Lähipäivinä tapahtunutta:
- Aloin kantaa mukanani entisen asuinkumppanin nimellä varustettua sormusta.
- Entinen asuinkumppani siksi, että jätin Vaasan taakseni.
- Jätän Vaasan taakseni, koska vaihdan yliopistoa ja tiedekuntaa ja ylipäätään kaikkia opiskeluasioita.
- Vaihdan yliopistoa ja tiedekuntaa, koska fuskasin paniikkihäiriötäni ja pääsin keväällä pääsykokeisiin!
- Ja pääsin muuten myös kaikkiin hakukohteisiini (snadi yllätys!), joista valitsin yhteiskuntatieteellisen!
- Muutan ylihuomenna kaupunkiin, jota vielä pari vuotta sitten sanoin inhoavani! Jyväskylä! Auts!
- Olen silti aika innoissani, sillä tuntuu kovasti uudelta alulta. Kuluneet vuodet ovat olleet aika raskaita.
- Kuulin tänään olevani sukua Urho Kaleva Kekkoselle, metropoliitta Ambrosiukselle ja Yleisradion Atte Jääskeläiselle (tuleeko minusta siis isona seurakunnan tiedotusjohtaja, sukuni innoittamana? Taiteilijaksi minusta ei ole, vaikka suvussa on lahjakkaiden tätien lisäksi myös tiettyjä Halosia ja Miina Äkkijyrkkä).
- Saattaa myös olla, että minulla on setä, josta isäni ei ole tiennyt mitään. Sukutapaamiset ovat sitten jänniä.
- Mies, jota olen vähänniinku pitänyt isoisänäni, poistui tänään ajasta ikuisuuteen (biologiset ja adoptioukit kuolivat jo ennen syntymääni). Kirjoitan tämän loppuun, ja sytytän sitten kynttilän.
- Ostin sängyn ja kirjahyllyn. Ansiokkaasti olen hankkiutunut eroon kaikista sinkkukämppätarpeista, eli olen vähän hukassa materian kanssa. Kihlajaislahjaksi sain sentään paistinpannun.
- Harkitsen älypuhelinta.
- Voitin piirakkahaasteen. Luokkayhteiskunnan tarkkailuluokan leirikoulu avusti suosiollisesti ja taisin luvata kiitokseksi piirakkaa.
Toisen kengissä kävelemisestä ja ihmisten tuomitsemisesta kertova mietelause käväisi mielessäni, kun ensin löysin kuvan mokkanahkaisista juhlakengistäni ja sitten nyt jo puhkiutuvista consseistani. Koska muistinkortinlukija sijaitsee arvatenkin muuttolaatikon alimmaisena, kaivelin kuvituskuvat äitini vanhalta työkoneelta, jota käytän täällä isälässä.
Olen ajatellut elämää - etenkin muiden ihmisten elämää - paljon. Lempiasiani internetissä on jo pitkään ollut Humans of New York, joka onnistuu liki päivittäin liikuttamaan minua tippasilmäksi asti. HONYn Brandon kuvaa ihmisiä ja kerää heiltä ajatuksia ja tarinoita.
Jokainen tarvitsee ihmisen, joka kysyy mitä kuuluu. Mitä useammin, sen parempi. Mitä kuuluu tarvitsee jälkeensä vielä yhden tai muutaman tarkentavan kysymyksen. Työssäni olen huomannut useimpien raottavan mielellään ovia elämäänsä ja ajatusmaailmaansa. HONYn kuvaama pikkutyttö on innoissaan ensimmäisestä kynsilakastaan ja nuori tuntee ylpeyttä valmistumisensa takia iloitsevista sukulaisista.
Toisaalta ilman HONYa en olisi arvannut, että kahvilassa istuva tyylikäs hipster suree yhä itsemurhan tehnyttä isäänsä, eikä vastaantulija voi olla ajattelematta ystäväänsä, joka puukotettiin hänen silmiensä eteen.
Oletko koskaan miettinyt, kenen kanssa tänään istut ruuhkabussissa? Kiinnostaako se? Arvaas mitä: sinun ei edes tarvitse käyttää mielikuvitustasi. Kunhan vaan istut vieraan seuraan ja kysyt, mitä hänelle tänään kuuluu.
Vaihto-oppilasjärjestön alkuperäisideana on luoda maailmanrauha ihmisten välistä ymmärrystä lisäämällä kulttuurien kohtaamisen kautta. Usein myös lähempänä on ihmisiä, joiden kohtaaminen tekisi maailmasta paremman.
Jakolaskua tai pituushyppyä. Toivon, että jokainen on joskus verrannut itseään muihin ja harmitellut sitä, miten jokin asia tuntuu itselle niin kovin vaikealta.
Koululiikunta puolustaa paikkaansa opetussuunnitelmassa ihan jo siksi, että sillä saa monille kirjaviisaille ihmisille epäonnistumisen tunteita. Möhlätyn pesäpallolyönnin taustalla on tärkeä ajatus. Asiat, jotka tuntuvat jostain muusta kovin pieneltä ja helpolta, voivat merkata jollekin toiselle jotain paljon suurempaa.
"What was the saddest moment of your life?"
"Probably when my grandmother died."
"What was your favorite thing about her?"
"Honestly, she was back in Bangladesh, and I really don't remember much about her. But it was the only time I've seen my dad cry."
- Humans of New York
