Uneton kirjasyksy

Sanon palapeliotosta kuvituskuvaksi. En kuitenkaan arkistokuvaksi, sillä kaunis kimo kavereineen olisi projektini juuri tälle yölle, mikäli valaistusolosuhteet olisivat paremmat.
Yleensä syksyisin haluan vain nukkua, nukkua ja nukkua. Viimeisen puolentoista viikon aikana olen kuitenkin kärsinyt ikävästä unettomuudesta. Tunnen tolkutonta väsymystä, mutta lepomoodi ei napsahda päälle ainakaan ennen lehdenjakajaa. Koska tänä syksynä aamulehti (näilläseuduin Pohjalainen) ei kolahda laatikkoon, uniaikani siirtyy pahimmillaan siihen, että mies ja koira lähtevät omalle lenkilleen.

Useiden öiden pyöriskelyn ja itkeskelynkin jälkeen en enää jaksa. Palapeli oli kuitenkin huono idea, sillä kuten sanottu, asunnossamme on sen ratkomiselle uskomattoman huono valo. Siispä lukeminen on oikeastaan ainoa mahdollinen ajanviete. Loppumattomassa syyskuussa olen saanut valmiiksi jo 12 kirjaa. Äsken sain valmiiksi Schulzen Adam ja Evelynin, seuraavaksi vuorossa on Lewyckaa tai Maylea.

Viime vuonna, elokuussa, listasin Helsingin Sanomien kirjalistasta silloiset lempparini. Tuosta omasta kattauksestani olen tähän listaan mennessä lukenut yhdeksän, joka olkoon tämänkertaisen listan pituus. Teoksia poimin puolisentoista kuukautta myöhässä Hesarista, sillä listan ilmestyttyä nettiin olin Kunderan ja Kafkan kukkulaisessa maisemassa.

Sallan kirjasyksy 2012:

 

Paul Auster: Talvipäiväkirja. Pääosassa kirjailijan äiti. Tammi
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Man Booker -palkinnon voittaja. WSOY *5
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo. Tekniikka kehittyy, ihmissuhteet sumenevat. Otava
Jantso Jokelin: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä halusta nähdä mitättömät paikat. Sammakko
Jari Järvelä: Parempi maailma. Rasismista ja yrityksestä muuttaa maailmaa. Tammi
Riku Korhonen: Nuku lähelläni. Rakkaustarina eurooppalaisessa finanssikeskuksessa. WSOY *1
Sirpa Kähkönen: Hietakehto. Mitä sota tekee kaikkein pienimmille? Otava
Cormac McCarthy: Veren ääriin. Lainsuojattomia villissä lännessä. WSOY
Riikka Pulkkinen: Vieras. Kertomus muukalaisuudesta, jota kannamme sisällämme. Otava

(Luetut yliviivattuna.)

Viime vuonna analysoin kiinnostuksenkohteitani kansankielelle, mutta nyt en jaksa. Mukana on lähinnä vanhoja suosikkeja. Lisäksi Barnesin teoksesta kiinnostuin jo aiemmin ja Järveläänkin olen halunnut tutustua jo kauan. Jokelin taasen oli pari kesää sitten hyvää Isä Camillo -seuraa. Lukunäytteeksi nostaisin esimerkiksi Savon Sanomissa julkaistun mainion Miss Suomi -artikkelin viime syksyltä.

Takaisin tähän yöhön. Onneksi kimoystävän palasia nuuskivalla samansävyisellä toverillani ei ole uniongelmia (jollei koolleen uskomatonta unihaukuntaa ja -ulvomista lasketa). Terroristi onneksi jätti pahvisilpun rauhaan kymmenennen palasen kohdalla: tuhannen nuuhkaisun sarja oli ilmeisesti neidolle liikaa.