Lontoon ääni vaikeni

”Näetkö laukausten juovat, kun ne maailmaa rikki neuloo ja ihmiset häpeilee viattomuuttaan”, kysyi Miljoonasade kappaleessaan Lapsuuden sankarille. Biisi tuli mieleeni, kun kuulin Erkki Toivasen kuolemasta torstaina. Toivanen tunnetaan kenties parhaiten kirjeenvaihtajana: ensin Lontoossa ja sitten Pariisissa. Kirjeenvaihtajan työn Toivanen lopetti vuonna 1987, vuotta ennen syntymääni. Eurooppa-aiheiden erikoistoimittajana hän jatkoi vuoteen 2001 asti.

Alle kouluikäisenä istuin autossa kilometrisotalla, kun isä kaahotti työmatkoillaan pitkin läänejä. Reissuilla sai pitää ääntä ja lallatella, kunhan aina tasatunneittain oli hipihiljaista. Silloin tuli Yleisradion uutiset ja usein Toivasen tiedotteita Lontoosta. Hiljaisuuden myötä opin jo pienenä kuuntelemaan uutisia ajatuksen kanssa. Kun jotain en ymmärtänyt, esitin isälle usein hankaliakin kysymyksiä. Aina hän niihin onnistui löytämään vastauksen.

Toivasen vakaa ja selkeä artikulaatio osui johonkin osaan lapsen sielussa. Hän ei ollut verrattavissa yhteenkään toiseen toimittajaan. Rauhallinen puheennuotti kertoi hänen ymmärtävän reportoitavat asiat. Toivanen tiesi kaiken. Jossain haastattelussa Toivanen tunnustikin olevansa melkoinen besserwisser. Itsevarmuus oli myös hänen vahvuutensa. Jos hän ei tiennyt, tiedon hän jostain itsepäisesti hankki.

Mainitsemani pätkä Lapsuuden sankarille -kappaleen sanoitusta on osoitettu Juri Gagarinille, mutta minusta teksti sopii myös Toivaselle. ”Kun juon aamuteetäni Lontoossa, tiedän tarkalleen, mistä se tulee”, Toivanen kertoi. Ei ollut yllätys, että hänestä tuli Suomen ensimmäinen reilun kaupan lähettiläs. Toimittaja kiinnitti kärkkäästi huomionsa maailman epäkohtiin, muttei ikinä tarjonnut valmiita ratkaisuja. Toivanen opetti minut kyselemään ja kyseenalaistamaan. Kyselyikäni ei ole vieläkään päättynyt: Toivasen ansiosta minusta tuli toimittaja. Täällä Salla S., Pöljä.


Julkaistu Uutis-Jousessa 24.7.2011.