Materiaa madjaarien mailta

Apua, miten väsynyt käsiala! Osaan kirjoittaa myös selvästi ja sievästi, mutta se ei koske aamuöisiä postikortteja, kun kahden jättimatkalaukun ja kahden käsimatkatavaran järjestelmällinen pakkaaminen on yhä kesken. Anteeksi vastaanottajalle!

Dark Shadow'n pyynnöstä ostoksia Budapestista ja myös jotain Bratislavasta. Kauppoja ja ostoskeskuksia osui reittien varrelle ilman shoppailupäämäärääkin. Yleensä olemme liikkeellä niin reiluilla aikatauluilla, että pysähdyksille on varaa. Lisäksi ostoskeskuksissa on parhaat ilmaiset vessat!

Tämä näyttää kamalan paljolta, mutta olisittepa nähneet todellisuuden (se oli myös aika paha). Ei vaan, korvakorut, magneetit ja suklaapatukat eivät laukuista kummoista tilaa vie. Nuo kirjat sen sijaan...



1) & 3) Pöllöjä ja korviksia
Kuvassa matkan koruostokset (pöllökorvikset eivät ole menneet muodista, lisäksi yksi rintaneula ja nahkanauhassa killuva ihana helmi) sekä matkasuoja hammasharjalle. Kuten täti tietää, tämä on sangen vaatimaton korusaaliikseni. Käytän koruja paljon, enkä voi kuvitella, että niitä olisi liikaa. Vuosien varrella minusta on kuitenkin tullut aika nirso. Tiedän heti korun nähdessäni, tuleeko se käyttöön.



2a) Hassunnimisiä suklaapatukoita
Tämä villitys alkoi jollain reissulla isäni kanssa: silloin tosin etsimme vain yhden suklaapatukan mieheen. Pelin henkeen kuuluu ostaa kaupan oudoimmat suklaat, tutut namit pitää jättää hyllyyn. Usein tässä pelissä mukaan tulee muutama supersuosikki, muutama ookoo ja pari liian outoa syötäväksi -versiota. Tällä kertaa kaikki olivat oikein hyviä!
Unkarilaiset ovat otannan perusteella mieltyneet vohvelisuklaisiin ja rommiaromiin - ei paha. Kasan lemppareita olivat silti ihana Fidorkan pyöreä kookossuklaa ja sopivasti kahvinen Kapuciner-patukka. Házi-suklaita sai kokeilla PeCsan torilla ennen ostopäätöstä, nom.

 

2b) Paras herkkuostos

oli silti tämä: kuivattuja hapankirsikoita dipattuna valkosuklaaseen ja jogurttiin, pyöriteltynä kirsikkajauhoissa. Uskomattoman ihania! Saisipa näitä jostain lisää...

Hapankirsikka on unkariksi meggy, tavallinen kirsikka cseresznye. Vaikka tseresnie maistuu sananakin suussa mukavalta, on meggy paljon söpömpi! Namujen vieressä pullollinen meggyillä maustettua pálinkaa.

4)  Vieraita säilykkeitä

edustaa slovakialainen supermarkettölkillinen maustettuja villisieniä. En voinut vastustaa Sissin puolison viiksiä. En ole vielä päättänyt, mitä näillä tehdään, bliniaikakin on jo oikeastaan ohi. Kauppahallista tankkasimme mukaan myös mm. paprikaa eri muodoissaan.

 

5) Päivittäiskosmetiikkaa

Ihokarvanpoistotököttiä, kreikkalaista deodoranttia, huulirasva, sheivaussuihkusaippuaa (kaakao ja kookos tuo hajumuiston after sun -voiteesta, jota käytin vuosia sitten Kanadassa), finnipuikko, säästöpakkaus hammastahnaa, käsivoide ja silmänympärysvoide. Lisäksi hamstrasin pikkurahalla parin vuoden varaston huulirasvoja luonnonkosmetiikan puolelta.

Meikkejä tai kynsilakkoja en katsellut, mutta ennen meitä Budapestin kiertänyt yes dear -blogin Piukku tyhjensi pöydät ilmeisesti minunkin edestäni. ;) Ja ei, en tiedä, mitä ajattelin aamuyöllä objektiivia valitessani.

7) Kirjoja
Minun ja puoliskoni kirjaostokset Treehugger Dan's Bookstoresta (kuten käytettyjen kirjojen pinosta voi päätellä, suosittelen lämpimästi):

The Book of Revelation - Rupert Thomson
Eleven - Mark Watson
In Xanadu - William Dalrymple
The World According to Clarkson - Jeremy Clarkson
People Who Eat Darkness - Richard Lloyd Parry
The Road to McCarthy - Pete McCarthy
The Boy Who Fell Out of the Sky - Ken Dornstein

Lisäksi tax free -hajuvedet See by Chloé (raikas, puhdas, pehmeä ja vähän vaniljainen: Sephoran mielestä graceful, feminine & spontaneous) ja joulunaikainen salamaihastukseni Escadan Cherry in the Air (vaahtokarkkimainen kirsikka, todella makea, muttei ihan äklö: Sephoran mielestä fun, pleasurable, social). Poikkeavat toisistaan kuin kuu ja aurinko, mutta niin minäkin välillä.

6) T-paitoja

Kissateeppari on yhteinen, Heroes United -paita on minua supersankarimaisemman Jussin (saatanpa silti lainata joskus), sugar skull ja vähän naismaisemmin leikattu sininen kuuluvat minulle. James Bond oli jo pesukorin alimmaisena. Lisäksi hankin raidallisen seilorimekon ja pari tummaa paitaa. Tummat paidat näyttävät kuvassa tummilta paidoilta.

6b) Muuta vaatekauppakamaa

Kah, ja Pull&Bearilta löysin tämän! Yleensä minä en löydä Jussin lempiputiikki P&B:stä mitään. Sen sijaan olisin joskus voinut tyhjentää Nextin Jussin seisoskellessa vieressä. Tällä kertaa meni aivan toisinpäin. Taisinpa ottaa pari juoksuaskelta veskan nähdessäni, se on i-ha-na.

