Nalle valkopippurikastikkeessa

Pienen koiran turkki on imenyt litroittain kyyneleitä. Takana on elämäni raskain vuosi, jonka kuukaudet ovat kulkeneet ohi sankassa sumussa. Pieni koira on ollut luonani pidempään kuin olen ollut ilman äitiä.

"Mille me ennen Lottaa nauroimme", kysyin jo viime keväänä. Vauvantuoksuinen pikku-Lotta tuli meille hetkelleen tasan vuosi sitten. Silloin se vielä mahtui Jussin lippalakkiin, karvainen ihme nukkui hänen sylissään koko parin tunnin kotimatkan ajan. Siihen Lotta simahti maltettuaan ihmetellä uutta tilannetta pihatien päähän asti.


Vuoden mittaan mutkaton pentu on kasvanut oikein hienoksi nuoreksi neidiksi. Adjektiiveja on helppo keksiä. Lotta on iloinen ja vilkas, leikkisä ja riehakas. Hellyydenkipeä, lempeä ja kiltti - terrieriksi ehkä liiankin lauhkea.

Meille osui maailman kiltein westie, kaikista valkoisista länsiylämaanterriereistä kaikkein lelukoiramaisin. Itsenäinen Lotta toki on, muttei itsepäinen. Ainakaan kamalan itsepäinen. Entisenä snautserinomistajana odotin, että uusi terrierimme olisi samanlainen jääräpää. Älkää tulkitko väärin - enhän minä olisi terrieriä halunnut, jos en olisi pitänyt Ella-rouvamme asettamista haasteista! En silti pettynyt, vaikkei Lotan itsenäisyys muistuta vanhan rouvamme radikaalia pässinpäisyyttä.

"Turkkia ja turkinpippuria", kuvaa rotua Westiekasvattajat. Yleensä etenkin uroksilla on iso ego. Kokemukseni mukaan se on ainakin tuplaten suurempi kuin keskimääräisellä koiranomistajalla. Lotan trimmaaja kauhistelee sitä, miten kasvattajat antavat westieitä amatöörien käsiin. Hänen mielestään ne kuuluvat pelkästään kokeneille kouluttajille.

Olen hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä. Aivan kenen tahansa ei westietä kannata hankkia, eikä se ole ensimmäiseksi koiraksi kaikkein suositeltavin vaihtoehto. Jos itse on hiemankin epävarma, koira nousee takuulla omistajansa niskan päälle, eikä se ole mukavaa kummallekaan. Mahdottomia westiet eivät tietenkään ole. Sinnikkyydellä pääsee eläinten kanssa pitkälle - ja sillä, että kysyy apua osaavammilta. Kannattaa myös lukea aiheesta kaiken, minkä saa käsiinsä.

Trimmaajallamme on hyvin muistissa aika, jolloin westieiden joukossa oli paljon luonnevikaisia, jopa vaarallisia yksilöitä. Tarkan jalostuksen avulla luonnetta on saatu ohjattua parempaan suuntaan. Luonnehäiriöiden sijaan jokainen koiranomistaja vaikuttaa tuntevan jonkun, jolla on ollut oikein sairas westie. Sellainen, jonka kaikki karvat ovat pudonneet pois, korvat ovat märkineet rakkojaan ja sisällä ei ole pysynyt mikään.

Westieiden kanssa kannattaakin erityisesti huomata kaksi asiaa: ruokavalio ja trimmaus. Vehnää koira ei saa syödä vahingossakaan, ja trimmaus nyppimällä 4-6 kertaa vuodessa pitää turkin kunnossa ja ihon kunnossa siltäkin osin. Ennen koiran hankkimista kannattaa varmistaa, että paikkakunnalla on osaava trimmaaja. Ilman sitoutumista säännölliseen trimmaukseen ei westietä kannata hankkia.

Yllättävänä asiana saattaa tulla myös westieiden tarve liikkumiseen. Virkeys ja sporttisuus oli yksi kriteereistä meidän koiranhankinnallemme. Pentua ei tietenkään tarvitse heti viedä maratoneille, mutta hämmästelen sitä, miten hyvin ja mielellään Lotta pysyy pyöränkin vauhdissa mukana. Jos et pysty tarjoamaan koiralle kuin kävelyä korttelin ympäri, älä ota westietä.

Siitä, kun ensimmäisen kerran näin Lotan, on nyt tekstin julkaistessani tasan vuosi. Olin kamalan jännittynyt ja peloissani siitä, osaammeko me kouluttaa koiran oikein. Jos se ei oppisi sisäsiistiksi, hajottaisi koko kämpän palasiksi ja rupeaisi hurjaksi räksyttäjäksi? Kaikki pelot osoittautuivat aiheettomiksi. Lotasta on tosiaan kasvanut Maailman Paras Koira. Ihaillen olen seurannut myös Jussin kasvamista koiraihmiseksi - mieheltä löytyy nykyään jopa ääni koirankasvatusta varten!

Bubble Toes halusi tietää, millainen rotu on westie - kiitos innoituksesta entryyn. Vastailen ilomielin kysymyksiin, joita Sinulle jäi! Suosittelen myös tutustumaan Dimvikens-kasvattajan kuvaukseen rodusta, se nauratti moneen kertaan osuvuudellaan.