Kilven erikoisesta kokemuksesta

Sekalaiset kuvat, niillähän kaikki tauot on hyvä päättää? Tässä vapunjälkeisiä tuntoja.

Järjestelmäkamera ei ole kulkenut mukana missään. Pokkari ottaa kiinni perinteisesti lähinnä typerimmät huomiot. Nyt asia ehkä kohenee, sillä Jussi-pukki (jep, tämä kuulosti väärältä) juhannuspukki toi lännestä mukanaan minulle Penin. No, oikeastaan se on ehkä isän, mutta saatamme kaikki arvata, kenen ystäviksi isän uusimmat lelut ovat hetkisen päästä siirtyneet... Kevyt kaveri on järisyttävän ihana, mutta voi sitä objektiivien määrää, mille minulla nyt olisi tarvetta!

 

Tässä olin minä tänään. Hiukset värjäsin viimeksi ennen Unkaria, köh, maaliskuussa. Etuhiukset saksin, hm, kohta. Naamanikin tunsin erityisen rumaksi, kieltämättä etenkin sen jälkeen, kun siihen erityisesti kiinnitettiin huomiota.

Kuopiossa kokeilemani huppari olisi lähtenyt mukaan, jos siinä olisi ollut edessä vetoketju. Himoitsemani Adidaksen hupparin tyrmäsin liveolosuhteissa väriltään liian kirkkaaksi. Onneksi en tilannut sitä netistä.

Adduun törmäsin spontaanilla retkelläni Irlannin saarelle. Kävin molempien valtioiden puolella, kun ystäväni Meerimaria Karma uhkasi muuttaa pois the Stab Citystä.


Tältä näytti Pohjois-Irlannissa Carrick-a-Reden luona. Itse en köysisillalle asti päässyt tulehtuneiden nivelteni kanssa, mutta vau silti.

Bussimatkalla ihastellessani karitsalaumoja ja Game of Thrones -sarjan kuvauspaikkoja elämäni alkoi yhtäkkiä tuntua verrattaen merkitykselliseltä ja tapahtumarikkaalta. Opin, että eräs pohjoisirlantilainen kaupunki ylpeilee sillä, että Winston Churchill (1874–1965) vietti siellä lomiaan. Toisessa kaupungissa kansallissankarin asemassa olevalle Paddy-pululle on pystytetty muistomerkki (, jolle joskus järjestän pyhiinvaelluksen).

Maakunnassa on myös paikkakunta, joka muistelee kymmenen vuoden kaarellisen hampurilaisyhtiön äkillistä pakoa vain parin palvelusvuoden jälkeen. Oliko kyseessä rahanpesuyritys vaiko sittenkin hullunlehmäntauti?


Hotelli oli halpa ja hyvä, enkä ole koskaan nukkunut niin hyvässä sängyssä. Uskomatonta, Travelodge! Miten hyvä sänky! Tosin viereisessä huoneessa paperinohuiden seinien takana joku kuorsasi (hyvässä sängyssään!) eräänä iltana järisyttävällä volyymilla, usch. Mutta miten hyvä sänky! Marian mielestä se oli ihan ok.

Huoneen kokolattiamatot oli kuin tehty eväsretkille. Hotellin vieressä oli kiva libanonilainen. Tykkäsin myös uusista valassukistani. Ja join kirsikkakokista ja Magnersia ja Bulmersia ja Bulmersia ja Magnersia, osaisivat nyt päättää sen nimen kanssa. Ja söin viinietikkasipsejä ja huhhuh Tescossa oli parasta! Sori nyt vaan: maailmantuskani kalpenee sen rinnalla, mitä tunnen joitain monikansallisten yritysten tuotteita kohtaan.

Tästä kuvasta herää lisäksi tärkeä kysymys: vannoin tekeväni hummusta, baba ghanoushia ja guacamolea keväällä ainakin kerran viikossa. Guacamolea olen muussannut aina välillä, mutta mitenkäs nuo muut? Tekemättä jättäminen on suuri synti.

Toukokuussa minulla oli isälle tuliaisia Pohjanmaalta, Irlannista, Iso-Britanniasta, Slovakiasta, Unkarista ja Tsekistä. Mielestäni emme näe ihan niin harvoin, mutta jotenkin tuliaisasiat olivat kasaantuneet. Tuliaisiksi laskin myös tsekkiläiset kolikot. Vaikka spontaanin saarireissun vedin kevyin kantamuksin, isälle piti toki tuoda kentältä Jamesonilla maustettuja fudgeja (this fudge contains alcohol? dig deeper!), jotka ammoisen Dublinin-reissun jälkeen hävisivät alta aikayksikön.

Irlannista palatessani mukanani oli myös laukku ruumassa. Nyttemmin jossain Iberian niemimaalla hortoileva ystäväni kun antoi muuttokuorman hankalimmat osat - kuten matkalaukun ja läppärin - minun kannettavakseni.

Laukun sain Dublinissa ruumaan ilmaiseksi, kun masentuneen näköisellä halpalentoyhtiön työntekijällä oli aamuneljältä "niin hyvä päivä". Hänen aksenttinsa oli peräisin ilmeisesti Lounais-Irlannista, minulla nimittäin oli suunnattomia hankaluuksia ymmärtää rouvan selontekoja. Käsimatkatavarani herätti sekä Dublinin että Helsingin turvatarkastuksissa hämmentyneitä otsanrypistyksiä. Ukulele Dublinista Vaasaan: been there, done that.

Reissun ehdoton kohokohta oli ehdottomasti Giant's Causeway. Märkävarpaisen jätin jätökset on yksi hienoimmista ikinä näkemistäni asioista. En löpise tämän kuvan alle enempää, pitäkää tätä hiljaisena hetkenä luonnon edessä. 

Kuukauden ajan reissasin Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon väliä. Keski-Suomi oli aika huippu, siitä joskus useammassa sivulauseessa. Kävin myös viemässä markettoja äidin haudalle. Fonttia en ihan allekirjoita, mutta isältä niin hyvä yritys, että eiköhän se tuohon jää. Haudan ajattelin rajata luonnonkivillä.

Samana päivänä itkin lukiessani sanomalehteä: Älä ajattele, että elämä on lyhyt. Ajattele: miten erikoinen kokemus. (Eeva Kilpi)

Olen ollut aika tulessa nyt jokusen päivän tajuttuani, että melkein isäni talon takapihalla sijaitsevalle pellolle on tullut hevosia. Kaksi rapsutyyppiä, aika parasta! Jussikin kävi tuleilemassa parin päivän ajan, (parin päivän päästä vihdoin trimmattavaksi pääsevän) Lotan mielestä asia oli pelkästään aika jännä. Sijainnin lisäksi omistaja on oikein mukava!

Aamu, Pulla ja Lotta. Toistosta huolimatta: "Yhyy, pelkään kaikkea, mutta nuo asiat tuossa tuoksuvat hassulta."

Tykkään tästä kuvasta aika paljon, vaikka Aamulta näyttää kasvavan leuasta Pullan jalka.

Loppukevennyksen sijaan sanottakoon, että Spärrästä lähtiessäni kassit olivat aika raskaina. Taisinpa tehdä parhaat kirjalöytöni ikinä. Ostin myös pari päivää ennen kontteilua kolme pokkaria Suomalaisen aleista.

Tosin olen pitänyt aika hyvää tahtia lukuhommien kanssa etenkin toukokuussa, jolloin innostuin lukemaan kaikki saarireissuiltani löytämäni true crime -kirjat. Tajusin lempigenreni olemassaolon vasta kevättalvella. Mahtavinta kyllä, saaren kirjakaupoissa on true crime -osastot erikseen! Mutta luin kirjat läpi tai en, asuinkumppanin mielestä on "ihan ok", jos hetken ajan kierrän kirjakaupat kauempaa.

Tehtävänä talvi

Talvi ei ole lapsuuden jälkeen ollut lempivuodenaikani, mutta tunnustan kyllä, että monet siihen liittyvät asiat ovat lempiasioitani. Esimerkiksi joulu - tänäkin vuonna se oli todella vaikea, mutta ainakaan kukaan ei kuollut.

Vaikka muuta olen joskus väittänyt, rakastan joulukoristeita: punaista, vihreää ja kaikkea oljesta valmistettua. Olen oppinut sietämään useimpia jouluruokia. Anopin rosollia santsasin kahdesti. (Vaaleanpunainen mönjä on edelleen myrkkyä.)

Syys-lokakuussa tein listan asioista, joista talvella olen erityisesti pitänyt. Nyt, kun talvi alkaa olla ohi, täytyy tuumata, mitä lopulta sain aikaiseksi.

Talvella...

1. kävin luistelemassa (kahdesti.)
2. kävin hiihtämässä (kahdesti.)
3. keitin linssikeittoa (muutamankin kerran).
4. söin joulusuklaata.
5. leivoin pipareita (ja söin överipaljon taikinaa mm. iltapalaksi jogurtin seassa).

 

Mutta sen sijaan talvella en...

6. käynyt pulkkailemassa.
7. tehnyt blinejä (tosin söin niitä Fondiksessa).
8. tehnyt lumilyhtyä.
9. syönyt älyttömästi joulutorttuja (sillä sairastuin vatsaflunssaan syötyäni yhden marraskuussa, enkä vieläkään pysty ajattelemaan niitä ilman kuvotusta).
10. leiponut laskiaispullia (olen säästellyt vehnästä ärtyvää vatsaani).
11. juonut minttukaakaota (mutta muuta kaakaota kyllä).
12. paistanut joulukinkkua (tuoksu olisi ollut ihana, mutta syöjiä ei riittävästi).
13. tehnyt lumienkeliä.
14. leiponut runebergintorttuja.
15. tehnyt lumiukkoa.
16. aina pukeutunut niin lämpimästi, ettei tullut kylmä (mutta ainakin minulla oli superlämmin takki ja superlämpimät kengät!).
17. ottanut kuvaa huurtuneista silmäripsistä.
18. käynyt kävelemässä jäällä maaliskuun auringossa (en ollut koskaan liikkeellä hankiaisten aikaan).

Väittäisin pettymykseksi. Positiivista on se, että seuraavana talvena petrattavaa on peräti 13 kohdan verran. Seuraavana talvena voisin myös hiihtää enemmän kuin kolme kilometriä. Ja pelata jääkiekkoa.

Ehkä hyvän talven sijaan tärkeintä on se, että se on ohi.

Sanotte te mitä tahansa, minä vieritän osan epäonnistumisesta hiljaiselosta Pohjanmaan syyksi (syytän siitä nykyään kaikkea). Toisin kuin muissa asumissani kaupungeissa, vuosien jälkeenkään minulle ei ole muotoutunut tänne omia reittejä. Täällä ei ole omaa tilaa, joka käskisi liikkeelle.

En osaa kävellä täällä samalla tavalla kuin kävelen muualla, hitaasti ja ihmetellen. Yksi syy on ytimiin asti viheltävä tuuli, toinen ympärillä urheilevat kanssaihmiset. Kun kerran uskaltaudun reitille, päädyn harppomaan muiden lailla eteenpäin. Se lietsoo niveltulehdusta ja saa minut tuleviksi viikoiksi sisälle värjöttelemään jalkakipuineni.

Ehkä se on myös se, ettei ole mäkiä ja metsiä, joiden taakse piiloutua.

Se, että heti kaupungin ulkopuolella näyttää maailmanlopulta.

Rasvattu pumpuli

Blogista on kuoriutunut varsinainen terrierikertomus, mutta kun naurattaa vieläkin viimeöinen sattumus. Puolukoita, avokadonsiemeniä, meloninkuoria ja inkiväärihuulirasvaa yhdistää valkean koiran loputon herkkuhimo.

Säilytän yöpöydällä huulirasvaa, että muistaisin edes joskus käyttää sitä. Tämän talven ajan siinä on ollut The Body Shopin ihana inkiväärirasva, kausituote, jota metsästin viime vuonna koirien ja koirien kanssa. Riittoisaa mönjää on rasiassa ollut peräti 15 millilitraa, eli yhden talven käytöllä se on kulunut hädintuskin ollenkaan.

Tiukan metallirasian avaamiseen olen tarvinnut kahta kättä. Jos sormissa on ollut valmiiksi kosteusvoidetta, ei avaaminen ole onnistunut ollenkaan.

Kaksi tassua ja yksi hammaskalusto näköjään pystyy samaan kuin minun kaksi kättäni. Yritin demonstroida meillä asuvalle miehelle, kuinka hankala rasia on avata, mutta se onkin yllättävän löysä nyt. Ilmeisesti strategisiin paikkoihin asetellut pienet hampaat ovat saaneet rasian sopivasti kuprulleen.

Lotan rasvannälkäisyys on toki tullut ilmi jo aikaisemmin. Se on esimerkiksi herättänyt meillä asuvan miehen yöllä useamman kerran, mies kun unissaan välillä roikottaa kättään sängyn laidan yli. Koiran mielestä kaikki, mikä roikkuu koiranpunkan yläpuolella, on koiran. Bepanthenit ja muut maistuvat, mutta erityisen kiinnostavia ovat ihottumien takia levitetyt kortisonivoiteet. Lips lips läps läps lotkis latkis!

Note to self: siirrä kaikki vahvempia ainesosia sisältävät ihonhoitotuotteet lukkojen taakse. Mielellään räjähdysvarmoihin kassakaappeihin. Kun terrieri kerran äkkää jotain, se tekee sen mielellään toistekin.

Metsän kuningattaresta

Olipa kerran Maku-lehden kuningatarkukko ja leivontainspiraatio. Pakastimesta ei löytynyt mustikoita tai vadelmia, mutta laihialaista puolukkaa riitti yhä. Vaikka pikkukoira yritti parhaansa mukaan tehdä niistä selvää jo metsässä. Suosittelen kuuntelemaan allaolevan videopätkän nuuskutukset, aika hervottomia.

Kokeilevassa keittiössä syntyi tammikuussa kuningatarkukon sijaan kookoksinen ruis-puolukkapiirakka. Välitön hitti: ruispohja oli ihana, ruokosokeri antoi mukavan paahteisen sävyn ja kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa.

Jauhotan usein mieluummin kookoshiutaleilla kuin korppujauholla, sillä kookos maistuu paremmalta ja on suutuntumaltaankin kivempi. (Lisäksi meillä on vain tavallisia korppujauhoja, joiden vehnää vatsani ei enää oikein kestä. Nuo korppujauhot on kuitenkin periaatteitteni mukaisesti käytettävä loppuun, ennen kuin uusia voi ostaa, eli...) Kookoshiutaleita meinasi jäädä jauhotuksesta vain pussinpohjallinen, eli ronskisti heitin ne taikinaan mukaan. Onneksi niin, tästä tuli mahtavaa.

Kookoksinen ruis-puolukkapiirakka

Taikina:

• 200 g voita tai margariinia
• 1 dl ruokosokeria
• 4 dl ruisjauhoja
• 3 rkl leseitä
• 3 rkl kookoshiutaleita
• 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

• 5-6 dl pakastepuolukoita
• 3/4 dl sokeria
• 2 rkl perunajauhoja

Lisäksi:

• Voiteluun rasvaa ja kookoshiutaleita

1. Sulata rasva. Sekoita joukkoon ruokosokeri, ruisjauho, leseet ja kookoshiutaleet.
2. Voitele piirakkavuoka ja jauhota reilusti kookoshiutaleita. Painele 3/4 taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille.
3. Sekoita jäisten puolukoiden joukkoon kulhossa sokeri ja perunajauhot. Levittele taikinalle.
4. Tee lopusta taikinasta pieniä levyjä ja peittele marjat niillä.
5. Paista 200 asteessa n. 40 min.
6. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Innostuin rukiin ja puolukoiden yhdistelmästä niin, että sujautin niitä muffinsseihinkin mustaviinimarjojen ja mantelijauhon kavereiksi. Mies tokaisi yllättyneenä, ettei maistu yhtään terveelliseltä. Se on yksi ylimmistä kehuista, joita hän suustaan päästelee.

Täytyy tunnustaa, että minä en kasvanut pullantuoksuisessa kodissa. Jos kodissa hetken aikaa pulla tuoksuikin, pian soi palovaroitin. Äitini teki loistavaa ruokaa, mutta kaikella rakkaudella on sanottava, että hän oli leipojana aika toivoton. Sämpylät ja marjapiirakka onnistuivat, muu ei oikein. Sen lisäksi, että hän ei koskaan muistanut katsoa kelloa ja unohti leipomukset uuniin, häneltä puuttui  se tietynlainen tatsi.

Sen sijaan minä olin eilen aika ylpeä itsestäni, sillä pyöräytin leipomuksen ihan iltapuhteekseni vain. Äitini lapsena moinen on aika ennenkuulumatonta. Mitään kovin monimutkaista en vieläkään uskalla leipoa, mutta pullataikinan sopivan sitkon olen alkanut tuntea. Joskus olen saanut onnistumaan myös juustokakun, jossa oli yli 20 vaihetta.

Parista desilitrasta puolukoita, jotka pääsivät lipsahtamaan terroristilta ohi suun, syntyi Ruokailmiön Puolukkakuivakakku. Sekin ystävystyi meillä kookoksen kanssa ja muokkautui myös muuten, kun mantelijauhot loppuivat kesken ja kardemumma halusi välttämättä mukaan. Mittasin vahingossa enemmän jogurttia kuin Ruokailmiö, muttei tuntunut haittaavan. Lopputulos on kuohkea, aika makea ja kivan mantelinen. Seuraavalla kerralla kokeilen mukaan valkosuklaata tai pekaanipähkinöitä.

Kookoksinen ja mantelinen puolukkakuivakakku

Kosteat aineet:

• 3 munaa
• 2½ dl sokeria
• 100 g voita tai margariinia
• 2 dl turkkilaista jogurttia
• 1 dl makeuttamatonta puolukkasurvosta

Kuivat aineet:

• 2 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
• 0,5 dl mantelijauhoa
• 0,5 dl mantelilastuja vähän rikottuna
• 0,5 dl kookoshiutaleita
• 1½ tl leivinjauhetta
• 2 tl kanelia
• 2 tl vaniljasokeria
• 2 tl kardemummaa
• 2 dl pakastepuolukoita

Voiteluun rasvaa ja kookoshiutaleita

1. Sulata rasva.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisää vaahtoon vuorotellen sekaan sulaa voita ja jogurttia. Sekoita joukkoon myös puolukkasurvos.
4. Sekoita kuivat aineet ja pakastepuolukat keskenään.
5. Sekoita kuivat aineet varovasti kosteiden joukkoon.
6. Kaada taikina voideltuun ja kookoshiutaleilla jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 min.

Viisi koiraa lautasella

 Päivän sana on haastavan Katastrofin keskellä -blogin mukaan viisi. Kuvitukseksi loihdin lempiruokavastauksesta inspiroituneen kuvasarjan Lotasta ihmisruoan kanssa. Ensimmäisessä kuvassa Lotta vahtii paprikan perkaamista.

Seuraava kuva on Sanomalehtimiesten mökiltä Panikkeesta (arkipäivän akateemikot päättivät taivuttaa sanan näin, hyvä tuli). Pitkän illan jälkeinen sunnuntaiaamupala oli joidenkin osalta sangen lihapitoinen, itse pitäydyin lähinnä lohkoperunoissa. Kolmoskuva on tuttu näky iltapalalta: Lotta rakastaa vesimeloninkuoria yhtä paljon kuin minä hedelmälihaa itseään.

Neljäs kuva on taasen lempiruokalistallekin päätynyttä järisyttävän hyvää sienirisottoa, jonka julistin syöntihetkellä lempiruoakseni. Oikeaoppisen löysää se ei todellakaan ole, mutta maussa voitti useimmat ravintolatarjokkaat. Koen olevani pätevä sanomaan näin, sillä tilaan risottoa lähes aina, kun se listalta löytyy. Laseissa on tämänhetkistä lempiviiniä, elämän mahlaa. Katso Savia Viva Familia Xarel-losta lisää Viinilehden sivuilta. Valloittavan kevyt, helppo ja pirteä.

Viimeisen kuvan laadun takia sydämeni itkee hivenen verta. En meinannut löytää viidennettä kuvaa rajallisista kätköistäni. Menkööt nyt, harvemmin terriereitä puolukkametsällä näkee. Suurelle metsästäjälle piti tosin poimia puolukat valmiiksi, sillä se ei ymmärtänyt, miten varvuista pidellään kiinni.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
Kiitos, Kata!

2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
Olen perustellut haastamattomuuteni, enkä vieläkään anna periksi...

3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin
...mutta tykkäisin kyllä, että monet tämän tästä nappaisivat, sillä kovin kiva on tällaisia täytellä ja lukea.

4. Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin ovat

...vapaalla
1. Koirankakkapussit
2. Naamavoide
3. Kirja
4. Viltti
5. Jogurtti

...koulussa/työssä:
1. Tietokone
2. Puhelin
3. Avaimet
4. Vesipullo
5. Kalenteri

5. Viisi kirjaa, joita suosittelet muille (tsekkaa toki tämä postaus, tässä lähinnä viime vuoden huippuja):

1. John Steinbeck: Vihan hedelmät
2. Jeffrey Eugenides: Middlesex
3. Annie Proulx: Laivauutisia
4. Lionel Shriver: Poikani Kevin
5. Michael Cunningham: Tunnit

6. Viisi materialistista joulunaistenpäivälahjatoivetta:
1. Laajakulmaobjektiivi
2. Escada Cherry in the Air -hajuvesi
3. Bosske Sky Planter -kukkaruukku
3. Hyvälaatuinen matkalaukku
4. Shu Uemuran ripsentaivutin
(Älä pelkää kulta, mulle kävis ihan hyvin vaikka pussillinen pätkiksiä.)

