tiistai 29. tammikuuta 2013

Kiellettyjen koirien kysymykset

Sain yhdentoista kysymyksen haasteen, vaikka uskoin tahtomattani karkoittaneeni kaikki haastamista aikoneet. Kiitos Hilma! Vastaan pitkän kaavan mukaan 'cos that's the way a-ha a-ha i like it a-ha a-ha.

Kuvat ovat elokuiselta reissulta Tšekkiin, jossa minulle pitivät seuraa Meeri ja Jenny. Muiden kuvien karsiminen ja muokkaaminen on yhä innostusta vaille odottamassa. Tässä on kuitenkin sarja koirakielloista, jotka kuvaushetkellä herättivät tovereissani kärsimättömyyttä.

Vaikka eräässä koirien kaupungiksi julistetun Prahan baareista oli nelijalkaisia ystäviä varten valmiina vesikuppi, kaikkialle karvakorvat eivät olleet tervetulleita. Olin ilahtunut siitä, että kiellot oli tällä kertaa suunnattu muitakin kuin Suomessa yleisesti sorsittuja terriereitä kohtaan!



1. Mikä on parasta, mikä ikävintä nykyisessä asunnossasi/kodissasi?

Parasta: ihanat asuinkumppanit, läheisyys keskustasta, helpot naapurit, laadukas pyykinpesukone, makuuhuoneen kiva tapetti (...).
Ikävintä: talvisin kylmyys, kesäisin kuumuus, keittiön kaappien epäkäytännöllisyys, seinien lohkeilu, astianpesukoneettomuus, parvekkeen suunta ja suhteellisen pitkä välimatka kahviloista (en saa haettua mistään aamulattea!). Sijainti yliopistosta ja koirapuistoista. Lisäksi kaipaisimme kipeästi lisää pinta-alaa, sillä Jussi tekee aika paljon töitä kotona.

2. S- vai K-ryhmä, ja miksi? (Eli esim. Prisma vai Citymarket?)

Käymme molemmissa ketjuissa ja lisäksi Lidlissä, Minimanissa ja Halpa-Hallissa. Useimmat ostokset hoituvat lähimmässä Salessa. Sama matka on Siwaan, josta täytyy välillä hakea unohtuneita pikkuasioita. Keskustan Citymarketissa käymme muun keskustavierailun ohessa eli aika usein. K-Supermarketista ja Halpa-Hallista haemme tiettyjä tarjouksia, ja Lidlissä on tuotteita, joita ei muualta löydy. Prismassa on käytävä Vaasan isoimman ja parhaan hevi-puolen takia, Minimani tosin tulee hyvin perässä.



3. Noloin biisifanituksesi?

Kaiketi haluaisin sisimmässäni olla proge-indie-hipsternörtti ja siksi koen popimmat biisit vähän noloiksi. Tunnustan pitäväni esimerkiksi Maroon 5:sta ja Robbie Williamsista. Yksittäisistä biiseistä ensin tulee mieleen Britney Spearsin Criminal. Jussin mielestä noloin on kai Happoradion Itä-Suomessa tuulee. En mää oikein jaksa noloilla hyvien biisien kanssa!

4. Mihin käytät enemmän aikaa kuin ehkä haluaisit tai olisi tarpeen?

Ykkösasia: luen netistä mielipiteitä, jotka saavat minut repimään hiuksiani. Esimerkiksi äsken luin Turkkarin keskusteluja MTV3:n uutisesta siitä, miten Viking Gracen viinanmyyntiä rajoitetaan. Voi nnnngh!
"Yksi suomalainen kansanperinne hävitetään taas tiukkapipoisuuden takia."
"Pullo mukaan laivalle lähdettäessä niin ei paljo haittaa mikään typerä myyntikielto. Itse olen aina ottanut mukaan 6päkin koska TAX-FREE aukee tunti lähdön jälkeen, ei ole kivää olla kuivin suin kun on lähdössä rentoutumaan."
Nnnnnnnnnngh! Tuli elävästi mieleen se kerta, kun kuljetin tuhkauurnaa risteilylaivalla enkä voinut nukkua koko yönä naapurihytin bileiden takia. Nnngh.


