maanantai 5. joulukuuta 2011

Mahdollista mainetta

Ajattelin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin musiikista. Jussi kuitenkin löi minulle loistavia linkkejä toisensa perään.



Trent Reznor -fanityttönä innostuin: The Girl with the Dragon Tattoo -soundtrackilta on tullut ilmainen kuuden kappaleen ennakkomaistiainen. Reznor ja Atticus Ross tekivät myös viime vuoden kovimmat leffamusat the Social Networkiin.

Lataa kuusi biisiä täältä! Minä tykkäsin Social Network -soundtrackista, mutta kuuden biisin perusteella tämä kuulostaa vielä paremmalta. Piakkoin julkaistavalla äänitteellä on peräti kolme tuntia materiaalia.

Myös uusi leffa kiinnostaa minua, toki. Meille hankittiin Larssonit julkaisujärjestyksessä alkuperäiskielellään, äiti kaiketi antoi ne joskus jollekin tuttavalleen lainaksi ja ne jäivät sille tielleen. Itse ajattelin vuosien ajan, että olisin lukenut ne ruotsiksi, mutta lopulta menetin uskoni ja luin viime syksynä koko yli 2000-sivuisen trilogian suomeksi yhden viikon aikana.

Ruotsinkielisiä leffoja en ole vieläkään katsonut, vaikka ne meillä blu-rayna ovatkin. Nimittäin ainakin kohta, sillä viimeinen osa lähtee Discshopista mukaan huomiseen jatkuvine ilmaisine rahteineen. Luvassa maraton!



Juuri valitettuani siitä, miten huonosti seuraan nykymusiikkia, Jussi linkkasi minulle BBC:n Sound of 2012 -sivustosta. Aikaisempina vuosina olen saanut siitä valtavasti inspiraatiota, eikä tämä kerta näytä pettävän!

Dry The River kolahti lujaa jo keväällä, ja ainakin Twilight Colan June oli päässyt bändin katsastamaan sen oltua Yann Tiersenin lämppärinä Tavastialla. Lisäksi etenkin Bon Iver's favourite Brit Lianne La Havas, Sweden's stylish electro-pop Niki & The Dove ja Lancashire lullabies Ren Harvieu laitan tarkkailulistalleni.

Muista myös kotimainen Tulevaisuuden tusina. Pussissa elänyt on se, joka ei vuoden 2011 bändeistä kuullut mitään.

3 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...