Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leonard Cohen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leonard Cohen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. tammikuuta 2012

Hillitöntä uutta


Tasan kaksi kuukautta riemuitsin Leonard Cohenin Show Me the Place -biisin kuuntelumahdollisuudesta, Nytin kautta on perjantaihin asti kuunneltavissa koko Old Ideas -levy. Tänne siis, jos vanhat ideat kiinnostavat.

Hesarin Pirkko Kotirinta tapasi Cohenin Lontoossa.
”Itse tiedän saman tien, että Amen, Darkness ja Different Sides nousevat kaikkien aikojen Cohen-suosikkieni joukkoon”, kirjoittaa Kotirinta, olen alustavasti samaa mieltä. Ja Cohenin ääni on komeampi kuin koskaan.
Nettiversio tässä, itse luen haastattelun kokonaan Savossa, kun ajan sinne illalla Vaasasta.

En osaa analysoida tätä mitenkään. Ihan kuin äiti olisi taas vähän aikaa täällä, mikä on enemmän kuin miltään musiikilta voi pyytää. Eilen pyyhin hillitysti kyyneleitä silmäkulmistani, kun ajattelin, mitä hän olisi ajatellut eilisillan vaaleista. Hillitty ei kuulu käytökseeni nyt. On niin paljon asioita, joihin olisin vielä tarvinnut äitiä.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Vanhoja ideoita



Oli niin valtavan hienoa katsoa [Leonard Cohen: I'm Your Man -dokumenttia] juuri äidin kanssa. Äitini on ollut Leonard Cohen -fani 60-luvulta lähtien. Meillä oli silti molemmilla sama olotila, kun jätimme elokuvasalin, olimme viimeisiä, jotka salista lähtivät.
Jäimme katsomaan lopputekstit, kuuntelemaan Cohenin upean oman version biisistä
I'm Your Man ja äiti tuli vielä luokseni kuuntelemaan Rufus Wainwrightin omia biisejä.

Näin kirjoitin blogissani vuonna 2006.

Lokakuussa 2008 kävimme äidin kanssa katsomassa herraa Hartwallilla, itkimme yhteen ääneen. Jotenkin minusta tuntui jo tuolloin, että jään lopulta kuuntelemaan Coheniamme yksin. Joskus tulevaisuudessa, pitkän ajan päästä.

Jo nyt olen aivan yksin ja vollotan upouutta Show Me the Place -biisiä kuunnellessa.

Jouduin keväällä poistamaan meidän sunnuntaiaamu-playlistiltamme mm. Famous Blue Raincoatin, kun koko päiväni meni itkuksi sitä kuunnellessa.

Show Me The Place by leonardcohen

Laitoin linkin biisiin entiselle työnantajalleni, "olipahan mehevää murinaa" oli hänen kiteytyksensä. Ei hullumpi kuvaus.

Olisipa äiti kuuntelemassa uutta biisiä, hän pitäisi tästä. Ei, voin vannoa, että hän rakastaisi tätä. Voisimmepa itkeä yhdessä.

Mustavalkokuva on pressikuvia Cohenin sivuilta, Old Ideas -levy julkaistaan ensi vuoden puolella.

Show me the place, help me roll away the stone
Show me the place, I can’t move this thing alone.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...