Lakkaisivat edes soittamasta Haloo Helsinki! -yhtyeen biisiä Maailman toisella puolen. Menetän automatkojen jälkeen muutaman minuutin elämästäni nyyhkytysten rauhoitteluun ja punaisten silmieni räpyttelyyn. Taidan olla myös melkoinen vaara liikenteelle.
Yleensä saan pidäteltyä itkua lauseeseen "äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen". Sitten itsehillintä pettää täysin.
Menomatkalla kuului Haloo Helsinki!, paluumatkalla Sara. Tällä kertaa sanat "yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois / yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois" aiheuttivat hillittömän märinäkohtauksen.
Heikki Harmaa en ole tainnut livenä nähdä, mutta kun seuraavalla kerralla näen Joa Korhosen Vaasan Royalissa, käyn läppäämässä häntä poskelle. Lujaa. Jos Hectorin tapaisin, ottaisin varmaan nimikirjoituksen äitiä varten. Ja itkisin.
Siedätyshoidosta huolimatta molemmat kappaleet iskevät ilmat palleasta radiosta kuuluessaan. Sillä pahemmalla tavalla. Voisin kuvitella, että katu-uskottavammat kappaleet aiheuttaisivat itkua, mutta tämä on jotenkin noloa.
Äiti, minulla on ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti