Mene takaisin ruotuusi

Jollen väärin ole tilastoja ja kommentteja tulkinnut, Kompastelua seuraa yllättävän monta kirjabloggaajaa. Välillä se asettaa paineita: itse kirjablogeja paljon seuraavana tiedän, miten fiksua porukkaa yhteisöön kuuluu.

Luen paljon, mutta kirjablogin aloittaminen tuntuu vaikealta ajatukselta. Lukeminen on minulle ajatustentuuletusta, viiteen vuoteen en ole enää viitsinyt analysoida lukemaani muille. Syventäisihän se lukukokemusta, mutta no, olen laiska.

Kun perustin julkisen blogin, en halunnut rajata sitä mitenkään. On paljon hienoja blogeja, jotka käsittelevät elämän eri aiheita laajalla skaalalla. Lifestyle on usein se hienosteleva termi, jota usein käytetään. En koe, että Kompastelua kuuluu tähän kategoriaan.

Kuljen blogissa omalla nimelläni, omilla kasvoillani ja mieltymyksenkohteillani, muttei julkinen riisuuntuminen sovi minuudelleni. Se on usein lifestyle-blogin edellytys.

En missään nimessä väitä, että lifestyle-blogien pitäjät kertoisivat itsestään kaiken. Hulluhan sellainen väite olisi. Minulle kuitenkin jo ajatus siitä, että kertoisin kaikista liikkeistäni, syömisistäni ja ystävistäni on kamala.

Vaikka on kausia, kun olen ollut esimerkiksi todella aktiivinen facebookissa, enin osa päivityksistäni on koostunut vaikkapa osuvista lyriikoista.

Tämä on nopea ja perustelematon ajatus: ehkä tässä on ero kirjojen lukijoiden ja tositelevisionkatsojien kanssa? Kirjojen lukija ei halua tietää kaikkea, hän haluaa tulkita asioita. Tosi-tv-fanit haluavat tietää kaiken ja heti.

Kaikkia ei voi miellyttää, missään eikä ikinä. Silti koen jonkinlaista vastuuta: en haluaisi, että ihmiset klikkaavat itsensä tänne turhaan.

Uudenvuoden kunniaksi haluan näyttää teille jotain, josta varmaankin suurin osa blogini lukijoista pitää. Näissä kuvissa on jotain niin kirjafaneille, taiteenystäville kuin ehkä myös vaatediggareille.

Musiikki-ihmisille suosittelen vaikka Manchester Orchestraa, jonka ensimmäinen ep 5 Stories vuodelta 2004 on toiminut välipäivien soundtrackinani. Kiinteässä muodossa itsekustannetta on hankalaa löytää, ja niinpä taidan nyt tässä usuttaa teitä laittomuuksiin. Jos se on tehtävä kerran vuodessa, olkoon se nyt!

Get Back In Your Book on ontariolaisen valokuvaaja Lissy Laricchia eli Lissy Ellen kuvasarja keväältä 2010. Niinpä olet hyvin saattanut jo nähdä nämä kuvat.

Suosittelen kuitenkin katsomaan Lissyn kotisivuja, tumblria ja facebook-sivuja. Flickrissä tyttö on jo iso julkkis. Lissyllä on uskomaton kyky rakentaa maailmoja, todisteena siitä vaikkapa Let's Play Pretend -kuvasarja.



Olen tänään herkistellyt Keskisuomalaisen Nöötti-kissa löysi takaisin kotiin -uutisen kanssa. Alkuperäinen löytymisuutinen järkytti minua eilisessä työvuorossa: ihanaa, että kissanpentu palasi kotiin vielä saman vuoden aikana.

Nyt minä syön mangoja ja vietän vuosipäiväämme yksin kotona.
Hyvää uuttavuotta.

pics: Lissy Laricchia / Lissy Elle

Missio talvikenkä

Päällinen: nahka.
Pohja: kumi syvillä urilla.
Vuori: lämmin vuori.
Alennusprosentti: 30.
Tuntuma: ihana.

Audrey on meksikolais-kanadalaisen host-sisareni ja uusien lempikenkieni nimi.

Vagabondin Cathyjen pohjat ovat jo yhden talven jälkeen silinneet lähes urattomiksi. Menevät ne vielä hyvin syys- ja kevätkenkinä, mutta olen kyllä todella pettynyt pohjien kestävyyteen.