7. Viisi (uutta) paikkaa, joissa haluaisit käydä (otetaan Euroopan ulkopuolelta, Eurooppa täällä):
1. Dhaka, Bangladesh
2. Kigali, Ruanda
3. Sydney, Australia
4. San Francisco, Yhdysvallat
5. Tokio, Japani

8. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Rakastunut
2. Perfektionisti
3. Utelias
4. Huolestuva
5. Epämuodollinen

9. Viisi lempiruokaasi
1. Sienirisotto (okei, moni muukin risotto käy.)
2. Kaalilaatikko
3. Sushi
4. Nachos supreme
5. Kasviswokki

10. Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
1. We're all kind of weird and twisted and drowning — Haruki Murakami
2. The higher we soar the smaller we appear to those who cannot fly — Friedrich Nietzsche
3. I like beautiful melodies telling me terrible things — Tom Waits
4. Forgive them even if they are not sorry — Julian Casablancas
5. For after all, the best thing one can do when it is raining is let it rain — Henry Wadsworth Longfellow  
 

Nolosti liikenteessä

Hämmästelin blogini moninkertaistuneita kävijämääriä. Liikenne blogiin on ihmetyksekseni tullut hevostalli.netin ja vauva.netin foorumeilta. Joku oli ilmeisesti halunnut jakaa linkkiä blogiini mainosmielessä. Tai jossain muussa mielessä, kuten kävi ilmi.

Viestiketjuja oli hämmentävän monia, blogi pääsi niin "hyvät blogit"- kuin "huonot blogit" -listoille. Joissain minua on jopa kuvailtu. "Vaasalainen reilu pari kymppinen toimittaja" on toki pääpiirteittäin totta. Erityisesti pidän siitä, että minua sanotaan reiluksi. Parikymppinen taas kuulostaa ihanan epätäsmälliseltä. Siltä, ettei tässä mikään kiire töihin tai opiskeluihin olisikaan! Haihati-haihati.

Eräässä keskustelussa ihmeteltiin sitä, miksei blogissa ole kuvia itsestäni. Onpas! Ja nyt on lisää: muokattuna hillitysti, hallitusti ja huonosti. Alla on myös blogin ensimmäinen ja oletettavasti viimeinen peilin kautta otettu kuva kaikkien foorumikuikuilijoiden mieliksi. Muotiblogitapaan paljastettakoon, että parka on Lindexiltä, kengät Vagabondin ja hiusväri purkista. Muusta minulla ei ole aavistustakaan.

Suurin kävijämäärä on nimittäin tullut vauvafoorumilta "Nolo blogi" -ketjusta. Harmikseni en tiedä, miten siellä oli nolouttani käsitelty, sillä ylläpitäjät ovat jo poistaneet sen. Jos joku foorumilainen vielä eksyy tänne ja sattumalta muistaa ketjun - mistä siinä oikein oli kyse? Nolouteni olen kyllä tunnustanut useampaan otteeseen.

Mutta niin. En tiedä, pitäisikö toivoa vai olla toivomatta sitä, että blogini päätyy minua eniten kiinnostavalle foorumille. Sehän on murha.info.

Koira tositapahtumissa

Kah, pitkästä aikaa olen skarppina Movie Mondayn kanssa! Aiheena haasteessa numero 64 on Ihmisen paras ystävä.

Koiraleffoista parhain on helppo valita. Bolt on yksi lempileffoistani. Juonikuvaus Imdb:n mukaan ja Jussin suomentamana: "Fiktiivisen scifi-toimintasarjan koiratähti, joka uskoo voimiensa olevan todellisia, lähtee toiselle puolelle maata ulottuvalle matkalle pelastaakseen vastanäyttelijänsä vaaralta, joka tuntuu ihan yhtä todelliselta". Kun olen yksin, harvemmin nauran elokuville, mutta Boltin kanssa se oli pakollista. Jo aikaisemmin suosittelin leffaa kaikille, jotka ovat pitäneet juuri vaikka Upista, Finding Nemosta tai Toy Storysta. Suosittelen edelleen.

