laukkulouskutus

Oletko kenkä- vai laukkuihminen, minulta kysyttiin. Kysymys pysäytti minut hetkeksi. Onko minuutta tosiaan mahdollista määrittää esineiden kautta? Paljon enemmän ironiaa on vaikkapa tissi- ja persemiehissä. Ovatko älyä arvostavat uroot sitten päämiehiä?

Mutta materiasta oli kyse nyt. Jos minulle onkin kenkiä, laukkuja tai meikkejä kasaantunut, on se johtunut siitä, että halvalla on saatu. Olen hyvin huono heittämään tavaraa pois ja häpeällisen laiska viemään tavaraa kierrätykseen.

Meikkejä olen aina ostanut harkiten. Uusia harvemmin kannattaa ostaa. Useat tuotteet nimittäin eivät noudata parasta ennen -päivämääräänsä. Esimerkiksi ripsivärit vain paranevat vanhetessaan, ennen kuin sitten kuivuvat lopullisesti. Luomivärejä käytän vähän, mutten löydä mitään ratkaisevaa eroa 20 vuotta äitini ostaman plankin ja nykymarkettikosmetiikan välillä. Molemmat pysyvät luomissani tarvittavan sitkeästi.

Yksi pahe minulla kosmetiikan suhteen on: suihkusaippuat. Elän tuoksuista, ja ne vaikuttavat hurjasti mielialaani. Aamulla ja illalla haluan käyttää erituoksuisia suihkusaippuoita. Aamulla suosin piristäviä ja sitruksisia tuoksuja, illalla jotain rauhoittavaa. Nyt olen hillinnyt intoani niidenkin suhteen. Kun saan nykyiset käytettyä loppuun, siirtynen luonnollisempiin versioihin.

Kenkäihminen en ainakaan ole, jos valita täytyisi. Tennarityttö olen ollut aina. Talvet käytän maihareita, syksyt kumppareita ja kesät Converseja. Viime talvena ihastuin Vagabondin nilkkureihin, All Starsien lisäksi jalassani viihtyvät eritoten One Starit. Kaikki consset olen ostanut joko Lontoosta tai Dubaista. Korkokenkiä minulla ei ole yhtään paria, muutamia vanhoja loppuunastuttuja ballerinoja kaapeista löytyy.

Uuden tavaran hamstrauksen olen yrittänyt vähentänyt minimiin - ja siinä onnistunutkin. Kirpputoreilla en yritäkään vastustaa vanhoja suutarintekemiä nahkalaukkuja. Jos ne ovat kestäneet edelliset 50 vuotta, ne kyllä kestävät minun käytössäni tulevaisuudessakin. Lisäksi niiden muotoilu on ajatonta ja sympaattista.

Vaikka samaa ajattomuutta jankutetaan chaneleista ja vuittoneista, minun mielestäni molempien merkkien laukut ovat ajattoman rumia. Oikeasti: rumia. Laadusta kannattaa maksaa, mutta kuuluisammissa tuotteissa maksaa laadun sijaan merkki. Hinnoissa on reilusti ilmaa. Ja vielä kerta kiellon päälle: ne ovat rumia.

Jos luksuslaukun ostaa, rahoja ei ainakaan käytä 20:een heikompilaatuiseen veskaan. Luksuslaukkua varmasti myös käyttäisi varovasti ja huoltaisi hyvin. Mutta silti. Mikä ihme laittaa ihmisen laittamaan rahansa susirumaan Chanel 2.55:een tai Vuittonin monogrammeihin? Miksi niin monet ihmiset rakastuvat niin naurettavannäköisiin laukkuihin? Kuinkahan monet Vuitton-rakastajat oikeasti pitävät laukuistaan, eivätkä vain halua ilmaista niillä varakkuuttaan?

Ja kun kyse ei edes ole siitä varallisuudesta. Uskoakseni lähes kaikilla säännöllistä työtä tekevillä on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä mahdollisuus ostaa luksuslaukku tai muutama. Minullakin olisi varmasti mahdollisuus hankkia itselleni ikioma Vuitton. Laukkujen sijaan priorisoin rahani kuitenkin mieluummin vaikka uuteen kameraan.