Jo Kuopion tori on niin liukas, etten enää tennareilla sinne mielelläni lähtisi. Vielä pari vuotta sitten tennarit olivat ainoa tuntemani talvikengät: nyt mukavuudenhaluiset, niveltulehduksista kärsivät jalkani vaativat lämpimiä jalkineita.

En tiedä, pysyinkö laskuissa perässä, mutta uskoakseni Andiamo oli kahdeksas kenkäkauppa, jossa kokeilin tuuriani. Inhoan kenkäkauppoja, eli voitte uskoa minun olleen tosissani etsintäoperaation kanssa. Talvikenkien suhteen tiedän tarkkaan, mitä haluan, enkä tyydy keskivertoon. Lempinaisessani Audreyssä klikkasi kaikki.

Minulla on vähän sellainen kutina, että saattaisin pyytää isältä sponsorointia myös ruskeaan versioon: vaikkapa syntymäpäivälahjaksi. Sekin vilisti ohi näin välipäivinä.

--

ps. Maailmani meni vähän rikki, kun huomasin, että Lontoosta hankitun lempipiponi kaksoiskappaleita myydään Fiorellassa. Fiorellassa.

pics: Andiamo

Joulu ilman joulua

Adventtikynttelikön laitoin päälle kerettiläisesti jo marraskuussa. Meinasin hihkua, kun löysin kierrätyskeskuksesta hyvin paljon Kastehelmeä muistuttavan tuikkukipon, se on niin kaunis.

Joulutortut paistuivat uunissa kuusi, seitsemän kertaa jo ennen kuin lähdin viikko sitten Pohjanmaalta sorvin ääreen Savoon.

Joulumieleni on latistunut juhlapyhiä lähestyttäessä. Olin kateellinen verkkotoimittajalle, joka jäi töihin koko jouluksi. Hyvin mielelläni olisin ollut tänään töissä. Uudenvuodenaaton ja -päivän olen, onneksi. Sekä viidennen tammikuuta.

Puhuin äidilleni viimeksi tasan vuosi sitten. Uuden vuoden vietin huolissani Vaasassa, kun äiti oli viety sairaalaan tajuttomana. Viides päivä hän kuoli.

Kuinkahan monta kertaa olen tänä vuonna käyttänyt verbiä "kuolla"? Monta. Toivottavasti ensi vuonna harvemmin.

Vietän jouluaaton yksin. Olen syönyt tänään mämmiä ja pakastepizzaa. Mietin kaupassa, mitkä ovat epätodennäköisimmät ostokseni.

Laatikoita ostanen pakastimeen, kun ne maksavat viisi senttiä rasialta. Pidän niistä vuosi vuodelta enemmän. Suunnitelmissani on tehdä porkkanalaatikosta jonkinlaisia pyöryköitä.

Herkku ja koukku on näköjään jo toteuttanut visiotani itämaisilla porkkanapyöryköillä pari vuotta sitten. Itsekin ajattelin seesaminsiemeniä ja inkivääriä, mutta päällimmäisenä mielessäni liikkuu kookos. Feta toimisi myös! Laatikoista saa varmasti myös hyvää pohjan myös vaikkapa sämpylöille.

(Huomautus myöhemmin: Herkku ja koukku opastaa tähteiden käytössä myös tänä vuonna! Rieska ja muffinssit ovat molemmat oivallisia tähteidenhävityskonsteja. Ja sosekeitot.)

Mämmi oli yllättävän hyvää, sitä pitäisikin varmaan syödä ei kerran vaan kahdesti vuodessa. Aivan kuin joulutorttujakin.

Kerran ollessani muutaman vuoden ikäinen äiti kysyi minulta juhannuksena, mitä haluaisin juhlaruoaksi. Halusin pipareita ja joulutorttuja. Niitä sain, ja kaverit olivat syystäkin kateellisia. Upea äiti.

Ja juhlapöydän konvehteja olen syönyt, paljon, liikaa, tietenkin.

Lempparia boksin sisällössä ei oikeastaan ole, oikeastaan maistuvat aika turhalta kaikki. Marmeladisydämet jäävät minulta syömättä.

