sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuosi elokuvissa

Katsoin vuonna 2011 säälittävän vähän elokuvia. Osasyy siihen on se, että katsoin sarjoja ja luin enemmän kuin ikinä. Silti 81 elokuvaa on anteeksiantamattoman vähän, ja tänä vuonna lupaan tsempata.

Uutuusleffoja näkemistäni oli kuitenkin peräti yhdeksän. Movie Monday kysyy niiden järjestystä.

TOP-5-LEFFAT 2011:




5. Black Swan
Suomessa Black Swanin ensi-ilta tuli aivan törkeästi muuta maailmaa jäljessä, ja niinpä tämä onkin oikeastaan vuodelta 2010. Visuaalisuus ja tunnelmat olivat aivan omaa luokkaansa. Jos olisin nähnyt tämän pienempänä tyttönä, olisin varmaankin ruvennut tanssimaan balettia. Nyt se jää haaveeksi.



4. Drive
Drive ansaitsisi paikan paljon korkeammalla, sillä nappiin osui kaikki. Erityisesti pidin valojen käytöstä ja musiikista. Komeinta elokuvassa oli silloin, kun oli pimeää. Katuvalojen loiste, oijoi.




3. Crazy. Stupid. Love.
Vuoden yllättäjä: romanttinen komedia, jonka jokaisesta sekunnista nautin. Hauska ja viihdyttävä, muttei missään vaiheessa tylsä. Olen vieläkin niin häkeltynyt tämän arvosta romcomina, että pisteet nousevat kenties suhteettoman paljon. No, Gosling mikä Gosling.




2. The Adventures of Tintin
Vuoden ehdottomasti odotetuin elokuva ei pettänyt. Tykkäsin kaikesta, ja odotan innolla jatko-osaa. Milou on lemppari-lemppari-lemppari! Ikinä!




1. Melancholia
Kysyttäessä mainitsen tämän lempielokuvanani. Loistavat näyttelijät, hyvin visuaalinen, hienot äänet, kauniit värit. Elokuvan sanoma kosketti minua silti eniten, se oli suorastaan pakahduttava. Melancholia ymmärsi jotain ihmisyydestä. Se ymmärsi ja laittoi minut ymmärtämään jotain itsestäni - mikä on paljon enemmän, kun hyvältä elokuvalta voi vaatia.

xxx

Kuudetta sijaa pitävät True Grit, Paul, Rango ja Rio, jotka kaikki ovat omalla tavallaan erinomaisia elokuvia. Pitäisin mennyttä vuotta kerrassaan erinomaisena leffavuotena - ja monta hyvää jo ilmestynyttä on vielä näkemättä!

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että pidit Tintistä, Tintti ja varsinkin Milou ovat mukavia. Itse sarjakuvataustan omaavana Tintti-fanina osasta ratkaisuista pidin, ja osasta en. Minusta Tuhatkaunon ja Hai-sukellusveneen poissaolo ei ollut hyvä asia, minusta taistelukohtauksia oli liikaa, ja avainkohta oli minusta turha.

    VastaaPoista
  2. Deekoo, minä odottelen nyt puuttuneita elementtejä tulevaan leffaan! Taistelukohtauksia oli liikaa minunkin makuuni, ne ovat aina jotenkin turhia. Leffantekijöillä taitaa niissä vieläkin olla jonkinlainen näytönhalu, kattokaa ny, miltä me saadaan tää kolmeree näyttämään.

    VastaaPoista
  3. Ja minullakin odotukset olivat korkealla juuri siksi, että pienenä nautin niin paljon sarjakuva-albumeista ja Hergén kynänjäljestä.

    VastaaPoista
  4. Minä katsoin viime vuonna elokuvia enemmän kuin ikinä aiemmin -aloin seurustella leffojen rakastajan kanssa :)

    Tykkäsin sekä Black Swanista että Tintistä. Mulla ei ole Tintistä lukukokemusta, mutta kyllä tuo leffa niitä herätteli.
    Melancholia on katsomislistalla keväällä, kun sen näytti olevan elokuvakerhon (kaikkeen sitä tulee liityttyä..) ohjelmassa. Kuvien perusteella odotan kovasti! Ja eivät nuo sinun sanasi yhtään vähennä odotusta..

    VastaaPoista
  5. piparminttu, minulla kävi samalla tavalla, kun kaksi vuotta sitten aloin seurustella paljon televisiosarjoja katsovan miehen kanssa! :) Aikaisemmin olin seurannut yhtä tv-sarjaa, nyt minulla oli vaikeuksia miettiä viime vuoden parasta.

    Toivottavasti pidät Melancholiasta yhtä paljon kuin minä! Olen lukenut vähän kahtalaisia arvosteluja. Ilmeisesti useimmat eivät ole päässeet leffan kyytiin mukaan - minä taas en ole koskaan päässyt mihinkään elokuvaan käsiksi samalla tavalla.

    VastaaPoista
  6. Åhhåh, mä väitin ennen todella kovasti, että olen oikea leffojen suurkuluttaja. Ja näistä olen nähnyt vaan tuon Black Swanin (ja Rangon ja Rion.. joihin petyin melkoisesti..) Mun pitää ihan miettiä, että mitä mä oikein olen katsonut koko vuoden aikan :D Taitaa olla sarjoja eniten.

    VastaaPoista
  7. Mukava lista, hyviä perusteluja.
    Tintti 3D:stä kirjoitin
    http://deekoo-javiel.blogspot.com/2011/11/tintin-seikkailut-yksisarvisen.html

    Edellisen vuoden Avatar-filmistä pidin kovin, mutta Hurtlocker napsi oscarit, katsoin sen videolta, ja minusta Avatar oli parempi, luin jostain, että Hurt lockerin ohjaaja oli Cameronin ex-vaimo, en ole tietoa tarkastanut.

    VastaaPoista
  8. Mary, sä kyllä varmaan osaisit suositella minulle sarjoja, joista tykkäisin!

    Deekoo, hieno kirjoitus. Bigelow oli joo Cameronin siippa joskus parisenkymmentä vuotta sitten :) Hurt Locker oli ok, ei mikään mullistava. Itse en ole Avataria edes nähnyt, luin jostain juonen muistuttavan vähän Pocahontasta?

    VastaaPoista
  9. Black Swan oli kyllä huima, vasta toisena päivänä osasi kunnolla arvostaa sitä hienoutta. Samana iltana vielä vähän hikoilutti karmivuus. :)

    Mies kehui Drivea myös, pitänee katsoa. Ja ilmoittaa, että meille vuokrataan tuo Crazy. Stupid. Love.

    Tintti oli parasta hupitoimintaa aikoihin! Ja Milou on i-ha-na.

    VastaaPoista
  10. Minullakin samoja suosikkeja! Melancholia jäi pyörimään mieleen pitkään. Se oli uskomattoman kaunis. Leffaseurani mielestä se tosin oli kyllästyttävä. Myös tuo Swan oli mieletön! Nuo Ryan Gosling -elokuvat pitää vielä katsastaa jo pelkän Goslingin vuoksi ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...