Kuihtuvia ja kalajuttuja

Sienireissu, elokuva ja kunnon lenkki koiran kanssa. Kuulostavat kivalta ja rennolta, mutta käytännössä olivat mahdottomia toteuttaa tällä energiattomalla tilalla.
Tärkeämpää: hymyilin tänä viikonloppuna enemmän kuin pitkään aikaan. Nauroin huonoille vitseille.

Uskomatonta, että kaiken tämän jälkeen minulla on edelleen joku, jonka huonoille vitseille voin nauraa. Tarkoitan sekä koiraa että kanssaomistajaa.
Kukaan ei enää muista pihalla kuihtuvien kasvien nimiä. Keltainen pallo ja se laventelinsininen, jota käytettiin aiemmin kukkakimpuissa. Eikä kimppujakaan muista enää kukaan muu kuin minä.
Hädintuskin kävin ulkona koko viikonlopun aikana, enemmän kuin useana vapaapäivänä tänä kesänä, silti. Kesää on jäljellä siihen asti, kunnes kesätyöt loppuvat, vaikka syksyltä tämä tuntuu. Kaksi viikkoa siihen, että voin nukkua kainalossa kuten viime yönä. Paremmin kuin aikoihin.

Monta haukea olen nähnyt, mutta kuvattu oli kaikista tapaamistani suurin. Paras kalajuttu ikinä, ajattelivat kissat. En tiedä kaloista mitään, en edes sitä, menettävätkö kalat makunsa kasvettuaan liian suuriksi. Vähän niin kuin kesäkurpitsat, tiedättekö?