Haaste perhoselta

Jyväskylä ei ole lempikaupunkini, mutta siellä vietetty aika on useimmiten hyvin laadukasta. Kolme yötä naapurikaupungissa olivat tällä kertaa naurua, jännitystä ja hyvää ruokaa. Ihmisiä, joita on ollut kova ikävä.

Perjantaina ylitin itseni ja tein omassa mittakaavassani erittäin suuren asian. Jos se onnistuu, vaikutus tulevaisuuteen on valtaisa. Jos se ei onnistu - no, ainakin olen yrittänyt! Vielä vuosi, pari sitten olisin pitänyt mitä vaan epäonnistumista epäonnistumisena. Nyt se tarkoittaa vain toisenlaista mutkaa. Ehkä tämä tarkoittaa aikuistumista: päämäärä ei tunnu lainkaan niin tärkeältä kuin matka. Päämääriä tulee lisää.

Ennen lähtöäni Jyväskylään Perhonen lensi -blogi kyseli lempijuttujani. Rakastan haasteita, listoja ja täytettäviä asioita, siispä kiitos!

1. Lempiruoka

Juuri nyt tekee mieli sanoa sushi, sillä viikonloppuna rullailimme makeja ensimmäistä kertaa. Lauantain iltapala on esillä ylläolevassa kuvassa, kateellinen voi olla! Jos rullan sisällä on avokadoa tai tuorejuustoa, muut ainekset voivat olla mitä vaan. Kurkku, pippurimakrilli ja porkkana olivat erinomaisia valintoja.

Mieleen tulee myös erilaisia sienistä valmistettuja ruokia, kuten vaikka sopivalla pieteetillä tehty sienirisotto tai -lasagne. Perunamuusi on ihanaa. Ja entäs erilaiset keitot, vaikkapa isän lohisoppa ja äidin borsch-keitto!

Helpointa olisi ehkä luetella lempiaineksiani: munakoiso, fenkoli, buffalomozzarella, chili, tomaatti, sitruuna, savujuusto, suppilovahverot, kesäkurpitsa, turkkilainen jogurtti, kookosmaito... Lihasta olen opetellut pitämään ja rasvaiset kalat ovat hyviä, mutta niitä en vieläkään osaa ajatella lempiruokinani.

2. Lempimakeinen

Karkkilakossa tätä on hölmöä ajatella! Suklaa melkein kaikissa muodoissaan. Pätkikset ja Da Capot (nimenomaan ne patukat, eivät laatikoissa). Irttarihyllyssä esim. hedelmä-salmiakkimustekalat, ässämixit ja appelsiinitryffelit. Tuoreet Pandan minttu- ja Deli-lakut. Kaikki, missä on samanaikaisesti (pehmeää) pähkinävoita ja suklaata. Kaikki, missä on sokeria, rasvaa ja vehnäjauhoja. Mmmmm...

3. Lempiluettava

Kirja on onnistunut, jos se imee sisäänsä. Tapoja on monia: minut on ihastuttanut niin tyyli, juoni, aihe kuin päähenkilötkin. Pidän paljon Sirpa Kähkösen kirjoista, ja hänen rinnallaan täytyy mainita Kurt Vonnegut, jota ehkä pidän lempikirjailijanani. John Irving ei välttämättä lukeudu aivan lemppareihini, mutta arvostan hänen tapaansa kirjoittaa maailmoja, joista lukija ei pääse irti.

On ihanaa löytää kirjoja, joiden jokaisesta sanasta nauttii: esimerkiksi Murakamin teokset ovat tällaisia. Toisaalta pidän kirjoista, jotka ovat keveitä, helppoja ja mielenkiintoisia, kuten vaikka Hanna Tuurin Irlantilainen aamiainen tai Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo. Jollain tapaa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarja on hieman guilty pleasure, Rei on ihku. Höh, emmä tiiä, luen aika paljon.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä

En mää vaan ossaa, en uskalla edes yrittää. Sukuni on täynnä käsityöihmisiä, mutta oma kässännumeroni pudotti keskiarvoa läpi peruskoulun. Ompelukoneeseen en uskaltaisi koskea, vaikka maksettaisiin. Tänä jouluna useissa blogeissa on tehty ihastuttavia neulottuja joulupalloja. Voi, kun minäkin osaisin.

