Niele pölyä, Jaska

Är-syt-tää jo valmiiksi. 400 km:n ajomatka hapottaa aina, saati sitten väsyneenä, työpäivän jälkeen.

Kaikki joukkoliikenne Kuopiosta Vaasaan 30.9.2011:

Päivän ainoa linja-auto:
12:10-19:00, kesto 6 h 50 min.

Junat:
14:00-21:37, kesto 7 h 37 min (vaihto Tikkurila! 14 min)
14:12-20:45, kesto 6 h 33 min (vaihdot Pieksämäki 15 min ja Jyväskylä 20 min)
15:47-22:13, kesto 6 h 26 min (vaihdot Iisalmi 9 min, Ylivieska 9 min, Seinäjoki 7 min)

Jos olisin aikuinen, voisin kuvitella jättäväni matkan lauantaille, mutku oon oottanu jo neljä kuukautta. Sen sijaan, että viettäisin lauantain linja-autossa tai junassa ympäri Suomea, voin herätä vapaapäivän aamuna poikaystävän ja westietyttömme Lotan pusuihin.

Ja voi pojat, sitä on odotettu.

Aika uimahallissa ohi

Loppu tuli. Nimittäin taas yhdelle äidiltä jemmaan jääneelle mönjäputelille. Tuo suihkusaippua, jonka tuoksua kuvailee vain sana uimahallimainen, köllötti kaapissa vuosikaudet. Tuoksutehtailija on ilmeisesti olettanut, että puhtaan ihon täytyisi tuoksua steriililtä kuin kloriitti. Lähes kiinnyin yleisen suihkun hajumaailmaan, lähes. Mikähän mahtaa olla tuo mystinen merkki?

Kaksi työpäivää jäljellä. Kolmannen yön vietän jo Vaasassa. Sinne on avattu aivan minulta kertomatta uusi kahvila, josta Vivvi kertoo blogissaan. Ja GW-galleriaan avataan kuulemma intialainen ravintola! Ei sillä, Kuopion ravintolatarjonnassa riittäisi tälle laiskalle lounastajalle vielä paljon mutusteltavaa.

Videopelimusaa

Mitä tehdä, kun poikaystävä on ällöromanttinen? - Nauttia, se on minun suositukseni.

Ihana J linkitti Lana Del Reyn videon, jonka biisi jäi soimaan päähän jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Pienillä huulilla siunattu Salla ei videota enää katso kompleksien takia (kertokaa mulle, että noin turpeita muiskuttimia ei saa ilman silikonia!), mutta kappale kyllä tarvitsee useammankin kuuntelun.

Jos kuulostaa tutulta, YleX:n Venla Kokkonen tämän on näköjään jo ehtinyt Uuden musiikin iltavuorossa nostaa tarkasteluun.

"She leaves the impression of someone both shrewd and vulnerable, which combined with the quality of her songs, is not only an intriguing concoction, but feels like the embodiment of genuine star quality." - Rosie Swash, the Guardian.

Tälle olisin voinut tehdä omankin postauksen, mutta menköön nyt tähän samaan. BBC:n Radio 1's Live Lounge on Brittein saarten suurimpia lahjoja maailman musiikkimaailmalle.

Osasyy siihen, että pidän Live Loungeista niin paljon on toki se, että rakastan akustista musiikkia. Esimerkiksi tämän kappaleen kohdalla on parasta se, että Friendly Fires on tehnyt inhoamastani Lady Gagan biisistä kerrassaan kuunneltavan. Give it a shot, kuten Desperate Housewivesissa olen tämän viikonlopun aikana kuullut sata kertaa.

Vielä kerta kiellon päälle. The XX ja Florence Welch! Nam!

Raukkavarkaat

Niin lähellä. Ja niin kaukana.

Kun tästä selviän, teen itselleni selväksi parhaat konstit pärjätä polkupyörävarkaiden kanssa. Jaan ne teillekin.

20 vuodessa vara-avaimet ja turvatunnisteet löytävät piilonsa.

Tämä sunnuntai menee itkiessä perintöpyörää ja sitä, etten saa sitä takaisin ilman vara-avainta tai turvamerkintälappuja.

pic: Jussi

O My Bag!

Rakastuin taas, älkää kertoko Jussille. Hänen mielestään meillä, köh, minulla, nimittäin on jo tarpeeksi laukkuja. Mutta ei tällaista!

"Basic, elegant and a little old school" ovat parhaat mahdolliset lähtökohdat. Yhdistettynä vanhannäköiseen nahkaan - oih. O My Bagin veskat ovat ihania!

Myös "large enough to hold just about anything" on laukkujen suhteen erinomainen mainoslause.

Yhtiö kehuu antavansa intialaisille työntekijöilleen inhimilliset työolot ja väittää, ettei nahan parkitsemisessa ole käytetty haitallisia kemikaaleja.

Taidan vähän fanittaa hollantilaista Paulien Wesselinkia.

Ja video on söpö.

Pic: O My Bag

Lehtitanka

Uutisrintama
meni minulta piiloon
Soittopyyntö, mutta
kärki on kadoksissa
Sotakirves haudattu


Runotorstai: Mä lehden luin - ja tein.

Dead Memories

Muisto Mustavalkoisessa maanantaissa.

Kuva otettu kolmen vuoden takaiseen valokuvaprojektiin.

Kiitos, Hanna.

Autollisuus ja tikku-ukot

Asioita tänään:

- Autoton päivä. Ajoin työmatkoja yli 60 km. Äsken tutkin Matkahuollon sivuja, sillä muistin liikkuvan viikon ja autottoman päivän vasta kuullessani siitä radiosta. Yhä useammat linja-autot näyttävät pysähtyvän lähimmällä bussipysäkillämme, ja aikataulut arkipäivisin normaaleihin työaikoihin vaikuttavat inhimillisiltä. Matka-aika on maksimissaan vain vartin pidempi kuin omalla autolla.
Muttana on se, että matkalipun meno-paluu sopivalla vuorolla olisi KAKSIKYMMENTÄ EUROA, halvimmillaan 13,8 €. Seutulippua en saa, sillä olen toisen kunnan jäsen.
Autottomat maailmanpelastuspäivät eivät budjetillani tule kysymykseenkään.
Anteeksi.

- Sosiaalinen ääliöys. Olen social disaster. Itseänikin nolottaa istua samassa pöydässä kanssani. Välillä, aika usein, tekisi mieli pyytää ihmisiltä anteeksi ja valitella sitä, etteivät he tunteneet minua joskus aikaisemmin. Sanoa, että hei, minäkin olin hauska.

- Elokuvat. Vilimit taitaa jäädä minulta väliin, vaikka kaupungissa olenkin. No kun en uskalla pyytää ketään leffaan. Yllämainitusta syystä.

- Miehet. Aamulla heräsin kolmen karvaisen kollin alta. Karri on kuuma, kuten kuvasta näkyy.

- Elävä musiikki. Kiitos lounaalla käydyn keskustelun mietin suhdettani live-musiikkiin. Kun aikaisemmin kävin katsomassa kaikki mahdolliset keikat, nyt jään mieluummin kirjan kanssa sohvalle.
Aikaisemmin hypin eturivissä ja taputin mukana. Viimeisimmillä keikoilla olen mielelläni tarkkaillut tilannetta istualtani. Osittain siihen on toki syynä kipeä jalkani, mutta en enää pitkiin aikoihin ole päässyt kunnolla mukaan Hyvän Keikan fiilikseen ja suoranaiseen euforiaan.

- Nostalgiamusiikki. Kuitenkin pitkästä aikaa musiikki oikeasti vaikutti. YleX:n kuuntelijoiden omatekemät listat yllättävät välillä. Karjuin autossa häpeilemättömän täysiä teiniajan lempiveisuni, Apulannan Reunallat-kappaleen, mukana. Nolotti ja hymyilytti samanaikaisesti: mistä ne kylmät väreet tulivat?

- Onnellisuus. Haastattelu Ruut Veenhovenin kanssa, etenkin siitä lehdessä oleva versio, mietityttää minua yhä. Tällä kertaa hyvällä tavalla. Veenhoven on yksi kaikkein mielenkiintoisimmista henkilöistä, joiden kanssa koskaan olen keskustellut.
Paljon olen miettinyt myös Marita Tiihosen kirjoitusta kehitysvammaisuudesta. Teksti menee aihettaan syvemmälle, suosittelen lukemaan.

- Typerä nostalgia. Minulle tuli ikävä vanhaa Facebookia Samuel W. Lessinin blogitekstin takia. Oi, kun profiili olisi edelleenkin noin simppeli!

- Ylirasitus. Aivoni käyvät aivan ylikierroksilla. Ajattelen liikaa, en saa nukuttua ajatuksiltani, en saa keskityttyä mihinkään kunnolla. Kuusi työpäivää, ja yritän saada aivoni ainakin hetkeksi aivan nollatilaan.

- Yllätys. Illan ihanuus: Draw a stick man.

Pyörä varastettu

Pyörä varastettu Vaasan Pitkäkadulta!

Tuntomerkit:
- musta naistenpyörä
- merkkiä Monark
- harmaat renkaat
- musta satula (merkkiä Selle San Marco)

Saattanut olla kadoksissa jo 10.9. alkaen.

Ota yhteyttä numeroon 040-xxxxxxx.

Rukoilen apua. Äitini vanhalla pyörällä on paljon tunnearvoa.

Kiitos kaikille etsineille! Rakas saattaa olla turvassa, mitään en myönnä. Varas kun oli ottanut käyttöön fillarin oman, rikkinäisen lukon ja saattaa avaimellaan vaatia pyörääni takaisin.

Päivityksiä

Aikuihtuessa on kuollut.
Eläköön kompastelua.

Blogista tuli jotain muuta kuin alunperin ajattelin.

Vanha nimi ei enää käynyt kuvioihin.

Tyylitönnä

Minulla ei ole tyyliä.Silti:Jos olisi, se olisi jotain tämänkaltaista.Tunnistan näistä yksilöistä oman vaatekaappini.
Osin pelkkien haaveiden tasolla, toki.
Tervetuloa meille, Jeffrey Campbellin saappaat.
Ja Mulberryn Alexa.

Että kiitos vaan, Joanna, innostuin pitkästä aikaa päivittämään Fashiolistaani.
Parhaat inspiraatiot tulevat kahden aikaan yöllä.

Sammakkoja kurkussa

Aftonbladet vakuutti minut siitä, että tänään ei ole hyvä päivä tutkia ruotsalaisia verkkolehtiä. Eläinrääkkäystä, lapsisurmia, kuvamateriaalia pahoinpitelyn uhrista.

Ruotsin sijaan olen hymissyt tyytyväisenä lukiessani ranskalaisia idiomeja. Joitain noista en ole aikaisemmin ymmärtänyt kuullessani. Nasaalit ja voyelles ouvertes soivat mukavasti päässä. Minulla on valtaisa ikävä kanadanranskaa.

Muistaakseni muinainen ranskanopettaja teki gradunsa vertaillen idiomeja suomen ja ranskan välillä. Kolmannen kielen sekoittaminen mukaan on vielä hauskempaa. Avoir un chat dans la gorge, to have a frog in one's throat, ja mikä se olikaan suomeksi? Veikö kissa kielesi? Ja missähän vaiheessa Kanaalia kissa vaihtui sammakoksi? Sammakoiden takia jäin selaamaan the Daily Mailin kuvia riiviömäisistä pikkupojista. Mukana myös se sama saku, ei aivan kurkussa.

Wikipedia tietää myös kertoa erityyppisten nenien nimityksiä ranskaksi. Nez en trompette, en pied de marmitte, en lorgnette. Miten mistään noin typerästä voi saada aikaan mitään si charmant. Kompleksieni johdosta en tiedä, millainen oma nenäni on. Sitä on sanottu niin suoraksi kuin hyppyriksi, isoksi kuin pieneksi.

Ruotsista ja Ranskasta voidaan hyvin lopettaa Skotlantiin - with a Kiwi twist. Voisilmäpeliä-Eeva kertoi skonsseista ihanasti.

Kuihtuvia ja kalajuttuja

Sienireissu, elokuva ja kunnon lenkki koiran kanssa. Kuulostavat kivalta ja rennolta, mutta käytännössä olivat mahdottomia toteuttaa tällä energiattomalla tilalla.
Tärkeämpää: hymyilin tänä viikonloppuna enemmän kuin pitkään aikaan. Nauroin huonoille vitseille.

Uskomatonta, että kaiken tämän jälkeen minulla on edelleen joku, jonka huonoille vitseille voin nauraa. Tarkoitan sekä koiraa että kanssaomistajaa.
Kukaan ei enää muista pihalla kuihtuvien kasvien nimiä. Keltainen pallo ja se laventelinsininen, jota käytettiin aiemmin kukkakimpuissa. Eikä kimppujakaan muista enää kukaan muu kuin minä.
Hädintuskin kävin ulkona koko viikonlopun aikana, enemmän kuin useana vapaapäivänä tänä kesänä, silti. Kesää on jäljellä siihen asti, kunnes kesätyöt loppuvat, vaikka syksyltä tämä tuntuu. Kaksi viikkoa siihen, että voin nukkua kainalossa kuten viime yönä. Paremmin kuin aikoihin.

Monta haukea olen nähnyt, mutta kuvattu oli kaikista tapaamistani suurin. Paras kalajuttu ikinä, ajattelivat kissat. En tiedä kaloista mitään, en edes sitä, menettävätkö kalat makunsa kasvettuaan liian suuriksi. Vähän niin kuin kesäkurpitsat, tiedättekö?

Sulanut hurrikaani

Eräänä aamuna heräsin puhelinsoittoon Tukholmasta. Rentouttava Portugalin- tai Italian-matka vaihtui perunkirjoitustilaisuuteen Huddingessa. Kunpa lokakuun jälkeen en enää kuulisi sanaa perunkirjoitus, se on äidinkieleni kamalin. Peruuttamaton.

Syön Rosmariinintiellä valmistettuja suklaa-toffeerakeita. Työpaikan kattoon, seinään ja ikkunoihin hakkaa armoton sade, joka sai alkunsa tuhansien merimailien päässä. Tuntuu oudolta, että tietyssä tilanteessa sade vaihtuisi hurrikaaniin. Äsken oli kiire, ei enää.

On asioita, jotka pitää jaksaa elää läpi, vaikka voimat eivät riittäisi. No, ainakin olen oppinut itkemään. Hieno taito, toisaalta. Samanaikaan lohdutonta ja lohdullista on huomata olevansa riippuvainen muista ihmisistä. Ihmeellistä, miten voimakkaasti jotkut luottavat siihen, että heidän tärkeimpänsä ovat olemassa vielä huomenna.

Lämpökauden akvarelli

Bon Iverin Holocene-singlen kansi on yksi maailman kauneimmista. Ennen kuin painatte videosta play, varoitus: kappaleesta ei selviä yhdellä kuuntelukerralla. Tulin töistä puolisentoista tuntia sitten, ja istun tässä edelleen. Onneksi olen iltavuorossa huomennakin.

Limo ja lina

Tänään tulin töihin kuusi ja puoli tuntia liian aikaisin. Väsytti, otti päähän ja oli kipeä olo. En antanut sen haitata.

Söin voipullan ja join kahvin kermalla sekä sokerilla Hakkaraisen leipäpuodissa. Voi ihanuutta!

Ostin laukun, jota en väsynyt tuijottamaan Annukan blogissa.

Ostin myös hajuveden, joka oli liian haunting unohdettavaksi. Ensin inhosin sitä: liian itämainen, liian maskuliininen, liian kaikkea. Pullokaan ei ole erityisen kaunis. Se on aivan erilainen kuin mihin olen tottunut, mutta rakastan sitä silti.

Huomasin, että pukeuduin samaan tapaan kuin Elina. Lainasin kauluspaidan isältä, se on kivempi päällä. ja ihanan sininen.

Palasin lounaalta ravintola Introsta klo 22. Siihen, että Intro on yksi lempirafloistani, on syynsä.

14 työpäivää ja it's Ostrobothnia, baby.

Maailma koskettaa

Vietin viikonlopun ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kuunnellen niin montaa kieltä, etten äkkiseltään osaa laskea.

Monta tuntia kestäneellä yksinäisellä paluumatkalla Savoon kuuntelin radiosta puheohjelmia, mietin päivää kymmenen vuotta sitten ja kaikkea sitä seurannutta tuskaa.

Viisi vuotta sitten olin juuri palannut takaisin Suomeen Kanadassa viettämäni vaihto-oppilasvuoden jälkeen. Vielä viiden vuoden jälkeen olen osa AFS:n toimintaa. Kerran AFS, aina AFS, joku sanoi. Olisi pitänyt uskoa.

AFS on Punaisen ristin jälkeen maailman toiseksi suurin vapaaehtoisjärjestö. Vaihto-oppilasjärjestöistä se on isoin. Ideologialtaan se poikkeaa muista, usein joko kaupallisuuteen tai hyvä veli -järjestelmiin pohjaavista järjestöistä täysin.

AFS sai alkunsa toisessa maailmansodassa palvelleiden ambulanssimiesten ajatuksista. Heidän mielestään kenenkään ei enää koskaan pitäisi nähdä sotaa. Jos ihmiset konkreettisesti ymmärtäisivät, että ihmiset valtioiden rajoista riippumatta ovat samanlaisia, sotia ei koskaan olisi.

Ajatus on sinisilmäinen, ajattelen huonoina päivinä. Hyvinä hetkinä jaksan uskoa siihen, että edes yritys ymmärtää toista auttaisi arkipäivääkin. Se, että olen AFS:n vapaaehtoinen, täyttää minut ylpeydellä. Jos suuret linjat ovat hienot, on myös konkreettinen toiminta vaihtareiden kanssa hauskaa ja avartavaa. Harva harrastus pystyy antamaan näin paljon. Anna sinäkin vapaaehtoistyölle tilaisuus! Aloittaminen on helppoa: ota yhteys AFS:n toimistoon, niin sinuun otetaan yhteyttä. Vapaaehtoisena toimimisen tapoja on lukemattomia.

AFS vei minut myös New Yorkiin. Joulukuussa 2005 nappasin esitteet miehiltä, joista toinen julisti rauhaa ja toinen maailmanloppua. Seisoin Ground Zeron äärellä, tuijotin verkkoaidan läpi ja selkäpiitäni karmi. Aivan kuin olisin ymmärtänyt ensimmäistä kertaa, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

En osaa kuvitella ajatusta maailmaa ilman 9/11-tapahtumia. Ne ovat yhä osa kaikkien meidän elämäämme enemmän kuin osaamme kuvitellakaan.

AFS:n ideologia on nyt tärkeämpi kuin koskaan aikaisemmin. Yhä laajentuva ja kehittyvä organisaatio ottaa lähivuosina tärkeitä askeleita tuntemattomaan. Mukavuusaluetta on laajennettava, jos haluaa asioiden etenevän. Sama pätee kaikkeen.

Voi, kun ihmiset yrittäisivät ymmärtää toisiaan.

---

Huomaa Salla Tuomivaaran kirjoitus. Kaima puhuu asiaa!

Minua hätkähdytti Seppo Konosen muistelu siitä, mitä työpaikallani tapahtui kymmenen vuotta sitten.

Muista myös Intercultural Dialogue Day 29.9. eli syyskuun viimeisenä torstaina.

Karhu mehussa

But will it blend?

Minun iltapalani on rumempi kuin sinun iltapalasi.

Isäni löysi vihdoin hukkateille joutuneen myöhäisjoululahjani (kyllä, se hävisi Jussin partakoneen kanssa puoleksi vuodeksi isän vaatehuoneeseen, joka aikaisemmin myös vanhempieni makuuhuoneena tunnettiin). Kovasti minua OBH Nordica Chillin tehottomuudesta peloteltiin, ja nyt olen positiivisesti yllättynyt.

Parin päivän ajan keittiöstä on kuulunut surr-rurr aina, kun olen kulkenut sen läpi. Eilen illalla kauniiksi liemeksi joutuivat kurkku, pari luumua, nektariini, banaani ja pari reilua ruokalusikallista kauraleseitä. Proteiinit jäivät haaveeksi, mutta tarkoituksena lähinnä olikin testata, onko smoothieilla elämää maustamattoman luomun tuolla puolen. Ja totta mooses! Hy-vää.

Tätänykyä karhut tulvivat minua vastaan kaikkialla. Toissapäivänä selasin nalletilastoja ja vältyin juuri ja juuri astumasta nallenkakkaan nallekarttulassa, eilen nalleuutisissa on ollut nalleauto, joka ajoi nallen päälle nallemikkelissä. Tänään ajelen takaisin nallevaasaan halinallejen luokse.

Plainclothes girl

Omakuva mustavalkoisessa maanantaissa.
Päässäni soi yksi lempibiiseistäni, Plainclothes man.
Ihana Elliott.

Käytettyä hyvää

Inhoan ihmisiä, jotka brassailevat kirpputorilöydöillään. Kuinka itsekästä se onkaan: minä löysin tämän, sinäpä et, hähää. Inhoan myös ihmisiä, jotka kutsuvat kirpparikrääsää second handiksi. Suomessa voi sanoa "ostettu käytettynä".

Second hand -sanaparia ette kuule minun käyttävän, mutta itsekehua joudutte haistelemaan.

Varttitunti aikaa kirpputorikiertelyyn. Onneksi Siilinjärven Toivonsäde ei ole kovin iso. Tällä kertaa otin kassalle asti kaiken, mistä pidin. Niin monta kertaa on jäänyt harmittamaan, kun olen hyllylle jotain jättänyt. Nyt ei harmita. Laukkukaunotar, mukavat mokkakengät ja keksejä varten luotu lautanen maksoivat yhteensä muutaman kolikon.

Ensimmäistä kertaa koskaan huomaan vuodenaikojen vaikuttavan värisävymakuuni. Murretut sävyt ovat aina rakkaita, mutta etenkin nyt mieli on kaivannut armeijanvihreää, suklaanruskeaa ja hiirenharmaata. Aikaisemmat inhokkivärit sinapinkeltainen ja luumunvioletti ovat kohonneet uusiksi suosikeiksi.

Ylläolevat laukut todistavat ihastuksestani vanhoihin nahkalaukkuihin. Ylempi on malliltaan vähän epäkäytännöllinen, ja luulen, että siitä tulee ennemminkin koriste kuin käyttöesine. Sen sijaan alempi - voi, meidän suhteemme on kestänyt vasta muutamia kuukausia, mutta edessämme niitä on vielä useita. Laihia on aarreaitta monessakin mielessä.

Peurasta oravaksi

Kymmenen sekuntia heräämisen jälkeen sydämeni hakkasi jo. Pakovietti nosti päätään, tunsin itseni säikähtäneeksi peuraksi. Vapaapäivänäkin pelkäsin jo tehtyjä ja tulevia virheitä ja epäonnistumisiani. Kymmenen sekuntia valveillaoloa, ja purin jo huultani itkunsekaisissa ajatuksissa.

Ajattelin kirjoittaa stressistä jo jokin aika sitten. Tapahtui kuitenkin ihme: stressi on blogistanian tämänhetkinen it-aihe. Siitä ovat kirjoittaneet Pupulandia/Treenikassialma, Kaikki mitä rakastin, Treenikassi, Project Laura, Little Miss ja Pantterin puremia. Kamalasti minulla ei ole aiheeseen lisättävää, mutta lukisin toki mielelläni muidenkin kommentteja.

Olen suunnitellut, että tänä syksynä laittaisin elämäni uusiksi. Rupeaisin elämään niin kuin haluan.

Ensinnäkin aloittaisin jonkin hyvän harrastuksen, toisekseen hankkisin vihdoin ystäviä kotikaupungistani. Söisin terveellisesti, ja jättäisin pois ruokavaliostani pois kaiken eläinperäisen, joka on siihen päässyt vuodenvaihteen jälkeen. Eritoten: laihduttaisin pois kilot, jotka vaikuttavat suuresti itseluottamukseeni - ja epäilemättä ennenpitkää myös terveyteeni. Opiskelisin, mahdollisesti myös etsisin oheen töitä.

Rupesin ajatuksissani tekemään listaa asioista, jotka haluaisin muuttaa. Joita haluaisin. Olen ihminen, joka ei saa ilman listoja aikaiseksi mitään. Usein asioiden saaminen paperille auttaa, konkretisoi ne, mutta tällä kertaa pelkkä listan ajatteleminen itketti. Pelkkä listalla olevien asioiden ajatteleminen itkettää. Pelkkä sopivien harrastusten googlettelu saa silmät kostumaan.

Ensikuulemalta tämä kuulostaa kummalta. Totta se kuitenkin on: mukavat ja hyväätekevät asiat ovat muuttuneet painostaviksi.

Rakastan työtäni (sekä sitä, joka loppui viime viikolla, että sitä, joka alkoi torstaina), mutta tämän kuukauden jälkeen aion antaa itselleni aikaa levätä. En tiedä, miten se onnistuu, sillä saan stressiä jo siitä, etten ottaisi stressiä.

Tänä syksynä yritän antaa itselleni anteeksi.