8) Terriereitä
Molemmat PeCsasta, jossa ruikutin vanhojen kameroiden perään osaamatta valita niistä mukaan ainuttakaan. Koirista pienempi, metallinen ja painava, on tuliainen eräälle toiselle terrierinomistajalle. Piippua polttava terrieri jää meille vartioimaan jotain. Jää nähtäväksi, tarkoitanko oliiviöljypulloa, kolikoita tai korvakoruja. Megatarpeellinen, mutta varsin viehättävä.

 9) "Ei muuta"
on melkoisen laaja käsite. Lisätään kategorioita: söpöt postikortit ja magneetit. Voi miten rakastankaan Károly Reichin kädenjälkeä! Magneetteja olen vuosien mittaan kerännyt jo parin jääkaapinovellisen verran. Säilytän niitä laatikossa ja vaihtelen välillä fiiliksen mukaan.

10) Hedelmähaudukkeet ja teet
Ilman tätä ostosryhmää en pääse pois edes naapurimaista. Pickwickin ruusunmarjavalikoimaa olen kehunut jo aiemmin. Tällä kertaa ruusunmarjoja oli myös Loydin maukkaassa omenateessä. Jännittävää lime-passiohedelmä-jogurttisekoitusta ei ole vielä avattu.

11) Väriset
Ylemmistä ryhmistä ylijääneitä tavaroita yhdisti väri. Söpöä aurinkolasikoteloa olen etsinyt jo kauan, rintaneula esiintyi jo korukuvassa. Keittiöömme roikkumaan päätyneen linnunpöntön funktiota en ole vieläkään ole saanut perusteltua toiselle asujallemme (kolmas asuja nuuskaisi suuaukkoa ja totesi, että esine on kelvollinen). "Sinne voi laittaa jotain salaista?"

Rasvattu pumpuli

Blogista on kuoriutunut varsinainen terrierikertomus, mutta kun naurattaa vieläkin viimeöinen sattumus. Puolukoita, avokadonsiemeniä, meloninkuoria ja inkiväärihuulirasvaa yhdistää valkean koiran loputon herkkuhimo.

Säilytän yöpöydällä huulirasvaa, että muistaisin edes joskus käyttää sitä. Tämän talven ajan siinä on ollut The Body Shopin ihana inkiväärirasva, kausituote, jota metsästin viime vuonna koirien ja koirien kanssa. Riittoisaa mönjää on rasiassa ollut peräti 15 millilitraa, eli yhden talven käytöllä se on kulunut hädintuskin ollenkaan.

Tiukan metallirasian avaamiseen olen tarvinnut kahta kättä. Jos sormissa on ollut valmiiksi kosteusvoidetta, ei avaaminen ole onnistunut ollenkaan.

Kaksi tassua ja yksi hammaskalusto näköjään pystyy samaan kuin minun kaksi kättäni. Yritin demonstroida meillä asuvalle miehelle, kuinka hankala rasia on avata, mutta se onkin yllättävän löysä nyt. Ilmeisesti strategisiin paikkoihin asetellut pienet hampaat ovat saaneet rasian sopivasti kuprulleen.

Lotan rasvannälkäisyys on toki tullut ilmi jo aikaisemmin. Se on esimerkiksi herättänyt meillä asuvan miehen yöllä useamman kerran, mies kun unissaan välillä roikottaa kättään sängyn laidan yli. Koiran mielestä kaikki, mikä roikkuu koiranpunkan yläpuolella, on koiran. Bepanthenit ja muut maistuvat, mutta erityisen kiinnostavia ovat ihottumien takia levitetyt kortisonivoiteet. Lips lips läps läps lotkis latkis!

Note to self: siirrä kaikki vahvempia ainesosia sisältävät ihonhoitotuotteet lukkojen taakse. Mielellään räjähdysvarmoihin kassakaappeihin. Kun terrieri kerran äkkää jotain, se tekee sen mielellään toistekin.

Sisältä silkkaa silkkoa

Kauniit asiat minussa ovat harvassa. Kesällä minulle tulee pisamia, joita olen vähitellen oppinut sietämään. Ripseni ovat aika pitkät, joskin värittömät. Pidän tummanvihreistä silmistäni, jotka näyttävät usein tummanruskeilta. Pienenä piilotin ne mieluiten otsahiuksien taakse. Joku samanikäinen kun väitti, ettei niin vinoja silmiä ole kuin kehitysvammaisilla.

Nenäni on välillä liian iso ja välillä liian pieni, välillä se vaikuttaa suoralta ja joskus sitä on sanottu hyppyriksi. Jos joku kiinnittää siihen huomiota, punastun. Punasteluani inhoan. Suuni on pieni ja hampaat kellertävät, poskipäät ovat siellä jossain. Jos antaisin kulmakarvoilleni luvan, ne kasvaisivat yhteen. Lisäksi oikeanpuoleinen oikukas kulmakarvani kasvattaa itseensä tupsua, jota kosmetologi on joskus kutsunut kollegansa joukolla nauramaan.

Kynsilakkojen kuvaaminen marraskuussa oli ehkä huono idea. Innostuin nimittäin tuolloin kuvaamaan muutakin kosmetiikkakavalkadiani. Ostan kosmetiikkani usein puolisalaa, ja minua hävettää, jos joku näkee minut meikkiostoksilla. Ehkä nolostelu johtuu siitä, että meikkaamalla minusta pitäisi tulla kaunis, joksi en itseäni tunne edes meikattuna.

Kasvoille eksyy muutakin, mutta nämä olivat marraskuiset lempituotteet. Kulmaväriä, ripsiväriä ja rajauskynää en suostu vaihtamaan. Olen yhä ällikällä lyöty meikeistä paremmin tietävän tätini suosituksesta Dubaista hankitun kulmavärini kanssa. Se on ollut säännöllisessä, ei toki aivan päivittäisessä, käytössä jo kolme vuotta. Käytön jälkeä on juuri ja juuri havaittavissa. Kolikon maksanutta tuotetta tulen jahtaamaan kissojen ja koirien kanssa sen loputtua - ehkä siis vuosikymmenen tai kahden päästä. Harmaanruskea on todella neutraali, punertavanruskea passaa tämän tukan kanssa.

Hieman uudempia tuttavuuksia ovat toimiva luomivärinpohjustus, räväkkä oranssihtava huulipuna ja superkestävä luomiväri. Kuparisesta luomiväristä pidän erityisesti siksi, että se on usein pitkälti samaa sävyä haalistuvien hiusteni kanssa.

Maybellinen Dream Matte Mousse on tuote, jolle en ole kaivannut korvaajaa löydettyäni sen lukioikäisenä. Hetken mielijohteesta napattu parin euron Lumene vei kuitenkin jalat alta mainiolla levittyvyydellään ja sopivalla sävyllään. Ihan niin peittävä se ei toki ole kuin Maybelline, mutta kävi etenkin marraskuiselle hipiälleni täydellisesti. Mousse ei toimisi sipauksenkaan vertaa talvi-iholla, mutta Lumene ei ainakaan tunnu kuivattavan hilseilevää pintaa entisestään.

Ehkei minun koskaan tarvitsekaan pitää itseäni kauniina. Kun kasvoilla on täydellisiä tuotteita, en välillä katso kasvojani vaan pintaa sen päällä.

 

Meikkivoide: Lumene Mineral Foundation, sävy 1 Inkiväärikerma
Luomiväri: Gosh Waterproof Eye Shadow, sävy Love That Copper
Silmämeikinpohjustus: Lumene Eyeshadow Primer
Eyeliner: Gosh Extreme Art Eye Liner, sävy 07 Black
Ripsiväri: Sensai Mascara 38°C
Huulipuna: Gina Tricot Beauty Lips, sävy 05 Lucky lips
Kulmaväri: The Face Shop Brow Powder Duo, sävy 01 Beige Brown

Kirsikoita kuivana

Kuivashampookirjoituksestani on kulunut jo puolisentoista vuotta. Aika päivittää tilannetta: Tigin Rockstarista jäi lämpimät muistot, mutten ole enää löytänyt sitä käsiini. Got2b ja Four Reasons olivat ensin hyviä, mutta tyhjenivät huomattavan nopeasti eivätkä jättäneet suurempia muistikuvia. Proffs oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Väliin mahtui myös Osis, joka hinta-laatusuhteeltaan taas oli minun käyttötarkoituksiini luvattoman mälsä.

Lähdin pari viikkoa sitten asioikseni Kicksiin hankkimaan kehuttua Batisten Tropical-kuivashampoota. Kookoksen ja ananaksen sijaan mukaan tarttui Cherry. Rrrrakastan kirsikoita, olen oppinut pitämään jopa esanssisista versioista. Coca-Cola Cherry on inkiväärilimonadin lisäksi ainoa sokerilimppari, jota minun on välillä ihan pakko saada. Myös isän kissat pitävät kirsikoista, älä vain avaa tuota linkkiä, jos ikävöit kesäistä auringonpaistetta lumisateen keskellä.

Hakukoneoptimointia varten minun täytyy listata kuvauksia:

• Maailman paras kuivashampoo
• Kuivashampoista hienoin
• Toimii otsahiuksille
• Paras hinta-laatusuhde
• Hanki kokemuksia tästä
• Ihana tuoksu
• Pitkitä hiustenpesua ällöttävän pitkään
• Rakasta kirsikoita, ne rakastavat sinua
• Hyväntuoksuinen kuivashampoo
• Kokeile ja rakastu
• Jos yhden hankit, hanki tämä

Ps. Aikaisemmassa kuivashampoopostauksessa esiintyviä hiuspuutereita en ole vieläkään oppinut käyttämään. Nyyh!

Estradilla parittomia lakkoja

Mies on leikkimässä tonttua, ja vuorossa olkoon yksinäisen perjantai-illan kunniaksi jotain, mitä en koskaan olisi uskonut julkaisevani: kuvia kynsilakoistani. (Ennen kuin alat laskea, voin kertoa, että varsinaisia lakkoja on yhteensä 49, yhtä väritöntä lakkaa en kuvannut.) Pahoittelen muuttuvia valaistusolosuhteita, kuvista oikeita sävyjä on aika turha kalastella. Kotistudioni valaistusolosuhteet eivät olleet optimaaliset, ja alkuinnostuksen jälkeen minulta yksinkertaisesti loppui kärsivällisyys.

Vielä viisi vuotta sitten en käyttänyt lakkoja ollenkaan. Sen jälkeen kokoelma kasvoi eksponentiaalisella vauhdilla tiettyyn pisteeseen asti. Osa näistä on oikeasti peräisin kymmenen vuoden takaa. Moni lakka muutti hoiviini äitini kuoltua, mutta tiettyjä hänen pulloistaan panttaan vielä isäni luona. On rauhoittavaa nähdä osa äidin tavaroista paikoillaan.

Vaikka lakkoja alkaa olla jo aivan tarpeeksi, en vieläkään pysty vastustamaan tarjouskorien aarteita. Viimeisimmäksi lakkakoriini hyppäsi Goshin maitokahvinsävyinen kaveri. Kuten läheiset tietävät: minusta on ihanaa pelastaa hylättyjä ja parittomia asioita. Jos jotain on kaupassa jäljellä vain yksi, se lähtee todennäköisimmin mukaani.

 

Jotkut näistä ovat peräisin yli kymmenen vuoden takaa ja ihan käyttökelpoisia. Useimmat ala-asteaikaisista kynsilakoista ovat toki jo kuivuneet manan majoille. Vielä koskaan en ole käyttänyt yhtään kynsilakkaa loppuun.

Muutaman kohdalla sisältöä on vähemmän kuin kuva paljastaa. Esimerkiksi ylemmän kuvan punertavasta Yria-lakasta Lumenen ja Biancon välillä on kulunut jo yli puolet.

Ylimmän kuvan American Apparel -lakan (Essencen nail art -huitulan ja kuivatippojen välissä) kohtaloa olen seurannut kiinnostuneena. Raccoon-sävyinen tummanruskea on edustuspuoleltaan muuttunut oranssiksi.



