Silmän sisältä ja ympäriltä

 

Joskus olen ihmetellyt, mitä minä blogimaailmassa teen - mitä sellaista annan, mitä muut eivät. Muutama löytämäni kohta:

1) Olen erinomaisen hyvä nillittämään anonyymeille muiden kommenttikentissä. Epäilemättä bloginpitäjät ovat välillä hermostuneempia minun kuin anonyymi-ilkiöiden kanssa.

2) Besserwisserimäinen sävy löytyy minulta tarkoituksettomasti, sillä tiedän välillä paljon omituisista asioista. Joskus huomaan kirjoittavani bloggareiden kysymyksiin kenties tarpeetonta tietoa rivikaupalla. (Sama ongelma minulla on välillä aivan reaalisosiaalisissa kohtaamisissa. Olen aina yhtä hämilläni, kun kuulijakunta ei lopulta olekaan kiinnostunut vaikkapa tilastoista, jotka käsittelevät tomaattimehun juontia lentokoneessa.)

3) Yksi sana: itsesääli. Ruikutukseksikin morkattu itsesääli on freesi ilmaisutapa hohdokkuuteen pyrkivässä maailmassa. Sopivin mitoin, ainakin. Mutta parempi överit kuin vajarit.

4) Annan erinomaista esimerkkiä siitä, millaisia kuvia ei internetiin kannata laittaa. Ei tartte naked trutheja tai muita kansallisia kampanjoita, mää esittelen rohtuneita huulia ja takkuisia hiuksia ilmankin. Notta terve vaan, minua vuosien päästä googlettelevat entiset mahdolliset tulevat työnantajat, näin harkitseva minä olen.

 

Punoittavista silmistä huomaa hiekkapölykauden alkaneen, punaiset pienet läntit ovat surunpisaroita, pisamat ilmestyivät Bratislavassa. Enkä sittenkään ollut puhdistanut edellisenä iltana ripsivärejä riittävän huolellisesti - makro kyllä huomasi. En uskaltanut rajata lähemmäs.

Postauksen pointti on kuitenkin tässä: täti ihmetteli silmänympärysvoiteeni tarpeellisuutta 24-vuotiaalle iholle. Ihmetteleeköhän enää?