Talvi ei ole lapsuuden jälkeen ollut lempivuodenaikani, mutta tunnustan kyllä, että monet siihen liittyvät asiat ovat lempiasioitani. Esimerkiksi joulu - tänäkin vuonna se oli todella vaikea, mutta ainakaan kukaan ei kuollut.
Vaikka muuta olen joskus väittänyt, rakastan joulukoristeita: punaista, vihreää ja kaikkea oljesta valmistettua. Olen oppinut sietämään useimpia jouluruokia. Anopin rosollia santsasin kahdesti. (Vaaleanpunainen mönjä on edelleen myrkkyä.)
Syys-lokakuussa tein listan asioista, joista talvella olen
erityisesti pitänyt. Nyt, kun talvi alkaa olla ohi, täytyy tuumata, mitä lopulta sain aikaiseksi.
Talvella...
1. kävin luistelemassa (kahdesti.)
2. kävin hiihtämässä (kahdesti.)
3. keitin linssikeittoa (muutamankin kerran).
4. söin joulusuklaata.
5. leivoin pipareita (ja söin överipaljon taikinaa mm. iltapalaksi jogurtin seassa).
Mutta sen sijaan talvella en...
6. käynyt pulkkailemassa.
7. tehnyt blinejä (tosin söin niitä Fondiksessa).
8. tehnyt lumilyhtyä.
9. syönyt älyttömästi joulutorttuja (sillä sairastuin vatsaflunssaan syötyäni yhden marraskuussa, enkä vieläkään pysty ajattelemaan niitä ilman kuvotusta).
10. leiponut laskiaispullia (olen säästellyt vehnästä ärtyvää vatsaani).
11. juonut minttukaakaota (mutta muuta kaakaota kyllä).
12. paistanut joulukinkkua (tuoksu olisi ollut ihana, mutta syöjiä ei riittävästi).
13. tehnyt lumienkeliä.
14. leiponut runebergintorttuja.
15. tehnyt lumiukkoa.
16. aina pukeutunut niin lämpimästi, ettei tullut kylmä (mutta ainakin minulla oli superlämmin takki ja superlämpimät kengät!).
17. ottanut kuvaa huurtuneista silmäripsistä.
18. käynyt kävelemässä jäällä maaliskuun auringossa (en ollut koskaan liikkeellä hankiaisten aikaan).
Väittäisin pettymykseksi. Positiivista on se, että seuraavana talvena petrattavaa on peräti 13 kohdan verran. Seuraavana talvena voisin myös hiihtää enemmän kuin kolme kilometriä. Ja pelata jääkiekkoa.
Ehkä hyvän talven sijaan tärkeintä on se, että se on ohi.
Sanotte te mitä tahansa, minä vieritän osan
En osaa kävellä täällä samalla tavalla kuin kävelen muualla, hitaasti ja ihmetellen. Yksi syy on ytimiin asti viheltävä tuuli, toinen ympärillä urheilevat kanssaihmiset. Kun kerran uskaltaudun reitille, päädyn harppomaan muiden lailla eteenpäin. Se lietsoo niveltulehdusta ja saa minut tuleviksi viikoiksi sisälle värjöttelemään jalkakipuineni.
Ehkä se on myös se, ettei ole mäkiä ja metsiä, joiden taakse piiloutua.
Se, että heti kaupungin ulkopuolella näyttää maailmanlopulta.
Maailmanloppu <3 Mua tuo näkymä rauhoittaa ja jos joskus itse rakennan talon, haluaisin rakentaa sen juuri siten, että aamulla ensimmäisenä näen ikkunoista kuvasi kaltaisen näyn.
VastaaPoistaMä olen jotenkin oppinut sietämään Kuopiota, mutta ei täällä vain ole mulle mitään, mihin voisi rakastua. Mutta se on kai ihan sitä, mihin on tottunut? :) Toisaalta, asioista kai voi oppia pitämään. Minä en nuorempana pitänyt siinä sun naapurissa olevasta kaupungista, toisin on nyt.
Minä uskoin pitäväni tästä kaupungista - ja voi, näiden vuosien aikana olen yrittänyt purra hammasta yhteen ja pitää siitä niin vallan vimmatusti. Tässä välissä täytyy tunnustaa, että vaikka pidän Kuopiota kotikaupunkinani, olen asunut siellä ihan oikeasti vain kolmen vuoden ajan. Käytännössä olen viettänyt enemmän aikaa esimerkiksi Vantaalla. Tottumuksen lisäksi kaupungissa täytyy siis olla jotain, joka minuun erityisesti vetoaa.
PoistaMuutamaa ihanaa poikkeusta lukuunottamatta Kuopiossa ei ole enää edes tärkeinä pitämiäni ihmisiä. Olen löytänyt kaksi pääasiallista, ehkä hieman abstraktia kohdetta kaipaukselleni:
1) Makea vesi. Meri on kaunis ja joojoo, mutta eipä tuo Itämeri nyt suurinta osaa vuodesta rannalta katsottuna kovin sykähdyttävä lätäkkö ole. En näe siinä sitä salaperäisyyttä, josta kaikki kohkaavat: rannoille ei ajaudu jännittäviä tavaroita eikä satamasta lähde matkustajalaivoja kaukomaille.
Olisin varmasti toista mieltä meren suhteen, jos näkisin sen keittiön ikkunasta, mutta taloudelliset resurssit huomioon ottaen not gonna happen. Lisäksi kaikki merenrannat tuntuvat olevan jonkun yksityistä omaisuutta. Järviseudulla viivaa on niin paljon, että siihen voi suhtautua hövelimmin. Voi löytää omia rantoja ja paikkoja kaupungin liepeiltä ilman autoakin. Ja mikä parasta: voi sukeltaa silmät auki.
2. Se, että ihmiset puhuvat tuntemattomille. Ihan varmasti tässäkin kaupungissa on mukavia ihmisiä. Minä kuitenkin olen ilmeisimmin uskomattoman huono tutustumaan ihmisiin pintapuolisuutta paremmin (jos olisin ihmisten kanssa parempi, minulla olisi täällä sosiaalinen ympyrä). Kuitenkin koen olevani sosiaalinen, enhän minä muuten voisi työskennellä ammatissani. Vajavaiset ystäväpiiritaitoni eivät haittaa paikoissa, joissa tuntemattomille puhutaan. Voin tuntea olevani ihminen vaikka vain käymällä kaupassa.
Joku sanoi joskus, ettei pääkaupunkiseudulla tervehditä edes naapureita. Voi olla, mutta ventovieraiden kanssa asiat ovat helpommin. Siellä asuessani olen joskus yhden vuorokauden aikana tutustunut ihan vain kadulla käyskennellessäni useampaan ihmiseen kuin tässä kaupungissa vuoden aikana.
En varmasti uskaltaisi pitää koskaan verhoja auki, jos asuisin lakealla! Isäni asuu näissä maisemissa - näyttää kummasti enemmän sielunmaisemaltani, siellä on sopivasti kukkuloitakin. :)
Jännä kuulla, miten eri tavalla samat asiat voi nähdä. :) Mulle mieluisin vesistön muoto ovat tutut joet. Jäiden lähtö valtavien jäälohkareiden ja veden paetessa teille ja pelloille on ihana näky. Tykkään siitä, miten luonto näyttää voimansa ja siksi tuulinen merenranta isoine aaltoineen on mun makuun.
VastaaPoistaYllätyin oikeasti siitä, miten täälä järvistä jäät vain... no sulavat. :D Järvissä ei ole luonnetta. Enkä pidä veneistä tai uimisesta, joten järvi ei sinänsä tarjoa mulle mitään. Katselen mielummin rannalta ja merissä on enemmän katseltavaa. Plus, että aukeasta maisemasta pitävänä myös ulapalle on tietenkin mukava tuijotella. ;)
Minä kun asuin Espoossa, en tutustunut kehenkään. Kukaan ei puhunut mitään, edes kassat eivät vastanneet tervehdyksiin. Kuopiossa en tunne naapureitani. Kaksi vuotta tässä asumista ja yksi rapun mummo on ainoa naapurini, joka joskus vaihtaa pari sanaa. Puolet ei vastaa tervehdyksiin. Olen kuullut tuon Kuopiolaisten juttelun ennenkin, mutta ei mulle vain kukaan tuntematon ole tullut puhumaan! :D
Mä pidän luonteesta myös kaupunkien suhteen. Siksi S-joki on mun lemppari, niin rakas. Ja samasta syystä en ennen pitänyt siitä sun kaupungista. Siellä ei jotenkin ole niin suuresti mitään omaleimaista. Siellä ensimmäisiä kertoja pidempän viettäneenä mulla oli hassu tunne, etten oikein tiennyt, missä olen. Sittemmin olen kuitenkin tykästynyt paikan avoimuuteen. Siellä suomenkieliset, suomenruotsalaiset ja ulkomaalaistaustaiset elävät hyvässä sovussa. Ihmiset ovat liberaalimpia. Täällä olen yo:lla kuullut tänlläkin viikolla ihmettelyä siitä, miten tummaihoiset ovat jossain normaali asia...
Se maahanmuuttajien hyvä sulautuminen yhteiskuntaan (eikä vain niihin alemman luokan töihin) korostuu ehkä sairaalassa enemmän. Siellä varsinkin pidän siitä, miten työkavereissa on hyvin paljon eri taustoista olevia ihmisiä.
Me kyllä olemme nähneet näistä kaupungeista niin eri puolet! Apua! :D Minusta täällä Vaasassa näkyy hämmentävän paljon tyyppejä, joista Imagessakin oli puhe. Minulle tämä kaupunki on jakautunut hävyttömän voimakkaasti - köyhiin ja rikkaisiin, koulutettuihin ja kouluttamattomiin, suomenkielisiin ja ruotsinkielisiin. Nämä eivät juuri kohtaa. Ihmiset eivät hymyile klikkien ulkopuolisille, siksi ihmettelen tuota kokemaasi avoimuutta. Seinäjoella asenne on jo ihan erilainen, olen työhommien takia oppinut pitämään siitä kaupungista!
PoistaEhkä minulla suuri osa tästä järvikaipuusta liittyy juuri uimiseen ja saunomiseen. Opin uimaan ja kävelemään samoihin aikoihin, ja lapsena vietin kesät pääosin järvessä. :)
Ja itse asiassa minulle tuo jäiden lähtö ja lumien sulaminen on Savossa aina kulminoitunut Korkeakoskeen - siellä on hyvä vierailla esimerkiksi vappuna tai äitienpäivänä, suosittelen käymään. :)
ps. Ihanaa, että kommentoit ja haastat minut pohtimaan omia miksi-kysymyksiäni!
Eri tavalla tosiaan, mä en nimittäin ymmärrä yhtään tuota Imagen juttua. Tai uskoa todeksi. Tai no, mun on vaikea käsittää, että missään olisi tuollaista! Mutta mun kuvaan saattaa vaikuttaa se, etten itse ole Vaasalainen enkä klikkiytynyt mihinkään - ja kaikki ovat ottaneet mut hyvin vastaan. Toisekseen sairaalassa ilmapiiri on kai erityisen hyvä.
PoistaPlus, että kuten tiedät, Vaasan ympäryskunnat jakautuvat selkeästi ruotsin- ja suomenkielisiin eikä liikehdintää kuntarajojen yli tapahdu. Mun kotikunnassani ilmapiiri on selkeästi rasistinen. Ihmettelen, miten lähikaupunkina voi olla niin suuren maahanmuuttajaväestön omaava kaupunki ja silti eläneet niin tiiviisti omassa tynnyrissään. Ja ne, jotka eivät ole sitä "karkotetaan kaikki" -kastia, ilmaisevat kantaansa jatkuvasti esim. halventavin vitsein. Myös ruotsinkielisiä kohtaan. Tuota kuvaa vasten mikä tahansa kai näyttää hyvältä... :P
Hei, mun pitää muuten vinkata sulle, jos et ole jo käynyt, Kuopiossa Urban -nimisestä lounaspaikasta. Kympillä pöytiin tarjoiltuna alku-, pää- ja kahvin/teen kanssa pieni ns. äkkimakea. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde ja tänään syömäni kukko viinissä oli kyllä paras lounasruoka, jota olen saanut. Lisäksi sisustus on ihana. :)
Tämän tynnyröitymisen takia suunnitellut kuntaliitokset ovat minusta aika hauskoja rottakokeita! :D Mieheni on syntyjään tuosta viereisestä kunnasta ja hän tai hänen kaverinsa muistivat useamman artikkelin lehtijutussa esitellyn sankarin. Tästä kaikesta huolimatta maahanmuuttajana Vaasassa lienee helpompaa kuin muualla ihan vaikka luontevan monikielisyyden takia.
PoistaLämmin kiitos Urban-vinkistä! Olen parissa facebook-statuksessa sitä jo ihmetellyt, mutten ollut vielä ehtinyt tehdä tarkempaa selkoa. Ehdoton käyntikohde!
Yleensä talvi ei aiheuta mitään mutinaa täälläpäin, mutta kulunut talvi tuntui jotenkin tervanjuonnilta. Noh, onneksi on (ainakin kalenterin mukaan!) jo kevät :)
VastaaPoistaMulle talvi on vuosi vuodelta kamalampaa - se on kai tämä pimeys! Ensi talvena pitäisi kokeilla, jos jonkin aurinkoisen paikan d-vitamiini auttaisi...
Poista