Estradilla parittomia lakkoja

Mies on leikkimässä tonttua, ja vuorossa olkoon yksinäisen perjantai-illan kunniaksi jotain, mitä en koskaan olisi uskonut julkaisevani: kuvia kynsilakoistani. (Ennen kuin alat laskea, voin kertoa, että varsinaisia lakkoja on yhteensä 49, yhtä väritöntä lakkaa en kuvannut.) Pahoittelen muuttuvia valaistusolosuhteita, kuvista oikeita sävyjä on aika turha kalastella. Kotistudioni valaistusolosuhteet eivät olleet optimaaliset, ja alkuinnostuksen jälkeen minulta yksinkertaisesti loppui kärsivällisyys.

Vielä viisi vuotta sitten en käyttänyt lakkoja ollenkaan. Sen jälkeen kokoelma kasvoi eksponentiaalisella vauhdilla tiettyyn pisteeseen asti. Osa näistä on oikeasti peräisin kymmenen vuoden takaa. Moni lakka muutti hoiviini äitini kuoltua, mutta tiettyjä hänen pulloistaan panttaan vielä isäni luona. On rauhoittavaa nähdä osa äidin tavaroista paikoillaan.

Vaikka lakkoja alkaa olla jo aivan tarpeeksi, en vieläkään pysty vastustamaan tarjouskorien aarteita. Viimeisimmäksi lakkakoriini hyppäsi Goshin maitokahvinsävyinen kaveri. Kuten läheiset tietävät: minusta on ihanaa pelastaa hylättyjä ja parittomia asioita. Jos jotain on kaupassa jäljellä vain yksi, se lähtee todennäköisimmin mukaani.

 

Jotkut näistä ovat peräisin yli kymmenen vuoden takaa ja ihan käyttökelpoisia. Useimmat ala-asteaikaisista kynsilakoista ovat toki jo kuivuneet manan majoille. Vielä koskaan en ole käyttänyt yhtään kynsilakkaa loppuun.

Muutaman kohdalla sisältöä on vähemmän kuin kuva paljastaa. Esimerkiksi ylemmän kuvan punertavasta Yria-lakasta Lumenen ja Biancon välillä on kulunut jo yli puolet.

Ylimmän kuvan American Apparel -lakan (Essencen nail art -huitulan ja kuivatippojen välissä) kohtaloa olen seurannut kiinnostuneena. Raccoon-sävyinen tummanruskea on edustuspuoleltaan muuttunut oranssiksi.



Alimmaiset neljä ovat tämänhetkisiä lemppareitani, valitsin ne sen enempää miettimättä. Inspiroiduinkohan syksyn lehdistä? Punainen on se täydellinen punainen, jonka ostamiseen liittyi outo kommentti kassaneidiltä, ja myös kirkkaanoranssista olen puhunut jo aikaisemmin. Laadultaan loistava vadelmansävy nappautui mukaan puoliskon kenkäostosreissulta ja Mavalan khakiin inspiroitti jo toissakesänä Paras aika vuodesta.

Elämäni lehmänä

Pukiessani tänään takkia itseni ja uuden tatuointini ylle kuulin tatuoijani ja toisen työntekijän keskustelun. Tatuoijani mukaan toinen saa aina kaikki pienemmät tytöt ja hänelle jää aina kaikki muut. Naispuolinen tatuoijanikin haluaisi välillä tatuoida tyttöjä - jollainen minä ilmeisesti en ole liikakilojeni kanssa.

Ylipainoni ei ole kasautunut yläselkään, enkä usko sen häirinneen varsinaista tatuointitilannetta. Mietin, johtuiko kommentti esimerkiksi lihavien ihmisten väitetystä yleisestä pahanhajuisuudesta. Olin kuitenkin vasta käynyt suihkussa ja hiukseni tuoksuivat hoitoaineelta, kainaloni deodorantilta ja kaulani lievästi hajuvedeltä.

Alkusyksyllä etsin tavaratalosta tietynsävyistä kynsilakkaa. Pyysin apua itseäni nuoremmalta myyjättäreltä. Hän oli oikein mukava ja löysi värin, joka oli just eikä melkein. Lähdimme jo kassalle päin, kun hän viittasi Essie-lakkojen suuntaan: "On tuossa noitakin, mut noi on varmaan liian kalliita".

Tennarit, mustat farkut ja parkatakki eivät mielestäni ole ainakaan huomattavan epäsiisti asuvalinta, vaikkeivät olekaan sieltä kalliimmasta päästä. Ilmeisesti jokin minussa kuitenkin sanoi, etten kyennyt maksamaan kynsilakasta kymmentä euroa ylimääräistä. Jos olisin tuliluonteisempi, olisin sanonut jotain aikuismaista tyyliin mun palkka on isompi ku sun palkka.

Samalla viikolla ostin myös hieman kalliimman merkin pellavaisen t-paidan. Prahan-matkallani totesin pellavan olevan helteelle ihanteellinen materiaali, ja sijoitin kauniiseen leikkaukseen mielelläni vähän enemmän rahaa. Kassalla myyjätär osoitti hintalappua uudestaan ja kysyi, olinhan huomannut, miten paljon paita maksoi.

Alkuviikosta kävin pikaruokaravintolassa ystäväni kanssa. Ruokani saatuani poistuin lopulta jonosta kyynel silmäkulmassani asiakaspalvelijan annettua ymmärtää, että olin suorastaan tyhmä. En puhunut riittävän selvästi, ymmärtänyt ravintolaslangia, asettelin ruoat tarjottimelle väärin ja laitoin maksukortin laitteeseen liian aikaisin. Ystäväni ihmetteli tapahtunutta, sillä hän sai ostotilanteessa aivan korrektia palvelua.

Joitakin vuosia sitten kaipasin vaihtelua ja hain töihin asiakaspalvelutehtäviin. En kuitenkaan saanut paikkaa, koska minulla ei ollut asiakaspalvelusta aiempaa kokemusta. Jäätelöpallonpyörittelyjä arvostettiin paljon korkeammalle kuin sanomalehtitaustaa. Tuolloin pidin ihmeellisenä sitä, miten vähän työnantajia kiinnosti asiakkaiden, ihmisten, haastateltavien, todellinen kuunteleminen. Arvostus nousee ymmärryksestä, ajattelin.

Eroon punaisesta paholaisesta

Maailman vegaanipäivästä terve! Kävi ikävästi, ja hävitin tämän tekstin sen jo ollessa kerran valmis. Tarkoitukseni oli kertoa juureksesta nimeltä punajuuri ja siitä, etten minä oikein osaa elää sen kanssa. Kuten vuosi sitten kerroin, haluaisin kyllä.

Uunissa käydyt punajuuriruoat eivät minuun uppoa, vaikka niihin olisi kaadettu kilokaupalla lempijuustojani. Etikkapunajuuria pyrin välttelemään, ja rosolli on suorastaan yäk.

Tähän mennessä olen löytänyt neljä ruokaa, jossa punajuuri puolustaa itseään: Intron lounaalla syömäni punajuuririsotto, borschkeitto, lindströminpihvit ja tämä eilisiltainen punajuuriwokki. Kuvausolosuhteena lokakuun viimeisen päivän hämärä ja armoton nälkä.

Nuudeliwokki savutofulla ja punajuurella

Köntti savutofua
Riisinuudeleita
Punajuuri
Sipuli
Puolikas paprika
Wokkivihanneksia
Soijakastiketta
Öljyä
Mausteeksi vaikkapa valkosipulia, chiliä, limemehua, hunajaa tai muuta makeutusta, pippurirouhetta, inkivääriä, seesamiöljyä, savupaprikaa.

1. Laita riisinuudelit likoamaan lämpimään veteen.
2. Murusta savutofu, kuori ja raasta punajuuri, pilppua muut ainekset wokkiystävällisiksi.
3. Paista tofumuru wokkipannussa öljyssä. Kun se on mureahkoa, lisää punajuuriraaste. Mausta halutessasi jo nyt.
4. Paistele loput kasvikset. Siirrä ne sivuun pannulta.
5. Valuta nuudeleista vesi huolella pois, mausta, paistele rapeammiksi.
6. Sekoita kaikki yhteen. Maistele ja mausta tarvittaessa lisää.

Huomioita:

• Reseptin ideana on naittaa raaka punajuuriraaste, tofu ja nuudelit. Muuten kasvikset ja mausteet ovat hyvin vaihdeltavissa. Valkosipuli ja inkivääri ovat hyvin suositeltavia.
• Tofu kannattaa aina käyttää pakastimen kautta. Sulamisen jälkeen purista köntistä enimmät vedet pois. Tekstuuri muuttuu pesusienimäiseksi ja tofu imee makuja ihanasti itseensä.
• Tofumuru paistuu rapeimmaksi. Rapeus tuo wokkiin kivaa pureskelupintaa.
• Jos haluat ruokaa nopeasti, voit lätkiä pannulle vaikka kaikki kasvikset samanaikaisesti. Parempaa saat, kun maltat paistaa ainesosia yksi kerrallaan ja sekoitat ne vasta lopussa.
• Nuudelit todellakin kypsyvät lämpimässä vedessä aivan riittävästi, niitä ei tarvitse keittää.
• Seesaminsiemenet kävisivät joukkoon loistavasti. Minä yritän pitää niistä hetken taukoa, etten vaan menisi kyllästymään kavereihin.
• Maailman vegaanipäivän kunniaksi en suosittele fetajuustoa. Ruoka kantaa hyvin ilman sitäkin.

Alla selitys sille, miksi ylin kuva ei yhtään näytä nuudeliwokilta. Kaapista piti käyttää loppuun nuudelilaatu, joka kastuttuaan kuvittelee olevansa kaurapuuroa. Makua sattumat eivät haitanneet yhtään, vaikka suupalat piti leikata pannulle saksilla. Kierolla tavalla jopa tykkäsin vähän kosteaksi jääneistä möhkäleistä!

Nolosti liikenteessä

Hämmästelin blogini moninkertaistuneita kävijämääriä. Liikenne blogiin on ihmetyksekseni tullut hevostalli.netin ja vauva.netin foorumeilta. Joku oli ilmeisesti halunnut jakaa linkkiä blogiini mainosmielessä. Tai jossain muussa mielessä, kuten kävi ilmi.

Viestiketjuja oli hämmentävän monia, blogi pääsi niin "hyvät blogit"- kuin "huonot blogit" -listoille. Joissain minua on jopa kuvailtu. "Vaasalainen reilu pari kymppinen toimittaja" on toki pääpiirteittäin totta. Erityisesti pidän siitä, että minua sanotaan reiluksi. Parikymppinen taas kuulostaa ihanan epätäsmälliseltä. Siltä, ettei tässä mikään kiire töihin tai opiskeluihin olisikaan! Haihati-haihati.

Eräässä keskustelussa ihmeteltiin sitä, miksei blogissa ole kuvia itsestäni. Onpas! Ja nyt on lisää: muokattuna hillitysti, hallitusti ja huonosti. Alla on myös blogin ensimmäinen ja oletettavasti viimeinen peilin kautta otettu kuva kaikkien foorumikuikuilijoiden mieliksi. Muotiblogitapaan paljastettakoon, että parka on Lindexiltä, kengät Vagabondin ja hiusväri purkista. Muusta minulla ei ole aavistustakaan.

Suurin kävijämäärä on nimittäin tullut vauvafoorumilta "Nolo blogi" -ketjusta. Harmikseni en tiedä, miten siellä oli nolouttani käsitelty, sillä ylläpitäjät ovat jo poistaneet sen. Jos joku foorumilainen vielä eksyy tänne ja sattumalta muistaa ketjun - mistä siinä oikein oli kyse? Nolouteni olen kyllä tunnustanut useampaan otteeseen.

Mutta niin. En tiedä, pitäisikö toivoa vai olla toivomatta sitä, että blogini päätyy minua eniten kiinnostavalle foorumille. Sehän on murha.info.

Mokomat lempiasiat

Haluan osallistua Mokon maailman haasteeseen, mutten haasta itse ketään. Syyn siihen kerroin jo aiemmin. Kymmenen lempiasiaa keräsin oikeastaan jo viime viikolla, mutta silloin en jaksanut miettiä kuvitusta.

1. Nordqvistin Kiraffi-tee erityisen pitkään hauduteltuna. (Sisältää rooibosta, karamellin palasia, karamellin, kerman ja vaniljan aromeja.)
2. Isän kissat, muutkin kuin tervehtyvä Albert. Etenkin kissojen kanssa nukkuminen.
3. Raikas ja hedelmäinen, eteläafrikkalainen KWV African Passion Chenin Blanc nautittuna hyvässä seurassa Ravintola & Baari Vintissä. Alkosta sitä kai saa kolmen litran kanistereissa!
4. New Girl -sarjan toinen tuotantokausi. Ihana Jess, ihana Nick.
5. Punaiset hiukseni, jotka ovat jo muuttuneet oranssihtaviksi. Ihan minua. Peiliin katsominen hymyilyttää. Odottamassa on kirkkaammanpunainen hiusväri, mutta oikeastaan tykkään tästä haalistuneesta kuparistakin.
6. Entinen inhokkini, bussissa istuminen: en ole pitkään aikaan voinut ajatella omia asioita niin kuin tein tiistaisella matkallani halki Suomen. En malttanut edes lukea kirjaa.
7. Kuopio kaikessa savolaisuudessaan. Vastoin kaikkia odotuksiani minusta on tullut myös varsinainen savofiili. Kuvat ovat ainoat lauantailta: Kuopio oli niin kovin kaunis ja tuttavallinen.
8. Kaneli ja kardemumma. Syksyn ensimmäinen kanelipurkillinen loppui jo.
9. Äidiltä perimäni musta ja muodoton takki. Se on käytännössä laatikko, jossa on hihat! ...Tosin jätin sen vahingossa isän luokse 400 kilometrin päähän. Syystakille kyllä olisi tarvetta, sillä armeijanvihreä parkatakkini on haalistunut lähes beigeksi ja sen hihat hyvin hiutuneet.
10. Your face is scarred with age, you're 23, but how can that be? Stars-yhtyeen Going Going Gone erityisesti linkittämäni liveversiona. Emily Haines on yksi lempiasioistani ikinä.


Tässä Mokon alkuperäinen haaste:

1. Listaa tämän hetken kymmenen (10) lempiasiaasi (voit halutessasi kopioida haastepostaukseen blogihaastekuvan ja/tai käyttää omia kuviasi).
2. Jaa haaste vähintään viidelle (5) tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
3. Voit halutessasi myös osallistua Mokon myymäläinstallaatioprojektiin sekä Mokon lahjakortin arvontaan lähettämällä oman lempiasiat-listasi osoitteeseen mokomarket@moko.fi otsikolla: Minun lempiasiani. Ilmoitathan meilissä yhteystietosi. Kaikista lähetetyistä lempiasioista valitaan osa ja nämä valitut aiheet tulevat olemaan osa Moko Marketissa järjestettyä esillepanoinstallaatiota, jota päivitetään viikottain teidän lähettämillä lempiasioilla. Jokaisen esiteltävän lempiasian yhteydessä mainitaan lempiasian kertojan nimi ja paikkakunta. Voit seurata myymälän installaatioita Facebook-sivuilta. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 3 kpl 50€ lahjakortteja Moko Markettiin (arvo yht. 150€). Teidän lempiasioiden mukaan elävä Lempiasioita-näyttely rakennetaan viikolla 41 ja arvontaan voi osallistua 3.10. – 2.11.2012. Moko Oy pidättää oikeuden muutoksiin.
4. Muista nauttia listaamistasi lempiasioista mahdollisimman usein!

Äpärälapsi ilman muistia

Leffamaanantain haaste #65 on mainioin tähän asti - minkä elokuvan haluaisit muistaa, muttet muista?

Itselläni on tyhjä kolo katsottujen leffojen listassa 9.8.2009. Listaan olen lopulta kirjoittanut Käsinukeilla leikkivä poliisi kidnappaa luokseen narkkarihuoran, kun en muutakaan ole keksinyt. Todellakin: elokuvassa sheriffi veti alakouluikäisille rikostenehkäisyvalistusta käsinukkejen avulla ja oli yhteisössään todella pidetty jäsen. Havumetsän keskellä sijaitsevan talonsa kellariin suljettuna hänellä oli kuitenkin nainen, muistaakseni jonkinasteinen huumeidenkäyttäjä ja prostituoitu. Tarina tapahtui Yhdysvalloissa, ja aika vaaleaverisellä sheriffillä oli päässään oikein komia stetson. Liekö filmattu ysärillä tai vuosituhannen alussa.

Toinen elokuva, jonka nimen olen kokonaan unohtanut, on suomalainen. Se esitettiin luokalleni yläasteen äidinkielentunnilla. Pätkässä köyhä nainen Pohjanmaan kristinuskoisilla lakeuksilla synnytti salassa äpärälapsen. Mieleeni ovat jääneet etenkin hurjat lumiset pellot ja todella ahdistava tunnelma.

Auttakaa, pyydän!

Älä kauhistu: kivaa katsottavaa

Ida: missä julkaistaan semmonen Sallan suosittelemat elokuvat Idalle -lista? :o
Salla: hooooo! anna joku teema!
Ida: kivat, ei kauhistuttavat :D

Muistin lauantaina ystäväni Idan syyskuisen pyynnön katsoessani Paper Man -elokuvaa, jonka nappasin mukaani Kuopion Anttilasta. Oli piristävää käydä TopTenissä vaihteeksi ilman älypuhelimen suomaa mahdollisuutta tarkastaa elokuva-arvosteluja ennen ostopäätöstä. Arvioiden perusteella en Paper Mania olisi hankkinut, mutta se osoittautui virkistäväksi ja mukavaksi katselukokemukseksi.

Kiva, ei kauhistuttava! Parilla eurolla tsibale nappasin mukaani leffoja, joista Paper Manin lisäksi myös muut saattavat osua kategoriaan. Hyllyä komistavat nyt The Kids Are All Right, Henry Poole is Here ja tupla-dvd, jolla on Roy Anderssonin Sånger från andra våningen ja En kärlekshistoria.

Muistan perehdyttäneeni Idan melko hyvin leffakokoelmaani reilut kolmisen vuotta sitten. Tuolloin lempielokuviani olivat esimerkiksi Hot Fuzz, The Pianist ja The Hours. Makuni on tuskin paljoa muuttunut, mutta olen toki nähnyt noin 400 leffaa lisää.

Kivat, ei kauhistuttavat Idalle (ja muille!)
Lista pyörii nitkahtaneiden henkilöhahmojen, nitkahtaneen huumorintajun, kivan sävymaailman, lupaavien nuorien näyttelijöiden ja loistavien soundtrackien ympärillä. Aika paljon Sundance-henkeä, sanoisin.

01. (500) Days of Summer oli söpöydestään huolimatta minulle pettymys, mutta Zooey. <3
02. 50/50 komedia syövästä kuulostaa roisilta, mutta osuu nappiin.
03. An Education poikkeaa ja puolustaa paikkaansa. Huippudialogia ja -visuaalisuutta perinteisellä tyylillä.
04. Before Sunrise on kivampi ja älykkäämpi kuin Before Sunset, magee kuvaus.
05. Bridesmaids löi minut ällikällä, voiko romcom olla näin hyvä?! Anna mahdollisuus, et pety.
06. Crazy. Stupid. Love. löi minut ällikällä (romcom?!) ja nousi yhdeksi lempielokuvistani.
07. Du levande pysäyttävä, hauska, ihana. Parhaita ikinä.
08. Garden State ja mieletön soundtrack!!! Nauratti ja vähän itketti.
09. Juno koska, öö, kuuluu listalle. Söötti ja kiva.
10. Kiss Kiss Bang Bang murhamysteeri ja etenkin komedia, koska Simon Pegg (joo Ida, Hot Fuzz).
11. Lars and the Real Girl vetäisi maton alta. Yllättävä, hauska ja jotenkin sydämellinen.
12. Mary and Max listan pakollinen animaatio, lempielokuvien listalla, erityismuistutus Idalle!
13. Midnight in Paris listan pakollinen Allen. En vieläkään meinaa uskoa, että Owen Wilson oli kiva.
14. Nick and Norah's Infinite Playlist lisäsin parempien teemojen (musa, söpöily) takia Away We Go'n tilalle.
15. Paper Man ihanan nitkahtaneita hahmoja, hieno soundtrack, ihana Emma Stone.
16. Reign Over Me nitkahtelua, ystävyyttä, sopivasti surua ja draamaa.
17. Roger Dodger nauratti superpaljon, mieletön dialogi ja henkilöhahmot.
18. Running with Scissors nitks nitks. Ittensä tuntee kovin terveeksi tämän nähtyään.
19. Scott Pilgrim vs. the World Videopelejä, söpöyttä, intertekstuaalisuutta, hassuttelua, niksahtelua, Kanada!
20. The Squid and the Whale vaikka ärsyttää pitää näin paljon Jesse Eisenbergistä: hauska ja ihana.


Jolleivät nämä olleet tarpeeksi, leffaguruni Nonna (esiintynyt täällä aikaisemmin miettiessäni parhaita ohjaajia) blogista Klaffi & filmikela valmisteli haamulistan elokuvista, jotka kävisivät samalle listalle. Neidon leffamaun tuntien suosittelen myös näitä varauksetta kelle vain. Itsekin lisäsin välittömästi watchlistilleni ne, jotka eivät jo siellä olleet.

21. Everything is Illuminated
22. Down with Love
23. Ghost World
24. Ruby Sparks
25. Watching the Detectives
26. Wonder Boys
27. Young Adult

Pitäisiköhän seuraavan listan olla "Kivat, kauhistuttavat"? Olisipa kiva kuulla mielipiteitä, mahdollisia lisäyksiä ja myös löytämiänne yhdistäviä tekijöitä kokoamalleni listalle!

Lohdulliset Elma, Alma ja Olma

Innovatiivisessa otsikossani esiintyy omena turkiksi, unkariksi ja uzbekiksi. Näin väitti Wikisanakirja, ja siihen minun on uskominen.

Nähtävästi en saanut kyllikseni kahdesta täydellisestä omenaleipomuksesta, vaan viikko sitten maanantaina halusin jatkaa herkkusuoraa kolmannella namilla. "Lohtu" oli avainsana erään herkullisen bloggauksen otsikossa - kamalan uutisen jälkeen se kuulosti osuvalta. Ruokahommia leipoi omena-toscapiirakkaa, jonka löysi Sillä Sipuli, jonka alunperin postasi Kaakao kermavaahdolla.

Sillä Sipulin kehittämä runsaampi toscakuorrutus teki terää, ja leivinpaperi oli siksi tarpeen. Maanantaileipomisen kuitenkin huomasi: esipaistettu leipomus ei ollut tarpeeksi kypsä, ja suurin osa toscasta valahti raa'an taikinan läpi vuoan pohjalle. Ei ollut lohdulla sijaa majatalossa tuolla hetkellä! Kypsän leivonnaisen makuun kömmähdyksellä ei tuntunut onneksi olevan vaikutusta.

Innostuin Parhaan mascarpone-omenapiirakan pohjan mantelijauhoista niin, että halusin saada niitä myös tähän. Kävivät kokonaisuuteen loistavasti. Meidän versiossamme oli muiden tekeleistä poiketen reilusti enemmän omenaa ja toscassa puoli desiä vähemmän sokeria. Lisäsin myös rutkasti kardemummaa ja kanelia, koska kardemumma ja kaneli.



Jos mahdollista, kuva on vielä rumempi kuin viimeksi. Useimmat mantelilastuista ovat maanantain kunniaksi leipomuksen sisällä. Näin me sen teimme, tehkää te kauniimpi:

Tosca-omenapiirakka

POHJA:

3 munaa

1,5 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

0,5 dl mantelijauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

70 g voita

1 dl maitoa

reilusti kardemummaa ja kanelia

4-6 omenaa palasina tai lohkoina

PÄÄLLYS:

120 g voita

150 g mantelilastuja 

1 dl sokeria

2 dl kermaa

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja sulatettu voi. Laita piirakkavuokaan leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja heittele omenanpalaset kevyesti päälle. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. 

Valmista toscapäällinen sillä aikaa kun piiras on uunissa: sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon muut ainekset. Sekoittele seosta kymmenisen minuuttia. Tarkista, että esipaistettu piirakka on kypsynyt niin, että se kantaa päällisen! Levitä sitten tosca piirakan päälle. Paista vielä noin 15 minuuttia tai kunnes toscakuorrute on kauniin kultainen. Varo polttamasta pintaa.

Läsipään syysloma

Serkun poika tuli eilen vastaan kaupan ovilla. Täällä Savossa sukua ja tuttavia riittää, vaikka tuttuja ihmiset ovat kyllä lähinnä töiden kautta. Useimpia tänne jääneitä koulutovereitani en enää joko muista tai tunnista, joidenkin kanssa en ole puhe- tai moikkausväleissä. Sukulaispoika kertoi olevansa syyslomalla. En muista syysloman alun koskaan menneen minulta ohi, nyt kukaan ei ole muistuttanut minua töissä eikä siviilissä.

Kärsinyttä kuvaa äitini säilytti toimistossaan, tässä tietokoneen vieressä. Kuva on omalla syyslomallani kuusitoista vuotta sitten, taakse on kirjoitettu 16.10.1996. Taisi olla toinen ratsastustuntini ikinä, haaveen toteutumisen näkee ilmeestä. Vasemmalla on Vantaan Poni-Haan jo edesmennyt Lento-Valuri eli Viljo, joka oli pitkään lempihevoseni. Kainalossani on Matias, joka sittemmin on muuttanut kanssani Vaasaan.

(Luithan otsikon "läskipää"? Luithan?)

Nemo- ja solmiotavoitteita

Your Bucket List, Before I Die, mitä näitä nyt on. Elämässä on hyvä olla tavoitteita. Jos pidät tämäntyylisistä listauksista yhtä paljon kuin minä, vilkaise toki myös Pikkuasioita ja Sellainen minä olen.

Koira tositapahtumissa

Kah, pitkästä aikaa olen skarppina Movie Mondayn kanssa! Aiheena haasteessa numero 64 on Ihmisen paras ystävä.

Koiraleffoista parhain on helppo valita. Bolt on yksi lempileffoistani. Juonikuvaus Imdb:n mukaan ja Jussin suomentamana: "Fiktiivisen scifi-toimintasarjan koiratähti, joka uskoo voimiensa olevan todellisia, lähtee toiselle puolelle maata ulottuvalle matkalle pelastaakseen vastanäyttelijänsä vaaralta, joka tuntuu ihan yhtä todelliselta". Kun olen yksin, harvemmin nauran elokuville, mutta Boltin kanssa se oli pakollista. Jo aikaisemmin suosittelin leffaa kaikille, jotka ovat pitäneet juuri vaikka Upista, Finding Nemosta tai Toy Storysta. Suosittelen edelleen.

Koiranäyttelijöiden näyttelemistä elokuvista on pakko nostaa esiin Greyfriars Bobby, jonka näin pari iltaa sitten. Elokuva niin sanotusti perustuu tositapahtumiin, isäntänsä haudalla uskollisesti jököttäneeseen terrieriin, vaikka tutkijoiden mielestä alkuperäinen Bobby olisikin ollut kauppamiesten mainostemppu. Niin, ja näki elokuvan Lottakin, kuten alemmasta kuvasta voisi päätellä.

Alkuperäinen Bobby oli skyenterrieri, mutta leffassa sitä näytteli valkoinen länsiylämaanterrieri. The Telegraphin jutun mukaan ohjaaja halusi, että valkea turkki erottuisi hämärässä ja silmät näkyisivät otsatukan alta. Skyenterrieriklubilaiset ärähtivät ja sanoivat, että westien uskollisuus ei olisi todellisuudessa kantanut elokuvan mittaa. Aika makoisaa! Näytteleminen taisi rekun mielestä olla aika kivaa, sillä häntä heilui myös surullisemmissa kohtauksissa. Juoni oli melkoista kuraa ja näyttelijät eivät mitään kingejä, mutta hei, Edinburgh ja westiet, minä en valita.

Blogiin päädytään hämmästyttävän usein hakusanoilla "koira-animaatio", "animoitu koira" tai "koira animaatio". Tässä teille vielä!

Kolmatta yhdeksästä elämästä

Maanantaiaamuna heräsin pahimpaan painajaiseeni. Isä soitti kertoakseen, että Albert-kissa on jäänyt auton alle. Onneksi isä oli jo tuolloin palaamassa katin kanssa eläinlääkärireissulta, Aape-ressu vielä nukutusaineissa kokoonkursimisen jälkeen. Olisin lähtenyt bussilla itää kohti välittömästi, mutta koska tällä leveyspiirillä kulkee yksi ainoa bussivuoro, pääsin matkaan vasta seuraavana päivänä.

