Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pariisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pariisi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ohukainen uusi alku

Pimeä vuodenaika on vaatinut veronsa tästä tytöstä ja minun myötäni myös kompastelevasta blogista. Muistettakoon kuitenkin entisen työkaverini Vesan facebook-päivitys: "ens kuun jälkeen talitintti laulaa, maaliskuussa". Uudesta vuodesta toivon edellistä helpompaa.

Vivi-Annin keittiössä oli vuodentakaisen loppiaislauantain keittokirjalöytö Jyväskylän iki-ihanasta Antikvariaatti Lukuhetkestä. Mietin pitkään ennen kuin rohkaistuin viemään sen kassalle, meillä kun ruokaopuksia riittää. Ostosta ei kuitenkaan ole tarvinnut katua.

Vivi-Ann Sjögren oli äitini merkittävin ruoanlaittoesikuva: nopeaa ja mutkatonta, suuria makuja rakkaudella. Useat Sjögrenin reseptit kuuluivat lapsuuteeni kuin ruskea kastike toisille. (Itse maistoin ruskeaa kastiketta ensimmäistä kertaa vasta ala-asteella, mikä selittää epäluuloni kaikkiin sooseihin.) Ruotsinkielinen Andalusiens grova salt kului keittiötouhuissa aivan puhki. Sjögrenin innostamana äitini myös lähti kanssani kuukaudeksi Espanjaan.

Toissayönä unessani pyöräilimme äitini kanssa Pariisissa etsien gruusialaista ravintolaa. Viime yönä sain hyviä neuvoja naimisiinmenoa varten (unessa menin avioon Virossa sijaitsevassa Korkeasaaressa ja ilmeisesti olin yksinäinen morsian, Jussi kun oli yksi vieraista). Tänään polttelen kynttilää, sillä päivälleen kahteen vuoteen en ole voinut soittaa ja kysyä sitä hyvää ohjetta niihin tomaattileipiin joita tehtiin joskus. Vivi-Annin nekin.
 

Viime yönä selailin Sjögrenin tiiliskiveä ennen nukkumaanmenoa. Päätin löytää käyttökohteen kookosriisin valmistuksesta jääneelle kookoskermanlopulle. Heti ensimmäinen silmäänosunut resepti oli ihana:

Kookos-banaaniletut Vivi-Annin tapaan
  • 1 kananmuna
  • ripaus suolaa
  • ½ rkl sokeria
  • 1 1/4 dl jauhoja
  • 1 rkl kookoskermaa
  • 2 isoa banaania soseena
  • voita paistamiseen
  • (kookoshiutaleita, kanelia, limetti- tai sitruunamehua)
  1. Vatkaa muna, suola ja sokeri.
  2. Soseuta banaanit.
  3. Hämmennä munaseoksen joukkoon loput ainekset ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi.
  4. Paista pikkulettuja miedolla lämmöllä. 
Huomaa:
  • Resepti on puolitettu. Tämä on mainio annos kahdelle aamiaisnälkäiselle.
  • Lisäsimme joihinkin lettuihin myös kookoshiutaleita, kanelia ja sitruunamehua, toimivat kaikki.
  • Sokeria tämä ei välttämättä olisi kaivannut.
  • Gluteeniton jauhoseos toimi mainiosti.
  • Vivi-Ann tarjosi ohukaisensa limetin- tai sitruunanlohkojen ja banaaninviipaleiden kanssa.
  • Meillä sivuherkkuna toimivat laihialaiset pakastemansikat. Lautanen on iki-ihana Rörstrand by Filippa K:n Burkina.



lauantai 6. lokakuuta 2012

Ajoittainen vapaus 2/2

Photobucket   Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket

Tämä kaikki yhden Kevin Barnesin takia. Ja aika monien selkäpiiväreiden, jotka tämä biisi sai aikaiseksi:


perjantai 5. lokakuuta 2012

Ajoittainen vapaus 1/2

Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket

Olisin voinut päivittää kuvaoksennuksen jo toukokuussa, mais mieux vaut tard que jamais, kuten lempikielelläni sanottaisiin. Enimmäkseen kuvaan matkoilla lintuja, niin nytkin.

Kevätreissun kuvasaldoon olin varsin tyytymätön. Ympärillä olisi ollut paljon kuvattavaa, mutta la pluie parisienne ei innostanut pitämään kameraa hyppysissä. Huhtikuinen Pariisi oli täpötäynnä ihmisiä, enkä jaksanut innostua oikein mistään. Kaupunki oli arrogantimpi ja suvaitsemattomampi kuin muistin. Kivaa oli silti, valitsinhan reissukumppanin erityishuolella.

Katkoin postauksen kahteen osaan mitenkään erityisemmin kuvia asettelematta. Lisää seuraa, mutta ennen seuraavaa osaa lupaan kertoa quelque chose, ihan mitä vaan.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Päivä Pariisiin


Huomenna tähän aikaan ollaan jo ilmassa!

Vaikka aikomus ihan uudesta paikasta oli melkoinen, asiaan vaikuttavia asioita olivat myös tämä ja halvat lennot.
 
Matkamuistotorni on Jussin äidin. Itse olen aina käynyt Pariisissa oman äitini kanssa. Eilen mylläsin matkalle lähtevää olkalaukkua, jonka taskusta löytyi vielä tuliaislista parin reissun takaa. Äiti ehti saada riikalaiset vanttuunsa, toissajouluna, muttei ehtinyt pitää niitä kertaakaan.

Viime postauksessa valitin siitä, etten ole kuunnellut musiikkia. Eilen innostuin kasaamaan lempibiiseistäni melkein 400 kappaleen listan, enkä meinannut malttaa kuunnella yhtään biisiä loppuun, niin hyvältä kaikki pitkästä aikaa kuulosti.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...