torstai 7. helmikuuta 2013

Puuro tyrmätystä mantelista

Mies, joka kanssani asuu, syö joka aamu lautasellisen puuroa. Olen siitä hänelle kateellinen, sillä minulle ruoka ei aamuisin maistu ollenkaan. Pienenä kaurapuuro oli ykkösherkkuani. Nyttemmin olen syönyt puuroa lähinnä silloin, jos joku mies tarjoutuu tekemään sitä minulle. Buffet-aamupaloilla puuro maistuu minulle aina, sillä se on usein hautunut ihanan kauan.

Tölkillinen Alpron mantelijuomaa tarttui mukaani kaupasta jokunen viikko sitten. Odotin siltä suuria, mutta maku ei ollut kovin kummoinen. Kiireisellä kauppareissulla en myöskään ollut ehtinyt lukea ainesosaluetteloa riittävän tarkasti. Makeutettua mantelimaitoa en olisi ostanut, jos olisin skarpannut ostohetkellä tarpeeksi.

Johonkin litra täytyi kuitenkin saada kulumaan. Ensin kokeilin sitä lettujen nesteenä - toimi kivasti. (Lettuihin sekoittelin sopivassa suhteessa mantelimaitoa, munan, gluteenitonta jauhoseosta, ruokosokeria ja suolaa.) Jonain aamuna päätettyäni ryhdistäytyä aamupalan suhteen päätin tehdä itselleni puuroa ja kokeilla nesteenä veden sijaan mantelimaitoa. Kyllä kannatti!

Mantelimaito tuo puuroon täyteläisyyttä sekä sopivan makean ja vähän pähkinäisen vivahteen. Uskon, että mukaan mahtuisivat tykötarpeet marjoista maapähkinävoihin ja raejuustoon. Tähän mennessä olen itse syönyt mantelimaitopuuroa vain tutun ja turvallisen voisilmän kanssa. Suolaisuus ja makeus täydentävät toisiaan ihanasti.

Vaikka ensimaistamalla tyrmäsin tuotteen täysin, eilen kauppareissulla mantelijuoma hyppäsi ostoskoriin luontevasti. Kaurapuuro kun taitaa olla ruokahimotuksista haittakertoimeltaan pienimpiä.

4 kommenttia:

  1. tää ei auttanu mun nälkään yhtään.. pakko saada puuroa.. NYT :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori! Toivottavasti sulla on hiutaleita varattuna yönälkää varten! :D

      Poista
  2. Iloa, riemua, onneakin vähän mahtukoon Ystävänpäivääsi tähän ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristyksestä! Minun ystävänpäiväni meni ajellessa Pohjanmaalta Savoon, ja tämä jäi aivan huomiotta! Toivottavasti Sinulla oli juhlapäivänä mielenkiintoisempaa tekemistä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...