Kissapoika säikäytti perheeni pahoin jo jokunen vuosi taaksepäin, kun myrkky vei kissan yhdestä naapurista ja melkein toisestakin. Albert vietti myrkytysyrityksen jälkeen muutaman päivän eläinlääkäriasemalla tiputuksessa. Kiitos suuren koonsa se selvisi hengissä, tosin näkökykynsä melkein menettäneenä.

Auto-onnettomuudesta kissa selvisi kankussaan olevalla syvällä haavalla, jonka eläinlääkäri tikkasi umpeen. Luut tai sisäelimet eivät olleet kärsineet rytäkässä kuin ihmeen kaupalla.

En ollut nähnyt Albertia sitten helmikuun. Kävin kyllä isäni luona kesäkuussa, mutta tuolloin valkea kuranruskea yli-innokas terrieri karkotti paria uskaliasta lukuunottamatta koko kissalauman. Minun päästyäni sairastupana toimivaan kylpyhuoneeseen kolli päästi hirmuisen volisevan moukumetakan.

Ensin uskoin, että ääntely johtui kivuista ja pelästyin kamalasti. Ilmeisesti kyse oli vain siitä, että se halusi kertoa minulle ensin karmivat uutiset - Jussin mukaan se kenties rehvasteli ajaneensa peltipedon pois! Rapsutuksen myötä nauku vaihtui samantien kehräykseksi. Pian Albert suostui maistamaan jauhelihaa ja suostuin uskomaan, että karvakasa jää elon puolelle. Muutaman tunnin päästä se ahmia rusautteli muikun ja nuoli sormeni kiitokseksi.

(Hieman ironisesti) olen todella kiitollinen auton kuljettajalle. Hän alkoi heti onnettomuuden jälkeen etsimään kissalle omistajaa. Loukkaantunut Albert oli visusti piiloutunut, ja naapurit löysivät sen vain koiransa avulla. Voi, miten kiitollinen olenkaan siitä, että Aape sai apua niin nopeasti!

Minä taidan nukkua tämän yön hätäpissaisella saunan lattialla, en meinaa uskaltaa päästää Albertia silmistäni. Toivottavasti se pitää lopuista seitsemästä elämästään hyvän huolen.

Ken surmaisi silmämeikin

Olipa kerran äiti, joka opetti tyttärelleen, että kasvot pitää pestä aamuin illoin ja silmämeikki poistaa illalla erityisen huolellisesti. Äiti hankki tyttärelleen silmämeikinpoistoainepulloja oikein kaksin kappalein.

Huolimatta siitä, että silmämeikinpoistoaine oli tarkoitettu herkkäsilmäisiä varten, tyttären silmät valuivat tuskankyyneliä. Tytär puhdisti, itki ja puhdisti. Luovutti sitten, sai äidiltä käyttöönsä sopivamman aineen.

Äiti oli ikäluokkaa, joka ei heittänyt mitään pois. Tytär, neljäkymmentä vuotta nuorempi, oppi saman käytännön. Kivulias silmämeikinpoistoaine pysyi tallessa useita vuosia. Tyttären muuttaessa ensimmäiseen omaan kotiinsa hän päätti säästää rahaa ja antaa aineelle uuden mahdollisuuden. Silmätkään eivät enää varhaisteinikokeilujen jälkeen vuotaneet.

Parempiinkin aineisiin tytär oli jo ehtinyt tutustua, tehokkaampiin ja miellyttävämpiin. Ensimmäiset kosketukset meikinpoistoon vaikuttivat kuitenkin suuresti hänen haluunsa käyttää niistä yhtäkään. Tytär päätti silti käyttää myös ensimmäiset pullonsa loppuun. Mitään etäisestikään käyttökelpoista ei saa heittää pois. Varsinkaan jos silmät eivät enää vuoda.

Välillä tytär antoi periksi ja käytti mukavampia meikinpoistoaineita. Ensimmäinen pulloista tyhjeni vasta vuosikausien jälkeen.

Heittäessään tyhjentyneen pullon roskiin tytär huokaisi helpotuksesta. Nostaessaan edelleen puolitäyden toisen pullon sen tilalle peilikaappiin tytär huokaisi myös. Alistuneesti, mutta lämmöllä.

(Todistetusti tytär on nyt käyttänyt loppuun ensimmäisen oman silmämeikinpoistoaineensa.)

Voittamattomia omenoita pt. 2

Viime syksynä annoin muiskun Martalle Pengerkatu-blogiin. Nyt annan pusuja ja tuuletuksia Ruokailmiö-blogin Katjuzqalle. Hänen paras omenapiirakkansa on todellakin varsinainen tykki! (Yhä ja edelleen muistutan kyllä myös Martta-piirakan ihanuudesta. Näitä ei kannata verrata keskenään. Tulos olisi kuin pätkiksen ja mariannekismetin kanssa - molempi parempi.)

Mascarponesta kaikki lähti. Ostin lähi-Salesta purkillisen lähes päiväysvanhaa mascarponea hävikistä herkuksi -periaatteella, ja päätin tehdä siitä jotain oikein hyvää. Ja tapahtui niin. Piirakan laihialaisista omenoista tuli ihanan pehmeitä ja meheviä, pohja on mantelin ansiosta koostumukseltaan miellyttävä ja mascarpone-vaahterasiirappimönjä suorastaan syntinen. (Silmäni painuivat kiinni, kun maistoin pitkästä aikaa vaahterasiirappia. Le Québec me manque! Seuraava käyttökohde saattaa olla Fanni & Kaneli -blogin Savuiset vaahterasiirappimantelit. )

Meillä kaakku tehtiin Ruokailmiön reseptin mukaan, kanelia tosin tuprahti muutama ylimääräinen hyppysellinen. Laitan kanelia nykyisin vähän kaikkialle, niin hyvää se on. Kumariinimyrkytys ei olisi mikään yllätys, sillä vanha mauste on tunnollisesti käytettävä loppuun. Vasta sitten on lupa avata jo vuoroaan odotteleva luomu-eko-hifi-kassiakanelipurkki.