Koiranäyttelijöiden näyttelemistä elokuvista on pakko nostaa esiin Greyfriars Bobby, jonka näin pari iltaa sitten. Elokuva niin sanotusti perustuu tositapahtumiin, isäntänsä haudalla uskollisesti jököttäneeseen terrieriin, vaikka tutkijoiden mielestä alkuperäinen Bobby olisikin ollut kauppamiesten mainostemppu. Niin, ja näki elokuvan Lottakin, kuten alemmasta kuvasta voisi päätellä.

Alkuperäinen Bobby oli skyenterrieri, mutta leffassa sitä näytteli valkoinen länsiylämaanterrieri. The Telegraphin jutun mukaan ohjaaja halusi, että valkea turkki erottuisi hämärässä ja silmät näkyisivät otsatukan alta. Skyenterrieriklubilaiset ärähtivät ja sanoivat, että westien uskollisuus ei olisi todellisuudessa kantanut elokuvan mittaa. Aika makoisaa! Näytteleminen taisi rekun mielestä olla aika kivaa, sillä häntä heilui myös surullisemmissa kohtauksissa. Juoni oli melkoista kuraa ja näyttelijät eivät mitään kingejä, mutta hei, Edinburgh ja westiet, minä en valita.

Blogiin päädytään hämmästyttävän usein hakusanoilla "koira-animaatio", "animoitu koira" tai "koira animaatio". Tässä teille vielä!

Uneton kirjasyksy

Sanon palapeliotosta kuvituskuvaksi. En kuitenkaan arkistokuvaksi, sillä kaunis kimo kavereineen olisi projektini juuri tälle yölle, mikäli valaistusolosuhteet olisivat paremmat.
Yleensä syksyisin haluan vain nukkua, nukkua ja nukkua. Viimeisen puolentoista viikon aikana olen kuitenkin kärsinyt ikävästä unettomuudesta. Tunnen tolkutonta väsymystä, mutta lepomoodi ei napsahda päälle ainakaan ennen lehdenjakajaa. Koska tänä syksynä aamulehti (näilläseuduin Pohjalainen) ei kolahda laatikkoon, uniaikani siirtyy pahimmillaan siihen, että mies ja koira lähtevät omalle lenkilleen.

Useiden öiden pyöriskelyn ja itkeskelynkin jälkeen en enää jaksa. Palapeli oli kuitenkin huono idea, sillä kuten sanottu, asunnossamme on sen ratkomiselle uskomattoman huono valo. Siispä lukeminen on oikeastaan ainoa mahdollinen ajanviete. Loppumattomassa syyskuussa olen saanut valmiiksi jo 12 kirjaa. Äsken sain valmiiksi Schulzen Adam ja Evelynin, seuraavaksi vuorossa on Lewyckaa tai Maylea.

Viime vuonna, elokuussa, listasin Helsingin Sanomien kirjalistasta silloiset lempparini. Tuosta omasta kattauksestani olen tähän listaan mennessä lukenut yhdeksän, joka olkoon tämänkertaisen listan pituus. Teoksia poimin puolisentoista kuukautta myöhässä Hesarista, sillä listan ilmestyttyä nettiin olin Kunderan ja Kafkan kukkulaisessa maisemassa.

Sallan kirjasyksy 2012:

 

Paul Auster: Talvipäiväkirja. Pääosassa kirjailijan äiti. Tammi
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Man Booker -palkinnon voittaja. WSOY *5
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo. Tekniikka kehittyy, ihmissuhteet sumenevat. Otava
Jantso Jokelin: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä halusta nähdä mitättömät paikat. Sammakko
Jari Järvelä: Parempi maailma. Rasismista ja yrityksestä muuttaa maailmaa. Tammi
Riku Korhonen: Nuku lähelläni. Rakkaustarina eurooppalaisessa finanssikeskuksessa. WSOY *1
Sirpa Kähkönen: Hietakehto. Mitä sota tekee kaikkein pienimmille? Otava
Cormac McCarthy: Veren ääriin. Lainsuojattomia villissä lännessä. WSOY
Riikka Pulkkinen: Vieras. Kertomus muukalaisuudesta, jota kannamme sisällämme. Otava

(Luetut yliviivattuna.)

Viime vuonna analysoin kiinnostuksenkohteitani kansankielelle, mutta nyt en jaksa. Mukana on lähinnä vanhoja suosikkeja. Lisäksi Barnesin teoksesta kiinnostuin jo aiemmin ja Järveläänkin olen halunnut tutustua jo kauan. Jokelin taasen oli pari kesää sitten hyvää Isä Camillo -seuraa. Lukunäytteeksi nostaisin esimerkiksi Savon Sanomissa julkaistun mainion Miss Suomi -artikkelin viime syksyltä.

