Suolaiset olivat huippuihania, mutta makeat jäivät paremmin mieleen. Millä aamiaisella muka olette syöneet itse paistettavia mustikkavoffeleita kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla, kuppikakkuja tai suklaamoussea?
Jokaisessa pöydässä istui ruotsinkielisiä bloggareita. Minua hämmensi. Kamera pysyi visusti laukussa.
Tulin tietoiseksi tomaattimarmeladin olemassaolosta vasta, kun kanssa-asuja toi sitä Astorissa pöytään camembertin, sinihomejuuston ja suolakeksien kanssa. Nom! Kävimme jo kyselemässä sen perään Vaasan kauppahallissa, mutta näyttää siltä, että herkun perään pitäisi ajella Granholm'sin tehtaanmyymälään Maksamaalle asti. Sekin on tietysti yksi mahdollisuuksista.
Sunnuntaina tomaattimarmeladia tuli ikävä, sillä ostoskoriimme hyppäsi pala Riitan Herkun camembertia kilpailukykyisellä hinnalla. Naapuripitäjän juuston maku oli niin kilpailukykyinen, että saatanpa käydä santsaamassa sitä jääkaappiimme toiseksikin herkutteluillaksi. Cardinal-camembert, boysenmarjahillo, paprikasuolakeksit ja punaviini: match made in heaven.
Kun ruoka mainitaan, villakasamme on heti hereillä. Neidon vedettyä vainua lempiherkuistaan (juustot, jogurtit, viilit, leikkeleet), voi keittiöpuuhaaja nähdä koko temppukavalkadin. Pääsiäisen yrttimarinoidulle lammaspaistille terrieroristi näytti molempia tassuja, pysyi hievahtamatta seisomassa takatassuillaan, teki piruetteja ja hyppeli ilmaan niin korkealle kuin pystyi. Hieno tyttö. Tässä heilutetaan tassua makkaranpalalle.
Yllä vielä syksyn värejä. Olen avautunut suhteestani sinapinkeltaiseen jo pariin kertaan, mutta myös violetihtavat sekä viinin- ja burgundinpunaiset sävyt ovat jääneet kokeilematta. Yönsinistäkään ei ole näkynyt luonani aikoihin. Tykkään kaikista uusista ystävistäni.
Alla oleva on vanha tuttu, joka julkaisi viime viikolla valloittavan uuden levyn. Leima ei ole mikään yllätys: Highly recommended!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti