Absoluuttinen mandariinisilmä

Jos jossain olen hyvä, niin väreissä sitten. Väittivät, että isoäidilläni oli absoluuttinen värisilmä, omani ei liene siitä kovin kaukana. Siksi esimerkiksi verhojen hankinta on samalla hankalaa ja helppoa. Virheostoksia en tee, mutta niiden oikeiden löytäminen on tuskallista.

Olen muutamassa vuodessa ruvennut pakkomielteilemään värien kanssa. Tai no, oikeastaan sävyjen kanssa. Aikaisemmin inhosin oranssia, keltaista ja violettia, mutta nyt huomaan pitäväni jokaisen värin jostain sävystä. Viime kesänä ihailin leijonan- ja pietarinyrtinkeltaista (tunnetaan myös nimellä kumiankankeltainen) palavasti, ja etsin oikeanlaista kynsilakkaa kissojen ja koiran (sic.) kanssa.

Virkkaava tätini kertoi facebookissa lakkaavansa kyntensä appelsiininvärisiksi. Yhtäkkiä huomasin himoitsevani oranssia - en appelsiinin-, vaan mandariininsävyistä, räikeää punaoranssia.

Yllätyksekseni löysin tavaratalosta juuri etsimäni sävyn, ja Mavala 67 Amsterdam hyppäsi mukaani. Kotona etsin alus- ja päällyslakkaani tarkoituksenani lakata kynteni pitkästä aikaa uudella värillä. Kappas: viime syksynä hankkimani Maybelline New York 341 Orange Red on täsmälleen samansävyinen.

Värisilmäni yllätti taas tarkkuudellaan minut itseni. Talvea kohti painuva mieleni ei ilmeisesti rohjennutkaan rakastaa Maybellinen mandariininoranssia sen ansaitsemalla intensiteetillä, mutta tarkka sävy kummitteli mielessä kuitenkin. Se on tämän kevään voitto se. Kylmät sinertävät, harmaat ja tummanpunaiset saavat jäädä odottamaan syksyä.

Kuvassa vasemmalta oikealle Mavala 67 Amsterdam, L'Oréal 612 Green Couture ja Maybelline New York 341 Orange Red. Värit ovat oranssien kohdalla niin lähellä oikeaa kuin ne suinkin tällä näytöllä sain, vihreä valehtelee reippaasti. Se on kuitenkin täydellisin löytämäni vihreä, hyvin lähellä tuota alinta kirstunvihreää.