Mustista kynnyksistä

Tiiantain Tiia päivitti kirjoittamisesta asioita, joita minäkin olen miettinyt. Erityisesti kohta nuoremman minän tekstien lukemisesta pohditutti; "Ajatus niissä tuntuu kuitenkin kulkevan huomattavasti nykyistä kirkkaammin, vaikken muistaakseni vielä tuolloin käyttänyt tuntikausia sen miettimiseen, onko teksti vain omassa päässäni koherentti kokonaisuus vai avautuisiko se ehkä jollekulle muullekin."

Minulla on blogin luonnoksissa viimeiseltä puolelta vuodelta 30 luonnosta eikä yhtään julkaisua. Se johtuu paljolti siitä, että eksyin taas viime vuonna vääränlaiseen seuraan. En enää uskonut tuntevani itseäni. Epäilin tapahtuneiden takia itsetuntoani varsinkin muutaman raskaan kuukauden ajan.

Sitten tapahtui asioita, joiden ansiosta sain otettua vähän lunkimmin. Kuitenkin taustalla on yhä koko ajan epäilys - mitä minusta on tullut? Pitääkö mikään minussa enää paikkaansa? En meinaa enää pysyä itseni perässä. Muutun niin nopeasti, jo kuluneen vuoden aikana erotuttavasti. Aikaisemmasta viisastuneena en uskalla sanoa, ovatko muutokset olleet positiivisia tai negatiivisia. Aika sen kertoo, sanoo Salla niin syvällä rintaäänellä kuin 25-vuotias punapää vaan saa aikaiseksi.

Syntymäpäivälahjaan asentamani Instagramin myötä olen alentanut edes kuvien julkaisukynnystä roimasti. Olen joutunut ottamaan valokuviin aivan uudenlaisen asenteen. Samsungin kamera ei loista kuvanlaadullaan ja filttereillä loppukin ajatus hyvistä valokuvista kaikkoaa. Kovin vapauttavaa. Tervetuloa seuraamaan, olen @taiottu.

Syyskuun ruokahaaste pallona

Kuten mainitsin, ruhtinattaren lakka-valkosuklaapiirakka voitti elokuun ruokahaasteen. Suurkiitokset kaikille ruhtinatarta tukeneille! Lupaukseni mukaisesti joudun voiton takia Hämeeseen asti leipomaan piirakoita verraten tärähtäneelle retkueelle. Oma haastepostaukseni on laitettava ilmoille jo nyt, sillä äkkäsin, että jätän tietokoneen taakseni ainakin täksi viikoksi.

Minulla oli valtava vaikeus valita ruokahaasteen aihetta, sillä keksin monta loistavaa! Toivottavasti voitto vielä joskus lankeaa kohdalleni. Ihan älyttömästi haluaisin tietää, millaisia haastevastauksia tulisi siihen aiheeseen, joka jäi tällä kertaa kakkoseksi.

Ruokahaasteen aiheeksi teille asetan Palloja ja pyöryköitä.
Siitä, ovatko muodot raaka-aineissa vai valmiissa annoksessa, päätät sinä! Odotan innolla, johtavatko ajatukset ennemmin raakasuklaapalleroihin, lihapyöryköihin vai kuplajuomaan.

Ruokahaasteen säännöt:

Ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt, blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi. Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi. Jos haasteruoan resepti ei ole itse keksitty, on kohteliasta mainita ohjeen alkuperä.

Haasteeseen ilmoittautuminen tapahtuu 1.9.-22.9.2013 välisenä aikana. Myös haastepostauksen tulee olla julkaistu tuolla jaksolla, vanhoilla bloggauksilla ei siis voi osallistua. Haastepostauksen osoite (URL) ilmoitetaan kommenttina tähän kirjoitukseen.

Haasteeseen osallistuessaan bloggaaja antaa luvan myös lähetetyn linkin takaa mahdollisesti löytyvien kuvien käyttöön ja niiden koon muuttamiseen haasteruokien yhteenvedossa.
Haasteeseen määräajassa ilmoitettujen ohjeiden yhteenveto julkaistaan 23.9.2013, jolloin alkaa myös äänestys. Kisan järjestäjänä en osallistu äänestykseen enkä varsinaiseen kilpailuun.

Äänestysaika päättyy 29.9.2013 ja voittaja julkistetaan 30.9.2013.

Syyskuun 2013 ruokahaasteen voittaja järjestää lokakuun 2013 ruokahaasteen. Voittajan tulee julkaista uusi haaste blogissaan viimeistään 5.10.2013. Jos näin ei käy, järjestelyvastuu siirtyy toiseksi tulleelle, sen jälkeen kolmanneksi sijoittuneelle ja niin edelleen.

Ruokahaastehistoriikin löydät täältä. Kuvituksena postauksessa on osallistumisinspiraatiota lietsomaan kaikki pallomainen syötävä, jonka rajoitetusta kuva-arsenaalistani löysin.

Ystäväni Buda ja Pest

Olen sanonut lempikaupunkini maailmassa olevan Montréal, Lontoo ja Kuopio. Kevään jälkeen kärkikahinoihin on kiilannut myös Budapest. Tiedän näyttäväni typerän autereiselta, kun vain sanonkin kaupungin nimen, mutta minkäs sille mahtaa - olen rakastunut.

Kuten kaikki hyvät rakkaustarinat, minun ja Budapestinkin suhde syntyi aivan sattumalta. Meinasimme lähteä Barcelonaan, mutta Finnair lykkäsi Facebookiin houkuttelevat ystävänpäivätarjouksensa juuri varauspäivänä. Budapestiin pääsi kaksi yhden hinnalla.

Olimme liikkeellä maaliskuun puolivaiheilla. Lentomme laskeutui päivä suuren lumimyrskyn jälkeen. Lumentulon vuoksi maa oli ollut hälytystilassa ja armeija auttanut ihmisiä maaseudulla. Lisäksi länsimainen media kohisi juuri meidän lomaviikollamme Unkarin oikeistosta. Lämmintä ei siis ollut, mutta kaupunki oli silti valtavan kaunis, ihmiset uskomattoman mukavia, liikkuminen todella helppoa ja ruoka sekä viini mahtavia. Pelkkiä superlatiiveja!

Kuljetin mukanani vain pokkaria ja otin reissun aikana hämmentävän vähän kuvia. Ajattelin, etten kummemmin kaupunkiin blogissani kajoaisi, vaan kun Vivi Vinna pyysi, innostuin aiheesta vähän liikaakin! Tässäpä siis kaikille yhteisesti reissuvinkkejä Budapestiin.
      
- paras aamiainen: Cserpes Tejivó -maitobaari - alla nauttimamme superhyvä jogurtti, parmankinkkupatonki, cappuccino, latte, karhunvatukkasmoothie ja hedelmäsalaatti, maksoivat yhteensä vähän päälle kympin.


- paras museo: Terror Haza myös yksi parhaista museoista, jossa koskaan olen käynyt. Rakennuksessa on ollut niin kansallissosialistien kuin kommunistienkin päämaja. Esittelee Unkarin lähihistoriaa ja kansan kokemia kauheuksia. Pakahduttavan hieno kokonaisuus. Museo sijaitsee bulevardilla, joka on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi. Ei kannata missata kadun alla kulkevaa supersympaattista metrolinjaa, joka on toiseksi vanhin maailmassa. Andrássy út 60.
- paras kirjakauppa: Treehugger Dan's Bookstore Harvoissa kirjakaupoissa on ollenkaan englanninkielistä valikoimaa. Täältä löysimme aimo kasan mielenkiintoisia käytettyjä kirjoja, vilkaise vaikka. Lázár út 16.

- paras majoitus: AirBnb. Budapestissa asuntojen vuokraaminen on valtavan suosittua. Meidän majoituksemme Pestin puolella, Deák Ferenc térin lähellä metrolinjojen risteyksen välittömässä läheisyydessä, osoittautui voittoratkaisuksi.
- paras kahvila: Cafe Frei -ketjun kahviloita on esimerkiksi useiden Libri-kirjakauppojen yhteydessä ostoskeskuksissa. Mahtavia alkuperämaakahveja ja kakkuja niin edullisesti, että santsaus on pakko.
Gerbeaud, ehkä kaupungin pramein kahvila mielenkiintoisella historialla. Myös kaupungin kallein, mutta jokaisen euron arvoinen. Eniten rakastuin paikan nimikkoherkkuun, Gerbeaud kávéen (musta kahvi aprikoosiliköörillä, aprikoosikastikkeella, kaakaolla, vaniljavaahdolla ja saksanpähkinäroippeilla). Vörösmarty tér 7-8

- paras hämmennys: Pyhän Tapanin muumioitunut käsi Szent István -bazilikassa. Varaa kolikko valojen sytyttämiseen ja naura: Gucceja ja Vuittoneita kantavat pihit kanssaturistit hyökkäävät paikalle samantien. Szent István tér 1

- paras näköala: Muumioituneen käden yläpuolella, Szent István -kirkon tornista, esimerkiksi kuvassa alla näkyy parlamenttitalo ja suuri synagoga. Mahtavat näköalat Pestiin myös useasta paikasta Tonavan länsirannalta, esimerkkinä Linnavuorelta toinen kuva, jossa näkyy parlamenttitalon vieressä Margitinsaari. (Linnavuori eli Várhegy on muuten maailmanperintökohde sekin.)  Szent István tér 1


- paras ravintola: Ravintola Onyx - käy täällä lounaalla, käy, käy, käy. Michelin-tähden saanut ravintolaksi on kovin edullinen. Kuvassa pääruoaksi syömäni taimen omenalla ja fenkolilla oli niin hyvää, että tuli tippa silmään. Vörösmarty tér 7-8
Ruben - sijaitsee vähän piilossa, mutta ehdottomasti etsimisen arvoinen. Tajunnanräjäyttävää ruokaa, lounasaikaan ällistyttävän halpa, myös lounasajan ulkopuolella hyvin edullinen. Sisustukseltaan hyvin siisti. Magyar utca 12-14
Castro Bisztró - todella edullinen, älyttömän hyvät ja isot annokset. Samalla kiva baari. Jyväskyläläiset tunnistavat adjektiivin vakiopainemainen. Madách Imre tér 3

- paras turistirysä: Nagyvásárcsarnok eli suuri kauppahalli. Osta matkamuistot ja maistele kakkoskerroksen ravintolassa perinteisiä ruokalajeja. Kuvassa meidän gulassimme. Vámház körút 1-3

- paras pussailupaikka: Halászbástya eli Kalastajanlinnake on niin Disney, että minua hihkututti. Ihanat näköalat. Sain pusun. Szentháromság tér 5

- paras yllätys: Budapest Zoo! Hyväkuntoinen ja hieno. Norsuja, virtahepoja, leijonia, tiikereitä (kuvassa nukkuu lava-autossa), kirahveja (ja etenkin kirahveja, menin aivan sanattomaksi)! Kevätaika kun oli, eläimet olivat melko rauhattomia. Eipä kovin moni eurooppalainen olekaan saanut leijonanpissaa lahkeelleen... Állatkerti körút 6-12


-  
- paras keikkapaikka: Akvárium Klub, puiston alapuolelle rakennettu kulttuurikeskus. Keikoilla paljon isoja nimiä, me kävimme katsomassa Swansia ja Xiu Xiuta. Erzsébet tér
- paras rentoutuminen: Kylpylä Széchenyi Gyógyfürdő, olisin voinut jäädä asumaan mielettömään ulkoaltaaseen. Állatkerti körút 9-11

- parhaat sanat: kiitos - köszönöm (lausutaan kösönöm), moi - szia (lausutaan sia). Unkari kuulostaa kivalta.
- paras keino liikkua: Julkinen liikenne. Osta edullinen matkakortti ja nauti sujuvuudesta. Vuonna 2014 aukeaa uusi metrolinjakin, jee!
- paras keino jäätyä: Kapua Gellert-kukkulalle varustautuneena huonolla kartalla, tekonahkatakilla ja t-paidalla.
- paras glühwein: Gellert-kukkulalla kirjaimellisesti jäätävän urakan jälkeen taikajuoma hymyilytti kummasti.



- paras ilmainen wc: Kauppakeskus Mammutissa Budan puolella. Syystä tai toisesta se oli aina tarvittaessa lyhyimmän ratikkamatkan päässä.
- paras matkaopas: Mondo Budapest. Hyviä ravintolavinkkejä saimme yllättäen myös Lonely Planetista.
- seuraavalla kerralla: Luolat, lasten rautatie, Tonavan kengät, parlamenttitalo, Peter Mansfeldin patsas, taidemuseot, Tisza-tennarit, Memento Park, Szimpla-baari-ravintola, Napfenyes Éttérem -kasvisravintola.

 


     

Listan kasattuani ja päivän tai pari hengähdettyäni tekisi mieli lisätä tähän ainakin juutalaismuseo ja -kortteli, Gellert-kukkula, vapaudenaukio, noitalinna, PeCsa-kirpputori... Että mitäkö tehdä, aika paljonkin.

 Olisiko sinulla lisää vinkkejä?

Epätodellista liikettä

 

Opin paljon muutamassa päivässä. Ainakin tämän: pitää rakastua sellaiseen, joka tietää huonot puoleni, mutta rakastaa minua niin kuin niitä ei olisi. Onneksi se, jota rakastan, ei ole vielä ymmärtänyt samaa. Tai sitten hän vain odottaa kypsymistäni.

Olen niin kova itselleni, että välillä olen sitä muillekin, aivan huomaamatta. Lupaan olla tulevaisuudessa armollisempi. Jos en itselleni, niin ainakin muille. Ehkä sitä kautta opin hyväksymään omatkin virheeni.

 

Muisti on petollinen, se puhuu välillä kanssani eri kieltä. Kun kaikuluotaimen taajuus on delfiinin, siitä tulee melusaastetta. Epätodellisuus on välillä ollut ystävä. Värien lisäksi olen pitänyt liikkeestä.

Aloitan uuden matkan, ja uskon, että siitä tulee jännittävä. Jansson kirjoitti Taikatalvessa revontulista ja siitä, miten epävarmuus tekee levolliseksi. Minä ymmärrän, minä ymmärrän. Jos selittäisin kuvasarjan, selittäisin siitä liikaa.

Mitä sitten, kun jääkaappi ei enää huuda öisin? Pitää hankkia:

• lattelusikat
• sänky
• kattila
• yleiskone
• hupullinen kylpytakki
• tummanvihreät hait

Kasoja luista

Melkein vuosi sitten lupasin matkatovereilleni kuvia Tšekistä. Saamattomuus ja perfektionismi antoivat periksi vasta nyt.

Kuvat on otettu viime vuoden elokuussa Kutná Horassa Sedlecin luukirkossa eli ossuaariossa. Kappelissa lepää arviolta 40 000 ihmisen luut. Muodostelmakasat on järjestelty 1870-luvulla. 

Yksi vaikuttavimpia, kauneimpia ja tyrmistyttävimpiä paikkoja ikinä, suosittelen vierailua. Prahasta paikalle on reitistä riippuen noin 70 kilometriä, suosittelen liikkumiseen junaa tai bussia. Sisään pääsee parilla eurolla.


 





















 

Kilven erikoisesta kokemuksesta

Sekalaiset kuvat, niillähän kaikki tauot on hyvä päättää? Tässä vapunjälkeisiä tuntoja.

Järjestelmäkamera ei ole kulkenut mukana missään. Pokkari ottaa kiinni perinteisesti lähinnä typerimmät huomiot. Nyt asia ehkä kohenee, sillä Jussi-pukki (jep, tämä kuulosti väärältä) juhannuspukki toi lännestä mukanaan minulle Penin. No, oikeastaan se on ehkä isän, mutta saatamme kaikki arvata, kenen ystäviksi isän uusimmat lelut ovat hetkisen päästä siirtyneet... Kevyt kaveri on järisyttävän ihana, mutta voi sitä objektiivien määrää, mille minulla nyt olisi tarvetta!

 

Tässä olin minä tänään. Hiukset värjäsin viimeksi ennen Unkaria, köh, maaliskuussa. Etuhiukset saksin, hm, kohta. Naamanikin tunsin erityisen rumaksi, kieltämättä etenkin sen jälkeen, kun siihen erityisesti kiinnitettiin huomiota.

Kuopiossa kokeilemani huppari olisi lähtenyt mukaan, jos siinä olisi ollut edessä vetoketju. Himoitsemani Adidaksen hupparin tyrmäsin liveolosuhteissa väriltään liian kirkkaaksi. Onneksi en tilannut sitä netistä.

Adduun törmäsin spontaanilla retkelläni Irlannin saarelle. Kävin molempien valtioiden puolella, kun ystäväni Meerimaria Karma uhkasi muuttaa pois the Stab Citystä.


Tältä näytti Pohjois-Irlannissa Carrick-a-Reden luona. Itse en köysisillalle asti päässyt tulehtuneiden nivelteni kanssa, mutta vau silti.

Bussimatkalla ihastellessani karitsalaumoja ja Game of Thrones -sarjan kuvauspaikkoja elämäni alkoi yhtäkkiä tuntua verrattaen merkitykselliseltä ja tapahtumarikkaalta. Opin, että eräs pohjoisirlantilainen kaupunki ylpeilee sillä, että Winston Churchill (1874–1965) vietti siellä lomiaan. Toisessa kaupungissa kansallissankarin asemassa olevalle Paddy-pululle on pystytetty muistomerkki (, jolle joskus järjestän pyhiinvaelluksen).

Maakunnassa on myös paikkakunta, joka muistelee kymmenen vuoden kaarellisen hampurilaisyhtiön äkillistä pakoa vain parin palvelusvuoden jälkeen. Oliko kyseessä rahanpesuyritys vaiko sittenkin hullunlehmäntauti?


Hotelli oli halpa ja hyvä, enkä ole koskaan nukkunut niin hyvässä sängyssä. Uskomatonta, Travelodge! Miten hyvä sänky! Tosin viereisessä huoneessa paperinohuiden seinien takana joku kuorsasi (hyvässä sängyssään!) eräänä iltana järisyttävällä volyymilla, usch. Mutta miten hyvä sänky! Marian mielestä se oli ihan ok.

Huoneen kokolattiamatot oli kuin tehty eväsretkille. Hotellin vieressä oli kiva libanonilainen. Tykkäsin myös uusista valassukistani. Ja join kirsikkakokista ja Magnersia ja Bulmersia ja Bulmersia ja Magnersia, osaisivat nyt päättää sen nimen kanssa. Ja söin viinietikkasipsejä ja huhhuh Tescossa oli parasta! Sori nyt vaan: maailmantuskani kalpenee sen rinnalla, mitä tunnen joitain monikansallisten yritysten tuotteita kohtaan.

Tästä kuvasta herää lisäksi tärkeä kysymys: vannoin tekeväni hummusta, baba ghanoushia ja guacamolea keväällä ainakin kerran viikossa. Guacamolea olen muussannut aina välillä, mutta mitenkäs nuo muut? Tekemättä jättäminen on suuri synti.

Toukokuussa minulla oli isälle tuliaisia Pohjanmaalta, Irlannista, Iso-Britanniasta, Slovakiasta, Unkarista ja Tsekistä. Mielestäni emme näe ihan niin harvoin, mutta jotenkin tuliaisasiat olivat kasaantuneet. Tuliaisiksi laskin myös tsekkiläiset kolikot. Vaikka spontaanin saarireissun vedin kevyin kantamuksin, isälle piti toki tuoda kentältä Jamesonilla maustettuja fudgeja (this fudge contains alcohol? dig deeper!), jotka ammoisen Dublinin-reissun jälkeen hävisivät alta aikayksikön.

Irlannista palatessani mukanani oli myös laukku ruumassa. Nyttemmin jossain Iberian niemimaalla hortoileva ystäväni kun antoi muuttokuorman hankalimmat osat - kuten matkalaukun ja läppärin - minun kannettavakseni.

Laukun sain Dublinissa ruumaan ilmaiseksi, kun masentuneen näköisellä halpalentoyhtiön työntekijällä oli aamuneljältä "niin hyvä päivä". Hänen aksenttinsa oli peräisin ilmeisesti Lounais-Irlannista, minulla nimittäin oli suunnattomia hankaluuksia ymmärtää rouvan selontekoja. Käsimatkatavarani herätti sekä Dublinin että Helsingin turvatarkastuksissa hämmentyneitä otsanrypistyksiä. Ukulele Dublinista Vaasaan: been there, done that.

Reissun ehdoton kohokohta oli ehdottomasti Giant's Causeway. Märkävarpaisen jätin jätökset on yksi hienoimmista ikinä näkemistäni asioista. En löpise tämän kuvan alle enempää, pitäkää tätä hiljaisena hetkenä luonnon edessä. 

Kuukauden ajan reissasin Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon väliä. Keski-Suomi oli aika huippu, siitä joskus useammassa sivulauseessa. Kävin myös viemässä markettoja äidin haudalle. Fonttia en ihan allekirjoita, mutta isältä niin hyvä yritys, että eiköhän se tuohon jää. Haudan ajattelin rajata luonnonkivillä.

Samana päivänä itkin lukiessani sanomalehteä: Älä ajattele, että elämä on lyhyt. Ajattele: miten erikoinen kokemus. (Eeva Kilpi)

Olen ollut aika tulessa nyt jokusen päivän tajuttuani, että melkein isäni talon takapihalla sijaitsevalle pellolle on tullut hevosia. Kaksi rapsutyyppiä, aika parasta! Jussikin kävi tuleilemassa parin päivän ajan, (parin päivän päästä vihdoin trimmattavaksi pääsevän) Lotan mielestä asia oli pelkästään aika jännä. Sijainnin lisäksi omistaja on oikein mukava!

Aamu, Pulla ja Lotta. Toistosta huolimatta: "Yhyy, pelkään kaikkea, mutta nuo asiat tuossa tuoksuvat hassulta."

Tykkään tästä kuvasta aika paljon, vaikka Aamulta näyttää kasvavan leuasta Pullan jalka.

Loppukevennyksen sijaan sanottakoon, että Spärrästä lähtiessäni kassit olivat aika raskaina. Taisinpa tehdä parhaat kirjalöytöni ikinä. Ostin myös pari päivää ennen kontteilua kolme pokkaria Suomalaisen aleista.

Tosin olen pitänyt aika hyvää tahtia lukuhommien kanssa etenkin toukokuussa, jolloin innostuin lukemaan kaikki saarireissuiltani löytämäni true crime -kirjat. Tajusin lempigenreni olemassaolon vasta kevättalvella. Mahtavinta kyllä, saaren kirjakaupoissa on true crime -osastot erikseen! Mutta luin kirjat läpi tai en, asuinkumppanin mielestä on "ihan ok", jos hetken ajan kierrän kirjakaupat kauempaa.

Tähtipölyä ja syvähengitystä

Everyone who terrifies you is sixty-five percent water.

And everyone you love is made of stardust,
and I know sometimes you cannot even breathe deeply,
and the night sky is no home,

and you have cried yourself to sleep enough times that you are down to your last two percent,

but
nothing is infinite,
not even loss.

You are made of the sea and the stars, and one day
you are going to find yourself again.

— Finn Butler

Tehtävänä talvi

Talvi ei ole lapsuuden jälkeen ollut lempivuodenaikani, mutta tunnustan kyllä, että monet siihen liittyvät asiat ovat lempiasioitani. Esimerkiksi joulu - tänäkin vuonna se oli todella vaikea, mutta ainakaan kukaan ei kuollut.

Vaikka muuta olen joskus väittänyt, rakastan joulukoristeita: punaista, vihreää ja kaikkea oljesta valmistettua. Olen oppinut sietämään useimpia jouluruokia. Anopin rosollia santsasin kahdesti. (Vaaleanpunainen mönjä on edelleen myrkkyä.)

Syys-lokakuussa tein listan asioista, joista talvella olen erityisesti pitänyt. Nyt, kun talvi alkaa olla ohi, täytyy tuumata, mitä lopulta sain aikaiseksi.

Talvella...

1. kävin luistelemassa (kahdesti.)
2. kävin hiihtämässä (kahdesti.)
3. keitin linssikeittoa (muutamankin kerran).
4. söin joulusuklaata.
5. leivoin pipareita (ja söin överipaljon taikinaa mm. iltapalaksi jogurtin seassa).

 

Mutta sen sijaan talvella en...

6. käynyt pulkkailemassa.
7. tehnyt blinejä (tosin söin niitä Fondiksessa).
8. tehnyt lumilyhtyä.
9. syönyt älyttömästi joulutorttuja (sillä sairastuin vatsaflunssaan syötyäni yhden marraskuussa, enkä vieläkään pysty ajattelemaan niitä ilman kuvotusta).
10. leiponut laskiaispullia (olen säästellyt vehnästä ärtyvää vatsaani).
11. juonut minttukaakaota (mutta muuta kaakaota kyllä).
12. paistanut joulukinkkua (tuoksu olisi ollut ihana, mutta syöjiä ei riittävästi).
13. tehnyt lumienkeliä.
14. leiponut runebergintorttuja.
15. tehnyt lumiukkoa.
16. aina pukeutunut niin lämpimästi, ettei tullut kylmä (mutta ainakin minulla oli superlämmin takki ja superlämpimät kengät!).
17. ottanut kuvaa huurtuneista silmäripsistä.
18. käynyt kävelemässä jäällä maaliskuun auringossa (en ollut koskaan liikkeellä hankiaisten aikaan).

Väittäisin pettymykseksi. Positiivista on se, että seuraavana talvena petrattavaa on peräti 13 kohdan verran. Seuraavana talvena voisin myös hiihtää enemmän kuin kolme kilometriä. Ja pelata jääkiekkoa.

Ehkä hyvän talven sijaan tärkeintä on se, että se on ohi.

Sanotte te mitä tahansa, minä vieritän osan epäonnistumisesta hiljaiselosta Pohjanmaan syyksi (syytän siitä nykyään kaikkea). Toisin kuin muissa asumissani kaupungeissa, vuosien jälkeenkään minulle ei ole muotoutunut tänne omia reittejä. Täällä ei ole omaa tilaa, joka käskisi liikkeelle.

En osaa kävellä täällä samalla tavalla kuin kävelen muualla, hitaasti ja ihmetellen. Yksi syy on ytimiin asti viheltävä tuuli, toinen ympärillä urheilevat kanssaihmiset. Kun kerran uskaltaudun reitille, päädyn harppomaan muiden lailla eteenpäin. Se lietsoo niveltulehdusta ja saa minut tuleviksi viikoiksi sisälle värjöttelemään jalkakipuineni.

Ehkä se on myös se, ettei ole mäkiä ja metsiä, joiden taakse piiloutua.

Se, että heti kaupungin ulkopuolella näyttää maailmanlopulta.