Matkalle television kanssa

Muutin asumaan television kanssa samaan asuntoon virallisesti yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Se on muuttanut radikaalisti tapojani katsoa elokuvia. Kuten olen jo kertonut, olen aina pitänyt niistä, mutta minulla ei ole oikein ollut mahdollisuutta niiden katsomiseen. Muutaman vuoden aikana olen aika onnistuneesti katsonut niitä kaikkien kadotettujen vuosien edestä.

(Yllä oleva kuva on muuten syksyiseltä aamuyöltä, kun valomerkin jälkeen herkut löytyivät snägärin sijaan omasta jääkaapista. Kahden aamuöisen pään mielestä oli huikean hauskaa, että ohjelmassa tehtiin samaa ruokaa. Nyt vitsi ei enää kolahda ihan samalla tavalla, mutta hei, kuvituskuva!)

Toki lapsuudenkodissanikin oli televisio, muttei meillä ollut kovin paljoa elokuvia videolla (Agentti 007:n lisäksi!). Dvd-soittimen ostin vanhempieni luokse vasta seitsemän vuotta sitten. Korkeakulttuurisena hipsterinä väitin pitkään, etten itse televisiota tarvitse. Niinpä esimerkiksi lukiossa katsoin elokuvia surkealta läppärinnäytöltä (ja kävin ainakin kerran viikossa elokuvateatterissa).

Television ja nauhoittavan digiboksin kanssa samassa taloudessa asuminen on kuitenkin avannut minulle aivan uusia katseluväyliä. Ensinnäkin minulla on käytössäni sohva ja televisioruutu, jossa on minulle tuumia enemmän kuin tarpeeksi (miehelle ei ollenkaan tarpeeksi). Aiemmin rakensin pikkuyksiöni lattialle peittopesiä ja könötin mielipuolisissa asennoissa. Ilahtuneena täytyy myös todeta, että olen ollut todella yllättynyt siitä, miten paljon kaikkea hyvää televisiosta tulee! Ennalta-arvattavan Teeman lisäksi eniten katson - hämmentävää, mutta totta - Avan ja TV5:n elokuvia.

Sarjoja en koskaan jaksaisi seurata suoraan niiden lähetysaikaan, en halua olla television orja. Myöskään elokuvia en koskaan katsoisi suoraan töllöstä. Inhoan mainoksia ja rakastan sitä, että voin kelata niiden yli. Muita rituaaleja television katsominen kuitenkin teettää. Meille ei tule lehtiä, joiden välissä arkea helpottava TV-maailma tulisi. Vahdata täytyy paperiversion sijasta sivuja tv.hs.fi ja telkku.com.


 
Rutiineihin kuuluu nykyään myös ajastusten laittaminen. Ylemmällä listalla on elokuvat, jotka minun täytyy tänään laittaa tallentumaan. Tänään pitäisi vielä tyhjentää todoist-listani kaikesta ikävästä pakollisesta: täytyy pakata, tyhjentää jääkaappi pilaantuvasta ruoasta, ostaa matkaevääksi pähkinöitä... Onneksi huomenna helpottaa jo!

Muita tulevien päivien kiinnostavia tv-elokuvia:

lauantai: Sidottu (The Jacket), Toy Story 3, Kimpassa (Ensemble c'est tout)

sunnuntai: Vertigo, Terminaali (The Terminal)

maanantai (ja keskiviikko): Saksikäsi Edward

tiistai: Uhma (Defiance)

keskiviikko: Precious

torstai: Shaun, kuolleitten kunkku

Näyttäisin Bondia lapsellesi

Tää onkin mainio juttu. Mä voin ryypätä koska hyvänsä ja sitten vaan näyttelen selvää. Eipäs oo tullut ennen mieleen. Mikä ihme siinä on, että aina kun mä oon kännissä, niin tekee hirveästi mieli laulaa. Rakkaat huuleni. Älkää laulako, älkää laulako!



Kaksivuotiaan Sallan mielestä Speden metkut ja Uuno Turhapuro olivat hulvattominta i-ki-nä - niin hulvatonta, että välillä Uuno-nauhat jouduttiin piilottamaan, koska muuten ne kuluivat puhki liian äkkiä. Osansa lie silläkin, ettei äiti fanittanut johtajaa yhtään niin paljon kuin minä.

Äidin ollessa työmatkalla me katsoimme isän kanssa kahden maissa aamuyöllä Muumeja. Mörkö ja Taikurin paluu olivat niin pelottavia, etten uskaltanut seurata tapahtumia kuin pää peiton alla. Kolme vuotta vanhempaa serkkupoikaani taas pelotti Mörön sijaan Rölli. Minulla on elävä mielikuva serkustani piilottelemassa sohvan takana Allu Tuppuraisen takia.