No, asiaan:

Paras mascarpone-omenapiiras Ruokailmiön tapaan

POHJA:
125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa (tai vehnäjauhoa)
2 rkl sokeria
ripaus suolaa

OMENATÄYTE:
1,2 l pieniä omenanpaloja (n. 800 g), esim. Valkea kuulas
1 dl fariinisokeria (tai vähemmän)
½ tl kanelia (tai enemmän!)
2 rkl maissitärkkelystä
1 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä

MASCARPONETÄYTE:
250 g mascarpone-tuorejuustoa (tai 250 g kermarahkaa)
1 kananmuna
2 rkl sokeria
3 rkl vaahterasiirappia (voit korvata fariinisokerilla)
1 tl vaniljasokeria

1. Valmista omenatäyte. Pese omenat ja poista siemenkodat. Pilko omenat pieniksi paloiksi. (1cm x 1cm). Kaada omenapalat paistinpannulle ja lisää vesi, sitruunamehu, maissitärkkelys, kaneli ja fariinisokeri (jos et ole hurja sokerihiiri, voit aloittaa myös vähemmällä sokerilla). Kuumenna keskilämmöllä viitisen minuuttia, kunnes omenat hiukan pehmenevät ja seos sakeutuu. Tarkista makeus, sillä jos omenat ovat erittäin happamia, voit joutua lisäämään sokeria.
2. Nypi jauhot ja sokeri voin kanssa sekaisin. Vaivaa hieman, jotta saat kiinteän massa, jonka voi muotoilla esimerkiksi palloksi. Ota puolet taikinasta palloksi ja kauli se varovasti hyvin (!) jauhotetulla pöydällä jonkin verran suuremmaksi, kuin irtopohjavuoka (halk. 24cm). (Jos kauliminen on sinulle yhtä hankalaa kuin meille, länttää puolikas taikinasta irtopohjavuokaan ja tasoittele sinne sormilla.)
3. Voitele irtopohjavuoka (24 cm) ja nosta kaulittu taikina varoen kaulimen avulla vuokaan. Muotoile reunoja ja lisää tarvittaessa taikinanpaloja siten, että saat piirakkaan n. 3 cm korkeat reunat.
4. Kaada hieman jäähtynyt omenatäyte pohjan päälle.
5. Sekoita pehmitetty mascarponejuusto, kananmuna, sokeri ja vaahterasiirappi keskenään.Kaada mascarponeseos omenien päälle.
6. Kauli loppu taikina ohueksi ja leikkaa siitä nauhoja, joista voit muotoilla ristikon varovasti mascarponen päälle. Taikinanauhat katkeilevat helposti, mutta ulkonäkö paranee uunissa, usko siihen!
7. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 40 - 50 minuuttia. Seuraa piirakan pintaa, jottei pääse palamaan, mutta ottaa kuitenkin reilusti väriä ja rapeutuu!
8. Anna jäähtyä kunnolla (väh. 45 min), jottei piirakka murene, kun irrotat vuokaa. Anna jäähtyä vielä haaleaksi ennen kuin siirrät tarjoilulautaselle. Tarjoile sellaisenaan, tai vaniljakastikkeen kera.



Paljon herkullisempia kuvia löydät reseptin emäblogista, käy ihmeessä katsomassa! Pappapokkarini tarkennus ei oikein jaksa toimia, eikä minun ideointikykyni riittänyt juuri nyt näitä kummempaan. Sama pokkari on kulkenut taskussani jo kuutisen vuotta, eli sille täytyy antaa paljon anteeksi. Ykköskamerani (saman ikäinen, mutta uudempi optiikka pelastaa sen kohdalla jonkin verran) akut ovat latauksessa iltaa varten - sain pitkästä aikaa pyynnön tulla kuvaamaan, tällä kertaa jääkiekkoa. Joukkuelajien kuvauksesta onkin kulunut jo tovi jos toinenkin, jännittää jo vähän!

Teemana pulla ja Olot

Olen pysynyt tämän syksyn teemapäivissä yllättävän hyvin mukana. Korvapuustipäivänä söin puusteja, joita parempia en koskaan aiemmin ole onnistunut leipomaan. Osa palleroista oli kohonnut kahden nyrkkini kokoisiksi! Leipomukset olivat niin hyviä, että aikomuksistani huolimatta kauneimmat oli syöty ennen kuin ehätin tarttua kameraan. Korvapuustipäivän kanssa samanaikaisesti vietimme myös maailman eläinten päivää. Terroristi sai purkillisen koiranruokatahmaa, josta eniten pitää, ja röyhtäisi kiitollisena.

Tänään, Maailman mielenterveyspäivän, Aleksis Kiven päivän ja suomalaisen kirjallisuuden päivän sekä miksei myös Kuolemanrangaistuksen vastaisen päivän kunniaksi, luin Sanna Eevan kirjan Olot.
 
Tykkäsin. Eevan käyttämä kieli on raikasta, tuttua ja kaunista. Moniin muihin nykykirjailijoihin verrattuna teksti on soljuvampaa, yksinkertaisempaa, ehkä helpompaakin. Pidin Eevan ensimmäisestä aikuistenkirjasta, Maamorsiamesta.  Pidin kyllä Oloistakin. Kirja vaikutti aiempaansa harkitummalta ja kypsemmältä.

Sanna Eeva on vain paria vuotta minua vanhempi ja julkaissut jo kolme kirjaa. Vaikka kirjailija oli eläinlääkärin ja toimittajan lisäksi yksi lapsuuden toiveammattejani, itse en ole aloittanut ensimmäisenkään tarinan kehittelyä vuosikymmeneen. Säälittävää.

Vähemmän säälittävää on se, että Olot oli 84. tänä vuonna lukemani kirja! Merkittävää luvussa on se, että nyt olen lukenut saman verran kuin koko viime vuonna. Tämä vuosi on jo rikkonut myös iäiset elokuvaennätykseni.

Kuvassa kirjan alla on päivän asu, joka päällä lähden heti tekstin lähetettyäni etsiskelemään oranssia huulipunaa pakkomiellettäni tyydyttääkseni. Trikoomekon sävystä huomaa, että kellertävät sävyt eivät ole vieläkään jättäneet minua rauhaan.

Mutta kirjoista vielä. Torstaina julkistetaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja. Jännään Haruki Murakamin puolesta, mutten pahastuisi myöskään Margaret Atwoodin tai Joyce Carol Oatesin voittaessa. Aina lokakuussa lupaan lukea Nobel-voittajalta jotain, nyt olisin vahvoilla jo ennakkoon.

Kuvaukseeni voisin laittaa merkinnän siitä, että olen hyvä kehittelemään mielessäni lukuhaasteita kirjabloggaajille. Omaan blogiini löytää niin harva, että haasteet menisivät hukkaan. Jos bloggaisin etupäässä kirjoista ja jaksaisin haalia tänne enemmän lukijoita, haastelisin ihmisiä lukemaan Nobel-kirjoja, Keltaista kirjastoa ja Otavan kirjastoa.

Avaruusseikkailu 2012-2013

Noin komea kuu mollotti suoraan vuokramökin ikkunasta, kun olimme niin kaukana itärajalta, että pallukka lähes puhui ruotsia. Pari viikkoa sitten otettu kuva on nihkeä aasinsilta aiheeseen. Eniten minua kiinnostaa tie -blogi nimittäin haastoi lukemaan kaksi avaruutta käsittelevää kirjaa helmikuun loppuun mennessä!

Haluan hypätä kyytiin, sillä ensimmäisenä Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haasteesta mieleeni tuli Esko Valtaojan kirja Kotona maailmankaikkeudessa, jonka olen suunnitellut lukevani jo valovuosien ajan. Se on ehdottomasti luettava ennen maaliskuuta.

Toisesta kirjasta en vielä tiedä. Joskohan pitäisi lukea lisää Douglas Adamsia? Linnunradan käsikirja liftareille oli ihana. Varsinainen scifi tuntuu ajatuksena supervieraalta, mutta Arthur C. Clarken 2001 Avaruusseikkailua ovat kyllä kehuneet muutkin kuin genren ylimmät ystävät. Kurt Vonnegutin Titanin seireenejä en yllätyksekseni ole lukenut, vaikka lempikirjailijani muuten kohtalaisen hyvin tunnenkin! Avaruus vilahtaa myös Michael Cunninghamin Säkenöivissä päivissä, mutten ole varma, onko se aivan laskettavissa mukaan.

Päivitän tilannetta matkan varrella tähän kirjoitukseen!

12.10. Jussi muistutti, että meillä on hyllyssä myös Hannu Rajaniemen The Quantum Thief. Se on vaikuttanut kiinnostavalta jo luettuani Rajaniemen haastattelun Suomen Kuvalehdessä, mutta tiedettä ja fysiikkaviittauksia kaunokirjassa, hui!

Missä kaikki on hyvin

Asioita viikonlopulta:

• Ilkan nykyinen päätoimittaja yritti kesätoimittajaksi viisi kertaa, päätoimittajuus tärppäsi ensimmäisellä
• Nuoren toimittajan puolitoistaliuskainen artikkeli sai Aamulehdessä "väkivaltaisen ruumiinavauksen". Toimittajan mennessä korjaamaan kirjoittamaansa hänelle sanottiin, että se menee lehteen sellaisenaan, "että opit häpiämään"
• Soittolistat valtaavat radion, koska kuuntelukerrat ovat nykyistä lyhyempiä ja ihmiset haluavat silti kuulla hittibiisinsä (oh why!!!)
• Facebook on teini-ikäisille förbi, koska heidän äitinsä ja jopa osan mummot ovat mukana
• Vatikaani haluaa Paavista maailman seuratuimman twiittaajan vuoteen x mennessä
• Kun Pohjanmaalla kirjoitetaan uskonnosta, osa lukijoista haluaisi nähdä raamatun jakeetkin
• Suosikki on YleX:n kuuntelijoille yhtä läheinen kuin korusähke
• Helsingin pörssin osakekaupasta puolet on automatisoitua robottikauppaa

• Der Spiegelin juttuja tarkastaa 70 tohtoriksi koulutettua, jotka löytävät yhdestä numerosta jopa 1156 virhettä
• Mitä enemmän juttu lyhenee, sitä todennäköisemmät kysymykset jäävät jäljelle
• Porakoneen keskimääräinen käyttöikä on kuusi minuuttia. Porakone on yhtä totta kuin Enkeli-Elisa, kumpikaan ei pidemmän päälle lennä
• 1990-luvulla Journalistiliitossa ei ollut eläkeläisjäseniä, sillä toimittajat kuolivat saappaat jalassa tehtyään työtä 24/7. Nykyään toimittajat eivät välttämättä ole aina kiinni työssään ja eläkeläisjäseniäkin riittää
• Tärkeimmät kysymykset (politiikan)toimittajalle: mitä helvettiä tapahtuu, miten asiassa mennään eteenpäin ja miten asia on hoidettu Ruotsissa
• Where the press is free and every man able to read all is safe (Thomas Jefferson)

Omia huomioita:

• Jos kiinalainen kulttuuri länsimaistuu (länsimaistuuko se, vai kiinalaistuvatko länsimaat? mitä globalisaatiolle tapahtuu?), viekö Kiina tulevaisuudessa olympialajien lisäksi myös joukkuepelejä?
• Saako toimittaja ottaa juttuihinsa satunnaisten ihmisten Facebook-kommentteja esimerkiksi tapahtumasivuilta?
• Luumu-omena-kaurapaistos, aijaijaijaijai
• Missä vaiheessa median pitäisi lopettaa poliitikkojen töppäyksistä kertominen?
• Baarit ovat iltapäivällä parhaimmillaan, oli juoma sitten kylmää tai kuumaa