Autumn is fall

On This Day In 2010:
Salla ja Jussin "tuhmat käsirautaleikit": "Jos olisit nyt raudoissa, voisin rauhassa mennä laittamaan teetä ja syömään"

Jos minä jostain joskus innostunut olen ollut, niin tästä: pääsen koti-Vaasaan takaisin vähän yli kuukauden päästä. Kolme neljästä kesätyökuukaudesta ohi, ja aloitan uudessa työpaikassa torstaina. Tai no, uudessa ja uudessa: samassa paikassa olin jo kesäkuussa.

Viime vuonna tähän aikaan aloitin uudessa koulussa ja virallisesti asumista uudessa kaupungissa. Virallisesti asumista jonkun kanssa.

Tulin tänne perjantaina, koulujen aloitus tuoksuu jo. Minun kohdallani se ei ole totta, ainakaan vielä.

Nyt syksyssä on epämiellyttävän paljon epävarmuustekijöitä. Olen eri ihminen kuin aikaisemmin, ja tilanteet ovat aivan toisenlaiset. Vaasa on pelottavampi kuin ennen.

Silti Lotta ja Jussi lohduttavat. Ei enää kovin kauaa siihen, että pikkukoira kokee ensilumen.

Intoilua

Minä olen Innostuja. Asioita, joille lähipäivinä olen syttynyt:

1. Iittalan upea, upea, upea Kulku-sarja, joka on myynnissä lokakuun alusta loppuvuoteen asti. Kastehelmi-sarja on mielestäni suomalaisen muotoilun helmistä helmin, ja myös Kulku on ihana. Hamstrannen meille noita isompia lautasia.
2. Tämä kuva, koska pöllö.
   
3. Hassusti nimetyt URL-osoitteet. En tiedä, uskallanko enää avata Tommin linkkejä keskellä työpäivää, sillä purskahtelen nauruun holtittomasti.
4. Alkoholin korvaaminen kissoilla. Koska se on terveellistä. Ja koska olen pohtinut "101 tapaa käyttää kissaa" -listan aloittamista.
5. Lasten makuuhuoneet. Koska minä löysin tämän ensin ite ite ite ite! Loistava kuvasarja, joka jää mietityttämään pitkäksi aikaa.
6. Vaihto-oppilaat, joista monet ovat nyt saapuneet uusiin koteihinsa. Niin minäkin 19.8., tosin kuusi vuotta sitten. Harmittaa, etten työasioiden vuoksi ilmeisesti pääse vetämään yhtään tuloleiriä. AFS rules!
7. Kansantarinat. Ja ihmiset, jotka elävät unelmaansa.
8. Syksyiset kaaliruoat - ja ideat, joilla voisin huijata poikaystäväni niiden syöjäksi.
9. Perussuomalaisten nimen uudelleenkääntäminen Facebookissa. Nationalsozialistische Grund-Finnische Arbeiterpartei nauratti eniten.
   
10. Villi kortti: Gina Tricot'n poncho as seen in Nelliinan Vaatehuone. Niin paljon kuin olen kyseistä ketjua vältellyt.
    

Lisäksi vielä jotain, jota haluaisin Lotta-westiemme oppivan. Kuinka mielelläni pelaisin lenttistä itsekin! Vuosia sitten murtunut sormeni vaan ei aiheesta pahemmin innostu.

KOMENTO TAKAISIN! Nyt innostuin taas.

the Daily Outfit

On this day in 2009: Salla totesi, että elämän hyvä työ on tehty: päätoimittaja tykkää Porcupine Treesta.

On this day in 2010: Salla sai jäädä sänkyyn, kun Jussi lähti töihin. Loma!

On this day in 2011: Salla katsoi taittopäivän jälkeen viimeisen jakson Täydellisten Naisten ykköskautta.

Ja hämmästyneenä totesi, että piti siitä. The Desperate Housewives on vääntänyt aivoni nollalle normaalista työrutiinista, raskaiden taittopäivien jälkeen. Etenkin hömppäsarja tuli tarpeeseen viimeperjantaisen 16-tuntisen taittopäivä+iltatapahtuma -rundin jälkeen. Lauantaina. Perjantaiyönä olin väsyneenä valmis enää itkupotkukiukkuraivareihin.

Niin, vielä Täydellisistä Naisista. En koskaan olisi uskonut pitäväni siitä. Sarjasta pitää niin paljon henkilöitä, joista minä en pidä, etten uskonut siitä kykeneväni pitämään. Sillä minähän en pidä mistään, mistä henkilöt, joista en pidä, pitävät. Vaikea elämä. Ja vaikea sarkasmi.

Naisellisuuksista sikseen. Minulle väitettiin, että nykyblogistaniassa ajankohtaisista kivoista asioista kannattaa kertoa vain, jos näyttää välillä päivän asunsa. Tämä joku ei vaan hiffannut sitä tosiasiaa, että lihoin muutamassa kuukaudessa 30 kiloa mm. surun ja liikuntakiellon takia. (Nykytilanteesta en tiedä, sillä 30 kg:n kohdalla lakkasin käymästä vaa'alla.) Kompleksit ja asujen mitäänsanomattomuus yhdessä tarkoittavat sitä, että ehkä joskus vuoden päästä. Tai kahden.

Siispä saatte kuvan jostain ihan muusta:

Karri-kisu ja converset, olkaa hyvät. Kuvalla on kaksi pointtia:

1. Kissan hämääminen pyörittämällä kameraa sen pään yläpuolella on kivaa.
2. Tuota pätevämpään asukuvaan blogini ei ole valmis. Teistä puhumattakaan.

Mutta vielä palatakseni noihin edesmenneisiin ja yhteen kuviteltuun facebook-statukseen: eikö minulla todellakaan ole alkusyksystä mitään muuta ajateltavaa kuin työ? Ei?

Vettä ja vihreää

Traileri musiikkivideolle? Nyt sekin on koettu: kiitos, OK Go and the Muppets. Ettei tämä nyt ihan muppeteiksi menisi, haluan jakaa teille myös toisen tänään julkaistun videon. Florence + the Machinen biisi soi ja se soi Vaasassa syksymusana.

ps. tämähän se vielä unohtui:

Kirjoitettu syksy

Syksy on tullut! Merkkinä siitä ei ole loppumaton sade, takkien käyttöönotto tai se, että vihannekset rupeavat kallistumaan. Hesarin kirjalistan julkaisu on paljon suurempi juttu.

HS julkaisi uutuuskirjalistan verkossa toki juuri silloin, kun en sitä viikkoon ollut kärkkymässä. Jossain vaiheessa jo selailin eri kustantamoiden kirjalistoja, mutta voitte uskoa, etten tämän kärsivällisyyden kanssa päässyt puusta pitkälle. Nettikuvastoiden käyttökokemukset ovat toinen toistaan inhottavampia.


Aravind Adiga: Viimeinen mies Nyky-Intian keskiluokan kuvaus. Avain
Aloitan listan todella ennalta-arvattavasti, anteeksi. Kustantamoille ja kirjakaupoille ei saisi olla laillista vedota nykyisyyden ja vanhan kulttuurin yhdistämiseen tai siihen, että jokin kaupunki on tulvillaan makuja, ääniä ja tuoksuja. Kiitti vain, Adlibris.

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen. Nuori autisti on kotonaan delfiinien ja tonnikalojen maailmassa. Otava
Meksikolaisen kirjailijan teoksessa on nähty samaa henkeä kuin Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssissä. Olkoon totta tai ei, minulle tuo on jo riittävä syy.