Kun Mörkö ja Rölli olivat liian hirmuisia, katsoimme tänään erityisen pinnalla olevia James Bondeja. Pinnalla siksi, että tänään on kulunut 50 vuotta ensimmäisen Bond-leffan ensi-illasta!

Agenttipläjäykset olivat pienelle tytölle juuri sopivan vauhdikkaita. Mitä enemmän basaarit helisivät ja lunta vyöryi takaa-ajojen lomassa, sitä hysteerisemmin pikku-Salla kikatteli. Myös naisseikkailut olivat hurjan hassuja. Lempikohtaukseni onkin pääministerin ja Max-papukaijan puhelinkeskustelu elokuvassa For Your Eyes Only:

Prime Minister: "Don't thank me, Mr. Bond, your courage and resourcefulness are a credit to the nation. Dennis and I look forward to meeting you. Meanwhile if there is anything I can do for you..." Max the Parrot: "Give us a kiss! Give us a kiss!"

Parasta Bond-näyttelijää en osaa nimetä. Aikoinani olen pitänyt myös Timothy Daltonista. Myönnän, että Daniel Craigiin suhtauduin aluksi epäilevästi. Etenkin kohtauksessa, jossa Craig kömpii merestä paidattomana, mies muistutti hämmentävällä tavalla Vladimir Putinia. Nyttemmin Craig on vakuuttanut minut ehdasta bondiudestaan. Loistonäyttelijä!

Poliisi-tv oli lempisarjani jo ennen kouluikää, mitä ala-asteella opettajat joukolla kauhistelivat. Kauhuelokuvat olivat oikeastaan ainoa genre, joka minulta ehdottomasti kiellettiin. Lapsena en koskaan sisäistänyt esimerkiksi Bond-leffojen väkivaltaa tai seksuaalissävytteisyyttä. Kuitenkin erotin jo toden sadusta. Jollen olisi erottanut, vanhempani olisivat varmasti puuttuneet asiaan.

Kyllä isä ja äiti varmasti rajoja pohtivat, paljonkin. Opin lukemaan aika pienenä - ehkä liiankin pienenä, sillä äiti joutui antamaan minulle ensimmäistä kertaa seksuaalivalistusta luettuani kolmivuotiaana myöhäisleffan repliikkejä. Leffassa, jonka nimeä en valitettavasti onnistunut jäljittämään, mies kehuskeli piiritystilanteessa, että hänellä oli mukanaan "ase, josta tytötkin tykkäävät".

Varmasti juuri oman vapaan kulttuurillisen kasvatuksen takia olen kirjojen ja leffojen kieltämistä vastaan. En usko, että varhaiset Bond-katselut tekivät minulle hallaa. Jos aikuistenkirjat taasen olisi kielletty alakouluikäisiltä, ei minulla olisi kolmannen luokan jälkeen ollut enää mitään lukemista. Toisaalta lasten ei tietenkään pitäisi saada katsoa ihan mitä tahansa, mutta minusta vastuu on etupäässä vanhemmilla. Esimerkiksi ruotsalaista Tintti-selkkausta olen pitänyt totaalisen naurettavana. Missä on luottamus aikuisiin, jotka selittävät ja selventävät asioita lapsille? Onneksi Kemin kirjaston 70-luvun "housuton Aku Ankka" -kohu on pelkkä urbaani legenda.

Uuno ei enää ihan uppoa, Tuppurainen on edelleen suosikkinäyttelijöitäni (Mielensäpahoittaja Vaasan kaupunginteatterissa oli ihan mieletön!), mutta Bond on yhä ykkönen. Tulevaa Skyfallia ja tunnaria fiilistellessäni sisäinen lapseni hihkui myös siksi, että Nelonen aikoo näyttää 14. lokakuuta alkaen kaikki vanhat Bondit!



Ai niin. Paras repliikki viimeisimmistä leffoista? Ehdottomasti "Do I look like I give a damn?" kysyttäessä ravistelua tai sekoittelua.

Allenia AVA:lla

Nola: Did anyone ever tell you you play a very aggressive game?
Chris: Did anyone ever tell you you have very sensual lips?
Nola: Extremely aggressive.

Vuonna 2005 valmistunut Match Point valloitti minut. Siihen asti ohjaaja Woody Allen oli ollut minulle ällöttävän sovinistin synonyymi. Mielipidevaikuttajanani oli äitini, joka piti paljon Annie Hallista, mutta inhosi Allenia sielunsa pohjasta. Häntä kuvotti ajatus siitä, miten Allen avioitui entisen vaimonsa adoptiotyttären Soon Yi Allenin kanssa.

