maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kaupungit päissään

Lista asioista -blogi on yksi suosikeistani. Heli tekee listoja - rakastan listoja. Helin listaa asioita, jotka minuakin kiinnostavat. Ja Heli tekee taideterapiapostauksia. Joskus vielä käyn ne järjestyksessä alusta loppuun. Saatan kuitenkin aloittaa miten pukeuduin tänään -aiheesta, sillä ilmeisesti pinnalliset asiat ovat lukijoiden mieleen.

Jokin aika sitten Heli listasi kaupungit, joissa hän on käynyt. Minä listasin ne myös, useamman kerran. Aakkos-, aika- ja mieluusjärjestykseen. Olen pallotellut kaupunkien nimiä yli kuukauden ajan, oikeastaan ihan mielissäni. Listoja on mukava ajatella ennen nukahtamista.

Pääkaupungit, joissa olen käynyt:

Amsterdam
Berliini
Dublin
Helsinki
Kairo
Lissabon
Lontoo
Moskova
Pariisi
Peking
Riika
Rooma
Tallinna
Tukholma

Veikeää, että Peking ja Kairo ovat ainoat Euroopan ulkopuoliset pääkaupungit, joissa olen vieraillut. En ole käynyt Ottawassa, Washington D.C.:ssä tai Abu Dhabissa - mutta Torontossa, New Yorkissa ja Dubaissa olen.

Haluaisin käydä uusissa maissa ja uusissa paikoissa, mahdollisimman pian, kiitos. Aika suuri syy siihen on se, että tekisin mielenkiintoisempia listoja. Jos olisin pelannut korttini oikein, tällä listalla olisivat voineet olla vaikka Gaborone, Vaduz ja Podgorica.

Kuvat ovat yhdentoista kuukauden takaiselta Lontoon-reissulta. Vuosi sitten pidin valokuvissa korostetuista väreistä, nyt haaleus miellyttää silmää enemmän.

4 kommenttia:

  1. Mietin just yks päivä, kuinka haluaisin aloittaa sellaisen blogin, jonka kirjoittaminen ei tuntuisi teennäiseltä tai väkinäiseltä. Päädyin listoihin! Minäkin aloitan listablogin! Englanninkielisen! Jee! Saa tulla ehdottelemaan listaideoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt ihan fairy godmother -olo, ei hullumpaa! :D

      Poista
  2. aivan ihana tää sun blogis :) sulla on tosi kiva tyyli ;D

    ♥ leave-world.blogspot.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...