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo. Romaani Venäjän kansannoususta. Bazar
Kuvaus on aika suppea, minä rakastuin täysillä Bazarin omaan kuvaukseen kirjasta. Poika raidallisessa pyjamassa on ollut lukulistallani hävettävän kauan. Ja kuinka ihana onkaan tuon uuden teoksen kansi!

Sara Gruen: Apinatalo. Kadonneet apinat joutuvat tosi-tv-ohjelmaan. Bazar
Minulle tulee Gruenista mieleen pelkästään Robert Pattinson, vaikka elokuva ei kuulemma tee kirjalle oikeutta. Haluan lukea ensin Vettä elefanteille ja vasta sitten tämän.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus. 1400-luvun Tallinnaan sijoittuva dekkari. Moreeni
Koska en ole tainnut lukea ikinä yhtään kirjaa, joka olisi sijoittunut Tallinnaan! Historiallinen dekkari kuulostaa jännältä. Sarjan toinen osa ilmestyy seuraavana kesänä.

Laila Hirvisaari: Minä, Katariina. Katariina II Suuri tekee tiliä elämästään. Otava
Olisikohan tämä ensimmäinen hirvisaareni? Isoäitini hyllyssä hietamiehiä oli paljon, ehkä en siksi niitä ole itse harrastanut. Sinänsä Venäjän keisarit ja keisarinnat ovat kiehtoneet mieltä jo kauan.

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja. Uusi ruotsalainen dekkarisarja. Bazar
Ruotsalainen ja dekkari ne yhteen soppii.

Pia Juul: Hallandin murha. Tanskan suurimman kirjallisuuspalkinnon voittaja. Atena
Kuulostaa hassulta, että kirjasta ei kerrota mitään muuta kuin yksi sen voitoista. Varmasti useammatkin suomennetut teokset ovat voittaneet herra ties mitä, mutta onko tämä tanskalaisuus nyt niin erikoista? Teos on "poikkeuksellinen rikosromaani", joka ei keskity murhaajan selvittämiseen, vaan ennemminkin surun yli elämiseen.
Luettu 3.6.'12: Teos oli yllättävä, lyhyeen kirjaan oli saatettu mukaan ennennäkemättömän iso juoni. Esimerkiksi Westöä ja Alasalmea suomentanut Katriina Huttunen on onnistunut kääntämään hyvin kaunista suomea.

Matti Kauppinen: Puro. Historiallinen romaani isonvihan ajalta. Minerva
Oikein innostuin tästä Kauppisen esikoisteoksesta, kun huomasin, että kirja sijoittuu Pohjois-Savoon. Historiallisia Pohjois-Savo-kirjoja ei ole koskaan liikaa! (Huomatkaa, miten haluaisin taas puhua mahtavasta Kähkösestä.) Kauppinen asuu nykyään Kuopiossa. Iisalmen Sanomissa julkaistiin jo vähän ennakkotietoja.
Luettu 9.1.'12: Pidin tästä kirjasta, mutten varauksetta: kirjaan oli rytistetty mukaan sopimattomia fantasia-aineksia. Kieliasussa oli aika paljon virheitä, mikä on aina rasittavaa. Suosittelisin ehkä hivenen nuoremmille lukijoille, mikä on hieman kinkkistä, sillä soisin etenkin nuorempien lukevan mahdollisimman oikeaoppista kieltä.

Katja Kettu: Kätilö. Kätilö rakastuu jatkosodan mainingeissa saksalaisluutnanttiin. WSOY
Yksi sana: kyllä. Suomalaisten ja saksalaisten suhteet ovat yksi vaietuimmista ja sikäli mielenkiintoisimmista asioista historiassamme. Kiinnostaisi tietää, paljonko näiden liittojen hedelmiä maassamme oikeastaan olikaan. WSOY:n kuvaus on jännä. Toivottavasti myös päähenkilön isän punikkitaustoja ruoditaan.

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu. Kolmen lapsen selviytymistarina isän kuoleman jälkeen. Gummerus
"[Teoksessa] Karamazovin veljekset kohtaa Fight Clubin." Ihan tuota en niele, Gummerus. Aihe kuulostaa kuitenkin itselleni niin sopivalta, että lukulistalle mennee.

Juha-Pekka Koskinen: Paholaisen vasara. Mielisairaalan potilas luulee olevansa prinssi. Helsinki-kirjat
Höhhöh, parin sanan kuvaus muistutti niin paljon Prinsessa-kirjaa, että oli pakko googletella lisätietoa. Keskisuomalaisessa tästä on tykätty, täytyy vähän katsastella muitakin arvioita.

Jens Lapidius: Luksuselämää. Tukholman alamaailmaa kuvaavan trilogian päätös. Like
Oi Lapidius! En ole vielä lukenut sarjan toistakaan osaa, ehkäpä saisin luettua trilogian kakkosen ja kolmosen samassa järjestyksessä. Snabba cash paikkasi viime syksynä tyhjyyttä, jota tunsin, kun luin Millennium-trilogian viikossa. Saa nähdä, minkälaista taistoa meillä käydään siitä, ostetaanko talouteemme lapidiukset suomeksi vai ruotsiksi.

Marina Lewycka: Meidät kaikki on tehty liimasta. Juutalainen maahanmuuttaja muuttaa perheenäidin arjen. Sammakko
Koska Traktorien lyhyt historia ukrainaksi oli mukavaa luettavaa. Koska esittelylauseessa on samassa kappaleessa 'juutalainen' ja 'liima', myös tämä täytyy lukea.

Luettu 13.11.'11: Tykkäsin tästä enemmän kuin Traktoreista. Miellyttävä kokemus. Hauskuuden ja päättömän huumorin takana oli yllättävän hyviä lauseita.

Anne Leinonen ja Miina Supinen: Rautasydän. Yksinhuoltajan arjen sekoittaa rautakauppaan ilmestyvä mies. Helsinki-kirjat.
Kuvaus tuntuu tympeältä ja tuijalehtismäiseltä, mutta Supisen mukanaolo viehättää. Leinosesta en tiedä mitään. Tästä kirjasta on jo pitänyt Kirjamielellä. (Kappas, muistelin Tuija Lehtisen nimeä vaikka kuinka kauan. Kun sain nimestä kiinni, palasin HS:n kirjalistaan. Hänen uutuutensa oli heti tämän teoksen alapuolella.)
Luettu 21.4.'12. Häpeämättömän viihdyttävä ja suorastaan nuortenkirjamainen! Ei korkeakirjallisuutta, mutta kerrassaan nautittava.

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen. Tarina ystävyyden kauhistuttavasta voimasta. Gummerus.
Luin aikaisemmin kesällä Kuinka kuolleita käsitellään, josta tykkäsin oikein kovaa. Ystävät hämärän jälkeen on avomieheni lempikirja, joten lukulistalla on sekä se että tämä uutuus.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Perheenisä kuolaa tv-kokin perään. Johnny Kniga
Voi Loe. Jos Lindqvistin teos on Jussin lemppari, minun ykköskirjani on ehdottomasti Doppler. Uskomaton, ymmärtävä, hillitön kirja. Uskon, että myös uutuus on keskitasoa parempi.
Luettu 16.4.'12. Luin tätä yöllä itsekseni hihitellen, oli pakko jatkaa loppuun aamulla, kun hihittely uhkasi käydä turhan kovaääniseksi.

Kirsti Manninen toim.: Hevosvoimat. Hevostarinoita kirjoituskilpailun sadosta. Maahenki
Hevosiaaa! Jooo! Kirjoituskilpailun nimi Hopsis kopsis polleamus epäilyttää hieman, mutta hevosiaaa! Se, että samassa kirjassa on niin nuorten kuin vanhempienkin kertomuksia, kuulostaa hyvältä.

Jarno Mällinen: Kieroonkasvukertomus. Tarina tehtaanjohtajan hyljeksitystä pojasta. (Like)
Radiopuhelimet-yhtyeen toisen pääsanoittajan kirjaa rupean väijymään kirja-arvioista heti, kun se ilmestyy syyskuussa. Esittelytekstissä joulukuusenjalassa seisoo dildo. Onko se hyvä vai huono asia, jää nähtäväksi.

Miika Nousiainen: Metsäjätti. Mies nousee vaneritehtaan varjosta Metsäjätti-yhtiön pomoksi. Otava
Ihana Nousiainen! Rakastan hänen hulvatonta kieltään. Ostin vasta pari päivää sitten avomiehelle Maaninkavaaran, jonka taidan itsekin lukea joskus uudelleen.
Luettu 29.07.'12: Ihanaihanaihana Nousiainen. Erinomainen kirja!

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe. Viihdeikonin viimeiset vaiheet. Tammi
Tätä tuskin olisin ajatellut etukäteen ilman Lukuisan kirjalistaa. Harvemmin eläinten sielunmaailmaa on osattu kuvata uskottavasti. Onnistuukohan tässä O'Hagan? Monroesta en jaksa innostua.
Luettu 17.11.'11. : Olisi saanut jäädä lukematta. En pitänyt.

Inna Patrakova: Naapurit. Leppästen mökkinaapuriksi muuttaa uusrikas venäläinen perhe. Helsinki-kirjat.
Suomalaisen ja venäläisen kulttuurin kohtaaminen kiinnostaa aina. Toki muidenkin kulttuurien, mutta etenkin juuri tämä. Lisäksi Patrakova kiinnostaa: Kehuttu Tulkki on aina lainassa, enkä ole vielä ehtinyt varata sitä.
Luettu 10.06.'12.: Tulkista en liiemmin välittänyt, mutta etenkin Naapurien ensimmäisestä puolikkaasta nautin. Kouvolan Sanomissa kirjaa verrattiin Arto Paasilinnan teoksiin, mutta minä etsisin vertailukohtaa saman syksyn Rautasydämestä, jota ylempänä kehuin häpeämättömän viihdyttäväksi. Marjaneh Bakhtiarin kirjat tulivat mieleen myös.

David Safier: Huono karma. Menestyjä syntyy uudelleen muurahaiseksi. Bazar
Naurettava kuvaus, mutta ilmeisesti kirja päätyy luettavien listoille, sillä pidempi kuvaus vaikuttaa mukavalta. Bazarin kuvauksesta käy ilmi, että teos on menestynyt etenkin Saksassa.

Ingo Schulze: Adam ja Evelyn. Road trip -romaanissa Adamin ja Evelynin suhde on taitekohdassa. Otava
Kuvauksen perusteella en olisi tätäkään kirjaa lukenut. Onneksi kuitenkin käväisin Otavan sivuilla. Teos on ilmeisesti paljon perinteistä road trip -romaania monitasoisempi! Mukana saattaa olla myös ripaus DDR-ostalgiaa Wartburgeineen. Googletellessa Schulzea löysin mielenkiintoisen tekstin siitä, miksei tätä kirjaa pitäisi lukea.
Luettu 27.09.'12: Vaikka kirja tulisi jättää lukematta, tykkäsin tästä kyllä silti. Ehkä se johtuu kilpikonnasta, Rubikin kuutiosta tai elokuisesta matkastani Prahaan, jonka vuoksi olen nyt nauttinut myös Milan Kunderasta (haluamatta verrata häntä ja Schulzea).

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä. Vavahduttava kertomus ystävyydestä levottomassa Pakistanissa. Gummerus
Kai kirjoista on kiinnostuttu typerämmilläkin perusteilla kuin kirjailijan huippukauniilla nimellä ja sanalla Pakistan.

Satu Taskinen: Täydellinen paisti. Illallinen kääntyy perhedraamaksi. (Teos)
Näitä perhedraamaillallisia on jo aika monta. Tulee mieleen ainakin Un Conte de noël (Joulutarina) ja Gil Courtemanchen Kaunis kuolema. Äsken mielessäni oli muitakin, mutta tottakai ne livistävät mielestä heti, kun ne pitäisi saada kirjoitetuksi. Mikäs siinä, jos konsepti on onnistunut. Keskisuomalaisen arvio lupaa hyvää tästä esikoisteoksesta!
Luettu 30.10.'12: Kirja ahdisti minua yllättävän paljon, mutta luin sen silti loppuun osin kirjan saamien palkintoehdokkuuksien ja -voittojen takia. Neuroottiset ihmiset näemmä eivät naurata minua.

Tuomas Vimma: Raksa. Veijaritarina rakennusalan mädännäisyyteen kyllästyneestä työttömästä. Gummerus.
Meinasi jo jäädä huomaamatta, mutta kyllähän nyt uusin vimma täytyy lukea. Kusti Miettinen on jees. Minun mielestäni Toinen oli parempi kuin Helsinki 12 ja Gourmet. Kivaa, etteivät Vimman kirjat jääneet trilogiaan.


Tässä ovat siis kaunokirjat. Tietokirjoissa on vielä lisäksi mm. Satu Rommin Moottoripyörällä Himalajalle ja Jasmin Darznikin Iranilainen tytär (luettu 30.01.'13, pidin erittäin paljon, mutta tietokirja?). Ruokapuolella on monta kivaa etno- ja kasvisruokakirjaa, ne ovat yleensä hauskimpia sekä visuaalisesti että mahdollisesti lukukokemuksinakin. Eniten kiinnostavat Heli Kuusisalo: Dolce Patata sekä Seija Vilén ja Anna Kortesalmi: Sormet sahramissa – Ruokaa ja kirjoja Intiasta.

OOO

Lopuksi parhaita HS:n muutaman sanan mittaisia kirjakuvauksia. Mitä nämä kertovat, kertovatko mitään vai sumentavatko vain ajatusmaailmaa? Näistähän saisi aikaiseksi vaikka tarinan:

Poika suunnittelee tragedian. Kidnappaustarina. Taidekauppias murhataan.
Nainen on valmis eroottiseen antautumiseen. Kerrostaloelämää New Yorkissa. Mies ei kestä vanhenemista. Rea kyllästyy olemaan seinäruusu.
Miehen on seurattava blondia. Avioerosta tulee totta.
Nainen etsii itseään maaseudulta. Muistot ensirakkaudesta eivät hellitä.
Tummasävyinen romaani. Menestyjä syntyy uudelleen muurahaiseksi.

Huomatkaa hieno draaman kaari, joka alkaa bonniejaclydemäisellä rötöstelyllä ja jatkuu seesteisen elämän kautta pettymyksiin rakkaudessa. Romaanissa olisi myös hieno ja absurdi katharsis. Kiitos ja anteeksi.