5. Lempielokuva

Melancholia. No joo. Kerron vaikka muutamalla genrellä. Animaatiot: Up, Bolt, Toy Storyt. Toimintakomediat: Good Cop Bad Cop, Shoot 'Em Up, Hot Fuzz. Väkivaltaisemmat: Irréversible, Naboer. No nyt en enää jaksa keksiä genrejä: The Book of Revelation, The Hours, The Prestige, Äideistä parhain, Du Levande, C.R.A.Z.Y., Science of Sleep, Inland Empire.

Ihan oma hirviö

Kaipaako joku jotain? Jollakulla jotain hukassa? Kenelle voisin laittaa tämän hyvän mielen eteenpäin? Näin kyseli Issues-blogin Inke joulukuussa, kun joku oli vinkannut hänelle hienoista kengistä ilman omistajaa.

Ensin meinasin vastata surkuhuudolla: löytäkää minulle Tuomo Ahon suomentama Thomas Hobbesin Leviathan! Olen halunnut loppuunmyydyn kirjan itselleni jo vuosikaudet. No, huutelusta puheenollen, Huuto.netissähän minun Leviathanini oli.

Olen lukenut kirjan alkuperäisenä, englanninkielisenä versiona verkosta ammoisia sosiaali- ja kulttuuriantropologian opintojani varten. Siksi pakkomielteeni onkin ollut vähän naurettava, barokkienglannin kääntämisen mielekkyyttä on vuosikymmen sitten miettinyt Kustaa Multamäki.
Lukemani pätkät käännetystä versiosta ovat kuitenkin olleet jollain tapaa erityisen viehättäviä. Vaikka opintoni keskeytyivät, ei tieteenala ole koskaan lakannut kiinnostamasta minua. Ei ainakaan siihen liittyvä kirjallisuus.

Kirja maksoi muutaman kympin normaalia divarihintaa vähemmän, mutten ole koskaan maksanut käytetystä kirjasta näin paljoa. En ole myöskään koskaan silitellyt (sic.) minkään kirjan kansia tällä tavalla. Olen vain hirvittävän tyytyväinen, että minulla on melkein 600 sivua Leviathania.

Teemabiisiksi sopii tietenkin vain Midlaken Head Home. Halutessaan voi toki kuunnella Mastodonia, mutta ikävään Midlake on osuvampi vaihtoehto. Vielä kaksi yötä, ja surkubiiseily on ohi pariksi päiväksi!

Koti terroristeille

Pöllöjen lisäksi meille on alimmaisen kuvan syystä tupsahdellut myös terrierikamaa. Kuvat on otettu ennen joulua: se selittänee osan rekvisiitasta.

Tuoreimmasta päästä on Aarikan ihana heijastin. Kun lähdin Savoon, heijastin jäi rannikolle ja varmasti hyvin valaisee tuossa Paapii-blogin facebook-sivuilta voittamani avaimenperän vieressä. Myös Kanelikauppa-joulukortit ovat voitto, blogiarvonnasta.

Minulla on kamala ikävä Vaasaan. Siellä on Jussi ja tonnikalan perään itkevä pikkuterroristi, joka arvatenkin näyttää tuiskun jälkeen taas tältä:

Vuosi elokuvissa

Katsoin vuonna 2011 säälittävän vähän elokuvia. Osasyy siihen on se, että katsoin sarjoja ja luin enemmän kuin ikinä. Silti 81 elokuvaa on anteeksiantamattoman vähän, ja tänä vuonna lupaan tsempata.

Uutuusleffoja näkemistäni oli kuitenkin peräti yhdeksän. Movie Monday kysyy niiden järjestystä.

TOP-5-LEFFAT 2011:

5. Black Swan
Suomessa Black Swanin ensi-ilta tuli aivan törkeästi muuta maailmaa jäljessä, ja niinpä tämä onkin oikeastaan vuodelta 2010. Visuaalisuus ja tunnelmat olivat aivan omaa luokkaansa. Jos olisin nähnyt tämän pienempänä tyttönä, olisin varmaankin ruvennut tanssimaan balettia. Nyt se jää haaveeksi.



4. Drive
Drive ansaitsisi paikan paljon korkeammalla, sillä nappiin osui kaikki. Erityisesti pidin valojen käytöstä ja musiikista. Komeinta elokuvassa oli silloin, kun oli pimeää. Katuvalojen loiste, oijoi.




3. Crazy. Stupid. Love.
Vuoden yllättäjä: romanttinen komedia, jonka jokaisesta sekunnista nautin. Hauska ja viihdyttävä, muttei missään vaiheessa tylsä. Olen vieläkin niin häkeltynyt tämän arvosta romcomina, että pisteet nousevat kenties suhteettoman paljon. No, Gosling mikä Gosling.




2. The Adventures of Tintin
Vuoden ehdottomasti odotetuin elokuva ei pettänyt. Tykkäsin kaikesta, ja odotan innolla jatko-osaa. Milou on lemppari-lemppari-lemppari! Ikinä!




1. Melancholia
Kysyttäessä mainitsen tämän lempielokuvanani. Loistavat näyttelijät, hyvin visuaalinen, hienot äänet, kauniit värit. Elokuvan sanoma kosketti minua silti eniten, se oli suorastaan pakahduttava. Melancholia ymmärsi jotain ihmisyydestä. Se ymmärsi ja laittoi minut ymmärtämään jotain itsestäni - mikä on paljon enemmän, kun hyvältä elokuvalta voi vaatia.

xxx

Kuudetta sijaa pitävät True Grit, Paul, Rango ja Rio, jotka kaikki ovat omalla tavallaan erinomaisia elokuvia. Pitäisin mennyttä vuotta kerrassaan erinomaisena leffavuotena - ja monta hyvää jo ilmestynyttä on vielä näkemättä!

Huolet taivaalle

Naapureiden raketit näkyivät myös toimiston ikkunasta, vaikka lähin ammuntapiste on satojen metrien päässä. Toivottavasti otan ensi vuoden raketeista kuvia 300-millisen putken kanssa.

Juhlimme parisuhteemme toista vuosipäivää puhelimessa, välissä oli 400 km. Viime uutenavuonna join skumppaa, itkin ja katsoin Red Dead Redemptionin pelaamista. Sitä edellinen vuodenvaihde oli täynnä toteutuneita unelmia, täydellisemmäksi ei voi mennä.

Kotona, siellä 400 kilometrin päässä, odottaa syntymäpäivälahja. Kuulemma jotain, jota voi käyttää vain sängyssä ja joka on kooltaan epäkäytännöllinen. Häh?

Lotta-koiraa raketit eivät pelota rannikolla, mutta kissat juoksevat ympäri isän taloa. Murina pomppii askelten tahdissa.

Yksi ensimmäisistä facebook-seinälleni kirjoitetuista sanoista oli "pippelimyrkytys". Toivottavasti tämä vuosi on paljon, paljon, paljon parempi kuin edellinen. Kevyempi kaikin tavoin, ilman raskaita ajatuksia.

Parempaa vuotta myös Teille.

Mene takaisin ruotuusi

Jollen väärin ole tilastoja ja kommentteja tulkinnut, Kompastelua seuraa yllättävän monta kirjabloggaajaa. Välillä se asettaa paineita: itse kirjablogeja paljon seuraavana tiedän, miten fiksua porukkaa yhteisöön kuuluu.

Luen paljon, mutta kirjablogin aloittaminen tuntuu vaikealta ajatukselta. Lukeminen on minulle ajatustentuuletusta, viiteen vuoteen en ole enää viitsinyt analysoida lukemaani muille. Syventäisihän se lukukokemusta, mutta no, olen laiska.

Kun perustin julkisen blogin, en halunnut rajata sitä mitenkään. On paljon hienoja blogeja, jotka käsittelevät elämän eri aiheita laajalla skaalalla. Lifestyle on usein se hienosteleva termi, jota usein käytetään. En koe, että Kompastelua kuuluu tähän kategoriaan.

Kuljen blogissa omalla nimelläni, omilla kasvoillani ja mieltymyksenkohteillani, muttei julkinen riisuuntuminen sovi minuudelleni. Se on usein lifestyle-blogin edellytys.