Takaisin tähän yöhön. Onneksi kimoystävän palasia nuuskivalla samansävyisellä toverillani ei ole uniongelmia (jollei koolleen uskomatonta unihaukuntaa ja -ulvomista lasketa). Terroristi onneksi jätti pahvisilpun rauhaan kymmenennen palasen kohdalla: tuhannen nuuhkaisun sarja oli ilmeisesti neidolle liikaa.

Reippahasti Replotissa

En pyytele hiljaisuutta anteeksi, en myöskään lupaa äänekkäämpää oloa.

Päivitystä on kuitenkin pyydetty, olkoot se vaikka reissu Raippaluodon tuntumaan kesäkuun puolivälistä. Kovin lämmintä ei ollut, mutta pääasia on se, että pienimmäisellä oli hauskaa.

Kalaraasu oli kuulemma kolmipiikki eli rautakala (leiurus, semiarmatus tai trachurus). Pienempänä osasin kaikki järvikalat, mutta merikaloista en tunnista yhtäkään. Lisäksi älysin vasta aika vähän aikaa sitten, mistä paikallislehti Viisipiikkinen on saanut nimensä. Höh!

Seitsemän vakavaa

Järnvägsstationin ihana Niina jo helmikuussa kyseli seitsemää asiaa.

Olisin voinut kertoa vaikka keveistä asioista. Siitä, miten näin viime yönä unta, jossa Nightwish teki uuden levyn, jotta Marco Hietala pääsi sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Tai siitä, että meidän koneella on satoja kuvia, jossa Lotta, eli tämän postauksen valkea möhkäle, nukkuu nojatuolissa (no mutku se on söpö).

Päädyin kuitenkin käymään tätä läpi raskaimman kautta.

1. Olin koulukiusattu lähes koko ala- ja yläasteajan. Se on yksi suurimmista minuuttani muokanneista asioista.

2. Vaikka harvat uskovat, ajattelen kamalasti, mitä muut minusta ajattelevat. Sellaisetkin ihmiset, joiden mielipiteistä en muuten välitä.

3. Harvat uskovat siksi, etten päästä itseäni asian kanssa helpolla. En ole esimerkiksi koskaan pukeutunut niin kuin pitäisi.

4. Kokemukset ovat myös muokanneet minusta perfektionistin. Välillä myös huomaan vetäväni asioita överiksi ihan vaan siksi, etten sitten ainakaan epäonnistuisi tavoitellessani täydellisyyttä.

5. Perfektionistina en osaa käsitellä pettymyksiä. En esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa osallistunut sellaisiin kirjoituksiin, joissa menestyminen oli epävarmaa. Enkä ole koskaan hakenut yliopistoon pääsykokeiden kautta.

6. Toisaalta olen erittäin hyvä inhoamaan ihmisiä. Pienet asiat tekevät joistain tyypeistä sellaisia, että joskus olen esimerkiksi perunut osallistumisiani joihinkin tapahtumiin, kun olen miettinyt siellä olevia ärsyttäviä ihmisiä.

7. En voi haastaa blogimemeihin ketään. Ajatusmallini mukaisesti haastetut joko vaivaantuisivat tai pilkkaisivat minua takanapäin. Toisaalta vaivaantuisin itse kamalasti, kun kyttäisin koko ajan, onko haastettu vastannut.

Lunta koirassa

Ville:
"Nojaa, siin on valkoinen koira hihnassa lumella"
"Noi menee vähän samaan kategoriaan ku kuvat vauvoista. *ttaa ihmiset ku tunkee jonku 40000 kuvaa niiden muksusta nettiin ja luulee et kaikkien mielestä se on maailman söpöin ja ihanin olento"

Pyydän anteeksi itseni, koirani ja uuden objektiivini puolesta. Kaikilla oli kivaa ulkoilutettaessa Pyhäjärvellä.

Muuta sisältöä odotettavissa reilun viikon päästä, kun nykyinen työprojektini päättyy ja hengitän taas normaalisti. Näinä päivinä hädintuskin olen nukkunut miettiessäni tekemättömiä töitä.

Westie, west highland terrier, animations, westieanimaatiot, animaatiot, part 3.