Ainoa laukku, jonka takia olen miettinyt pistäväni rahaa palamaan pariasataa enemmän, on Mulberryn Alexa. Sen muotoilu iski minuun heti, kun näin ensiesittelyn Alexa Chungin kätösissä pari vuotta sitten. Sitten se rupesikin näkymään jokaisen julkkiksen kädessä.

Eikä minusta pelkästään siltä tuntunut, sillä laukkua käyttävien lista on pitkä. Laukku poikkeaa monista kalliimmista yksinkertaisuudellaan ja rentoudellaan. Alexa näyttää käytännölliseltä ja mukavalta... Huolettomalta. Sellaiselta kuin laukun pitäisikin näyttää. Sellaiselta kuin minun laukkuni pitäisi näyttää. Halpaketjuversioista se poikkeaa laadullaan. Kun Alexaa kerran hypistelee, ei tuntumaa saa pois mielestä.

En hetkeäkään väitä, että Alexa olisi kaikista laukuista kaunein. Varmastikaan se ei ole kaikkien mieleen. Useiden mielestä se on ihana: sellainen menestystarina se Mulberrylle on ollut. Minua vain ihmetyttää se, miten juuri 2.55 voi olla miljoonien naisten mieleen. Miksi juuri siitä nousi ikoni? Miksi juuri se voi maksaa enemmän kuin muut? Useampia sukupolvia on huijattu.

Oikeastaan halusin puhua laukuista siksi, että törmäsin Rebecca Minkoffin suunnittelemaan Stitch Virginia Laptop Sleeve -läppärilaukkuun. Jos läppärini tarvitsisi kuljettelua, olisin löytänyt ainoan kuviteltavissa olevan vaihtoehdon. Tässä on jotain sellaista oivallusta, jota normaalisti näkee vain piensuunnittelijoiden tuotoksissa, ja yleensä vain heidän prototyyppimallistoissaan.

Näen itseni kuljettelemassa tätä veskaa kainalossani ympäri kansainvälisiä lentokenttiä. Kuvitelmissani näytän niin coolilta, että parempi onkin, etten tätä tarvitse. Stitch Virginia jättää päälle hyvät vibat, kun en turhaan mene nolaamaan itseäni.

No mutta. Vuodesta 2005 suunnitellut Minkoff on lyhyen googlailun perusteella ilmeisesti jonkin sortin julkkis, mutta minä päädyin katselemaan hänen tuotoksiaan vasta nyt. Useimmat hänen luomuksistaan ovat yllättävän tylsiä verrattaessa hassunhauskaan läppärilaukkuun.

Hassua kyllä, laukku nimeltä Morning After myi minut itselleen. Se on ilmeisesti juurikin se kapistus, jolla Minkoff itsensä toi julkisuuteen. Loistavasti nimetty laukku vaikuttaisi olevan juuri passeli tarpeisiini: sinne mahtuu pieni omaisuus, rivat ovat sopivan pitkät ja olkahihna näyttää mukavalta. Nahkakin on kuulemma buttery soft.

Morning Afteria näköjään valmistetaan tuhannessa eri värissä. Jotkin versiot on päivitetty erilaisilla härsöillä, esimerkiksi epämääräisillä kasoilla erilaisia niittejä. Minulle passaisi aivan tuo perusmusta versio. Ainoa, mikä minua vähän epäilyttää, ovat nuo ällöttävät roikkuvat rimpsukat. Kai ne kuitenkin saisi revittyä irti.

Vaikka tämän nillityksen tarkoituksena oli alunperin kriittisyys kenkä- ja laukkuihmisiä kohtaan, taisin juuri paljastaa itseni.

Osaisiko joku kertoa, olisiko Morning After sijoituksensa arvoinen - ja mistä niitä saa?

kuvat: bagthatstyle.com, shopbop.com, longchamp, mulberry.