Yritin juoda Blossaa. Pyysin pullon isältä joululahjaksi, että saisin seuraavana jouluna laittaa siihen jouluoksan. Kyllä se niin on, että yli kymmenen prosenttia alkoholia sisältävät juomat eivät ole minua varten. Irvistytti aivan liikaa. Yäk.

Kopparbergin siiderit eivät ole aikaisemmin vakuuttaneet, mutta extra dry cranberry oli oivallista.

Valitsin jouluksi lukemista, joka ei tuo mitenkään mieleen äitiäni. Vampyyrit ovat tällaiseen osuva valinta. Ystävät hämärän jälkeen on Jussin lempikirja, eli ehdottomasti must-read.

Sookien kolmannesta omnibusista minulla on kesken kolmas osa, eli yhdeksäs kirja. Harvemmin tällaista hömppää luen, mutta tänä vuonna nämä ovat olleet lohdullisia. Ehkä juuri siksi, etteivät ne muistuta äidistäni vahingossakaan.

Ostin itselleni joululahjaksi kirjoja, on Berliininpoppeleita ja Kähköstä.

Tänä vuonna en saa äidin osuvasti valitsemia. Muita lahjoja hän ei vuosiin antanutkaan, tiesi minut hyvin. Jätti vieläpä kaikki paketoimatta, muisteli varhaisteinin mielenmetkuja pakettien turhuudesta.

Hyasintit osti isä, ja olen pitänyt niitä viileässä. Kukkivat vasta paljon joulun jälkeen, nyt ne ovat vielä nupuilla. Pidän niistä paljon, etenkin valkoisista.

Seuraavana jouluna otan ne lämpimään jo aikaisemmin.
Toivottavasti seuraava joulu on helpompi.

Palaan Pariisiin

Kylmät väreet ensimmäisellä kuuntelukerralla lupaavat meille pitkää ikää.

Vuosi lukutoukkana

Joulukuun täytän työnteolla ja Charlaine Harrisin keveällä Sookie Stackhouse -sarjalla: olen tyytyväinen, jos saan Omnibus III:n päätökseen vuodenvaihteeseen mennessä.

Ajattelinkin, että voisin jo nyt napata kiinni Järjellä ja tunteella -blogin Susan hauskaan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen.

Kaikki luetut kirjani löytyvät täältä.

Vastaukset lukutoukkahaasteeseen:

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Pilvikartasto

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Appelsiinin tuoksu

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?
Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Terveisin äiti

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Little Been tarina

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Meidät kaikki on tehty liimasta

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Harjukaupungin salakäytävät

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Kaikki isäni hotellit

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Sivullinen

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Muukalainen Rantaruotsissa

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Ei hunningolle tänään

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Sivullinen

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Isä Camillon kylä

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Kauimpana kuolemasta

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Mustat morsiamet

Nalle valkopippurikastikkeessa

Pienen koiran turkki on imenyt litroittain kyyneleitä. Takana on elämäni raskain vuosi, jonka kuukaudet ovat kulkeneet ohi sankassa sumussa. Pieni koira on ollut luonani pidempään kuin olen ollut ilman äitiä.

"Mille me ennen Lottaa nauroimme", kysyin jo viime keväänä. Vauvantuoksuinen pikku-Lotta tuli meille hetkelleen tasan vuosi sitten. Silloin se vielä mahtui Jussin lippalakkiin, karvainen ihme nukkui hänen sylissään koko parin tunnin kotimatkan ajan. Siihen Lotta simahti maltettuaan ihmetellä uutta tilannetta pihatien päähän asti.


Vuoden mittaan mutkaton pentu on kasvanut oikein hienoksi nuoreksi neidiksi. Adjektiiveja on helppo keksiä. Lotta on iloinen ja vilkas, leikkisä ja riehakas. Hellyydenkipeä, lempeä ja kiltti - terrieriksi ehkä liiankin lauhkea.

Meille osui maailman kiltein westie, kaikista valkoisista länsiylämaanterriereistä kaikkein lelukoiramaisin. Itsenäinen Lotta toki on, muttei itsepäinen. Ainakaan kamalan itsepäinen. Entisenä snautserinomistajana odotin, että uusi terrierimme olisi samanlainen jääräpää. Älkää tulkitko väärin - enhän minä olisi terrieriä halunnut, jos en olisi pitänyt Ella-rouvamme asettamista haasteista! En silti pettynyt, vaikkei Lotan itsenäisyys muistuta vanhan rouvamme radikaalia pässinpäisyyttä.