Äiti kertoi mielipiteensä joskus, kun olin ala-asteella - ennen kuin ymmärsin, etteivät ihmiset ole mustavalkoisia. Parisuhteessaan inhottava ihminen voi olla loistava seuramies. Parisuhteessaan inhottava ihminen voi olla myös loistava ohjaaja. Ihminen voi olla hyvä ja paha, eivätkä hyvyys ja pahuus ole kovin tarkkoja määritteitä.

Match Pointin jälkeen minut ovat yksi kerrallaan ottaneet omakseen Scoop, Cassandra's Dream, Vicky Cristina Barcelona, Whatever Works ja You Will Meet a Tall Dark Stranger. Allenin huumorintajussa on jotain lyömätöntä: pidin myös hänen kirjastaan Pelkkää anarkiaa.

Aloin katsoa elokuvia vasta tuolloin vuonna 2005, jolloin Kanadassa asuessani ymmärsin videovuokraamoiden hienouden. Katsoin aivan käsittämättömän määrän elokuvia kevään 2006 aikana. Myöhäisherännäisyyteeni elokuvien suhteen on monta syytä. Minulla ei ole koskaan ollut omaa televisiota, minulla oli hevonen, joka söi heinää ja aikaa, tietokone oli äidin firman käytössä ja elokuvien latailu oli visusti kielletty.

Siispä animaatioita lukuunottamatta kaikki näkemäni elokuvat olen katsonut muutaman viime vuoden aikana. Elokuvia valmistuu vuosittain uskomattoman suuri määrä, ja uutuudet on helpoin löytää. Klassikkoihin olen perehtynyt hyvin huonosti. Uskomatonta, mutta totta - vaikka luen Allenin lempiohjaajiini vuoden 2005 julkaistujen leffojen perusteella, en ole nähnyt aikaisemmasta tuotannosta mitään.

Hihkuin riemusta, kun näin mainoksen ilmaisella AVA-kanavalla syksyn mittaan esitettävistä paloista Allen-tuotantoa. Tällä kertaa liikutaan 90-luvun puolivälistä 2000-luvulle. Liikun Allenin kanssa ilmeisesti lopusta alkuun.



AVA:n elokuvat klo 21 torstaisin:

20.10. Luotisade Broadwaylla (Bullets over Broadway, 1994)
27.10. Rakkauden jumalatar (Mighty Aphrodite, 1995)
3.11. Kaikki sanovat I Love You (Everyone Says I Love You, 1996)
10.11. Harry pala palalta (Deconstructing Harry, 1997)
17.11. Celebrity – kuuluisuus (Celebrity, 1998)
24.11. Sweet and Lowdown – duurissa ja mollissa (Sweet and Lowdown, 1999)
1.12. Keksejä ja konnia (Small Time Crooks, 2000)
8.12. Jadeskorpionin kirous (The Curse of the Jade Scorpion, 2001)
15.12. Näkemiin Hollywood (Hollywood Ending, 2002)


Toistoa vielä:
Tänään 20.10. AVA-kanavalla klo 21 Luotisade Broadwaylla!

Bon Cop, Bad Cop

Martin Ward: His heart is in Québec.
David Bouchard: Ya l'Ontario dans l'cul aussi!
Martin Ward: What ?
David Bouchard: But his ass belongs to you.

FST:llä sunnuntaina 7.8. klo 21.

Bon Cop, Bad Cop on yksi hauskimmista näkemistäni leffoista ikinä. Se tuli teattereihin (Québecissä) 2006. Leffa oli siellä ilmiö jo ennen julkaisuaan.

Elokuva on raiskattu aivan kamalalla suomennoksella, mutta idea on mahtava. Jos yhtään (kanadan)ranskaa hallitsee, jo suomennosvirheille saa nauraa! Toisaalta kaikki, jotka olen pakottanut leffan katsomaan, ovat siitä tykänneet. Tai ovat vain sanoneet niin minun mielikseni.

Olen muuten nähnyt sen alussa näytettävän ruumiin! Tai siis vahanuken. Olikohan toi vahanukke nyt juonipaljastus, hups. Ei se oikeasti kuollut :( Leffan katsottuaan kannattaa katsoa hilpeä trivia.

Hyvää ja hauskaa leffailtaa!

David Bouchard: [surprised] You speak French?
Martin Ward: No, not really. I had a small gadget installed in my brain and I see subtitles under people when they speak.