maanantai 22. lokakuuta 2012

Älä kauhistu: kivaa katsottavaa


Ida: missä julkaistaan semmonen Sallan suosittelemat elokuvat Idalle -lista? :o
Salla: hooooo! anna joku teema!
Ida: kivat, ei kauhistuttavat :D

Muistin lauantaina ystäväni Idan syyskuisen pyynnön katsoessani Paper Man -elokuvaa, jonka nappasin mukaani Kuopion Anttilasta. Oli piristävää käydä TopTenissä vaihteeksi ilman älypuhelimen suomaa mahdollisuutta tarkastaa elokuva-arvosteluja ennen ostopäätöstä. Arvioiden perusteella en Paper Mania olisi hankkinut, mutta se osoittautui virkistäväksi ja mukavaksi katselukokemukseksi.

Kiva, ei kauhistuttava! Parilla eurolla tsibale nappasin mukaani leffoja, joista Paper Manin lisäksi myös muut saattavat osua kategoriaan. Hyllyä komistavat nyt The Kids Are All Right, Henry Poole is Here ja tupla-dvd, jolla on Roy Anderssonin Sånger från andra våningen ja En kärlekshistoria.

Muistan perehdyttäneeni Idan melko hyvin leffakokoelmaani reilut kolmisen vuotta sitten. Tuolloin lempielokuviani olivat esimerkiksi Hot Fuzz, The Pianist ja The Hours. Makuni on tuskin paljoa muuttunut, mutta olen toki nähnyt noin 400 leffaa lisää.



Kivat, ei kauhistuttavat Idalle (ja muille!)

Lista pyörii nitkahtaneiden henkilöhahmojen, nitkahtaneen huumorintajun, kivan sävymaailman, lupaavien nuorien näyttelijöiden ja loistavien soundtrackien ympärillä. Aika paljon Sundance-henkeä, sanoisin.

01. (500) Days of Summer oli söpöydestään huolimatta minulle pettymys, mutta Zooey. <3
02. 50/50 komedia syövästä kuulostaa roisilta, mutta osuu nappiin.
03. An Education poikkeaa ja puolustaa paikkaansa. Huippudialogia ja -visuaalisuutta perinteisellä tyylillä.
04. Before Sunrise on kivampi ja älykkäämpi kuin Before Sunset, magee kuvaus.
05. Bridesmaids löi minut ällikällä, voiko romcom olla näin hyvä?! Anna mahdollisuus, et pety.
06. Crazy. Stupid. Love. löi minut ällikällä (romcom?!) ja nousi yhdeksi lempielokuvistani.
07. Du levande pysäyttävä, hauska, ihana. Parhaita ikinä.
08. Garden State ja mieletön soundtrack!!! Nauratti ja vähän itketti.
09. Juno koska, öö, kuuluu listalle. Söötti ja kiva.
10. Kiss Kiss Bang Bang murhamysteeri ja etenkin komedia, koska Simon Pegg (joo Ida, Hot Fuzz).
11. Lars and the Real Girl vetäisi maton alta. Yllättävä, hauska ja jotenkin sydämellinen.
12. Mary and Max listan pakollinen animaatio, lempielokuvien listalla, erityismuistutus Idalle!
13. Midnight in Paris listan pakollinen Allen. En vieläkään meinaa uskoa, että Owen Wilson oli kiva.
14. Nick and Norah's Infinite Playlist lisäsin parempien teemojen (musa, söpöily) takia Away We Go'n tilalle.
15. Paper Man ihanan nitkahtaneita hahmoja, hieno soundtrack, ihana Emma Stone.
16. Reign Over Me nitkahtelua, ystävyyttä, sopivasti surua ja draamaa.
17. Roger Dodger nauratti superpaljon, mieletön dialogi ja henkilöhahmot.
18. Running with Scissors nitks nitks. Ittensä tuntee kovin terveeksi tämän nähtyään.
19. Scott Pilgrim vs. the World Videopelejä, söpöyttä, intertekstuaalisuutta, hassuttelua, niksahtelua, Kanada!
20. The Squid and the Whale vaikka ärsyttää pitää näin paljon Jesse Eisenbergistä: hauska ja ihana.


Jolleivät nämä olleet tarpeeksi, leffaguruni Nonna (esiintynyt täällä aikaisemmin miettiessäni parhaita ohjaajia) blogista Klaffi & filmikela valmisteli haamulistan elokuvista, jotka kävisivät samalle listalle. Neidon leffamaun tuntien suosittelen myös näitä varauksetta kelle vain. Itsekin lisäsin välittömästi watchlistilleni ne, jotka eivät jo siellä olleet.

21. Everything is Illuminated
22. Down with Love
23. Ghost World
24. Ruby Sparks
25. Watching the Detectives
26. Wonder Boys
27. Young Adult

Pitäisiköhän seuraavan listan olla "Kivat, kauhistuttavat"? Olisipa kiva kuulla mielipiteitä, mahdollisia lisäyksiä ja myös löytämiänne yhdistäviä tekijöitä kokoamalleni listalle!

6 kommenttia:

  1. Scott Pilgrim best, oon saattanut nähdä sen jo useammin kuin yhtäkään klassikkoelokuvaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän onkin jo varsinainen moderni klassikko! Meillä soi pal-jon myös soundtrack.

      Poista
  2. Pitääpä lisätä uusia leffoja omalle watchlistille, koska niin monta hyvää olit listannut! :)

    VastaaPoista
  3. Ruby Sparks oli hienoinen pettymys, samana viikonloppuna katsottu the Perks of Being a Wallflower (http://www.imdb.com/title/tt1659337) sen sijaan mainio yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan haluta nähdä Ruby Sparksin kuitenkin. PoBaW oli must-see ennen ja jälkeen tämän suosituksen, kiitos muistutuksesta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...