoan ihmisiä, jotka brassailevat kirpputorilöydöillään. Kuinka itsekästä se onkaan: minä löysin tämän, sinäpä et, hähää. Inhoan myös ihmisiä, jotka kutsuvat kirpparikrääsää second handiksi. Suomessa voi sanoa "ostettu käytettynä".

Second hand -sanaparia ette kuule minun käyttävän, mutta itsekehua joudutte haistelemaan.

Varttitunti aikaa kirpputorikiertelyyn. Onneksi Siilinjärven Toivonsäde ei ole kovin iso. Tällä kertaa otin kassalle asti kaiken, mistä pidin. Niin monta kertaa on jäänyt harmittamaan, kun olen hyllylle jotain jättänyt. Nyt ei harmita. Laukkukaunotar, mukavat mokkakengät ja keksejä varten luotu lautanen maksoivat yhteensä muutaman kolikon.

Ensimmäistä kertaa koskaan huomaan vuodenaikojen vaikuttavan värisävymakuuni. Murretut sävyt ovat aina rakkaita, mutta etenkin nyt mieli on kaivannut armeijanvihreää, suklaanruskeaa ja hiirenharmaata. Aikaisemmat inhokkivärit sinapinkeltainen ja luumunvioletti ovat kohonneet uusiksi suosikeiksi.

Ylläolevat laukut todistavat ihastuksestani vanhoihin nahkalaukkuihin. Ylempi on malliltaan vähän epäkäytännöllinen, ja luulen, että siitä tulee ennemminkin koriste kuin käyttöesine. Sen sijaan alempi - voi, meidän suhteemme on kestänyt vasta muutamia kuukausia, mutta edessämme niitä on vielä useita. Laihia on aarreaitta monessakin mielessä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...