Kirjoitettu Eurooppa

Jo pitkään olen ihastellut ihmisten kirjablogeissa olleita kirjallisia maailmankarttoja. Esimerkiksi P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara merkkaa ylös myös Yhdysvaltain osavaltiot.

Itse olen jo pitkään halunnut perehtyä eurooppalaiseen kirjallisuuteen. Kävin läpi lukemani kirjat vuodesta 2009. Hämmästyksekseni olen lukenut vain 11:n eri valtion kirjailijan teoksia! Lähinnä olen tainnut kahlata suomalaisia ja, klumps, yhdysvaltalaisia kirjoja.

Tähän on tultava parannus.

Euroopan valtiot ja luetut kirjailijat (sekä luettavat kirjailijat):

Alankomaat: (Harry Mulisch)
Albania
Andorra
Armenia
Azerbaidžan
Belgia: Amélie Nothomb
Bosnia ja Hertsegovina
Bulgaria
Englanti: Mark Haddon, Marie Phillips
Espanja: Pablo Tusset, Manuel Vázquez Montalbán
Irlanti: John Boyne
Islanti: (Vigdís Grimsdóttir)
Italia: Paolo Giordano, Giovanni Guareschi
Itävalta: David Glattauer (lisätty 10/'13)
Kosovo
Kreikka: Niko Kazantzakis (lisätty 8/'12)

Kroatia: Nataša Dragnić (lisätty 11/'12)
Kypros
Latvia
Liechtenstein
Liettua
Luxemburg
Makedonia
Malta
Moldova
Monaco
Montenegro
Norja: Edy Poppy, Erlend Loe
Pohjois-Irlanti
Portugali: José Saramago
Puola
Ranska: Anna Gavalda, Albert Camus
Romania
Ruotsi: Stieg Larsson, John Ajvide Lindqvist
Saksa: Petra Hammesfahr, Hermann Hesse
San Marino
Serbia
Skotlanti: Andrew O'Hagan, Lin Anderson
Slovakia
Slovenia
Suomi: Sirpa Kähkönen, Veikko Huovinen
Sveitsi
Tanska: Peter Høeg, Pia Juul
Tšekki: Franz Kafka, Milan Kundera
Turkki: (Orhan Pamuk)
Ukraina
Unkari: György Dragomán (lisätty '12/12)
Valko-Venäjä
Vatikaani
Venäjä: Inna Patrakova
Viro: (Indrek Hargla)
Wales: (Mari Strachan, Ken Follett)

Kuten näette, itäinen Eurooppa on minulle kirjallisesti aivan harmaata aluetta.

Otan kirjailijan mukaan listalle, jos hän on syntynyt alueella ja viettänyt siellä aikaa edes mainittavan verran. Siksi otan esimerkiksi Inna Patrakovan listalle - tosin ehkä hieman pitkin hampain, sillä onhan hänet laskettavissa myös suomalaisiin kirjailijoihin. Vaikka Patrakova nyt kartalla onkin, lupaan tutustua myös johonkin toiseen venäläiseen.

Otan mielelläni vastaan kirjavinkkejä - sekä eurooppalaisia että tietenkin myös muita.


Kartta täältä.

Animoitu tonttukateus

Jussi syö gourmet'a ja leikkii tonttua ilmaisen viinan bileissä (lue: firman pikkujoulut, drinkkilippuja rajoitettu määrä). Tai no, nyt hän lienee jo mennyt baariin fiinisti puku päällä.

Itse olen tietokoneella peittoon kääriytyneenä, juon Pepsi Maxia, syön mansikkajäätelöä, katselen Täydellisiä Naisia ja mietin, että pienen koiran olisi jo pitänyt saada ruokaa. En millään viitsisi herättää sitä. Pieni koira nukkuu soffalla sikeää pienen koiran unta.

Eilen latasin vihdoin koneelle Photoscapen pitkästä aikaa. Meinasin jättää iltateen väliin innostuksissani. Mutta annettakoon minulle anteeksi gif-tulva, vaikka sen teinkin muokkaamattomista ja pääosin vanhalla pokkarilla otetuista kuvista. En ihmettelisi, vaikka tunnontuskissani joskus muokkaisin näistä parempia.
















Aika monessa kuvassa näkyy se, miten meillä koira saa olla koira. Toisin sanoen olemme höveleitä kasvattajia, joiden pitäisi malttaa kieltää hauvan rymyäminen kaikkein likaisimmissa kohdissa. Lisäksi note to myself: olemme höveleitä kasvattajia, joiden ehdottomasti pitäisi huolehtia trimmauksista paremmin.

Tässä vielä kissa teille, jotka eivät pidä koirista (Lotasta tosin ei voi olla pitämättä, siitä pitävät jopa ihmiset, jotka pelkäävät muita koiria). Haamu kuittaa.

Vanhoja ideoita

Oli niin valtavan hienoa katsoa [Leonard Cohen: I'm Your Man -dokumenttia] juuri äidin kanssa. Äitini on ollut Leonard Cohen -fani 60-luvulta lähtien. Meillä oli silti molemmilla sama olotila, kun jätimme elokuvasalin, olimme viimeisiä, jotka salista lähtivät.
Jäimme katsomaan lopputekstit, kuuntelemaan Cohenin upean oman version biisistä I'm Your Man ja äiti tuli vielä luokseni kuuntelemaan Rufus Wainwrightin omia biisejä.

Näin kirjoitin blogissani vuonna 2006.

Lokakuussa 2008 kävimme äidin kanssa katsomassa herraa Hartwallilla, itkimme yhteen ääneen. Jotenkin minusta tuntui jo tuolloin, että jään lopulta kuuntelemaan Coheniamme yksin. Joskus tulevaisuudessa, pitkän ajan päästä.

Jo nyt olen aivan yksin ja vollotan upouutta Show Me the Place -biisiä kuunnellessa.

Jouduin keväällä poistamaan meidän sunnuntaiaamu-playlistiltamme mm. Famous Blue Raincoatin, kun koko päiväni meni itkuksi sitä kuunnellessa.

Show Me The Place by leonardcohen

Laitoin linkin biisiin entiselle työnantajalleni, "olipahan mehevää murinaa" oli hänen kiteytyksensä. Ei hullumpi kuvaus.

Olisipa äiti kuuntelemassa uutta biisiä, hän pitäisi tästä. Ei, voin vannoa, että hän rakastaisi tätä. Voisimmepa itkeä yhdessä.

Mustavalkokuva on pressikuvia Cohenin sivuilta, Old Ideas -levy julkaistaan ensi vuoden puolella.

Show me the place, help me roll away the stone
Show me the place, I can’t move this thing alone.

Sleep Easy ei auta

Neljä mukillista sleep easy -teetä eivät auttaneet. Eivät edes piparit ja omena (vaikka sivussa oli sinihomejuustoa).

Laitoin adventtikynttelikön ikkunalaudalle jo viime viikolla, sain pahoja katseita ohikulkijoilta, olen ilmeisesti krääsälietsoja. En tunnusta, minä vaan pidän valosta.

Luin yön aikana kaksi hyvää kirjaa ja tein Pohjalaisen sudokut samantien lehden kolahdettua oviluukusta.
Nyt väsyttää ja yskittää niin paljon, että tekisi mieli itkeä.


Umpiväsynyt koira ihmetteli horjuen ja teki sohvalle pusuhyökkäyksiä.

Wikipedia = kehittyneet atk-taidot

Kimmo Kivelä, perussuomalaisten kansanedustaja, vastusti torstaina maamiinakieltoa eli Ottawan sopimuksen käyttöönottoa Wikipediasta poimimilla mielipiteillään, uutisoi HS. Sanatarkasti Wikipediaa lainannut Kivelä ei kertonut kopioineensa tekstin suoraan.

Aika pelottavaa, että kansanedustaja pohjaa mielipiteensä Wikipediaan, ei hanki asiasta sen kummempaa tietoa - ja vielä viitsii esittää mielipiteet ominaan. Mikäli syvempää tuntemusta asiasta olisi ollut Kivelällä tai hänen edustajallaan, tuskin suoraa Wikipedia-lainausta olisi tehty.

Sinänsä mielenkiintoista on se, että Wikipedian perustelut miinojen puolesta on otettu nähtävästi rauhanasema.org-sivustolta, jota ei enää ole olemassa. Nähtävästi nykyinen osoite on rauhanasema.fi. Rauhanasemalla toimivat mm. Aseistakieltäytyjäliitto ja Rauhanliitto.

Jännittäviä - tai suorastaan ratkiriemukkaita - olivat Ilta-Sanomien keskustelupalstalla lukijoiden kommentit aiheesta.

"Eikös se ole sama mistä kirjasta totuuden etsii? Toiset käyttävät historiankirjaa ja toiset wikiä. Jokainen sen tiedon jostakin hankkii, ei sitä saa geeneissä perintönä."
seppo

"Wikipedia on hyvä tietolähde jota saa ja toivotaan että sitä lainataan, tämä osoittaa myös kansanedustajan tai hänen avustajan kehittyneitä ATK- taitoja."
it-virtuoosi

"Wikipedia käytetään yleisesti lähteenä, joten missä ongelma? Wikipedia on itsekorjautuva toisin kuin esimerkiksi HS."
Jani Pulkki

Toivon, oikeasti toivon, että ylemmät kommentit ovat sarkastisia. Toisaalta en usko, että kukaan olisi viitsinyt kirjoittaa montaa kymmentä sarkastista kommenttia samaan ketjuun.

Hei haloo, ihmiset.

Haukkuja kulttuurille

Keskivertomies ei varjoaan huomaa,

vaikka se saattaakin olla parasta hänessä.

Andrew O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe jäi minulle kovin kaukaiseksi, en tuntunut saavan kirjasta otetta. En usko, että jäin kovin paljosta paitsi. Kirjat ja musiikki ovat samankaltaisia: joskus niitä kuluttaessa miettii mieluummin vaikka imurointia tai tiskausta.

Musiikin kanssa olen pitkäpinnaisempi - ainakin niiden yhtyeiden, joiden tiedän sytyttävän minut useammalla kuuntelukerralla. Kaikilla meillä lienee levyjä, jotka ovat avautuneet vasta useampien kuuntelukertojen jälkeen.


Kirjallisuuden kanssa opin välttelemään pitkäpiimäisiä kertojia. Kirjojen kanssa oivallan helpommin, milloin en pidä jostain - tai mikä vielä tärkeämpää: mikä jää kaukaiseksi. Marilyn Monroe ei ole ollut minulle suurimpia innoittajia. Jos olisi, olisin varmaan lukenut kirjan aivan toisella tavalla. Vaikka aiemmin suhtauduin epäilevästi ajatteleviin eläimiin vakavasti otettavassa kaunokirjallisuudessa, viimeistään Garth Steinin Tiellä pysymisen taito sai minut toisiin ajatuksiin.

Omat hetkensä O'Haganin kirjalla toki oli, ne olivat nimenomaan hetkiä. Kaipaan kirjoilta jotain muutakin - omia maailmojaan, jotain, johon voin sukeltaa. Viimeisten parin viikon aikana olen lukenut kaksi loistavaa kirjaa: Chris Cleaven Little Been tarinan ja John Irvingin Leski vuoden verran. Ne molemmat olivat ahmittavia: Little Been tarinan luin yhdessä päivässä.

Tällä hetkellä ahmin vain Strepsilsejä. Hunaja-sitruunainen maku toi mieleen elävästi ala-asteen kuvaamataidon tunnit. Aikuisiällä en pahemmin ole flunssia sairastellut, mutta nyt kurkku on ollut parin päivän ajan hurjan kipeä. Lisäksi pää on niin täynnä räkää, etten jaksa tuijottaa kirjaimia.

Tinttiin sentään jaksoin keskittyä. Eilen pääsin vihdoin katsomaan uuden Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus, jota hehkutin kovaäänisesti jo heinäkuussa. Milou ja Lotta ovat kuin kaksi marjaa, tyrskähtelimme monta kertaa ääneen leffaseuran kanssa pelkästään Snowyn ilmeille ja olemukselle. Miloun lisäksi lempihahmokseni nousi hivenen yllättäen ihana kapteeni Haddock. Dupont ja Dupond - tai Thomson ja Thompson - vähän pettivät. Silti: viis kautta viis!

Klamydiaa norsuista

Lotta pelkää naapurikorttelissa asuvaa Vesku Jokista. Kuvitteellinen iPhoneni ei siis tule koskaan pukeutumaan Klamydia-kuoriin. Eihän koiraa nyt saa säikytellä!

Vaasa on siunannut musiikkiskeneä Klamydialla ja Sturm und Drangilla. Kuopiolaisbändit ovat paljon enemmän jees. Jostain syystä radiossa soi kuitenkin vain Reckless Love.

Kuopion lähikunnassa istun ja ihmettelen sitä, miten iPuhelimet pääsevät pukeutumaan kuun lopussa myös Pariisin kevääseen. Tykkään!

Itse olen ostanut viimeksi puhelimeen kuoret hamalla 90-luvulla. Ne olivat hienot kimaltelevat vaaleanvihreät. Tämänhetkinen kalikka on isäni vanha työpuhelin, joka hänen mielestään osoitti toimimattomuuden merkkejä jo kolme vuotta sitten. Lähiaikoina olen hieman jo saattanut haaveilla näppärästä älypuhelimesta.

No, lähitulevaisuudessa uutta puhelinta tuskin tulee hankittua, mutta kuorisuunnitelmat on hyvä olla olemassa. Ainakin nämä RedBubblen ja aCaffraon kuoret saattaisivat hieman parantaa käyttäjäkokemusta:



IAMX-, Metric-, ja Emily Haines -kuoria ei juuri löytynyt. Kas siinäpä paikka designerille.

Pantonen kuorista antaisin rakkautta etenkin vihreälle ja tuolle coolimmalle harmaalle.



Aivan ylihienoja kuoria löysin myös Society6:sta!


Klamydia inspiroi minut lentäviin norsuihin ja siivekkäisiin. Jossain korkealla ollaan nyt, tuumaan ma. Tällä hetkellä pitäisi nimittäin keskittyä ennemmin hautakividesigniin: revin hermoni kivipuodissa, jossa kaiverruksiin annettiin käytännössä kaksi mahdollista fonttia. Toinen muistutti minua tuomiopäivästä ja toinen yksinkertaisesti huonosta suunnittelusta. Kiitos Windows.

pics: Levykauppa Äx, Backstage Rock Shop, aCafrao, RedBubble