"Turkkia ja turkinpippuria", kuvaa rotua Westiekasvattajat. Yleensä etenkin uroksilla on iso ego. Kokemukseni mukaan se on ainakin tuplaten suurempi kuin keskimääräisellä koiranomistajalla. Lotan trimmaaja kauhistelee sitä, miten kasvattajat antavat westieitä amatöörien käsiin. Hänen mielestään ne kuuluvat pelkästään kokeneille kouluttajille.

Olen hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä. Aivan kenen tahansa ei westietä kannata hankkia, eikä se ole ensimmäiseksi koiraksi kaikkein suositeltavin vaihtoehto. Jos itse on hiemankin epävarma, koira nousee takuulla omistajansa niskan päälle, eikä se ole mukavaa kummallekaan. Mahdottomia westiet eivät tietenkään ole. Sinnikkyydellä pääsee eläinten kanssa pitkälle - ja sillä, että kysyy apua osaavammilta. Kannattaa myös lukea aiheesta kaiken, minkä saa käsiinsä.

Trimmaajallamme on hyvin muistissa aika, jolloin westieiden joukossa oli paljon luonnevikaisia, jopa vaarallisia yksilöitä. Tarkan jalostuksen avulla luonnetta on saatu ohjattua parempaan suuntaan. Luonnehäiriöiden sijaan jokainen koiranomistaja vaikuttaa tuntevan jonkun, jolla on ollut oikein sairas westie. Sellainen, jonka kaikki karvat ovat pudonneet pois, korvat ovat märkineet rakkojaan ja sisällä ei ole pysynyt mikään.

Westieiden kanssa kannattaakin erityisesti huomata kaksi asiaa: ruokavalio ja trimmaus. Vehnää koira ei saa syödä vahingossakaan, ja trimmaus nyppimällä 4-6 kertaa vuodessa pitää turkin kunnossa ja ihon kunnossa siltäkin osin. Ennen koiran hankkimista kannattaa varmistaa, että paikkakunnalla on osaava trimmaaja. Ilman sitoutumista säännölliseen trimmaukseen ei westietä kannata hankkia.

Yllättävänä asiana saattaa tulla myös westieiden tarve liikkumiseen. Virkeys ja sporttisuus oli yksi kriteereistä meidän koiranhankinnallemme. Pentua ei tietenkään tarvitse heti viedä maratoneille, mutta hämmästelen sitä, miten hyvin ja mielellään Lotta pysyy pyöränkin vauhdissa mukana. Jos et pysty tarjoamaan koiralle kuin kävelyä korttelin ympäri, älä ota westietä.

Siitä, kun ensimmäisen kerran näin Lotan, on nyt tekstin julkaistessani tasan vuosi. Olin kamalan jännittynyt ja peloissani siitä, osaammeko me kouluttaa koiran oikein. Jos se ei oppisi sisäsiistiksi, hajottaisi koko kämpän palasiksi ja rupeaisi hurjaksi räksyttäjäksi? Kaikki pelot osoittautuivat aiheettomiksi. Lotasta on tosiaan kasvanut Maailman Paras Koira. Ihaillen olen seurannut myös Jussin kasvamista koiraihmiseksi - mieheltä löytyy nykyään jopa ääni koirankasvatusta varten!

Bubble Toes halusi tietää, millainen rotu on westie - kiitos innoituksesta entryyn. Vastailen ilomielin kysymyksiin, joita Sinulle jäi! Suosittelen myös tutustumaan Dimvikens-kasvattajan kuvaukseen rodusta, se nauratti moneen kertaan osuvuudellaan.

Pöllö koti

Kahden asujan yhteenlaskettu ikä ylittää 50 vuotta.

Mahdollista mainetta

Ajattelin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin musiikista. Jussi kuitenkin löi minulle loistavia linkkejä toisensa perään.



Trent Reznor -fanityttönä innostuin: The Girl with the Dragon Tattoo -soundtrackilta on tullut ilmainen kuuden kappaleen ennakkomaistiainen. Reznor ja Atticus Ross tekivät myös viime vuoden kovimmat leffamusat the Social Networkiin.