Alimmaiset neljä ovat tämänhetkisiä lemppareitani, valitsin ne sen enempää miettimättä. Inspiroiduinkohan syksyn lehdistä? Punainen on se täydellinen punainen, jonka ostamiseen liittyi outo kommentti kassaneidiltä, ja myös kirkkaanoranssista olen puhunut jo aikaisemmin. Laadultaan loistava vadelmansävy nappautui mukaan puoliskon kenkäostosreissulta ja Mavalan khakiin inspiroitti jo toissakesänä Paras aika vuodesta.

Elämäni lehmänä

Pukiessani tänään takkia itseni ja uuden tatuointini ylle kuulin tatuoijani ja toisen työntekijän keskustelun. Tatuoijani mukaan toinen saa aina kaikki pienemmät tytöt ja hänelle jää aina kaikki muut. Naispuolinen tatuoijanikin haluaisi välillä tatuoida tyttöjä - jollainen minä ilmeisesti en ole liikakilojeni kanssa.

Ylipainoni ei ole kasautunut yläselkään, enkä usko sen häirinneen varsinaista tatuointitilannetta. Mietin, johtuiko kommentti esimerkiksi lihavien ihmisten väitetystä yleisestä pahanhajuisuudesta. Olin kuitenkin vasta käynyt suihkussa ja hiukseni tuoksuivat hoitoaineelta, kainaloni deodorantilta ja kaulani lievästi hajuvedeltä.

Alkusyksyllä etsin tavaratalosta tietynsävyistä kynsilakkaa. Pyysin apua itseäni nuoremmalta myyjättäreltä. Hän oli oikein mukava ja löysi värin, joka oli just eikä melkein. Lähdimme jo kassalle päin, kun hän viittasi Essie-lakkojen suuntaan: "On tuossa noitakin, mut noi on varmaan liian kalliita".

Tennarit, mustat farkut ja parkatakki eivät mielestäni ole ainakaan huomattavan epäsiisti asuvalinta, vaikkeivät olekaan sieltä kalliimmasta päästä. Ilmeisesti jokin minussa kuitenkin sanoi, etten kyennyt maksamaan kynsilakasta kymmentä euroa ylimääräistä. Jos olisin tuliluonteisempi, olisin sanonut jotain aikuismaista tyyliin mun palkka on isompi ku sun palkka.

Samalla viikolla ostin myös hieman kalliimman merkin pellavaisen t-paidan. Prahan-matkallani totesin pellavan olevan helteelle ihanteellinen materiaali, ja sijoitin kauniiseen leikkaukseen mielelläni vähän enemmän rahaa. Kassalla myyjätär osoitti hintalappua uudestaan ja kysyi, olinhan huomannut, miten paljon paita maksoi.

Alkuviikosta kävin pikaruokaravintolassa ystäväni kanssa. Ruokani saatuani poistuin lopulta jonosta kyynel silmäkulmassani asiakaspalvelijan annettua ymmärtää, että olin suorastaan tyhmä. En puhunut riittävän selvästi, ymmärtänyt ravintolaslangia, asettelin ruoat tarjottimelle väärin ja laitoin maksukortin laitteeseen liian aikaisin. Ystäväni ihmetteli tapahtunutta, sillä hän sai ostotilanteessa aivan korrektia palvelua.

Joitakin vuosia sitten kaipasin vaihtelua ja hain töihin asiakaspalvelutehtäviin. En kuitenkaan saanut paikkaa, koska minulla ei ollut asiakaspalvelusta aiempaa kokemusta. Jäätelöpallonpyörittelyjä arvostettiin paljon korkeammalle kuin sanomalehtitaustaa. Tuolloin pidin ihmeellisenä sitä, miten vähän työnantajia kiinnosti asiakkaiden, ihmisten, haastateltavien, todellinen kuunteleminen. Arvostus nousee ymmärryksestä, ajattelin.

Ken surmaisi silmämeikin

Olipa kerran äiti, joka opetti tyttärelleen, että kasvot pitää pestä aamuin illoin ja silmämeikki poistaa illalla erityisen huolellisesti. Äiti hankki tyttärelleen silmämeikinpoistoainepulloja oikein kaksin kappalein.

Huolimatta siitä, että silmämeikinpoistoaine oli tarkoitettu herkkäsilmäisiä varten, tyttären silmät valuivat tuskankyyneliä. Tytär puhdisti, itki ja puhdisti. Luovutti sitten, sai äidiltä käyttöönsä sopivamman aineen.

Äiti oli ikäluokkaa, joka ei heittänyt mitään pois. Tytär, neljäkymmentä vuotta nuorempi, oppi saman käytännön. Kivulias silmämeikinpoistoaine pysyi tallessa useita vuosia. Tyttären muuttaessa ensimmäiseen omaan kotiinsa hän päätti säästää rahaa ja antaa aineelle uuden mahdollisuuden. Silmätkään eivät enää varhaisteinikokeilujen jälkeen vuotaneet.

Parempiinkin aineisiin tytär oli jo ehtinyt tutustua, tehokkaampiin ja miellyttävämpiin. Ensimmäiset kosketukset meikinpoistoon vaikuttivat kuitenkin suuresti hänen haluunsa käyttää niistä yhtäkään. Tytär päätti silti käyttää myös ensimmäiset pullonsa loppuun. Mitään etäisestikään käyttökelpoista ei saa heittää pois. Varsinkaan jos silmät eivät enää vuoda.

Välillä tytär antoi periksi ja käytti mukavampia meikinpoistoaineita. Ensimmäinen pulloista tyhjeni vasta vuosikausien jälkeen.

Heittäessään tyhjentyneen pullon roskiin tytär huokaisi helpotuksesta. Nostaessaan edelleen puolitäyden toisen pullon sen tilalle peilikaappiin tytär huokaisi myös. Alistuneesti, mutta lämmöllä.

(Todistetusti tytär on nyt käyttänyt loppuun ensimmäisen oman silmämeikinpoistoaineensa.)

