torstai 8. marraskuuta 2012

Elämäni lehmänä

Pukiessani tänään takkia itseni ja uuden tatuointini ylle kuulin tatuoijani ja toisen työntekijän keskustelun. Tatuoijani mukaan toinen saa aina kaikki pienemmät tytöt ja hänelle jää aina kaikki muut. Naispuolinen tatuoijanikin haluaisi välillä tatuoida tyttöjä - jollainen minä ilmeisesti en ole liikakilojeni kanssa.

Ylipainoni ei ole kasautunut yläselkään, enkä usko sen häirinneen varsinaista tatuointitilannetta. Mietin, johtuiko kommentti esimerkiksi lihavien ihmisten väitetystä yleisestä pahanhajuisuudesta. Olin kuitenkin vasta käynyt suihkussa ja hiukseni tuoksuivat hoitoaineelta, kainaloni deodorantilta ja kaulani lievästi hajuvedeltä.

Alkusyksyllä etsin tavaratalosta tietynsävyistä kynsilakkaa. Pyysin apua itseäni nuoremmalta myyjättäreltä. Hän oli oikein mukava ja löysi värin, joka oli just eikä melkein. Lähdimme jo kassalle päin, kun hän viittasi Essie-lakkojen suuntaan: "On tuossa noitakin, mut noi on varmaan liian kalliita".

Tennarit, mustat farkut ja parkatakki eivät mielestäni ole ainakaan huomattavan epäsiisti asuvalinta, vaikkeivät olekaan sieltä kalliimmasta päästä. Ilmeisesti jokin minussa kuitenkin sanoi, etten kyennyt maksamaan kynsilakasta kymmentä euroa ylimääräistä. Jos olisin tuliluonteisempi, olisin sanonut jotain aikuismaista tyyliin mun palkka on isompi ku sun palkka.



Samalla viikolla ostin myös hieman kalliimman merkin pellavaisen t-paidan. Prahan-matkallani totesin pellavan olevan helteelle ihanteellinen materiaali, ja sijoitin kauniiseen leikkaukseen mielelläni vähän enemmän rahaa. Kassalla myyjätär osoitti hintalappua uudestaan ja kysyi, olinhan huomannut, miten paljon paita maksoi.

Alkuviikosta kävin pikaruokaravintolassa ystäväni kanssa. Ruokani saatuani poistuin lopulta jonosta kyynel silmäkulmassani asiakaspalvelijan annettua ymmärtää, että olin suorastaan tyhmä. En puhunut riittävän selvästi, ymmärtänyt ravintolaslangia, asettelin ruoat tarjottimelle väärin ja laitoin maksukortin laitteeseen liian aikaisin. Ystäväni ihmetteli tapahtunutta, sillä hän sai ostotilanteessa aivan korrektia palvelua.

Joitakin vuosia sitten kaipasin vaihtelua ja hain töihin asiakaspalvelutehtäviin. En kuitenkaan saanut paikkaa, koska minulla ei ollut asiakaspalvelusta aiempaa kokemusta. Jäätelöpallonpyörittelyjä arvostettiin paljon korkeammalle kuin sanomalehtitaustaa. Tuolloin pidin ihmeellisenä sitä, miten vähän työnantajia kiinnosti asiakkaiden, ihmisten, haastateltavien, todellinen kuunteleminen. Arvostus nousee ymmärryksestä, ajattelin.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa ikävältä :( Osa myyjistä on hintakammoisia, ts. ei uskalleta ehdottaa asiakkaalle sitä kalliimpaa tuotetta. Ja mun mielestä on outoa, että ulkonäön perusteella voisi päätellä, kuinka paksu lompakko ihmisellä on. Sitä kun ei voi koskaan tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa! Tiedän useita henkilöitä, joilla on maksukykyä, mutteivät koe tarpeelliseksi julistaa sitä ulospäin.

      Ärsyttävää on se, että minulle on muutenkin tosi nihkeää käydä kaupoissa. Nämä kokemukset eivät auta siihen yhtään.

      Poista
  2. Monissa liikkeissa on asiakaspalautelaatikko. Laita postia vastaavanlaisissa tilanteissa. Tyonantajaa varmasti kiinnostaa tuollainen kaytos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä juoksen puolipaniikissa ulos puodista. Viimeksi pikaruokalafkassa mietin asiaa, mutta tyttösellä ei ollut (pakollista) nimilätkää. Samannäköisiä oli töissä useampia.

      Poista
  3. Minä ymmärsin tuon tatuointikommentin niin, että pienemmät työt tarkoittavat pieniä kuvia - ja tytöt ottavat niitä usein.

    Monesti sitä tulkitsee asioita joistakin tietystä näkökulmasta - samoin kuin sanojakin monesti sanoo asiat omasta näkökulmastaan, vaikka sanookin ne näennäisesti toiselle. Ehkä kynsilakka on omaan makuun liian kallista, tai edellinen asiakas on vasta kassaan lyömisen jälkeen huomannut huivin hinnan. Silti sitä itse joskus tulkitsee sen niin, että kommentti koski MINUA.

    Löysin vasta blogisi, en nyt edes muista että mitä kautta. Mutta siksi siis kommentoin vanhaa postausta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! :) Vanhoihinkin postauksiin on ihanaa saada kommentteja, etenkin silloin, jos niissä on yhtä hyviä pointteja kuin sinulla! Ja kiva tietää, että joku lukee joskus näitä vanhempiakin.

      Tatuointikeskustelussa ei ymmärtääkseni ollut mitenkään kyse kuvien kokoeroista, vaan kanssani oli samanaikaisesti tatuoitavana siroluinen korkokenkäneito, jonka olemassaolo ilmeisesti mitätöi minun tyttöyteni. Minun ottamani tatuointi oli pienikokoinen, toinen kuva oli huomattavasti suurempi.

      Kynsilakka- ja huivikeissit ovat hyvin voineet tapahtuakin juuri kuvailemallasi tavalla, ja muiden tapausten takia ehkä olen vain ollut hälytysherkässä tilassa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...