Lataa kuusi biisiä täältä! Minä tykkäsin Social Network -soundtrackista, mutta kuuden biisin perusteella tämä kuulostaa vielä paremmalta. Piakkoin julkaistavalla äänitteellä on peräti kolme tuntia materiaalia.

Myös uusi leffa kiinnostaa minua, toki. Meille hankittiin Larssonit julkaisujärjestyksessä alkuperäiskielellään, äiti kaiketi antoi ne joskus jollekin tuttavalleen lainaksi ja ne jäivät sille tielleen. Itse ajattelin vuosien ajan, että olisin lukenut ne ruotsiksi, mutta lopulta menetin uskoni ja luin viime syksynä koko yli 2000-sivuisen trilogian suomeksi yhden viikon aikana.

Ruotsinkielisiä leffoja en ole vieläkään katsonut, vaikka ne meillä blu-rayna ovatkin. Nimittäin ainakin kohta, sillä viimeinen osa lähtee Discshopista mukaan huomiseen jatkuvine ilmaisine rahteineen. Luvassa maraton!



Juuri valitettuani siitä, miten huonosti seuraan nykymusiikkia, Jussi linkkasi minulle BBC:n Sound of 2012 -sivustosta. Aikaisempina vuosina olen saanut siitä valtavasti inspiraatiota, eikä tämä kerta näytä pettävän!

Dry The River kolahti lujaa jo keväällä, ja ainakin Twilight Colan June oli päässyt bändin katsastamaan sen oltua Yann Tiersenin lämppärinä Tavastialla. Lisäksi etenkin Bon Iver's favourite Brit Lianne La Havas, Sweden's stylish electro-pop Niki & The Dove ja Lancashire lullabies Ren Harvieu laitan tarkkailulistalleni.

Muista myös kotimainen Tulevaisuuden tusina. Pussissa elänyt on se, joka ei vuoden 2011 bändeistä kuullut mitään.

Radikaaleilla juurillani

Muutama vuosi takaperin hankin musiikkia gigoittain - olisin voinut soittaa musiikkia monen kuukauden ajan kuulematta samaa biisiä. Niinpä minä varmaan teinkin, sillä useimmat lempiyhtyeistäni löysin juuri tuon aikakauden takia.

Ben Cooperin eli Radical Facen Ghost-albumi oli pitkään messenger-kuvakkeenani. Olin hommannut Ghostin heti sen ilmestyttyä, ja kansikuva oli päätynyt kuvatiedostoihini. Monen kuukauden jälkeen rupesin ihmettelemään kuvan merkitystä. Vasta silloin kuuntelin albumin läpi.

Maaliskuussa 2007 julkaistu levy kohosi saman vuoden syksyllä yhdeksi yhdeksi lempilevyistäni. Se on tavattoman ehjä albumikokonaisuus, jolla hienot kappaleet seuraavat toisiaan. En osaa päättää lempikappalettani. Welcome Home? The Strangest Things? Asleep on a Train?


Uuden musiikin löytöretket jäivät huomatessani, että niissä kymmenissä gigoissa oli valtavasti hyvää kuunneltavaa. Liikaa valinnanvaraa. Spotifyssakin on helppo tarrata vain vanhoihin tuttuihin. Seuraan uusien levyjen julkaisua lähinnä NME:n, Pitchforkin ja musiikkiblogien kautta - aika satunnaisesti.

Ilmeisesti etsin uutta kuunneltavaa harmittavan satunnaisesti, sillä osa helmistä meinaa väkisinkin lipsua käsistäni. Onneksi eivät kaikki. Blogeista Silent All These Years ja Alice & June tuttu Ravenwaves oli huomannut Radical Facen julkaisseen upouuden The Family Tree: The Roots -albumin ja ilmaisen ilmaisen The Bastards - Volume One EP:n.

Itku meinasi tulla! Aivan kuin olisin jälleen tullut kotiin pitkän reissun jälkeen. Musiikki saa minut järkkymään tätänykyä huomattavan helposti, Leonard Cohen -pillitys on vielä hyvässä muistissa. Muutaman kuuntelun jälkeen lempibiisikseni on noussut Ghost Towns, mutta myös esimerkiksi Bishop's Song vaikuttaa hyvin lupaavalta.