Punkkarisetä ja urbaanit sushit

Katusoittaja sai kaikki kolikkoni. Kulahtanut punkkari soitti Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla akustista kitaraa. Yli 40-vuotias mies keskittyi soittoonsa ja lauluunsa ennen näkemättömällä intensiteetillä. Hän hymyili minulle leveästi huomatessaan eurojen ja senttien kilisevän kitaralaukkuunsa ja palasi samantien taiturointinsa ääreen.

Jos miestä olisi katsellut kuulematta musiikkia, ei olisi arvannut nahkatakkisen miehen versioivan folk rock -bändi Mumford & Sonsia. Tiettävästi hänen repertuaariinsa kuuluu myös Radiohead. Kontrasti elämänkuluttaneen miehen ja musiikkikriitikkojen ylistämien yhtyeiden välillä on kova. Se on myös kiinnostava ja harvinainenkin.

Teini-iän ylittäneitä punkkareita on vähän. Ne, jotka eivät hylkää rankkaa hardcore-elämäntapaansa ja seesty lähiöiden perhe-elämään, siirtyvät usein avarammille anarkioille ennen aikojaan.

Viikonloppuna nautin muustakin musiikista. Festarirundin sijaan kävin kesällä vain yhdessä tapahtumassa. Eniten kiinnosti Helsingin Suvilahden Flow-festivaali, jonka musiikillinen anti jää usein keskusteluissa toisarvoiselle sijalle. Media tarttuu ärhäkästi akateemisten kaupunkilaisihmisten nirppanokkaisuuteen, tyylikkääseen pukeutumiseen, samppanjabaareihin ja gourmet-ruokiin.

Kieltämättä sovimme kuvaan akateemisen ja urbaanin seurueeni kanssa – ainakin osittain. Söimme ranskalaisten perunoiden lisäksi sushia ja vegaanisia burritoja. Yövyimme hotellissa, ja sunnuntaina otimme yöbussin sijaan taksin Espooseen. Kuitenkin olimme Flow’ssa kuunnellaksemme laadukasta musiikkia.

Festivaalia latisti pahasti ruotsalaisartisti Lykke Lin keikan peruuntuminen. Sairaustapaus harmittaa yhä, vaikka esiintyjäkaarti koostui erinomaisen hienoista nimistä. Ehkä juuri kovien odotusten takia paras musiikillinen yllättäjä löytyi Itä-Helsingistä. Viikonlopun pelastivat maailmanmurjoma punkkari ja pinkki irokeesi, joka huojui komeasti taitavan kitaroinnin tahdissa.

Julkaistu Uutis-Jousessa 18.8.2011



Itsehän en ylihintaista alkoholia kiskonut yhtään tölkkiä. Pahikset kuuluvat seurueeseeni.

Grøn sten

Tätä en olisi osannut kuvitella, kun kuvasin Norjaa syyskuussa 2009: äitini hautakivi tulee näistä maisemista, Kautokeinon ja Altan välimaastosta.

Alimman kuvan pohjoissavolainen hautakivi on tuttumme, joka menehtyi pari vuotta sitten. Aivan liian aikaisin hänkin. Aika harvoin kuolema koskaan voi olla liian myöhäinen, tietenkään.

Äidin hautakivi on tuttumme kiven serkku: molemmat on hakattu samasta paikasta. Tuntuu lohdulliselta, että molemmat pohjoisesta tuodut hautakivet pääsevät siihen tarkoitukseen, johon ne pohjoisesta tuotiin.

Tuntuu lohdulliselta, ettei äidin hautakivi ole perinteinen matkalaukku. Se ei olisi sopinut hänelle.

Papuhehkutus

Kurt Cobainin toin esille jo muutama entry sitten. Kerta kiellon päälle: täytyy hehkuttaa miestä taas. Hän on jättänyt jälkeensä muutakin kuin toppeja ja kiistoja siltojen nimeämisestä. Siitosarvoa hänellä oli nimittäin myös.








Vai mitä olette mieltä näistä Hedi Slimanen sivuilla julkaistuista kuvista? Käsittämätön nainen tuo Frances Bean Cobain, joka on herra grungetähden ja Courtney Loven jälkeläinen.

Slimanen sivuilla on valokuvia lisää. Useista valokuvista pitää, joitakin rakastaa ja joihinkin kertakaikkiaan jää kiinni. Hengästyttäviä nämä ylisanat, joita haluaisin parhaani mukaan vältellä.

Hengästyttävät ovat kyllä myös hänen silmänsä. Ehkä Frances muistutti Papua ultraäänikuvassa, mutta nyt hän on kyllä kaukana palkokasvista.

Leijonanmetsästys

Ylimaallisen ihanaa, leijonankeltaista iltaa kaikille. Tuskin mitään noista itselleni ottaisin (Batman-paitaa lukuunottamatta!), mutta ihastelen sävyjä kaukaa. Monet niistä ovat liian oransseja, vielä useammat liian keltaisia. Jossain keskellä savannia on lämmin leijonankeltainen odottamassa juuri minua.

Minne hävisi se tyttö, joka inhosi keltaista, minne?

Krisse korjaa

Muistatko koskaan nähneesi auton taustapeilissä muuta kuin wunderbaumin tai krusifiksin? Jos vastaat myöntävästi, olet todennäköisesti nähnyt pyhän Kristoforoksen, matkustajien suojeluspyhimyksen. Tai ainakin hänen ikoninsa.

Kristoforoksen suojeluteho liittyy paitsi matkailijoihin, myös erinäisiin muihin asioihin. Wikipedian mukaan luottoa voi antaa salamoihin, ruttoon, jousimiehiin, laivureihin, epilepsiaan, tulviin, hedelmiin, puutarhureihin, merimiehiin, autoilijoihin, surffaajiin, vuorikiipeilyyn ja jopa hammassärkyyn. Äkkikuolemat ja naimattomat miehet ovat hänen erikoisalaansa.

Usein Kristoforos kuvataan koirapäisenä. Minusta vasemmalla oleva äijä kyllä näyttää kyllä enemmän hevoselta.

Kuten espanjaksi sanotaan: "Si en San Cristóbal confías, de accidente no morirás" - jos luotat pyhään Kristoforokseen, et kuole onnettomuudessa. Ja jos kuolet, shit happens. Ennen marttyyrikuolemaansa Krisse auttoi ihmisiä ylittämään siltoja. Ei mikään turha mies.

Minulla on paha tapa jäädä nillittämään pikkutiedon kanssa. Tämän kaiken otin selville, kun rupesin miettimään, miksi autoni taustapeilistä roikkuu enkeli. Siksi, että Helsingin Kellopeli Lifestyle Clinicissä (Annankadun ja Simonkadun risteyksessä) oli vuosia sitten matkalaisten suojelupyhimys autoon ripustettavana versiona. Ehkä ikoni oli Kristoforoksen oma, ehkä ei, mutta ajatus jäi kummittelemaan mieleeni.

Ostin Valamon luostarista enkeliavaimenperän, joka kuitenkin oli suojelukäyttöön hitusen liian painava: mutkissa se kolisi ikävästi. Olin leikkimässä toimittajaa Maaningan Huiluuruppeemissa jokunen vuosi takaperin, jossa eräs käsityöläinen oli tehnyt minua varten aivan täydellisen Kristoforoksen.

Pari kevyttä muovihelmeä ja siivet takaavat sen, ettei minulle satu mitään liikenteessä. Tulkoot vaan tulvat ja naimattomat miehet, kyllä minä pärjään.

Polishing thoughts

Ajatusten ohjaaminen muualle - asia, jota täytyy harjoitella, harjoitella ja harjoitella.

Kuvassa ovat kynteni. Ne eivät ole koskaan hyvässä kunnossa. Siihen en pyrikään. Nämä ovat kynnet, joilla nypitään kissoista punkkeja, kuoritaan appelsiineja ja raaputetaan tiskivedessä lilluvista astioista kovettunutta likaa. Käsissäni on jälkiä arvista ja yksi sormistani on aivan vinossa murtuman jäljiltä: ne ovat nähneet elämää. Catwalkeille kädet eivät sopisi kuin Photoshopin kautta. Onneksi, sillä olisivathan ne haaskausta tällaisella tytöllä.

Siitä huolimatta aina välillä innostun lakkaamaan kynsiäni. Vesimeloninpunainen lakka on peräisin äitini varastoista. Äidin lempparilakkaa kähvelsin aina välillä minäkin. Nyt, kun koko lakkapullo on siirtynyt minun nimiini, sen käyttäminen tekee oikeasti kipeää. Aina, kun huomasin katsoa kynsiäni pidemmän aikaa, itku tulee silmään.

Kuten äitini, minäkin pidän vesimeloneista (arbuuseista, kuten äitini sanoi) ja niiden väreistä: sekä päältä että sisältä. Liika nyyhkytys kuitenkin vie voimat. Päädyin lakkaamaan pikkusormenkynnen keltaiseksi. Vaikkei se ole leijonankeltainen, se ajaa asiansa. Ajatukset siirtyvät muualle, ja oma höperyyteni rupeaa hymyilyttämään. Ei enää itketä.

Toinen ajatuksenvaihtoihin ajanut syy oli tämänpäiväinen hammaslääkärireissu. Kävin poistattamassa alaviisurit neljä ja puoli vuotta sitten. Sen jälkeen en uskaltanut näyttää hampaitani kenellekään ennen viime viikkoa, kun toinen yläviisureista meinasi kasvaa läpi poskestani.

Yläviisuri lähti helpommin, mutta asemalla käyminen oli kuitenkin kamalaa. Nyt, kun hoitoon oli varattu peräti 40 minuuttia (kyllä, neljässä ja puolessa vuodessa ehtii tapahtua kamalia), minun täytyi keksiä sotasuunnitelma.

Googlettelin sopivia strategioita aamuyöhön asti. "Käy mielessäsi läpi elämäsi suuria onnistumisen hetkiä ja pidä niistä kiinni" oli ainoa konkreettinen vinkki, jonka yksikään hammaslääkäri internetissä antoi. Kiitos johtajahammaslääkäri, dosentti Lauri Turtola. Minulle tuli entistäkin pahempi olo, kun en löytänyt yhtään kuvatunlaista hetkeä. Pinnisteltyäni aikani myönsin itselleni, että olen epäonnistunut hammaslääkärikävijä. Epäonnistunut ihminen!

Asiaa tunteja ja tunteja järkeiltyäni tulin siihen tulokseen, että aika kuluu nopeammin, kun on jotain oikeaa ajateltavaa. Koko hammaslääkärireissun ajan luettelin mielessäni kaupunkien, maiden ja naisten nimiä aakkosjärjestyksessä. Yritin myös muistella Suomen presidenttejä ja Euroopan Unionin jäsenmaita. Aina, kun oikein ällötti, mietin Kyösti Kalliota.

Vielä hammaskivenpoisto ja toinen reikienpaikkauskeikka jäljellä, ja sitten voin taas ajatella juuri niitä asioita kuin haluan. Aakkosstrategia toimi. Tai ehkä se sittenkin oli diapam.

Come As You Are

Kurt Cobain on naurattanut minua haudan takaa tänään jo toistamiseen. Ensin luin eilisestä Hesarista siitä, miten Kurt Cobain ei saanut omaa siltaansa Washingtonin Aberdeeniin. Silta olisi kuulemma nostanut kunniaan hänen huumeidenkäyttöään ja itsemurhaansa.

Varmistamattomien tietolähteiden mukaan kyseessä on silta, jonka alla Cobain vietti aikaansa 15-vuotiaana. Tässä pätkä Monk-lehteen litteroidusta haastattelusta vuodelta 1992. Alunperin silta oli nimetty erään kaupungin perustajan mukaan. Ensimmäisenä aiheesta uutisoi ilmeisesti Rolling Stones.

Alicia Sparks kertoo Celebrity Psychings -blogissa, että Aberdeenissä on jo valmiiksi puisto, jossa on patsas Cobainin muistolle.

Niin, se päivän toinen naurettava Cobain-kasku. Uhkaavassa leijonankeltasyndroomassani erehdyin tarkastamaan H&M:n uutuuksia, vaikka olen vannonut, etten sieltä osta enää kuin alustoppeja ja oravakaulakoruja. Leijonankeltaisen mekon lisäksi löysin sieltä kuvaan liittämääni vaatteen.

Mites toi H&M:n harrastama itsemurhan ja huumeidenkäytön glorifiointi?



kuva: H&M

Yhtenä iltana

Tänään padot aukesivat. Syynä ovat YleX:n soittolistat.

Lakkaisivat edes soittamasta Haloo Helsinki! -yhtyeen biisiä Maailman toisella puolen. Menetän automatkojen jälkeen muutaman minuutin elämästäni nyyhkytysten rauhoitteluun ja punaisten silmieni räpyttelyyn. Taidan olla myös melkoinen vaara liikenteelle.

Yleensä saan pidäteltyä itkua lauseeseen "äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen". Sitten itsehillintä pettää täysin.



Menomatkalla kuului Haloo Helsinki!, paluumatkalla Sara. Tällä kertaa sanat "yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois / yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois" aiheuttivat hillittömän märinäkohtauksen.

Heikki Harmaa en ole tainnut livenä nähdä, mutta kun seuraavalla kerralla näen Joa Korhosen Vaasan Royalissa, käyn läppäämässä häntä poskelle. Lujaa. Jos Hectorin tapaisin, ottaisin varmaan nimikirjoituksen äitiä varten. Ja itkisin.



Siedätyshoidosta huolimatta molemmat kappaleet iskevät ilmat palleasta radiosta kuuluessaan. Sillä pahemmalla tavalla. Voisin kuvitella, että katu-uskottavammat kappaleet aiheuttaisivat itkua, mutta tämä on jotenkin noloa.

Äiti, minulla on ikävä.

Osavaltio linnusta

Vastaani räpytteli jotain luvattoman inspiroivaa: Kelzukin eli Kelsey Oseidin teokset. Minnesotan Minneapolisissa asuva Oseid kauppaa Etsy.comissa printtejään, joissa yhdistyvät Yhdysvaltain osavaltiot ja niiden viralliset osavaltiolinnut.

Jos minulla olisi sen tiiviimpi suhde yhteenkään osavaltioon, tätä hienompaa seinäntäytettä en keksisi. Nyt, kun olen viettänyt vain muutaman päivän New Yorkissa ja New Jerseyssä, ajatus tuntuisi kornilta.

Bon Cop, Bad Cop

Martin Ward: His heart is in Québec.
David Bouchard: Ya l'Ontario dans l'cul aussi!
Martin Ward: What ?
David Bouchard: But his ass belongs to you.

FST:llä sunnuntaina 7.8. klo 21.

Bon Cop, Bad Cop on yksi hauskimmista näkemistäni leffoista ikinä. Se tuli teattereihin (Québecissä) 2006. Leffa oli siellä ilmiö jo ennen julkaisuaan.

Elokuva on raiskattu aivan kamalalla suomennoksella, mutta idea on mahtava. Jos yhtään (kanadan)ranskaa hallitsee, jo suomennosvirheille saa nauraa! Toisaalta kaikki, jotka olen pakottanut leffan katsomaan, ovat siitä tykänneet. Tai ovat vain sanoneet niin minun mielikseni.

Olen muuten nähnyt sen alussa näytettävän ruumiin! Tai siis vahanuken. Olikohan toi vahanukke nyt juonipaljastus, hups. Ei se oikeasti kuollut :( Leffan katsottuaan kannattaa katsoa hilpeä trivia.

Hyvää ja hauskaa leffailtaa!

David Bouchard: [surprised] You speak French?
Martin Ward: No, not really. I had a small gadget installed in my brain and I see subtitles under people when they speak.

got2b so many reasons powder'ful rockstar

Hiuksista en tiedä mitään. En yksinkertaisesti mitään. Silti ajattelin kirjoittaa hiusasioista. Kuinka surullista!

Teini-iän hiustenvärjäyskierteestä päästyäni en ole käsitellyt tukkaani vuosiin enää mitenkään. Shampoo ja hoitoaine ovat ainoat säännöllisesti käyttämäni tuotteet.

Vieressä havainnollistava kuva vuodelta kakstuhattaviis, kauan on aikaa siis. (Mustikkaisista hiuksistani piti tulla suklaanruskeat. Kanadalainen värjäystökötti oli huumorintajuinen, ja host-isäni väitti minun muistuttavan Ronald McDonaldia.)

Värjääminen ja lämpökäsittely rasittavat hiuksia eniten, eikä kumpikaan niistä ole minun ongelmani. ENÄÄ. Aina, kun haaveilen uusintavärjäyksestä, käyn tuijottamassa vasemmalla olevaa kauhistusta.

Välillä hemmottelen hiuksiani hiusnaamiolla, useimmiten unohdan käyttää selvitysainetta ja joskus maltan ruokkia niitä alekorista pari vuotta sitten nappaamallani kiiltosuihkeella.

Hiuskiinteeni ja muotovaahtoni ovat peräisin äitini jäämistöstä. Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan ymmärtänyt hiuslakan ja -kiinteen eroa. Joskus lukioiässä sentään hiffasin, mitä eroa on hiuskiinteellä ja muotovaahdolla. Sitäkään en uskonut, ennen kuin kokeilin. Sen kokeilun jälkeen olen suhtautunut niihin... No, negatiivisesti.

Yhden asian olen hiustenhoidosta huomannut: mitä vähemmän hiuksia pesee, sitä vähemmän niitä täytyy pestä. Aikaisemmin pesin hiukset päivittäin, nyt yritän pitkittää väliä joskus kolmeenkin päivään. Siitä en ole uskaltanut mennä yli tuskin koskaan. Aivan hippi en minäkään ole, nih.

Kävin äsken Sokoksella. Minulla oli tarkka kauppalista: meikkivoide, leijonankeltainen kynsilakka ja hoitoaine. En voi lähteä koskaan kauppaan ilman listaa. En koskaan tiedä, mitä minä siellä teen. Ruokakaupat ovat pahimpia, mutta niistä taidan tilittää joskus toiste.

Se, että kauppalistallani oli meikkivoide, kuulostaa siltä, että tietäisin noistakin asioista jotain. Noh, yläasteella ja lukiossa suunnattomia alemmuuskomplekseja epätasaisen ihoni kanssa kokeneena kävin läpi varmasti kaikki halpamerkit. Sitten löysin Maybellinen Dream Matte Moussen. Sitä en vaihda, mutten toisaalta ole myöskään jaksanut käyttää koko kesänä.

Tökötti, joka oikeasti peittää koko naamani siedettävästi, on ymmärrettävästi melko raskasta. Niin raskasta, etten ole jaksanut tehdä meikkaamisesta joka-aamuista operaatiota. Lumenen kuultomeikkivoiteesta olin kuullut paljon hyvää, lähti mukaan. Ehkä sitä levittäessä ei tarvitsisi katsoa peiliin. (Toivottavasti työyhteisö huomauttaa tästä, mikäli tarvetta tulee.)

Kaikkein vakavimmin olin liikkeellä kynsilakan kanssa. Kynsilakkaa käytän satunnaisesti, kun muistan ja viitsin. Olen huomannut, että katkon ja lohkeilutan lakattuja kynsiäni vähemmän. Aika monet kynsilakoistani periytyvät taas, yllätys yllätys, äidiltäni. Vanhin toimivista kynsilakoistamme on vanhempi kuin minä. Hyvä Dior! Tällä kertaa etsin kuitenkin Juuri. Sitä. Oikeaa. Sävyä.

Sopivansävyistä kynsilakkaa olisi vaikkapa tämä: █████████████. Minusta tuon sävyn nimi on leijonankeltainen, oranssinkeltaisesta puhutaan myös. Inhoan keltaista, mutta tuo nimenomainen sävy viehättää minua. Voisin aloittaa siedätyshoitoni kynsistä, mutta kirkkaankeltainen näyttää edelleen liikaa pissiltä ja liiskatuilta ötököiltä. Leijonia tai leijonoita ei löydy Kuopiosta, ei.

Hoitoaineen löytäminen oli sentään helppoa. Katsotaan, miltä Herbinan biohajoava balsami vaikuttaa. Saman sarjan kasvovesi ja -saippua täytyisi laittaa kokeiluun myös.

Olin jo menossa kassalle, mutta matkaani tuli mutkia: Schwarzkopfin tuotteita tarjoushinnoin. Ja huppista, tästä päästäänkin aiheeseen, joka poistaa kaikki hiushuoleni. Rakastan kuivashampoita!


Kun Tigin Rockstar saapui Suomeen, olin ensimmäisiä ostajia. Rockstar pelasti varsinkin kesän 2009! Ensirakkauteni Rockstar auttoi minut läpi festareiden vesisateiden, hikisten lenkkireissujen jälkeen yllättäneiden sosiaalisten menojen ja nukkumattomien öiden jälkeen koittaneiden työpäivien. Ihmetökötti.

Vaikka kyseisen merkin kuivashampoot tyhjenivät muilla itsestään, minun Rockstarini eivät koskaan pettäneet. Aina en kuitenkaan viitsinyt raahata isoa pulloa mukanani, ja ostin paljon halvempaa Ruotsissa valmistettua Proffsia. Suhtauduin halpismerkkiin vähän epäilevästi, enkä tainnut lopulta käyttää sitä kertaakaan: Tigi pysyi luottoaineenani.

Talvella yksi Rockstar tyhjeni taas. Vaasassa merkin kuivashampoo oli kuitenkin bannattu juuri itsestään tyhjenemisen takia. Vähän arkaillen ostin Four Reasonsia. Hyvä valinta! Kesän alussa totesin, että neonpinkki Proffs oli edelleen hyllyssä Savossa. Kokeilin, ja yllätyin todella positiivisesti. Ilmeisesti suurimmat erot ovat siis tuoksuissa.

Tänään sieppasin tarjouksista Schwarzkopfin uutuuksia: kuivashampoon ja pari Powder'ful-hiuspuuteria. Toinen lupaa mattapintaa, toinen volyymia. Nopean kokeilun perusteella totesin, että ne sopinevat tarkoituksiini parhaiten juuri yhdessä käytettynä: toinen koko otsatukkaan ja toinen juuriin. Jes! Rockin' it -kuivashampoo on tuoksultaan todella vahva laitettaessa, mutta hiuksissa tuoksu on ihan ok.

Yksi mutta. Periaatteessa haluan käyttää nykyään kaikkia vanhoja tuotteita pois. Entäs, jos minulla on viisi samankaltaiseen vaivaan käyvää tuotetta, jotka kaikki ovat uudehkoja? Lokakuun alussa länsirannikolle palatessani taidan joutua salakuljettajaksi, etten aivan häpäise itseäni poikaystäväni silmissä...

Äidin kirjahyllyllä

Kuume jatkuu. Istuskelin pitkästä aikaa kiireettömänä olohuoneessa, ja katseeni osui yhteen meidän kirjahyllyistämme. Tavailin nimiä hetken aikaa. Kappas: silmäni osui moneen luettavien listastani tuttuun nimekkeeseen.

o

Mary Higgins Clark on vanha tuttu jännäristi, jonka kirjat eivät ole mitään korkeakirjallisuutta. Mukavaa iltalukemista, sillä lukeminen ei ole niin jännittävää, ettei kirjaa välillä malttaisi heittää sivuun. Murha Sydämellä on julkaistu 2010.

Ensimmäinen virke: "Natalien pakotti pakenemaan Cape Codista pikemminkin itsepintainen uhkaavan vaaran tunne kuin vimmainen koillinen."

o

Jörn Donneria arvostan kyllä, mutta usein provosoidun hänen tavastaan esittää asioita. Kyllä: kansa on typerä, mutta kannattaako sitä nyt sille itselleen sanoa. Julkisuudessa hän antaa kuvan siitä, miten hän pitää itseään ja edustamiaan asioita selvästi parempana ja ainoana vaihtoehtona toimia.
Vuonna 1995 ilmestynyt kirja Terveenä laitoksessa oli ajankohtainen etenkin keväällä, kun Donner asettui ehdolle eduskuntavaaleissa. Kirjan takakannessa hän väittää kirjan paljastavan, miksi hän lähti eduskunnasta vapaaehtoisesti pois.

Ensimmäinen virke: "Se, mitä ei muista, ei ole muistamisen arvoista." (Oho, onpas hieno!)

o

Minulle oli yllätys, että äitini kirjahyllyssä oli teos Provence nyt ja aina. En ollut tätä Peter Maylen teosta aikaisemmin huomannut. Matkakirjoja listatessani olin ottanut luetteloon mukaan kirjan A Year in Provence. Sekin kirja on näemmä suomennettu loogisesti nimellä Vuosi Provencessa!

Ensimmäinen virke: "Olin käynyt hakemassa Aptin apteekista hammastahnaa ja aurinkoöljyä, kahta aivan viatonta ja täysin terveellistä tuotetta."

o

David Gutersonin Lumi peittää setripuut on kiehtonut minua nimensä perusteella jo vaikka kuinka pitkään, mutta taisin ottaa sen käteeni vasta nyt ensimmäistä kertaa. Vuonna 1996 suomennetulle kirjalle en löytänyt syvällisempiä sähköisiä arvosteluja, mutta paljon siitä on kyllä pidetty.

Ensimmäinen virke: "Syytetty, Kabuo Miyamoto, istui jäyhän arvokkaana, selkä ylpeästi ojennuksessa, kämmenet kevyesti vastaajan pöytää vasten ja näytti mielehtä, joka on etääntynyt omasta oikeudenkäynnistään niin kauas kuin suinkin mahdollista."

o

Säädyllinen murhenäytelmä on Helvi Hämäläisen tunnetuin teos. Se löytyy myös muutamalta nämä pitää lukea -listalta. Teos joutui sensuurin alle poliittisista syistä, ja ensimmäinen painos jopa tuhottiin. Tämä nide on ensimmäinen painos, josta löytyy kustantajan 40-luvun alun kappaleesta poistama luku.

Ensimmäinen virke: "Elisabetin tukka oli vaalea ja karkea; nyt hän oli mennyt ja ottanut siihen permanentin ja se oli muuttunut omituisen keltaiseksi, takkuisen ja kuivan näköiseksi."

o

Äitini oli varsinainen himolukija. Hän ronttasi kirjastosta kasoittain teoksia ja luki parhaimmillaan yhden yössä. Kirjakauppaan häntä ei auttanut päästää: siellä hän ei osannut estellä itseään.

Minussa on sama piirre, mutta olen kirjakauppoihin yleensä liian kitsas. Viihdyn paremmin kirpputoreilla, antikvariaateissa ja etenkin kierrätyskeskuksissa. En uskalla arvella, montako lukemista odottavaa kirjaa minulla on. Ja sittenkin raahaan kirjastosta lisää! Hamsteriushan on yksi autismin piirteistä...

o

Viimeisimmistä lainauksista kahden viikon takaa olen lukenut vain neljä: Sylvia Plathin Lasikellon alla, Rajaa Alsanean Riadin tytöt, Alexandra Fullerin Ei hunningolle tänään ja Chimamanda Ngozi Adichien Huominen on liian kaukana. Kaikki olivat omissa sarjoissaan loistavia!

Uskon, että eniten mieltäni jää vaivaamaan Fullerin Ei hunningolle tänään - afrikkalainen lapsuuteni. Sirpa Kähkösen upea suomennos korosti epätavallista lapsuutta keskisessä Afrikassa: entisessä Rhodesiassa eli Zimbabwessa ja Malawissa.

Siteeraan kommenttiani kaimani lukupäiväkirjassa: "Fuller lähestyy kovin monia asioita aivan erilaisesta näkökulmasta kuin minä olen tottunut niitä ajattelemaan. Minusta on uskomatonta, miten ymmärtäen hän suhtautuu menneisyyteensä. Kuinkahan monta kallonkutistajakäyntiä tällaiseen ymmärtämykseen on tarvittu? Rujot ja kamalat aiheet hän asettaa lempeään ja ymmärtävään kontekstiin. Vaikuttaa siltä kantilta vähän Kähkösen hengenheimolaiselta."

Helmiä Euroopassa

Rakastan isoja eurooppalaisia kaupunkeja. Lontoo on niistä ehkä suosikkini, mutteivät Berliini ja Pariisikaan jää kauas taakse. Tai Rooma. Tai vähän pienempi Dublin...

Isoilla kaupungeilla on paljon tarjottavaa, se on selvä. Kaikissa niissä on oma tunnelmansa. Niistä on myös paljon kerrottavaa. Siksi ajattelin, että enemmän hyötyä Internetille on vähän pienempien paikkojen esittelyllä!


5. Ruotsi - Höga kusten

Vaasassa kun asun, yksi Euroopan ykköskohteista sijaitsisi aivan lähellä, jos Pohjanlahti ei katkaisisi reittiä (Kvarkenin yhdistävää siltaa odotellessa!). Västerbottenissa ja Ångermanlandissa sijaitseva Unescon maailmanperintökohde on kesäaikaan kauneimpia reittejä ajella. Komeimpia maisemia löytyy Högakustenbron eli Skandinavian toiseksi pisimmän riippusillan luota. Silta yhdistää Kramforsin ja Härnösandin kunnat toisiinsa. Höga kustenille pääsee kätevimmin omalla autolla Vaasasta Uumajaan kulkevalla lautalla.

4. Norja - Kautokeino

Kautokeino oli ykköskohteita, kun isän kanssa ajelimme pohjoisessa jokunen vuosi takaperin. Olin lukenut paljon saamelaisista ja heidän kulttuureistaan, ja Kautokeinon kapina kiinnosti minua erityisesti. Kautokeino olikin upea paikka. Suosittelen pistäytymistä museossa. Kaikkein eniten minua kuitenkin sykähdytti upea hautausmaa. Värikkäitä ja omaperäisiä hautakiviä ei voi sanoin kuvailla. Kautokeinosta reitti kulkee luontevasti kohti Altaa, upeaa vuorimaisemaa ja kalliomaalauksia. Meidän reittimme mutkitteli alkuun Ruotsin ja Suomen rajaa pitkin, josta poikkesimme Enontekiön kautta rajan yli.


3. Portugali - Algarve

Minun on vaikeaa sanoa Algarvesta vain yhtä kaupunkia, sillä koko alue on yksi kauneimpia paikkoja, jossa olen vieraillut. Upeat kalliot ja niiden väliin jäävät luolat ruokkivat mielikuvitustani! Mikään biletyspaikka tämä ei ole, vaan sopii lähinnä rauhaa kaipaaville.

2. Ranska - Vichy

Vichy tuli vastaan, kun ajelimme pitkin keski-Ranskaa tätini kyydillä. Kyseessä on tosiaan juuri se kaupunki, jossa toisen maailmansodan aikana sijaitsi miehittämättömän Ranskan hallitus. Ja kyllä, vichyvesi on saanut nimensä juuri tämän terveyskylpylöistä tunnetun paikan mukaan. Minua Vichyssä viehätti upea arkkitehtuuri ja leppoisa tunnelma. Ympäristössä on upeita linnoja.

1. Saksa - Usedom

Rakkauteni, aivan koillis-Saksassa sijaitseva Usedom on Saksan toisiksi suurin saari. Itä-Saksan aikaan se tunnettiin johtajien lomanviettopaikkana. Saarella onkin upeat hiekkarannat ja aivan uskomattoman hieno metsäluonto. Merenrantaa reunustavat pikkukylät ovat ihanan tunnelmallisia, ja ihmiset ovat todella ihania. Kaikkea leimaa miellyttävä yhteisöllisyys. Kaikkein itäisimmästä kolkasta pääsee Puolan puolelle Świnoujścieen, joka on hintatasoltaan edullisempi ja Saksan-puoleisia kyliä paljon isompi. Puolassa on myös upea majakka, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla. Ja ai niin - Usedom on todella aurinkoinen paikka!



Kuvat: Algarve Promotion Bureau

Matkaan matkaan

Hupsista!

Rupesin keräämään listaa paikoista, joissa haluaisin Euroopassa vierailla. Tällä listalla siis ei ole niitä, joissa olen jo käynyt, vaikka useissa haluaisin käydä toistamiseen (Lissabon, Lontoo, Pariisi, Tukholma, Moskova... Näin muutamia mainitakseni).

Osa alla luettelemistani paikoista on hyvinkin pieniä. Useat henkeäsalpaavat paikat löysin Unescon maailmanperintölistan kautta. Niihin en ole koskaan pettynyt!

Matkoilla haluan uusia kokemuksia. Lempipaikkojani ovat usein ne, joilla on kerrottavina tarinoita ja kunnon historiaa. Maisemat ja arkkitehtuuri ovat minulle tärkeitä myös.

Olen edelleen sitä mieltä, että haluaisin matkalle jo lokakuussa. Tänään selailin jo lentoyhtiöiden sivuja. Lissabonin-lennot vaikuttavat kovin kalliilta, kun niitä vertaa halpalentoyhtiöihin. Milano on ruvennut houkuttelemaan, mutta minua kiehtoisivat ehkä vieläkin enemmän Venetsia ja Verona! Saa nähdä, mitä tapahtuu...

Tämä lista oli alunperin topfemma kiinnostavista eurooppalaisista kohteista!

ALANKOMAAT: Alkmeer, Groningen, Leeuwarden, Maastricht, Rotterdam, Utrecht
BELGIA: Antwerpen, Brugge, Gent
BOSNIA JA HERTSEGOVINA: Mostar
ESPANJA: Albarracin, Barcelona, Bilbao, Córdoba, Gibraltar, Girona, Mérida,
.................San Sebastián, Santiago de Compostela, Setenil de las Bodegas, Sevilla, Valencia
GUERNSEY
IRLANTI: Cork
ISLANTI: Reykjavik
ISO-BRITANNIA: Bibury, Blaenavon, Edinburgh, Isle of Skye,
................ Manchester,.Oxfordshire, Yorkshire Dales
ITALIA: Bergamo, Capri, Firenze, Manarola, Padova, Pompeiji, Riviera, Siena,
................Sisilia, Sorrento, Trieste, Venetsia, Verona
ITÄVALTA: Hallstatt, Salzburg, Wien
KREIKKA: Ateena, Meteora
KROATIA: Dubrovnik, Plitvice, Pucisca
LATVIA: Jurmala
LIETTUA: Vilna
MAKEDONIA: Ohrid
MALTA: Marsaxlokk, Valletta
MONTENEGRO: Kotor
NORJA: Bergen, Oslo, Reine, Tromsø, Trondheim
PORTUGALI: Évora, Madeira, Porto
PUOLA: Auschwitz, Gdansk, Krakova, Toruń, Varsova, Wrocław
RANSKA: Annecy, Amiens, Bordeaux, Calais, Colmar, Dieppe, Eze, Le Havre, Lyon,
.................Marseille, Nantes, Strasbourg, Toulouse
ROMANIA: Bukarest, Sighișoara
RUOTSI: Visby
SAKSA: Freiburg, Helgoland, Köln, Lyypekki, Münster, Regensburg, Rothenburg
SLOVENIA: Bled, Ljubljana
SUOMI: Inari, Maarianhamina, Porvoo
SVEITSI: Arosa, Bern, Lausanne, Lauterbrunnen, Wengen
TANSKA: Kööpenhamina, Odense
TSEKKI: Brno, Český Krumlov
TURKKI: Goreme, Istanbul, Nikosia
UKRAINA: Lviv, Prypjat
UNKARI: Siófok
VENÄJÄ: Novgorod

Olisiko sinulla meille matkavinkkiä?

-- Lisäys 7.8.: mm. Tukholma, Berliini, Lontoo, Dublin, Riika, Amsterdam, Rooma, Moskova, Pietari, Pariisi ovat siis jo vierailtujen listalla.

Nobody Canna Cross It

Olen todella laiska käyttämään youtubea. Tämä biisi ja siihen kuuluva video ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Check it out!

Kyseessä on siis "Nobody Canna Cross It" Twanging (Refix Video) - Dj Powa

Lohtusuklaa

Ehdottomasti pa-ras-ta, mitä karkkihyllyillä tällä hetkellä on tarjottavanaan. Mariannekismet siis.

Lohduttaa jopa tiistaina karmean kokemuksen - kolmannen viisaudenhampaan poiston - kokenutta ja kuumeista, joka kaipaa vimmatusti avomiestään 367:n kilometrin takana.

Yhyy. Mässyn mässyn.