5. Jos saisit muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?

Lytistäisin Suomi-neidon kellohelman kapealinjaiseksi kynämekoksi, sillä haluaisin asua lähempänä isää. Tai ottaisin Jussilta pois kissa-allergian. Tai parantaisin geenivirheisen jalkani!

6. Uskotko horoskooppeihin? Luetko niitä?

En ja en. Mutta ei ole minulta pois, jos joku muu uskoo.


7. Mikä on ollut tähän mennessä suurin elämänmuutoksesi?

Äidin kuolema. Se, kun muutin Jussin kanssa yhteen. Työpaikat ovat kuljettaneet minua hetkellisesti paikasta toiseen. Vaihtovuosi Kanadassa.

8. Lempiravintolasi?

Suomalaisista Siilinjärven Vintti! Mahtava, mahtava paikka, jossa lounaat ovat hyviä ja à la carte -ruoka ei ole koskaan pettänyt. Lähiruokaa välimerellisellä twistillä ja savolaisella innovatiivisuudella. Listalta otan useimmiten risottoa, yksi Aki Hiltusen resepteistä on näköjään päätynyt Voicen sivuille: herkkutattirisottoa kahvinkeittimellä, voilà!
Vaasasta suosikkejani ovat Magokoro (sushi!!), Spices (kiinalainen), Tom Yum Thai (thaikku), Pincho Bar Tapas (etenkin salaattilounas), Kantarelli's (brunssi) ja Strampen (kesällä terassilla).
Kuopiossa päädyn useimmiten Introon, mutten vähättele esimerkiksi Osia tai King's Crownia. Suosikkini minulla on myös Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Voisin kertoa myös lempparini esimerkiksi Pariisissa, Lontoossa ja Riiassa.


9. Olisitko valmis ottamaan samanlaiset "ystävyystatuoinnit" ystäväsi tai puolisosi kanssa?

Joo! Tosin puoliso ei kyllä suostuisi, eli suunnitelmia ei tarvitse viedä pidemmälle.

10. Mitä syöt yleensä aamiaiseksi?

Olen yrittänyt petrata. Useimmiten olen kuitenkin syömättä siihen asti, kun Jussi tulee kotiin loppuiltapäivästä. Minua ärsyttää se, että jotain syötyäni aineenvaihdunta herää ja olen nälkäinen koko ajan. Aamusyömättömyys ei siis kohdallani tarkoita sitä, että minulla olisi iltaisin nälkä.

11. Mitä lehtiä tilaat?

Minulle tulee aina Image, Mondo ja Kodin kuvalehti. Välillä joitain naistenlehtiä, kuten Trendi tai Olivia. Jussille tulee hajanaisia auto- ja tekniikkalehtiä sekä Mikrobitti. Hesarin luen netissä. Uutena olen aloittanut Maku- ja The Simple Things -lehdet alkuvuoden hyvien tarjousten takia. Ja niin, Historia-lehden aloitin taas, minulla oli sitä niin kova ikävä. Toivon, että joku tilaisi minulle Alibin. Olen todella kiinnostunut aikakauslehdistä, ja olisin kiinnostunut oppimaan myös niiden tekemisestä.

2 kommenttia:

  1. Hei ihana lukea vastauksiasi ! :) Ja tosi hauskat kuvat, jännä että tästäkin kieltomerkistä on niin monta varianttia. :D

    Tunnustan myös itse lukevani (vähintäänkin mielenkiintoisia) mielipiteitä netistä kauhistellen samalla kanssakansalaisiamme. Kyllähän sitä tietää turhaan raivostuvansa anonyymille nettiväelle. Välillä on pakko ihan soittaa jollekin ja jakaa turhautumistaan: "Miten joku VOI ajatella noin?!" "Tämän pitäisi olla sivistysvaltio!!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisista kysymyksistä :)

      Elokuun jälkeen olen kiinnittänyt koirakyltteihin huomiota myös Suomessa. Täälläkin on jonkin verran variaatiota, vaikka terrierikielto yleisin onkin!

      Ja meidän perheessämme netti-ihmisiin ärsyyntymistä voi jo pitää yhteisenä harrastuksena...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...