Erikoista saippuaa

Täti käski kirjoittaa yhteisöllisyydestä. Olen kuitenkin voipunut edellisestä vakavia yhteiskunnallisia aiheita käsitelleestä tekstistäni. Taidan vain kertoa, että syy pitkittyneeseen oleiluuni Kuopiossa on vihdoin ilmestynyt: Savon Sanomien erikoisnumero on tupsahdellut tänään miljoonan ihmisen luettavaksi pääkaupunkiseudulla ja Savossa. Näköislehti on luettavissa verkossa.

Samalla voin suositella Herbinan biohajoavaa kasvosaippuaa. Montaa kasvojenpuhdistusainetta olen kokeillut, ja yleensä haluan kaikki tököttini nestemäisinä. Epäilyksistäni huolimatta tämä saippuamallinen on niistä paras.

Ihoni on todella pintakuiva, talvisin pinta kuoriutuu pois viiden sentin kokoisina laattoina. Samalla se on rasvoittuva ja finniytyvä. Lisäksi minulla on varsinainen stressinaama. Jos elämäni on stressaavaa, kasvoni paukahtavat punaisten sävyjen värikartaksi.

Aloitin muutaman euron maksaneen saippuan käytön jo elokuussa, ja yhä vain sitä on jäljellä tuollainen mötikkä. Jos erikoislehden aiheuttamaa ällönaamaa ei oteta lukuun, tänä talvena ihoni on pysynyt naurettavan hyvänä, vaikken ole edes jaksanut rasvata sitä muutamaa kertaa useammin.

Kasvosaippua pesee nitisevän puhtaaksi, muttei silti kuivata. Iho tuntuu pehmeältä ja luonnolliselta. Kun aikaisempina talvina olen joutunut ajattelemaan kasvojen ihoa päivittäin, nyt olen unohtanut sen olemassaolon kokonaan. Se on kaltaiselleni laiskimukselle paras mahdollinen olotila.

Miinuspisteet näennäisestä luonnollisuudesta. Mikään varsinainen hyvistuotehan tämä ei ole, luomua on vain ruusut. Enemmän INCI:ä on ruotinut Pakolliset-blogin Mohn.

Absoluuttinen mandariinisilmä

Jos jossain olen hyvä, niin väreissä sitten. Väittivät, että isoäidilläni oli absoluuttinen värisilmä, omani ei liene siitä kovin kaukana. Siksi esimerkiksi verhojen hankinta on samalla hankalaa ja helppoa. Virheostoksia en tee, mutta niiden oikeiden löytäminen on tuskallista.

Olen muutamassa vuodessa ruvennut pakkomielteilemään värien kanssa. Tai no, oikeastaan sävyjen kanssa. Aikaisemmin inhosin oranssia, keltaista ja violettia, mutta nyt huomaan pitäväni jokaisen värin jostain sävystä. Viime kesänä ihailin leijonan- ja pietarinyrtinkeltaista (tunnetaan myös nimellä kumiankankeltainen) palavasti, ja etsin oikeanlaista kynsilakkaa kissojen ja koiran (sic.) kanssa.

Virkkaava tätini kertoi facebookissa lakkaavansa kyntensä appelsiininvärisiksi. Yhtäkkiä huomasin himoitsevani oranssia - en appelsiinin-, vaan mandariininsävyistä, räikeää punaoranssia.

Yllätyksekseni löysin tavaratalosta juuri etsimäni sävyn, ja Mavala 67 Amsterdam hyppäsi mukaani. Kotona etsin alus- ja päällyslakkaani tarkoituksenani lakata kynteni pitkästä aikaa uudella värillä. Kappas: viime syksynä hankkimani Maybelline New York 341 Orange Red on täsmälleen samansävyinen.

Värisilmäni yllätti taas tarkkuudellaan minut itseni. Talvea kohti painuva mieleni ei ilmeisesti rohjennutkaan rakastaa Maybellinen mandariininoranssia sen ansaitsemalla intensiteetillä, mutta tarkka sävy kummitteli mielessä kuitenkin. Se on tämän kevään voitto se. Kylmät sinertävät, harmaat ja tummanpunaiset saavat jäädä odottamaan syksyä.

Kuvassa vasemmalta oikealle Mavala 67 Amsterdam, L'Oréal 612 Green Couture ja Maybelline New York 341 Orange Red. Värit ovat oranssien kohdalla niin lähellä oikeaa kuin ne suinkin tällä näytöllä sain, vihreä valehtelee reippaasti. Se on kuitenkin täydellisin löytämäni vihreä, hyvin lähellä tuota alinta kirstunvihreää.

Aika uimahallissa ohi

Loppu tuli. Nimittäin taas yhdelle äidiltä jemmaan jääneelle mönjäputelille. Tuo suihkusaippua, jonka tuoksua kuvailee vain sana uimahallimainen, köllötti kaapissa vuosikaudet. Tuoksutehtailija on ilmeisesti olettanut, että puhtaan ihon täytyisi tuoksua steriililtä kuin kloriitti. Lähes kiinnyin yleisen suihkun hajumaailmaan, lähes. Mikähän mahtaa olla tuo mystinen merkki?

Kaksi työpäivää jäljellä. Kolmannen yön vietän jo Vaasassa. Sinne on avattu aivan minulta kertomatta uusi kahvila, josta Vivvi kertoo blogissaan. Ja GW-galleriaan avataan kuulemma intialainen ravintola! Ei sillä, Kuopion ravintolatarjonnassa riittäisi tälle laiskalle lounastajalle vielä paljon mutusteltavaa.

Polishing thoughts

Ajatusten ohjaaminen muualle - asia, jota täytyy harjoitella, harjoitella ja harjoitella.

Kuvassa ovat kynteni. Ne eivät ole koskaan hyvässä kunnossa. Siihen en pyrikään. Nämä ovat kynnet, joilla nypitään kissoista punkkeja, kuoritaan appelsiineja ja raaputetaan tiskivedessä lilluvista astioista kovettunutta likaa. Käsissäni on jälkiä arvista ja yksi sormistani on aivan vinossa murtuman jäljiltä: ne ovat nähneet elämää. Catwalkeille kädet eivät sopisi kuin Photoshopin kautta. Onneksi, sillä olisivathan ne haaskausta tällaisella tytöllä.

