Kuvassa ovat kynteni. Ne eivät ole koskaan hyvässä kunnossa. Siihen en pyrikään. Nämä ovat kynnet, joilla nypitään kissoista punkkeja, kuoritaan appelsiineja ja raaputetaan tiskivedessä lilluvista astioista kovettunutta likaa. Käsissäni on jälkiä arvista ja yksi sormistani on aivan vinossa murtuman jäljiltä: ne ovat nähneet elämää. Catwalkeille kädet eivät sopisi kuin Photoshopin kautta. Onneksi, sillä olisivathan ne haaskausta tällaisella tytöllä.
Siitä huolimatta aina välillä innostun lakkaamaan kynsiäni. Vesimeloninpunainen lakka on peräisin äitini varastoista. Äidin lempparilakkaa kähvelsin aina välillä minäkin. Nyt, kun koko lakkapullo on siirtynyt minun nimiini, sen käyttäminen tekee oikeasti kipeää. Aina, kun huomasin katsoa kynsiäni pidemmän aikaa, itku tulee silmään.
Kuten äitini, minäkin pidän vesimeloneista (arbuuseista, kuten äitini sanoi) ja niiden väreistä: sekä päältä että sisältä. Liika nyyhkytys kuitenkin vie voimat. Päädyin lakkaamaan pikkusormenkynnen keltaiseksi. Vaikkei se ole leijonankeltainen, se ajaa asiansa. Ajatukset siirtyvät muualle, ja oma höperyyteni rupeaa hymyilyttämään. Ei enää itketä.
Toinen ajatuksenvaihtoihin ajanut syy oli tämänpäiväinen hammaslääkärireissu. Kävin poistattamassa alaviisurit neljä ja puoli vuotta sitten. Sen jälkeen en uskaltanut näyttää hampaitani kenellekään ennen viime viikkoa, kun toinen yläviisureista meinasi kasvaa läpi poskestani.
Yläviisuri lähti helpommin, mutta asemalla käyminen oli kuitenkin kamalaa. Nyt, kun hoitoon oli varattu peräti 40 minuuttia (kyllä, neljässä ja puolessa vuodessa ehtii tapahtua kamalia), minun täytyi keksiä sotasuunnitelma.
Googlettelin sopivia strategioita aamuyöhön asti. "Käy mielessäsi läpi elämäsi suuria onnistumisen hetkiä ja pidä niistä kiinni" oli ainoa konkreettinen vinkki, jonka yksikään hammaslääkäri internetissä antoi. Kiitos johtajahammaslääkäri, dosentti Lauri Turtola. Minulle tuli entistäkin pahempi olo, kun en löytänyt yhtään kuvatunlaista hetkeä. Pinnisteltyäni aikani myönsin itselleni, että olen epäonnistunut hammaslääkärikävijä. Epäonnistunut ihminen!
Asiaa tunteja ja tunteja järkeiltyäni tulin siihen tulokseen, että aika kuluu nopeammin, kun on jotain oikeaa ajateltavaa. Koko hammaslääkärireissun ajan luettelin mielessäni kaupunkien, maiden ja naisten nimiä aakkosjärjestyksessä. Yritin myös muistella Suomen presidenttejä ja Euroopan Unionin jäsenmaita. Aina, kun oikein ällötti, mietin Kyösti Kalliota.
Vielä hammaskivenpoisto ja toinen reikienpaikkauskeikka jäljellä, ja sitten voin taas ajatella juuri niitä asioita kuin haluan. Aakkosstrategia toimi. Tai ehkä se sittenkin oli diapam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti