Näyttäisin Bondia lapsellesi

Tää onkin mainio juttu. Mä voin ryypätä koska hyvänsä ja sitten vaan näyttelen selvää. Eipäs oo tullut ennen mieleen. Mikä ihme siinä on, että aina kun mä oon kännissä, niin tekee hirveästi mieli laulaa. Rakkaat huuleni. Älkää laulako, älkää laulako!



Kaksivuotiaan Sallan mielestä Speden metkut ja Uuno Turhapuro olivat hulvattominta i-ki-nä - niin hulvatonta, että välillä Uuno-nauhat jouduttiin piilottamaan, koska muuten ne kuluivat puhki liian äkkiä. Osansa lie silläkin, ettei äiti fanittanut johtajaa yhtään niin paljon kuin minä.

Äidin ollessa työmatkalla me katsoimme isän kanssa kahden maissa aamuyöllä Muumeja. Mörkö ja Taikurin paluu olivat niin pelottavia, etten uskaltanut seurata tapahtumia kuin pää peiton alla. Kolme vuotta vanhempaa serkkupoikaani taas pelotti Mörön sijaan Rölli. Minulla on elävä mielikuva serkustani piilottelemassa sohvan takana Allu Tuppuraisen takia.

Kun Mörkö ja Rölli olivat liian hirmuisia, katsoimme tänään erityisen pinnalla olevia James Bondeja. Pinnalla siksi, että tänään on kulunut 50 vuotta ensimmäisen Bond-leffan ensi-illasta!

Agenttipläjäykset olivat pienelle tytölle juuri sopivan vauhdikkaita. Mitä enemmän basaarit helisivät ja lunta vyöryi takaa-ajojen lomassa, sitä hysteerisemmin pikku-Salla kikatteli. Myös naisseikkailut olivat hurjan hassuja. Lempikohtaukseni onkin pääministerin ja Max-papukaijan puhelinkeskustelu elokuvassa For Your Eyes Only:

Prime Minister: "Don't thank me, Mr. Bond, your courage and resourcefulness are a credit to the nation. Dennis and I look forward to meeting you. Meanwhile if there is anything I can do for you..." Max the Parrot: "Give us a kiss! Give us a kiss!"

Parasta Bond-näyttelijää en osaa nimetä. Aikoinani olen pitänyt myös Timothy Daltonista. Myönnän, että Daniel Craigiin suhtauduin aluksi epäilevästi. Etenkin kohtauksessa, jossa Craig kömpii merestä paidattomana, mies muistutti hämmentävällä tavalla Vladimir Putinia. Nyttemmin Craig on vakuuttanut minut ehdasta bondiudestaan. Loistonäyttelijä!

Poliisi-tv oli lempisarjani jo ennen kouluikää, mitä ala-asteella opettajat joukolla kauhistelivat. Kauhuelokuvat olivat oikeastaan ainoa genre, joka minulta ehdottomasti kiellettiin. Lapsena en koskaan sisäistänyt esimerkiksi Bond-leffojen väkivaltaa tai seksuaalissävytteisyyttä. Kuitenkin erotin jo toden sadusta. Jollen olisi erottanut, vanhempani olisivat varmasti puuttuneet asiaan.

Kyllä isä ja äiti varmasti rajoja pohtivat, paljonkin. Opin lukemaan aika pienenä - ehkä liiankin pienenä, sillä äiti joutui antamaan minulle ensimmäistä kertaa seksuaalivalistusta luettuani kolmivuotiaana myöhäisleffan repliikkejä. Leffassa, jonka nimeä en valitettavasti onnistunut jäljittämään, mies kehuskeli piiritystilanteessa, että hänellä oli mukanaan "ase, josta tytötkin tykkäävät".

Varmasti juuri oman vapaan kulttuurillisen kasvatuksen takia olen kirjojen ja leffojen kieltämistä vastaan. En usko, että varhaiset Bond-katselut tekivät minulle hallaa. Jos aikuistenkirjat taasen olisi kielletty alakouluikäisiltä, ei minulla olisi kolmannen luokan jälkeen ollut enää mitään lukemista. Toisaalta lasten ei tietenkään pitäisi saada katsoa ihan mitä tahansa, mutta minusta vastuu on etupäässä vanhemmilla. Esimerkiksi ruotsalaista Tintti-selkkausta olen pitänyt totaalisen naurettavana. Missä on luottamus aikuisiin, jotka selittävät ja selventävät asioita lapsille? Onneksi Kemin kirjaston 70-luvun "housuton Aku Ankka" -kohu on pelkkä urbaani legenda.

Uuno ei enää ihan uppoa, Tuppurainen on edelleen suosikkinäyttelijöitäni (Mielensäpahoittaja Vaasan kaupunginteatterissa oli ihan mieletön!), mutta Bond on yhä ykkönen. Tulevaa Skyfallia ja tunnaria fiilistellessäni sisäinen lapseni hihkui myös siksi, että Nelonen aikoo näyttää 14. lokakuuta alkaen kaikki vanhat Bondit!



Ai niin. Paras repliikki viimeisimmistä leffoista? Ehdottomasti "Do I look like I give a damn?" kysyttäessä ravistelua tai sekoittelua.