En missään nimessä väitä, että lifestyle-blogien pitäjät kertoisivat itsestään kaiken. Hulluhan sellainen väite olisi. Minulle kuitenkin jo ajatus siitä, että kertoisin kaikista liikkeistäni, syömisistäni ja ystävistäni on kamala.

Vaikka on kausia, kun olen ollut esimerkiksi todella aktiivinen facebookissa, enin osa päivityksistäni on koostunut vaikkapa osuvista lyriikoista.

Tämä on nopea ja perustelematon ajatus: ehkä tässä on ero kirjojen lukijoiden ja tositelevisionkatsojien kanssa? Kirjojen lukija ei halua tietää kaikkea, hän haluaa tulkita asioita. Tosi-tv-fanit haluavat tietää kaiken ja heti.

Kaikkia ei voi miellyttää, missään eikä ikinä. Silti koen jonkinlaista vastuuta: en haluaisi, että ihmiset klikkaavat itsensä tänne turhaan.

Uudenvuoden kunniaksi haluan näyttää teille jotain, josta varmaankin suurin osa blogini lukijoista pitää. Näissä kuvissa on jotain niin kirjafaneille, taiteenystäville kuin ehkä myös vaatediggareille.

Musiikki-ihmisille suosittelen vaikka Manchester Orchestraa, jonka ensimmäinen ep 5 Stories vuodelta 2004 on toiminut välipäivien soundtrackinani. Kiinteässä muodossa itsekustannetta on hankalaa löytää, ja niinpä taidan nyt tässä usuttaa teitä laittomuuksiin. Jos se on tehtävä kerran vuodessa, olkoon se nyt!

Get Back In Your Book on ontariolaisen valokuvaaja Lissy Laricchia eli Lissy Ellen kuvasarja keväältä 2010. Niinpä olet hyvin saattanut jo nähdä nämä kuvat.

Suosittelen kuitenkin katsomaan Lissyn kotisivuja, tumblria ja facebook-sivuja. Flickrissä tyttö on jo iso julkkis. Lissyllä on uskomaton kyky rakentaa maailmoja, todisteena siitä vaikkapa Let's Play Pretend -kuvasarja.



Olen tänään herkistellyt Keskisuomalaisen Nöötti-kissa löysi takaisin kotiin -uutisen kanssa. Alkuperäinen löytymisuutinen järkytti minua eilisessä työvuorossa: ihanaa, että kissanpentu palasi kotiin vielä saman vuoden aikana.

Nyt minä syön mangoja ja vietän vuosipäiväämme yksin kotona.
Hyvää uuttavuotta.

pics: Lissy Laricchia / Lissy Elle

Missio talvikenkä

Päällinen: nahka.
Pohja: kumi syvillä urilla.
Vuori: lämmin vuori.
Alennusprosentti: 30.
Tuntuma: ihana.

Audrey on meksikolais-kanadalaisen host-sisareni ja uusien lempikenkieni nimi.

Vagabondin Cathyjen pohjat ovat jo yhden talven jälkeen silinneet lähes urattomiksi. Menevät ne vielä hyvin syys- ja kevätkenkinä, mutta olen kyllä todella pettynyt pohjien kestävyyteen.

Jo Kuopion tori on niin liukas, etten enää tennareilla sinne mielelläni lähtisi. Vielä pari vuotta sitten tennarit olivat ainoa tuntemani talvikengät: nyt mukavuudenhaluiset, niveltulehduksista kärsivät jalkani vaativat lämpimiä jalkineita.

En tiedä, pysyinkö laskuissa perässä, mutta uskoakseni Andiamo oli kahdeksas kenkäkauppa, jossa kokeilin tuuriani. Inhoan kenkäkauppoja, eli voitte uskoa minun olleen tosissani etsintäoperaation kanssa. Talvikenkien suhteen tiedän tarkkaan, mitä haluan, enkä tyydy keskivertoon. Lempinaisessani Audreyssä klikkasi kaikki.

Minulla on vähän sellainen kutina, että saattaisin pyytää isältä sponsorointia myös ruskeaan versioon: vaikkapa syntymäpäivälahjaksi. Sekin vilisti ohi näin välipäivinä.

--

ps. Maailmani meni vähän rikki, kun huomasin, että Lontoosta hankitun lempipiponi kaksoiskappaleita myydään Fiorellassa. Fiorellassa.

pics: Andiamo