Siitä huolimatta aina välillä innostun lakkaamaan kynsiäni. Vesimeloninpunainen lakka on peräisin äitini varastoista. Äidin lempparilakkaa kähvelsin aina välillä minäkin. Nyt, kun koko lakkapullo on siirtynyt minun nimiini, sen käyttäminen tekee oikeasti kipeää. Aina, kun huomasin katsoa kynsiäni pidemmän aikaa, itku tulee silmään.

Kuten äitini, minäkin pidän vesimeloneista (arbuuseista, kuten äitini sanoi) ja niiden väreistä: sekä päältä että sisältä. Liika nyyhkytys kuitenkin vie voimat. Päädyin lakkaamaan pikkusormenkynnen keltaiseksi. Vaikkei se ole leijonankeltainen, se ajaa asiansa. Ajatukset siirtyvät muualle, ja oma höperyyteni rupeaa hymyilyttämään. Ei enää itketä.

Toinen ajatuksenvaihtoihin ajanut syy oli tämänpäiväinen hammaslääkärireissu. Kävin poistattamassa alaviisurit neljä ja puoli vuotta sitten. Sen jälkeen en uskaltanut näyttää hampaitani kenellekään ennen viime viikkoa, kun toinen yläviisureista meinasi kasvaa läpi poskestani.

Yläviisuri lähti helpommin, mutta asemalla käyminen oli kuitenkin kamalaa. Nyt, kun hoitoon oli varattu peräti 40 minuuttia (kyllä, neljässä ja puolessa vuodessa ehtii tapahtua kamalia), minun täytyi keksiä sotasuunnitelma.

Googlettelin sopivia strategioita aamuyöhön asti. "Käy mielessäsi läpi elämäsi suuria onnistumisen hetkiä ja pidä niistä kiinni" oli ainoa konkreettinen vinkki, jonka yksikään hammaslääkäri internetissä antoi. Kiitos johtajahammaslääkäri, dosentti Lauri Turtola. Minulle tuli entistäkin pahempi olo, kun en löytänyt yhtään kuvatunlaista hetkeä. Pinnisteltyäni aikani myönsin itselleni, että olen epäonnistunut hammaslääkärikävijä. Epäonnistunut ihminen!

Asiaa tunteja ja tunteja järkeiltyäni tulin siihen tulokseen, että aika kuluu nopeammin, kun on jotain oikeaa ajateltavaa. Koko hammaslääkärireissun ajan luettelin mielessäni kaupunkien, maiden ja naisten nimiä aakkosjärjestyksessä. Yritin myös muistella Suomen presidenttejä ja Euroopan Unionin jäsenmaita. Aina, kun oikein ällötti, mietin Kyösti Kalliota.

Vielä hammaskivenpoisto ja toinen reikienpaikkauskeikka jäljellä, ja sitten voin taas ajatella juuri niitä asioita kuin haluan. Aakkosstrategia toimi. Tai ehkä se sittenkin oli diapam.

got2b so many reasons powder'ful rockstar

Hiuksista en tiedä mitään. En yksinkertaisesti mitään. Silti ajattelin kirjoittaa hiusasioista. Kuinka surullista!

Teini-iän hiustenvärjäyskierteestä päästyäni en ole käsitellyt tukkaani vuosiin enää mitenkään. Shampoo ja hoitoaine ovat ainoat säännöllisesti käyttämäni tuotteet.

Vieressä havainnollistava kuva vuodelta kakstuhattaviis, kauan on aikaa siis. (Mustikkaisista hiuksistani piti tulla suklaanruskeat. Kanadalainen värjäystökötti oli huumorintajuinen, ja host-isäni väitti minun muistuttavan Ronald McDonaldia.)

Värjääminen ja lämpökäsittely rasittavat hiuksia eniten, eikä kumpikaan niistä ole minun ongelmani. ENÄÄ. Aina, kun haaveilen uusintavärjäyksestä, käyn tuijottamassa vasemmalla olevaa kauhistusta.

Välillä hemmottelen hiuksiani hiusnaamiolla, useimmiten unohdan käyttää selvitysainetta ja joskus maltan ruokkia niitä alekorista pari vuotta sitten nappaamallani kiiltosuihkeella.

Hiuskiinteeni ja muotovaahtoni ovat peräisin äitini jäämistöstä. Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan ymmärtänyt hiuslakan ja -kiinteen eroa. Joskus lukioiässä sentään hiffasin, mitä eroa on hiuskiinteellä ja muotovaahdolla. Sitäkään en uskonut, ennen kuin kokeilin. Sen kokeilun jälkeen olen suhtautunut niihin... No, negatiivisesti.

Yhden asian olen hiustenhoidosta huomannut: mitä vähemmän hiuksia pesee, sitä vähemmän niitä täytyy pestä. Aikaisemmin pesin hiukset päivittäin, nyt yritän pitkittää väliä joskus kolmeenkin päivään. Siitä en ole uskaltanut mennä yli tuskin koskaan. Aivan hippi en minäkään ole, nih.

Kävin äsken Sokoksella. Minulla oli tarkka kauppalista: meikkivoide, leijonankeltainen kynsilakka ja hoitoaine. En voi lähteä koskaan kauppaan ilman listaa. En koskaan tiedä, mitä minä siellä teen. Ruokakaupat ovat pahimpia, mutta niistä taidan tilittää joskus toiste.

Se, että kauppalistallani oli meikkivoide, kuulostaa siltä, että tietäisin noistakin asioista jotain. Noh, yläasteella ja lukiossa suunnattomia alemmuuskomplekseja epätasaisen ihoni kanssa kokeneena kävin läpi varmasti kaikki halpamerkit. Sitten löysin Maybellinen Dream Matte Moussen. Sitä en vaihda, mutten toisaalta ole myöskään jaksanut käyttää koko kesänä.

Tökötti, joka oikeasti peittää koko naamani siedettävästi, on ymmärrettävästi melko raskasta. Niin raskasta, etten ole jaksanut tehdä meikkaamisesta joka-aamuista operaatiota. Lumenen kuultomeikkivoiteesta olin kuullut paljon hyvää, lähti mukaan. Ehkä sitä levittäessä ei tarvitsisi katsoa peiliin. (Toivottavasti työyhteisö huomauttaa tästä, mikäli tarvetta tulee.)

Kaikkein vakavimmin olin liikkeellä kynsilakan kanssa. Kynsilakkaa käytän satunnaisesti, kun muistan ja viitsin. Olen huomannut, että katkon ja lohkeilutan lakattuja kynsiäni vähemmän. Aika monet kynsilakoistani periytyvät taas, yllätys yllätys, äidiltäni. Vanhin toimivista kynsilakoistamme on vanhempi kuin minä. Hyvä Dior! Tällä kertaa etsin kuitenkin Juuri. Sitä. Oikeaa. Sävyä.

Sopivansävyistä kynsilakkaa olisi vaikkapa tämä: █████████████. Minusta tuon sävyn nimi on leijonankeltainen, oranssinkeltaisesta puhutaan myös. Inhoan keltaista, mutta tuo nimenomainen sävy viehättää minua. Voisin aloittaa siedätyshoitoni kynsistä, mutta kirkkaankeltainen näyttää edelleen liikaa pissiltä ja liiskatuilta ötököiltä. Leijonia tai leijonoita ei löydy Kuopiosta, ei.

Hoitoaineen löytäminen oli sentään helppoa. Katsotaan, miltä Herbinan biohajoava balsami vaikuttaa. Saman sarjan kasvovesi ja -saippua täytyisi laittaa kokeiluun myös.

Olin jo menossa kassalle, mutta matkaani tuli mutkia: Schwarzkopfin tuotteita tarjoushinnoin. Ja huppista, tästä päästäänkin aiheeseen, joka poistaa kaikki hiushuoleni. Rakastan kuivashampoita!


Kun Tigin Rockstar saapui Suomeen, olin ensimmäisiä ostajia. Rockstar pelasti varsinkin kesän 2009! Ensirakkauteni Rockstar auttoi minut läpi festareiden vesisateiden, hikisten lenkkireissujen jälkeen yllättäneiden sosiaalisten menojen ja nukkumattomien öiden jälkeen koittaneiden työpäivien. Ihmetökötti.

Vaikka kyseisen merkin kuivashampoot tyhjenivät muilla itsestään, minun Rockstarini eivät koskaan pettäneet. Aina en kuitenkaan viitsinyt raahata isoa pulloa mukanani, ja ostin paljon halvempaa Ruotsissa valmistettua Proffsia. Suhtauduin halpismerkkiin vähän epäilevästi, enkä tainnut lopulta käyttää sitä kertaakaan: Tigi pysyi luottoaineenani.

Talvella yksi Rockstar tyhjeni taas. Vaasassa merkin kuivashampoo oli kuitenkin bannattu juuri itsestään tyhjenemisen takia. Vähän arkaillen ostin Four Reasonsia. Hyvä valinta! Kesän alussa totesin, että neonpinkki Proffs oli edelleen hyllyssä Savossa. Kokeilin, ja yllätyin todella positiivisesti. Ilmeisesti suurimmat erot ovat siis tuoksuissa.

Tänään sieppasin tarjouksista Schwarzkopfin uutuuksia: kuivashampoon ja pari Powder'ful-hiuspuuteria. Toinen lupaa mattapintaa, toinen volyymia. Nopean kokeilun perusteella totesin, että ne sopinevat tarkoituksiini parhaiten juuri yhdessä käytettynä: toinen koko otsatukkaan ja toinen juuriin. Jes! Rockin' it -kuivashampoo on tuoksultaan todella vahva laitettaessa, mutta hiuksissa tuoksu on ihan ok.

Yksi mutta. Periaatteessa haluan käyttää nykyään kaikkia vanhoja tuotteita pois. Entäs, jos minulla on viisi samankaltaiseen vaivaan käyvää tuotetta, jotka kaikki ovat uudehkoja? Lokakuun alussa länsirannikolle palatessani taidan joutua salakuljettajaksi, etten aivan häpäise itseäni poikaystäväni silmissä...

laukkulouskutus

Oletko kenkä- vai laukkuihminen, minulta kysyttiin. Kysymys pysäytti minut hetkeksi. Onko minuutta tosiaan mahdollista määrittää esineiden kautta? Paljon enemmän ironiaa on vaikkapa tissi- ja persemiehissä. Ovatko älyä arvostavat uroot sitten päämiehiä?

Mutta materiasta oli kyse nyt. Jos minulle onkin kenkiä, laukkuja tai meikkejä kasaantunut, on se johtunut siitä, että halvalla on saatu. Olen hyvin huono heittämään tavaraa pois ja häpeällisen laiska viemään tavaraa kierrätykseen.

Meikkejä olen aina ostanut harkiten. Uusia harvemmin kannattaa ostaa. Useat tuotteet nimittäin eivät noudata parasta ennen -päivämääräänsä. Esimerkiksi ripsivärit vain paranevat vanhetessaan, ennen kuin sitten kuivuvat lopullisesti. Luomivärejä käytän vähän, mutten löydä mitään ratkaisevaa eroa 20 vuotta äitini ostaman plankin ja nykymarkettikosmetiikan välillä. Molemmat pysyvät luomissani tarvittavan sitkeästi.

Yksi pahe minulla kosmetiikan suhteen on: suihkusaippuat. Elän tuoksuista, ja ne vaikuttavat hurjasti mielialaani. Aamulla ja illalla haluan käyttää erituoksuisia suihkusaippuoita. Aamulla suosin piristäviä ja sitruksisia tuoksuja, illalla jotain rauhoittavaa. Nyt olen hillinnyt intoani niidenkin suhteen. Kun saan nykyiset käytettyä loppuun, siirtynen luonnollisempiin versioihin.

Kenkäihminen en ainakaan ole, jos valita täytyisi. Tennarityttö olen ollut aina. Talvet käytän maihareita, syksyt kumppareita ja kesät Converseja. Viime talvena ihastuin Vagabondin nilkkureihin, All Starsien lisäksi jalassani viihtyvät eritoten One Starit. Kaikki consset olen ostanut joko Lontoosta tai Dubaista. Korkokenkiä minulla ei ole yhtään paria, muutamia vanhoja loppuunastuttuja ballerinoja kaapeista löytyy.

Uuden tavaran hamstrauksen olen yrittänyt vähentänyt minimiin - ja siinä onnistunutkin. Kirpputoreilla en yritäkään vastustaa vanhoja suutarintekemiä nahkalaukkuja. Jos ne ovat kestäneet edelliset 50 vuotta, ne kyllä kestävät minun käytössäni tulevaisuudessakin. Lisäksi niiden muotoilu on ajatonta ja sympaattista.

Vaikka samaa ajattomuutta jankutetaan chaneleista ja vuittoneista, minun mielestäni molempien merkkien laukut ovat ajattoman rumia. Oikeasti: rumia. Laadusta kannattaa maksaa, mutta kuuluisammissa tuotteissa maksaa laadun sijaan merkki. Hinnoissa on reilusti ilmaa. Ja vielä kerta kiellon päälle: ne ovat rumia.

Jos luksuslaukun ostaa, rahoja ei ainakaan käytä 20:een heikompilaatuiseen veskaan. Luksuslaukkua varmasti myös käyttäisi varovasti ja huoltaisi hyvin. Mutta silti. Mikä ihme laittaa ihmisen laittamaan rahansa susirumaan Chanel 2.55:een tai Vuittonin monogrammeihin? Miksi niin monet ihmiset rakastuvat niin naurettavannäköisiin laukkuihin? Kuinkahan monet Vuitton-rakastajat oikeasti pitävät laukuistaan, eivätkä vain halua ilmaista niillä varakkuuttaan?

Ja kun kyse ei edes ole siitä varallisuudesta. Uskoakseni lähes kaikilla säännöllistä työtä tekevillä on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä mahdollisuus ostaa luksuslaukku tai muutama. Minullakin olisi varmasti mahdollisuus hankkia itselleni ikioma Vuitton. Laukkujen sijaan priorisoin rahani kuitenkin mieluummin vaikka uuteen kameraan.


Ainoa laukku, jonka takia olen miettinyt pistäväni rahaa palamaan pariasataa enemmän, on Mulberryn Alexa. Sen muotoilu iski minuun heti, kun näin ensiesittelyn Alexa Chungin kätösissä pari vuotta sitten. Sitten se rupesikin näkymään jokaisen julkkiksen kädessä.

Eikä minusta pelkästään siltä tuntunut, sillä laukkua käyttävien lista on pitkä. Laukku poikkeaa monista kalliimmista yksinkertaisuudellaan ja rentoudellaan. Alexa näyttää käytännölliseltä ja mukavalta... Huolettomalta. Sellaiselta kuin laukun pitäisikin näyttää. Sellaiselta kuin minun laukkuni pitäisi näyttää. Halpaketjuversioista se poikkeaa laadullaan. Kun Alexaa kerran hypistelee, ei tuntumaa saa pois mielestä.

En hetkeäkään väitä, että Alexa olisi kaikista laukuista kaunein. Varmastikaan se ei ole kaikkien mieleen. Useiden mielestä se on ihana: sellainen menestystarina se Mulberrylle on ollut. Minua vain ihmetyttää se, miten juuri 2.55 voi olla miljoonien naisten mieleen. Miksi juuri siitä nousi ikoni? Miksi juuri se voi maksaa enemmän kuin muut? Useampia sukupolvia on huijattu.

Oikeastaan halusin puhua laukuista siksi, että törmäsin Rebecca Minkoffin suunnittelemaan Stitch Virginia Laptop Sleeve -läppärilaukkuun. Jos läppärini tarvitsisi kuljettelua, olisin löytänyt ainoan kuviteltavissa olevan vaihtoehdon. Tässä on jotain sellaista oivallusta, jota normaalisti näkee vain piensuunnittelijoiden tuotoksissa, ja yleensä vain heidän prototyyppimallistoissaan.

Näen itseni kuljettelemassa tätä veskaa kainalossani ympäri kansainvälisiä lentokenttiä. Kuvitelmissani näytän niin coolilta, että parempi onkin, etten tätä tarvitse. Stitch Virginia jättää päälle hyvät vibat, kun en turhaan mene nolaamaan itseäni.

No mutta. Vuodesta 2005 suunnitellut Minkoff on lyhyen googlailun perusteella ilmeisesti jonkin sortin julkkis, mutta minä päädyin katselemaan hänen tuotoksiaan vasta nyt. Useimmat hänen luomuksistaan ovat yllättävän tylsiä verrattaessa hassunhauskaan läppärilaukkuun.

Hassua kyllä, laukku nimeltä Morning After myi minut itselleen. Se on ilmeisesti juurikin se kapistus, jolla Minkoff itsensä toi julkisuuteen. Loistavasti nimetty laukku vaikuttaisi olevan juuri passeli tarpeisiini: sinne mahtuu pieni omaisuus, rivat ovat sopivan pitkät ja olkahihna näyttää mukavalta. Nahkakin on kuulemma buttery soft.

Morning Afteria näköjään valmistetaan tuhannessa eri värissä. Jotkin versiot on päivitetty erilaisilla härsöillä, esimerkiksi epämääräisillä kasoilla erilaisia niittejä. Minulle passaisi aivan tuo perusmusta versio. Ainoa, mikä minua vähän epäilyttää, ovat nuo ällöttävät roikkuvat rimpsukat. Kai ne kuitenkin saisi revittyä irti.

Vaikka tämän nillityksen tarkoituksena oli alunperin kriittisyys kenkä- ja laukkuihmisiä kohtaan, taisin juuri paljastaa itseni.

Osaisiko joku kertoa, olisiko Morning After sijoituksensa arvoinen - ja mistä niitä saa?

kuvat: bagthatstyle.com, shopbop.com, longchamp, mulberry.