Yksi hienoimmista asioista, joita lempiartistit voivat tehdä, on yhteistyö. Maanantaina auto meinasi lähteä sivuliirtoon, kun oivalsin, että GG Caravanin On se hienoo -biisillä on mukana Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama. Ja Zarkus Poussa ja Marzi Nyman. Brandoniin pitää tutustua vähän paremmin. Päräyttävää. Hienoo.
Komia biisi, jolla on hieno sanoma. Redramaa suomeksi ja Palefacea ruottiks! Ja vanhana mustalaismusiikin ja sirkusfolkin ystävänä pidän jo vain siksi molempia peukkuja pystyssä! Tätä lissää!
Vielä kaksi kysymystä:
1) Onko video kuvattu marraskuussa - Lindgrenin movember-ehostuksesta päätellen? 2) Mikseivät useammat lempiartistit tee enempää yhteistyötä? (Lou Reed + Metallica -kimppaa ei lasketa.)
Bolt, Up vai Toy Story? Vai... Coraline ja Finding Nemo olis kans korkeella ja How to Train Your Dragon (meinasin kirjottaa "drain") Aladdin ja Lion King ja Legend of the Guardians (:The Owls of Ga'Hoole) walle (Wall-E)!!! ja Ice Age!!!!!!1 Pekka Töpöhäntä?
Jep, aika Movie Mondayn. Haaste #32 käsittelee animaatioita. Genre on yksi suosikkejani, ja parasta kaikista on hankala valita. Aivan niin jäykäksi tämä kerta ei vetänyt kuin #30, jossa etsittiin ei-englanninkielisiä elokuvia - meinasin tulla kahjoksi, kun yritin rajata ehdokkaita kymmeneenkin.
Animaatioihin vastaan lopulta kaksi: Up ja Bolt. Molemmat ovat varsinaisia hyvänmielenleffoja.
Upin kävin katsomassa yksin Tennispalatsin iltapäivänäytöksessä. Meitä täysi-ikäisiä yksinäisiä animaationkatsojia oli katsomossa kymmenittäin. Up oli ensimmäinen 3D-leffa, jonka koskaan olen nähnyt - ja sellaisena aivan loistava.
Boltin taas vuokrasin niin, etten ollut koskaan aikaisemmin nähnyt arvioita tai kuullut siitä mitään. Odotukseni olivat alhaalla - mutta kyseessä on vallan loistava elokuva! Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka ovat pitäneet juuri vaikka Upista, Finding Nemosta tai Toy Storysta.
Perjantaina kolmastoista päivä tammikuuta olin itsestäni ylpeämpi kuin koskaan.
Viittasin viikontakaisessa kirjoituksessani johonkin suureen juttuun. Kyseessä oli kesätyöhaastattelu lafkaan, jonka palveluksessa työskentelemisestä olen haaveillut vuosikymmenen ajan. Tärppäsi.
Iltavuoron jälkeen, jo lauantain puolella, joimme isän kanssa skumppaa ja söimme brie-juustoa (jääkaapista ei löytynyt muutakaan syötävää). Olin jo saanut ruusujakin.
En olisi uskonut yltäväni tähän. Suupielet mutkuavat väkisinkin ylöspäin.
Kun soitin Jussille huoltoaseman parkkipaikalta, taisin huutaa luuriin vähän turhan kovaäänisesti. Voi miesparka.
Toivottavasti en enää koskaan joudu menemään yksin nukkumaan niin usein kuin viime kesänä.
Laitoin työkoneen toisen näytön taustakuvaksi kuvan juhannukselta. Ensi kesänä vietän aikaa paljon enemmän näiden kahden kanssa. Tosin savolaisen peltomaiseman sijaan Lotta riekkuu merellisemmässä maastossa.
Yhtye lukeutuu viiden kärkeen "nämä täytyy nähdä" -listassani, ja aiemmat missatut keikat ovat ärsyttäneet paljon. "An Of Montreal concert is the closest thing indie rock has to a Cirque du Soleil performance", kuvailee Daniel KrepsSpin.comissa. En ihan välttämättä välittäisi nähdä Kevin Barnesia täysin nakuna, muuten minulle käy kaikki.
Tavastian-keikka aloittaa yhtyeen Euroopan-rundin. Atlantin toisella puolen bändillä on jo kova kiire, aikataulutus näyttää hengästyttävältä. Yhdysvalloissa kakkosakteina pasteeraavat Cults, Deerhoof, Lonely Dear, Computer Kids, Hard Nips tai Kishi Bashi.
Uusi albumi, Paralytic Stalks, julkaistaan 7. helmikuuta. Polyvinyl Records vihjaa Barnesin sanoitusten flirttailevan Hissing Fauna, Are You the Destroyer? -levyn kanssa. Mikäs sen parempaa, kyseessä kun on yhtyeen paras albumi kaikista tähänastisista julkaisuista. Melkein 12-minuuttinen The Past Is a Grotesque Animal on lempikappaleeni. Kaikesta. Ikinä.
Päivän paras puhelu meni näin: minä: "Salminen" vieras numero: "Päivää... Tulikohan tässä oikea numero? Lotan äitiä tavoittelen?" minä: "Ööööö... No jooo?" (Eläinlääkärit viittaavat usein lemmikkien omistajiin heidän "äiteinään" ja "iseinään". Automaattisesti ajattelin, että tämä liittyy jotenkin Lotan rokotusaikoihin.) vieras numero: "Bla bla päiväkoti Lotta päiväkoti bla bla" minä: "Niin siis, meillä on Lotta-niminen koira, ei Lotta-nimistä lasta!" Kylläpä nauratti, sekä minua että soittajaa. Teki mieli jäädä selittelemään, etten yleensä pidä itseäni koiran äitinä.
Lotta olisi kyllä saattanut saada slaagin, jos sen olisi vienyt päiväkotiin. Neiti ei ole kamalan innoissaan lapsukaisista, lapset kyllä tykkäävät siitä. 20 lasta vs. 1 terrieri = paha juttu.
ps. Aina välillä minulta kysellään vinkkejä kameranostoon. Taidanpa vastaisuudessa antaa vastaukseksi linkin The Vergen kameranosto-oppaaseen, johon minut vinkkasi NYT-liite (ja Jussi).